torstai 6. marraskuuta 2008

Miten se voi olla jo marraskuu?

Kohtahan tässä pitää ruveta valmistautumaan jouluunkin. Lähinnä siis hankkia omille ja kummilapsille lahjat ja sopia, milloin ehtii käydä ne viemässä. Yhteisen ajan löytyminen ei nykyään olekaan niin itsestäänselvää kuin ennen vanhaan. Eilen illalla sovimme yhden perheen kanssa tapaamisen joulukuun puoleenväliin ja silloinhan on jo melkein joulu!

Kaikkein karseinta tässä on se, ettei mulla ole vielä yhtään joulufiilis ja jos todella haluaisin meille idyllistä joulutunnelmaa, niin kohtahan alkaisi olla jo kiire. Ettei siis jouluna tarvitsisi olla kiireinen. Pitäisiköhän tehdä lista jouluvalmisteluista, jotta varmasti tulisi kaikki hommat tehtyä ennen joulunpyhiä? ;0)

Joulukuusi, kaupan joululoodat ja lihakimpale sekä kalaa, siinä meidän perheen jouluiset jutut. No, tietysti lapsille paketteja ja joulukoristeita pikkasen siellä täällä. Kyntteliköt muutamalla ikkunalla. Onhan siinä jo ihan kivasti jouluista oloa, varsinkin, jos lasten kanssa on tehty valmistaikinoista pipruja ja torttuja joululaulujen soidessa cd:ltä.

Mutta olishan se kiva valmistaa jouluherkut itse, alusta asti. Tehdä sinappia ja suolata kinkkua, leipoa kuivakakkuja. Ja mitenkähän se onnistuisi se piparkakkutaikinan teko, kun siitä on melkein kakskymmentä vuotta, kun viimeksi sitä tein? Entäpä kauniit havukranssit ja muut kauniit koristeet? No, lasten viimevuotiset päiväkotiaskartelut olivat niin ihania, että mennään niillä. Ja postimyynnistä ostin kesällä lyhtyjä, jotka ovat omiaan luomaan tunnelmaa myös jouluna.

Kovin on mulla ristiriitaiset aatokset joulusta ja sen valmisteluista. Ihanaa olis valmistella vaikka mitä, mutta pienemmälläkin tohinalla saisi aikaiseksi meidän perheelle mukiinmenevän juhlan.

Pitääpä siis rauhoittua ja palata vielä tähän marraskuuhun. Päivä kerrallaan, eiks niin?

Ei kommentteja: