maanantai 28. helmikuuta 2011

Sunnuntai oli pullapäivä



Tulevan lomaviikon kunniaksi pyöräytin eilen pullataikinan. Tai no, kaksi taikinaa. Toisen lapsille ja toisen itselleni. Olisin jäänyt ilman, jos olisin tehnyt vain yhden puolen litran taikinan.



Pikku paakari tuli juoksujalkaa äidin "apuraiseksi".







Kaksi isompaa leipuria letitti elämänsä ekat lettipullansa. Mini toimi virallisena pullien voitelijana...



...ja sokeroijana.



Taikina on munaton ja maidoton, vaikka osan nisuista voitelimmekin kananmunalla. Tein pieniä korvapuusteja, jotka voitelin paistamisen jälkeen maidottomalla margariinilla. Jos vaikka eräs mukava naapurintyttö tulee kylään joku päivä, niin on hällekin jotain tarjottavaa.

***

Tänään huokaisen helpotuksesta, sillä pakkanen on lauhtunut ja päivä näyttää muutenkin aurinkoiselta. Kaaharikallen PEF-mittaukset alkavat sujua harjoittelun jälkeen, vaikkeivat arvot olekaan vielä ihan sitä luokkaa, mitä hoitaja odottaa niiden olevan. Mutta niin tai näin, rällästäjä pystyy olemaan ulkona ilman yskänpuuskia. Ja se on hienoa se.

Nyt aamupalaa tälle sakille.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Isä



Kuluneella viikolla tuli kuluneeksi kymmenen vuotta isäni kuolemasta. Eilen illalla erehdyin laitamaan Kaija Koon levyn soimaan ja tietäähän sen, miten siinä kävi. En voi kuunnella kappaletta Isä itkemättä. En vaan voi.

Mini ehti tulla syliini keinumaan ennen kuin ensimmäiset kyyneleet tipahtelivat, Ralliroope taas katsoi vierestä ihmeissään. Mikä äidille tuli? Onneksi hänelle voi jo selittää itkun syyn.

Suru ja ikävä pääsevät toisinaan yllättämään. Ei enää niin usein ja yllättävissä paikoissa (kuten Prisman hedelmäosastolla), mutta esimerkiksi hautausmaan parkkipaikalla ja olohuoneen valkoisella matolla, cd-soittimen äärellä.

Pienet itkut ovat välillä paikallaan, mutta tuota kipaletta en nyt vähään aikaan soita.


Isä, mulla pullopostia ois,
voitko hakea mut täältä pois?
On jo myöhä, mua väsyttää.
Ja ooh, Isä, laita valot karttapalloon.
Yksin olen niin alaston.
Voitko tulla ja mulle tien näyttää?

lauantai 26. helmikuuta 2011

Kohtaus



Näiden sairaspäivien jälkeen sain eilen jonkinmoisen "kohtauksen". Kyseessä ei ollut mitään vaarallista ja tuskin edes vastaisuudessa kovin usein toistuvaakaan. Parin viikon järjettömän epäsiisteyden jälkeen kaipasin vain kotiin järjestystä ja vaikken nytkään mitään suursiivousta tehnyt, sain laitettua tavaroita paikoilleen ja MATON MININ HUONEESEEN.

Se on kuulkaas tuuletusten paikka, eikö?

Minin huoneessa on ollut milloin mikäkin pikkuräppänä matonkutale lattialla (tai ei mattoa laisinkaan), mutta nyt hain varastosta viime kesänä pesemäni kirpparilöydön. Ostin tuon ihanaisen räsymaton joskus viime vuosisadan puolella opiskelijabudjetilla (ja sitä on kyllä pesty ennen viime kesääkin jokusen kerran). Maksoi korkeintaan kaksi markkaa siis.

En ole sisustuksen ihme, mutta eikös se satukin tuonne Minin valtakuntaan aika hyvin?

Mini oli ainakin haltioissaan. :)




Siihen mainitsemaani "kohtaukseen" liittyi vahvasti myös pyykkien selvitystyö. Pesin monta koneellista pyykkiä ja ilmeisesti näiden sairaiden päivien jälkeen jopa viikkaaminen tuntui ihanalta, sillä yllätin itseni nauttimasta moisesta hommasta.

Jos siis jotain myönteistä haluaa parin viikon sairastelusta hakea, niin se on se, että parannuttuaan kotihommatkin tuntuvat aivan mahtavilta. ;D

Katsotaan, kuinka kauas tämä fiilis kantaa...

Haluaako joku tartunnan?

perjantai 25. helmikuuta 2011

Äiti ei kuullut.



Kaaharikalle sai eilenillalla kaivattua vaihtelua ja pääsi hetkeksi naapuriin leikkimään. Samalla ovenavaisulla minäkin pääsin (toiseen) naapuriin "leikkimään". Nappasin puikot ja langat mukaan ja pääsin takkatulen lämpöön jatkamaan palatossujen palojen neulomista. (Nyt kaikki palat ovat vihdoinkin valmiina!)

Illemmalla kotiin palattuani löysin kaikki lapset kutakuinkin melkein nukkumasta. Ai, sitä rauhallista tunnelmaa. :) Myöhemmin sain tietää, että rakkaat mukulamme, pikkupottumme, olivat olleet aikas villejä iltatoimissaan, mutta että Kaaharikalle oli muistanut ihan itse, että PEF-mittariin pitää muistaa puhaltaa hyvät lukemat. Jokaisesta tietyn rajapyykin ylittävästä lukemasta kun saa kymmenen minuuttia peliaikaa Pikku Kakkosen sivuilla.

Reippaita puhalluksia tuli.

Ja sitten sain kuulla, että Mini ja Ralliroope olivat ottaneet sohvalla yhteen. Ralliroope oli sitten potkaissut Miniä riidan tohinassa selkään, josta siskolla oli mennyt herne nenään.

"Mie meen kertomaa äitille!"

Neiti kaksi vee oli kävellyt päättäväisesti eteiseen, avannut ulko-oven ja huutanut (lujaa), että: Äitiii, Roope potkasi mua selkää!!! Sitten hän oli laittanut oven kiinni, olihan ulkona aikamoinen pakkanen, ja mutissut pää painuksissa: "Ei äiti kuullu."

Mutta, kuten sanoin, kotiin tullessani tunnelma oli ihanan rauhallinen ja jopa uninen. :)

***

Tänään olisi kiva leipoa vaikka pullaa alkavan hiihtoloman kunniaksi. Siivoushommat pitäisi saada kyllä sitä ennen edes jonkinlaiseen päätökseen.

Kutakuinkin terve arki on siis palannut, vaikka (Kaaharikalle viettääkin vielä kotipäiviä ja) niistämästäni räkäsestä voisi toisinaan rakentaa vaikka riippusillan Suomesta Ruotsiin. Älkää oksentako.

Voikaa hyvin!

Ps. Kuva ei liity juttuun mitenkään, mutta siveltimet ovat heiluneet meillä ahkeraan.

torstai 24. helmikuuta 2011

Päivien kulua



Geomacit rulettavat edelleen. Useampien kolmioiden jälkeen Mini rakensi tuollaisen moniulotteisen rakennelman, josta hän oli ylenmäärin ylpeä. Niin ylpeä, että pyysi ottamaan ihan kuvan. :)




Muskari on jäänyt väliin jo kaksi kertaa ja Mini kaipaa sinne ihan mahdottomasti. Välillä tanssimme ja rummutamme yhdessä, mutta yleensä tyttö laulaa melkein koko ajan ja ihan missä tahansa. Nyt hän on näemmä retkellä, saparot vinossa, ja laulaa lasten virsikirjasta omasanoittamiaan ja -säveltämiään lauluja.

Kun saisin tämän nuhani hoidettua, niin kykenisin laulamaan. Ihan noita lastenlauluja siis. Niissäkin on haastetta kerrakseen...




Meillä on nyt mennyt yli puolet viinimarjamehuistamme näiden tautisten viikkojen aikana. Onneksi sitä mehua on ollut tuolla pakastimessa. Ja onneksi Issukka kantoi jouluna meille vedenkeittimen, niin saamme kuumaa vettä nopsaan.

Kaaharikalle viettää edelleen kotipäiviä. Poika voisi jo mennä eskariin, elleivät he siellä joutuisi joka päivä kävelemään ruokailemaan koululle. Niinpä tuo muurahaishousuinen pitkäkoipi kaipaa nyt lisää siistejä sisähommia.

Siivous ei ole siistiä.

Onneksi eskariope lähetti Kaaharikallelle terveisten lisäksi oman tehtäväkirjan. Sieltä on lupa tehdä tiettyjä tehtäviä ja niitä me olemme yhdessä pakertaneet. Jos en olisi jarruttelemassa, hän tekisi kaikki kirjan tehtävät "huis hais"-tyyliin.

Ja sitten voisi jäädäkin kesälomalle.

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ottakaa koppi!

Annan upean kiertopalkinnon seuraaviin blogeihin:

* Carpenters Chick, koska sieltä löytyy herkkyyttä.

* Honey, I´m Home, koska sieltä löytyy kauneutta tupla-arjen lisäksi.

* Ketunpojan kolo, koska sieltä löytyy jotain, mihin kannattaa tutustua. Uusi tuttavuus, siis.

* Pepparspray, koska yksistään kuvat ovat vetovoimaisia.

* Vinkeä Väkkyrä, koska sieltä löytyy esimerkillistä sisukkuutta ja erinomaista tavallisen elämän kuvausta yhdestä tietystä näkökulmasta katsottuna.

Kiitos!



Assari ojensi minulle kauniin huomionosoituksen, josta olen oikein otettu. Kiitos hurjan paljon Assari! Vastailen kysymyksiin tässä aamupuuron keittelyn lomassa. (Mitähän tästä vielä tulee?)

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."

1. Milloin aloitit blogisi?

Lokakuussa 2008.


2. Mitä käsittelet blogissasi?

Ihan omanapaisesti tätä kotiäidin arkea täällä vauhtiradalla. Välillä syvällisemmin, mutta niin, että yritän pitää yksityisyyden rajat mielessäni.


3. Mikä tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

Onko tämä jo klisee? Lukijat ja heidän viestinsä kommenttiboksissa. :) Minulle itselleni tämä on erityisen erityinen, koska tämä on osa minua.


4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin pitämisen?

Minin syntymän jälkeen jäin "taas" kotiin, mikä tuntui kyllä hyvltä, mutta aikuiskontaktit päivän aikana olivat tosi minimissään ja näinollen omien ajatusten "jättömaa" oli hakusessaan. Halusin saada ajatuksiani ylös.


5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

En tällä hetkellä mitään.

***

Koska täällä varikolla on nyt kolme nälkäistä valmiina syömään tuota ylikiehunutta(kin) kaurapuuroa, niin parempi alkaa jakaa lautasia nenujen alle, ennen kuin nuo muuttavat mieltään. Laitan palkinnon eteenpäin myöhemmin...

tiistai 22. helmikuuta 2011

Kuumakallelle kakkua


["surffilauta"]

Muutaman viimeisen päivän ajan Geomacit ovat olleet aivan POP. Ja kun ottaa huomioon, että aika monen tikun, kuulan ja levyn "viljelyn" jälkeen jäljellä on ehkä se "kourallinen", tuon kolmikon täytyy todella pärjätä sillä kourallisella.

Vain yhden kerran nuo kaksi hujoppia ovat käyneet rauhoittumassa eri huoneissa.

Eivät joutuneet sentään jäähyille asti (jokohan niistä jäähyistä pääsisi pikkuhiljaa eroon?), vaan toinen nökötti eteisessä pikkutuolilla huutaen Sitä Suoraa Huutoa ja toinen rauhoittui samaan aikaan keittiössä sillä tavalla hiljaa mököttäen.

Yö ja Päivä.

Saivat tulla rauhoituttuaan pois ja täytyy sanoa, että osasivat arvioida oman rauhoittumistasonsa oikein hyvin: hommat jatkuivat sovussa ja neuvotteluhengessä. Pitäisikö isompienkin herrojen ottaa oppia pienemmistään? Käydä välillä, vaikka kesken neuvottelujen, eteisessä pikkujakkaralla nököttämässä (ja huutaa Sitä Suoraa Huutoa) tai vaihtoehtoisesti mököttää hetkisen keittöntuolilla. Mikä tyyli kullekin sopisi.

Mulle sopivat toisinaan molemmat tyylit, mutta eivät luonnollisesti yhtäaikaa. Välillä huudan ja välillä mökötän. Huudon mieskin huomaa, mökötystä ei välttämättä...

No, mutta nyt olen sivuraiteilla.

***

Voidaankohan me jo sanoa, että olemme terveen kirjoissa? Ainakin olemme pirteämpiä. Tänään menemme Kaaharikallen kanssa astmahoitajan vastaanotolle ja se tuntuu nyt ihan hyvältä. Hyvältä tuntuu myös se, että ruoka on alkanut maistua pojalle ja se myös pysyy sisällä, kun yskä on helpottanut ja näinollen myös limanoksentelu on jäänyt. Kaaharikallen halikaveri ei ole enää Vati. :)

Viime yönä havahduin siihen, että joku kutsui. Kun vähään aikaan ei kuulunut mitään, torkahdin uudelleen hetkeksi. Kunnes taas. Kuka puhui? Öinen puhuja löytyi Kaaharikallen huoneesta peiton alta. Seisoin keskellä pojan huonetta ihan ihmeissäni, sillä yleensä jos poika kutsuu minua, vähintäänkin peitto heilahtaa, kun tulen huoneeseen.

Nyt oli aivan hiljaista. Edes peitto ei heilahtanut.

- "Kultu, onko kaikki hyvin?"
- ---
- Hei Muru, haluatko sä jotain? (menin ihan pojan lähelle)
- Kakkua.
- Kakkua. Nytkö sä haluat kakkua... keskellä yötä?
- Joo... Mitä?

Yöllinen herkkusuu ei herännyt missään vaiheessa kokonaan, mutta ilmeisesti tajusi itsekin puhuvansa hieman hassuja.

Tai ei meillä ainakaan yleensä syödä kakkua keskellä yötä. Yleensä.

***

Tämän puheripulin jälkeen annan armoa teille lukijoille (tervetuloa Miukuli!) ja olen hetken hiljaa. Nyt aamupalaa pöytään. Kaaharikalle haluaa makaroonia ja kakkua...

Mukavaa tiistaipäivää!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Juttutuokio



Reilun kolmen tunnin päikkäreiden jälkeen äiti raahautui takkutukkaisena olohuoneen rahille istumaan. Tyttö sipsutti oitis paikalle, selitti jotain ja raahasi vielä pikkutuolin tasantarkkaan äitiään vastapäätä.

"Nyt mie äiti juttelen sulle!"

Siinä sitä sitten istuttiin nurinkurintossut ja torkkuvarpaat vastakkain ja juteltiin. Vähän asiaa ja vähän asian vierestä, ainakin isoveikan mielestä, joka nauraa röhnötti siskon jutuille pää alaspäin viereisellä nojatuolilla. Mutta ei se mitään. Juttua saatiin aikaiseksi myös siitä. ;)

Ja pääasiahan eivät olleet ne jutut, vaan se, että niitä juttuja kuunneltiin.

Vaahtokarkit eivät maistu nyt.





Meillä on katsottu viimeisen viikon aikana enempi telkkaria kuin koskaan. Voimat ovat kaikilla pohjalukemissa, paitsi ehkä tuolla Ralliroopella ja Minillä. Mini tyytyy kyhnäämään kainalossa ja Ralliroope tahtoo tehdä jäynää.

Kun Kaaharikallella on pirteämpi hetkensä, häntä naurattaa tuttuun hauskaan tapaansa, mutta sitten yskä palauttaa pojan sohvatyynyjen väliin. Kohta voisimme jaksaa pelata lautapelejä tai puuhata jotain muuta, sillä viikon sisälläolo alkaa turhauttaa itse kutakin. Kunhan vain jaksais.

Pojat olivat koko viime viikon pois esikoulusta, eikä tuosta Kaaharikallesta ole menijäksi varmaan tulevalla viikollakaan. Eikä oikeastaan niin pitkään kuin noita pakkasia riittää. Mietin, kehtaanko pyytää kimppakyytikaveria kuskaamaan Ralliroopea eskariin, kun hän on kuskannut jo niin paljon "ylimääräistä" muutenkin. Toisaalta, Kaaharikalle selviäisi kyllä jo sen aikaa yksinkin kotona, kun kävisin heittämässä Minin kanssa toiset pojat eskariin, mutta oma olokaan ei ole kovin kehuttava vielä.

Nyt Ralliroope kärttää tähän koneelle pelaamaan Pikku Kakkosen pelejä ja Mini sanoo haluavansa vaahtokarkkeja.

Minulle eivät namit maistu.

Ja se on kyllä ihme se.

***

Tervetuloa lukijaksi Juhannusruusu!

perjantai 18. helmikuuta 2011

Pikainen tervehdys

Ihan pikainen tervehdys täältä. Oma oloni on ilmeisesti jo paranemaan päin kuumeesta huolimatta, samoin Ralliroopen ja Mininkin. Issukka on "täysin pois pelistä" ja Kaaharikallen kanssa pelaamme peliä "ehtiikö vati alle"-leikkiä.

Paitsi että tästä on leikki kaukana.

Sen kuulee yleensä yskästä, milloin tulee se toiseksiviimeinen röhäisy, ennen kuin lima tulee ulos. Mutta jos Se Vati on juuri väärässä huoneessa, niin joku joutuu juoksemaan, ja lujaa, jotta tulee osuma oikeaan osoitteeseen.

Tänään kävimme lääkärissä hakemassa helpotusta, mutta koska keuhkot kuulostivat olevan ok, eikä vinkunoita kuulunut, meiltä kiellettiin tutun (astma)lääkkeen käyttö.

Minusta tuntuu, että olemme palanneet lähtöruutuun (vuoteen 2005), jolloin ravasimme lääkäriltä toiselle (hetkittäin todella sairaan lapsen kanssa) ja yksi sanoi yhtä ja toinen toista. Niinkuin tänäänkin.

Kaaharikalle on ollut todella reipas. Siis todella! Lupasin hänelle kaupasta jotain sellaista herkkua, joka hänelle maistuisi (omatekoisen kiisselin lisäksi), mutta jouduimme tekemään täyskäännöksen kaupan porteilla. Nopeasti ulos ja röhimään limat pihalle... Ulkona paukkuva pakkanen pahentaa röhinää entisestään, enkä todellakaan voinut jättää poikaa yksin kylmään autoon. Kotiin siis...

Jotta päivä olisi lähes täydellinen fiasko, lähdin tuossa tunti sitten laittamaan autoa lämmityspiuhojen päähän, jotta pääsisin sinne kauppaan ruokaostoksille. En tajua laisinkaan miten kummassa kaikki tapahtui, mutta hetken ovenavaisun jälkeen löysin itseni nelinkontin pihamaalta, nilkka vääntyneenä.

Kohta äidin ja isin sängyssä makasi kaksi ryytynyttä aikuista. Issukka kuumeen runtelemana ja äiti pipipussi nilkan ympärille sidottuna. Issukka uteli peiton alta, että jäivätkö roskapussit pitkin pihoja levälleen.

Roskapussit? Mitkä roskapussit?

Tuollahan ne on eteisessä.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Värejä, värejä, värejä...



Ralliroope taiteili kirjaimilla. Meillä ovat nuo värikkäät kirjaimet kiinnostaneet sanojen muodostamisten lisäksi ihan muutenkin. Niistä on tehty vaikka mitä kuvioita. En ehtinyt ottaa kuvaa Kaaharikallen sydämestä, jonka sisällä luki ISI. Se oli kuulema synttärilahja Issukalle. :)

Täällä valkoisen lumimaiseman keskellä tämä värikylläinen taideteos oli suorastaan hypnoottinen. Nyt olisi tilausta väreille, nimenomaan keväisille väreille.

Esimerkiksi VIHREÄLLE.




Ralliroope alkaa olla jo aika terve ja eilen ehdotin hälle, että etsisi joutessaan erivärisiä esineitä. Hän innostui oitis ja löysi sitä VIHREÄTÄ.

Nyt pidän todennäköisesti päivän tai pari taukoa bloggailusta, sillä röhä ja kuume taisi löytää minutkin.

Pysykää te terveinä!

tiistai 15. helmikuuta 2011

Suklaakakku (maidoton)

Ohje on alkujaan otettu Kotivinkki-lehdestä (6/2009), mutta tässä se on maidottomana versiona.

200g Brunbergin tummaa suklaata
150g maidotonta Keiju-margariinia
2 dl sokeria
ripaus suolaa
4 kananmunaa
3/4 dl vehnäjauhoja

* Sulata suklaa ja voi (mikrossa tai) vesihauteessa. Lisää seokseen sokeri ja suola. Sekoita hyvin.

* Lisää kananmunat taikinaan yksitellen voimakkaasti vatkaten.

* Lisää jauhot joukkoon, mutta älä vaivaa taikinaa.

* Kaada taikina voideltuun vuokaan (käytin 20cm:n pyöreää irtopohjavuokaa.)
ja paista 200C asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

Huom! Brunbergin tumma suklaa saattaa sisältää jäämiä maitoproteiinista.

Nuo maitoproteiinijäämät johtuvat kuulema siitä, että: "Suklaanvalmistuslaitteita ei voi pestä vedellä, joten prosessista voi jäädä maitosuklaajäämiä. Määrät ovat kuitenkin hyvin pieniä alle 0,01 % " Tieto on mutkan kautta Brunbergin asiakaspalvelusta.

Juhlapäivä

Viimeiset lähes parikymmentä vuotta Ystävänpäivä on jäänyt hieman varjoon juhlinnan osalta, sillä sinä päivänä keskitymme enempi juhlimaan Issukkaa. Eilen oli tarkoitus lähteä ulos syömään, mutta lasten röhien takia päätimme juhlia kotosalla. Sovimme, että Issukka tuo töistä tullessaan kiinalaista.


Minä tein suklaakakun ja lapset aloittivat hedelmäsalaatin valmistamisen. :D


Tällaiselle minille Minille on oikein oivallinen väline ihan tavallinen ruokailuveitsi upotettuna banaaniin. Ensin se veitsi upposikin pehmeään banaaniin milloin mitenkin päin, mutta sitten alkoi syntyä viipaleita. Pieniä ja suuria, suuhun sopivia.



Ralliroope kuori elämänsä ekan omenan, niinku silleen ihan vimosen päälle tarkasti. Vau! (Ihan turhaan olen piilotellut kuorimaveistä pojilta.)


Mini ja Kaaharikalle kuorivat klementtiineja, joita Kaaharikalle sitten pilkkoi omenoiden lisäksi.


Suklaakakku ja hedelmäsalaatti sopivat muuten yllättävän hyvin yhteen. Issukalle vielä kahvi ja konjakki, äidille kahvi ja Baileys ja lapsille limsalasilliset. Oli onnittelukipistelyn aika.

Onnea Issukalle!

Ps. Tuosta konjakin ja Baileys:n kipistelemisestä lasten läsnäollessa ei tarvitse huolestua. Meillä alkoholi ei ole tabu, mutta sitä ei myöskään ruveta suuremmin lipittelemään lasten ollessa mukana. Juhlapäivän kunniaksi myös lapset saivat kipistellä ja he tiesivät kyllä eron lasten ja aikuisten juomilla. Kolmesta minihörpystä Baileys:ia kahvin kanssa ei paljon humalaan tule - edes minä. ;)

Vai tarviiko edes selitellä?

maanantai 14. helmikuuta 2011

Mitä laukusta löytyy?

Mizyénan blogista nappasin mukaan tämän idean tällä kertaa:



Niin, tämän viikonlopun jälkeen laukustani löytyvät... LEGGINSSIT???

Juu-u.

Meillä oli mukava vuorokautinen Issukan kanssa kahelleen reissatessa. Tapasimme myös kavereita ja tanssimme kuin silloin ennen vanhaan. ;D Varmasti hassu näky, mutta ei se mitään, hauskaa oli meilläkin. Muistaakseni silloin vuonna 1993, kun olemme Issukan kanssa tavanneet, soi radiossa Haddawayn What is Love, tai jotakin siihen suuntaan. Muistaako kukaan? Voin muistaa väärinkin tuon kappaleen ja esittäjän, mutta joka tapauksessa oletettavasti juuri tuo kappale kun soi tupareiden jatkoilla, me Issukan kanssa oltiin ihan teinifiilareissa. :DD

Osataan me vanhatkin. ;D

Mistä tulikin mieleeni, tänään vietämme koko perheen voimin Issukan synttäreitä. Päivänsankari meinasi viedä meidät syömään, mutta koska lapset ovat röhäisiä ja Ralliroopella oli eilen kuumetta, taidamme siirtää ravintolaillallisen omaan keittiöön.

Niin, ja lapset olivat viihtyneet oikein hyvin isovanhempiensa kanssa, mutta pitäneet heidät ilmeisesti aika kovilla. Voi olla, ettemme saa koskaan tietää ihan kaikkea, mutta pääasia on, ettei ketään ollut ilmeisesti sattunut pahemmin. Tällaiset Pullaa aamupalaksi ja pipareita välipalaksi-päivät näkyvät jonkimmoisena sokerihumalana, vaikka isovanhemmat ovatkin kuulleet jostain tieteellisen faktan, ettei sokerihumalaa ole olemassakaan. Fakta tai ei, niin tosiasia on sekin, että meidän mukulat menevät sekaisin sokerista ja vapaista rajoista.

Pojat viettävät tänään kotipäivää ja isovanhemmat saavat taas levätä ihan rauhassa kotona; kunnes saavat huomenna lapset Issukan kanssa iltakylään. ;) Käsityötapaaminen on huomenna meillä ja turinoiden sekä kahvittelun lomassa yritän saada loput palatossun tilkut neulottua.

Jatkamme tohvelipäivää kotosalla ja ihailemme auringonpaistetta ihan vaan ikkunaruutujen sisäpuolelta. Toivottavasti lasten röhät asettuvat pian.



Aurinkoista päivää teillekin!

(Ja Oikein Ihanaa Ystävänpäivää!)

perjantai 11. helmikuuta 2011

Ai olen?



Edellisen kerran olimme yötä poissa kotoa yhdessä Issukan kanssa (ilman lapsia) kesällä 2004. Tai no, jos oikein tarkkoja ollaan, niin nuo meidän pienet pojannaskalit olivat kyllä silloinkin mukana, mutta siellä turvallisen kohdun puolella. Emme tosin vielä tuolloin tienneet, että siellä kohdussa onkin "hänen" sijaan "he". Se tieto saavutti meidät matkan jälkeisenä maanantaina... :)

Nyt "he" jäävät kotiin pikkusiskonsa kanssa ja me teemme Issukan kanssa pienen irtioton. Jos nyt jäi vielä vähän epäselväksi, kun en nyt ole hirveästi asiasta täällä toitotellut.

Ai olen?

Se edellinen yhteinen matka kohdistui Maltalle; nyt ajamme autolla Saimaan rannalle. Eikä masussa ole kuin turvonneita vatsa"lihaksia".

Ai niin, koska Issukalla on maanantaina synttärit, tilasin hänelle lahjakortin kauppaan, josta saa kaikkea moottoripyöriin liittyvää tarpeellista. Ihana yllättää tuo työmyyrä siellä tienpäällä sitten... Ei tuo arvaa kuitenkaan mitään...hihii. ;DD

Oikein hyvää ja letkeetä viikonloppua teille!

Ylva

Ps. Kuva on siltä edelliseltä yönylireissulta "ilman lapsia".

Asiat tärkeysjärjestykseen



Tänään on siivouspäivä.

Ja pyykinpesupäivä.

Ja pakkauspäivä.

Niin ja kauppaankin pitäisi ehtiä jossain vaiheessa, että saadaan lapsille ja isovanhemmille viikonlopuksi ruokaa ja kahvikermaa.

Minulla on roikkunut tuossa keittiönikkunassa sellainen kokeiluverho harsinlankoineen kaikkineen, mutta eilen päätin, että se verho jää siihen. Otin jo harsinlangat pois ja silityksen jälkeen nipsuttelen sen verhon takaisin ikkunaan. Ihmetteliköhän isoäiti viimeksi käydessään, että mikä kumma merkitys niillä harsinlangoilla mahtaa olla, kun verhot roikkuvat jo ikkunassa?

No, voi olla, että tämän viikonlopun jälkeen ei varmaan ihmettele enää mitään, kun huomaa, kuinka kiireistä näiden meidän lasten kanssa voi välillä olla. Että jos sitä vaikka muutamat harsinlangat roikkuvatkin jossain, niin ei se nyt niin nökönuukaa.

Kunhan lapset pysyvät hengissä.

Paitsi ettei hän poikien vauva-aikana ymmärtänyt sitä, miksi annan kaikkien viherkasvieni kuolla hoidonpuutteeseen yksi toisensa jälkeen... No, annetaan hänelle lisää ihmettelemisen aihetta.

Taidan ommella ne harsinlangat takaisin.

;)

torstai 10. helmikuuta 2011

Tilannetiedotus ja hirveetä paasaamista

Kävimme tänään viemässä Minin päivähoitohakemuksen. Nyt se on tehty. :) Itselläni meinasi kyllä mennä jossain vaiheessa hermo, kun yritin onkia Issukalta työaikatietoja ja saada muutenkin mukaan paperien täyttämiseen. Ei irronnut ei. Tuli taas sellainen yh-fiilis, että yksinkö olen vastuussa lapsistani.

Mutta niinhän se varmaan aika usein on, että äitien työvuorojen mukaan lapsia hoitoon viedään ja isät tekevät pitkää päivää. Vai miten on? Mutta kun mun järki (ja päiväkodin henkilökunnan näkemys) sanoo, että lapsilla on yleensä kaksi vanhempaa, jotka ovat molemmat velvollisia hoitamaan muksujaan. Mikä tässä maailmassa mättää?

Ainahan se on niin olluna, että vaimot hoitaa kersat ja miäs tuo leivän pöytään?

Olen joustanut aika paljon viime vuosina ja ihan omasta tahdosta. Olen hoitanut "kersat" ja mies on tuonut leipää pöytään. Nyt minusta tuntuu siltä, että minun ja työnantajani joustot alkavat olla aika tapissa. Siis nimenomaan minusta tuntuu nyt siltä, että nyt olisi aika muidenkin joustaa.

Siinä vaiheessa, kun Issukka veti sen villin "Eihän sitä tiedä onko syksyllä edes töitä"-kortin, aloin nähdä punaista. Ennen syksyä voi tapahtua paljon muutakin. Joku voi saada burn outin tai muuta vakavaa.

Tässä ei ole nyt tarkoitus todellakaan hyökätä Issukkaa vastaan ja haukkua ahkeraa ja tunnollista miestä, lastensa parasta isää (kuten Mini sanoi yhtenä päivänä). Tiedän hänen olevan puun ja kuoren välissä, kun kotona painostaa rouva ja työpaikalla tuottoa odottava työnantaja.

Mutta minusta näistä asioista pitää puhua. Miksi jotkut isät eivät ole puun ja kuoren välissä ja toiset taas ovat? Miksi toiset isät pystyvät järjestämään aikaa lapsilleen ja toiset eivät?

Sitä minä oon tässä vähän miettinyt viime aikoina.

***

Viime yönä näin unta, että joku anonyymi kirjoitti viestin: "Hei, elä nyt viitti!. Et oo tosissas..." Aamulla olin ihan ymmyrkäisenä, että mitä mä olen nyt viittiny, kun tuollaista kommenttia tulee. Nyt en yhtään ihmettelisi, jos vaikka joku tuollaisella kommentilla heittäisikin. Sen verran kiehahtavaa tekstiä tässä alkaa syntyä... ;)

Eilen illalla muuten paljastui, että yksi eskaritytöistä oli päivällä yllyttänyt Kaaharikallea laittamaan kielensä oikein kunnolla kiipeilytelineen rautaiseen tankoon. Aijaijai! Olen nyt aika varma, että poika oppi kerrasta, vaikka yleensä hän ei ihan heti opi kantapäänkään kautta. Sitten menin pullauttamaan suustani sammakon ja sanoin: "Ens kerralla sano, että laita ite ensin!" Olisihan sitä voinut järkevämminkin asian hoitaa...

Mini ei nukkunut tänään päiväunia. No, katsotaanpa, mitä ilta tuo tullessaan... Itkua, naurua vai itkunsekaista naurua?

Kun minä puen, niin minä puen näin...







Tänään ei hypitty ovenkahvoihin roikkumaan.
Tänään ei pyöritty ympäri, ympäri ja ympäri.
Tänään ei koikkelehdittu toiselle puolelle taloa, ihan yhtäkkiä.
Tänään ei muksittu sisaruksia (vielä tässä vaiheessa).
Tänään ei piilouduttu vaatekasan alle.
Tänään ei heitelty kaikkea käsiin osuvaa ympäriinsä.
Tänään ei tehty kupperiskeikkoja ympäri eteistä.
Tänään ei seisottu jalat kattoa kohti niskojen päällä.

Tänään tehtiin se, mitä pitikin. Ihan pienin säädöin vain.

Mukavaa päivää!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Piut paut






Laitoin kaurapuuron tulemaan.

Ralliroope ja Kaaharikalle hippaavat sohvalla. Heillä on taskulamput ja valoläikät katossa ottavat toisiaan kiinni vuoronperään. Pojat itse röhnöttävät sohvatyynyjen välissä ja käkättävät.

Mini rakentelee isoilla hamahelmillä. Paitsi että nyt hän pakkasi jo laukkunsa ja on viemässä hamahelmitarjotinta uuniin. Sitten hän aikoo kuulema tulla laulamaan meille: "Paljon onnee vaava!"

Ok.

Yritin eilen täyttää sähköisen päivähoitohakemuksen, mutta kaikki kaatui tunnuslukujen unohtamiseen. Ihan höpsöä. Alitajuntani pistää hanttiin, eikä halua ottaa seuraavaa isoa askelta, kuopuksen viemistä päivähoitoon... Voisihan sitä tulostaa sen paperin, täyttää kuulakärkikynällä ja viedä yhdessä Minin kanssa tuohon lähipäiväkotiin, reilun kilometrin päähän. Piut paut alitajunnalle ja sen yrityksille estää äitiä toimittamasta kuopuksensa päivähoitohakemusta perille. ;)

Jos huomenna tulostaisi sen paperin? (Tänään totuttelen ajatukseen.)

Puuro on valmis.

tiistai 8. helmikuuta 2011

Tilkkujen tulevaisuus ja luottamuspula



Neuletilkkuset yhdistellään näin ja sitten niistä pitäisi vielä koota tossu. Ekan tossukan palaset ovat nyt siis valmiina ja toisen tossukan ekan keskeneräisen palan silmukoita olen metsästänyt nyt kolme kertaa, kun Neiti Näppärä on nyysinyt puikot tämän tästä.

Eilen illalla olin niin väsy, että menin maata ennen lapsia. Nukuttuani yhdentoista tunnin yöunet olen edelleen väsy, mutta jos hyvin käy, ehdin nukkua pienet päikkärit tänään. Olen saamaton ja saamattomuuteni saa minut vieläkin saamattomaksi. Tällä viikolla pitäisi siivota enempi kuin yleensä, sillä viikonloppuna lähdemme Issukan kanssa yhdenyön reissulle ja isovanhemmat tulevat meille. Minun pitäisi olla aivan innoissani ja täpinöissäni, mutta tiedä häntä, mikä nyt ahistaa...

Tämä on siis eka kerta, kun olemme Issukan kanssa erossa lapsista yhäaikaa yönyli. Siinä erossaolossa nyt ei sinänsä mitään ahistavaa ole, lähinnä tämä ahistus liittyy anoppiini. Syystä ja syyttäkin. Lisäksi minua huolestuttaa isovanhempien jaksaminen. Miten he jaksavat, jos he eivät suostu vastaanottamaan faktaa siitä, että toinen pojista tarvitsee rajat (ajoissa, eikä vasta sitten kun on hiestä litimärkä ja kakat housussa pelkästä hysteerisestä nauramisesta) ja jos me vanhemmat annamme ohjeita, niin niitä olisi hyvä myös noudattaa.

Kyllä minäkin väsyisin, jos minun pitäisi kesyttää villihevonen. Tai tässä tapauksessa hetkittäin jopa kolme villihevosta.

Paitsi tämä villihevonen olisi ihan kesy (tai ihan riittävän/ turvallisen kesy), jos vanhempien ja isovanhempien kasvatuskäsitykset olisivat edes jollain tapaa samansuuntaiset. En todellakaan väitä, että olisin parempi kasvattaja kuin anoppini, mutta tässä tapauksessa taidan kuitenkin tuntea lapseni paremmin ja tietää, mikä heille on parasta. Varsinkin, kun myönnän, että yksi lapsista tarvitsee erityistä tukea ja kasvatusta.

Olen viime aikoina ajatellut niin, että isovanhempien luona eletään enempi heidän ehdoillaan, mutta turvallisuuden rajoissa. Ja sitten meillä eletään meidän ehdoilla, koska tämä on meidän kotimme. Nyt tämä kuvio menee sekaisin, kun isovanhemmat tulevatkin meille ja he todennäköisesti eivät toimi niin kuin meillä yleensä toimitaan. (Omaan kotiinsa he eivät lapsia halunneet mutta yritän nähdä sen myönteisenä asiana, että he halusivat tulla lasten luokse.)

On oletettavaa, että ensi viikko menee sitten palautellessa lapsia maanpinnalle ja ylipäänsä heitä rauhoitellessa. Paitsi, jos isovanhemmat huomioisivat esimerkiksi seuraavat seikat:

- Nameilla saa lahjoa vain hätätapauksissa, mielellään vain muutaman kerran, sillä sokeri saa lapset sekaisin. (Ihme, jos eivät ole jo huomanneet.)

- Vaikka pojat sanoisivat mitä, he eivät saa mennä takapihan korkeaan mäkeen. Liian vaarallista.

- Vauhti pitää pysäyttää ajoissa, tai muuten pöpelikkö rytisee.

- Jos aikuinen sanoo jotain, se pitää. Muuten se pöpelikkö on lähempänä kuin kukaan uskoisikaan.


Tuossa olisi hyvä alku.


- Ja kiitos ei, kaikkia kaappeja ja kirjekuoria ei tarvitse penkoa, vaikka mieli tekisikin.


Tiedän. Minulla on luottamuspula.


Ps. Tervetuloa lukijaksi brb bob!

maanantai 7. helmikuuta 2011

Tilkkua tilkun perään... tai päälle.

Pidän vielä, Assari, jännitystä yllä ja olen paljastamatta tulevien neuletilkkujen kohtalon. Sen sijaan väläytän esille kuvasarjan, jossa me neljä esittelemme suunnitelmamme siitä, miten nämä tilkut voisi vaihtoehtoisesti liittää yhteen:


Eikö näistä tulisi ihana tilkkupeitto? Pitäisikö muuttaa alkuperäinen suunnitelma, neuloa iso kasa tilkkuja lisää ja ommella peitto?


Minin peitto voisi olla kutakuinkin tällainen.


Kaaharikalle liittäisi palat yhteen näin. Käyttötarkoitus jäi vielä epäselväksi, mutta Aurinko tämä kuulema on.


Ralliroope liittäisi palat yhteen tyynyksi. (Hammaskeijulleko?)

No, tulee näistä tilkuista mitä tahansa, niin kiva näitä oli sommitella.

Ps. Tervetuloa lukijaksi Riikka!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

hyvä hamas keiu...


...muista tula hakeman minuu hampaani. se on vesilasisa. anna pari euroo tilale. olen ne ansainu.

tervisi raliroope

***

Rakas Ralliroope,

Tässä sinulle rahat, jotka olet totisesti ansainnut. Minä muistin(!) tärkeän hommani ja löysin aiemmin illalla ruisleipään juuttuneen maitohampaasi nyt yöllä vesilasista. Pidä oikein hyvää huolta tulevasta hienosta hampaastasi!

Terveisin, Hammaskeiju

***

(melkein unohdin TAAS, mutta melkeestähän ei pidetä, eihän??)

Ps. Kirjeet ovat kuvitteellisia, mutta voisivat olla hyvin tottakin. Osa Ralliroopen kirjeestä on suoraa lainausta hänen viestistään Oikealle Hammaskeijulle. (Kuinka kummassa SE viestilappunen on joutunut minun rahapussiini???) ;)

Tänään on parempi päivä.


Isin lähdettyä lapset villiintyivät. Yksi yllytti toista ja toinen kolmatta. Ennen kuin ehti kolahtaa, haettiin tiimalasi ja jaettiin hommat. Kun yksi hyppi, toinen otti aikaa ja kolmas odotteli vuoroaan. Kaaharikallella kävi mäihä: ajanottajaksi sattui Mini, joka nyt ei niin hiekanvalumisista piitannut, istui vaan tärkeenä pikkujakkaralla käsilaukku sylissä.


Mini, Norsu ja Nukke pelasivat korttia. Arvaa kuka voitti?


Me muut etsimme aarteita labyrintissä.


Minulla on pieni haave tälle päivälle. Arvaakohan kukaan, mitä näistä vielä tulee joskus...? Minulla on menossa paremman puutteessa jämälankojen tuhoamisvimma.

Tämä päivä on mennyt paljon paremmin kuin eilinen, vaikka äiti suuttuikin labyrinttipelissä, Kaaharikalle puki ulkovaatteet hitaammin kuin siskonsa, pulkkamokoma ei totellut Minin ohjausta ja Ralliroopen ruoka jäi syömättä heiluvan hampaan takia. Äiti pyysi anteeksi noloa käytöstään, Kaaharikalle pääsi ulos "ihan ajoissa", Minin aamun pelasti lumikolakyyti ja Ralliroope tuskin nääntyy yhden väliin jääneen ruokailun takia.

Issukka palaa illalla ehkä pinkin moottoripyöräkypärän kanssa, tai sitten ei. ;D

Nyt menen tuonne sohvalle "tuhoamaan" noita lankakeränrutkuja.

Kiitos vielä edelliseen postaukseen rohkaisevasti kommentoineille!

lauantai 5. helmikuuta 2011

Vuodatusta isolla veellä



Ennen kuin lössähdän tuonne sohvalle poikien kanssa katsomaan Madagasgarin joulua, "huilaan" hetken tässä. Pala Tutti Frutti mokkista meni jo, nyt on kahvimukillisen aika.

Lupasin pojille jo viime viikonloppuna, että tänään he saavat ottaa omat rahakukkaronsa mukaan kauppaan ja ostaa jollain sovitulla summalla itselleen jotain. Tosi harvoin näin tehdään ja nyt ajattelin, että voisimme kaikki ostaa itsellemme jotain. Itselläni oli mielessä langat boleroa varten... Toisin kuitenkin kävi.

Kaaharikalle meni ja hajotti eilen illalla suutuspäissään Minin Hello Kitty läppärin. Tuli reilusti kertomaan tapahtuneesta, mistä annoin kyllä kiitosta, mutta sitten alkoivatkin vahingonkorvauspuinnit: samantien lähtivät pojan legot takan päälle ja ne ovat siellä siihen asti, kunnes Issukka saa korjattua läppärin TAI Kaaharikalle ostaa Minille uuden koneen rahakukkarorahoillaan. Ja koska nuo killingit eivät ihan riitä koneen ostoon, lupasin maksaa loput, mutta näinollen Kaaharikallen kaikki kukkarosäästöt menevät koneeseen.

AUTS!

Jos olisin jatkanut johdonmukaisella linjalla, juttu olisi jäänyt tähän. Niin kauan kuin kone on rikki, ei tule legoja eikä rahoja käytetä muuhun kuin uuteen koneeseen... mutta... Koska olin luvannut heidän käyttää säästämiään rahoja valitsemaansa ostokseen, annoin Kaaharikallen ottaa kukkarostaan kaksi euroa ostosten tekoon ja loput säästettäisiin siihen koneeseen. Ralliroope sai tehdä ostoksia vitosella.

AUTS!

Kun kaupasta ei ollut löytyä mitään alle kahden euron, alkoi juuri se äärinmäisen typerä "Miksiminäensaakoskaanmitään"-marina, jota en siedä kuulla laisinkaan. Ja jos kaupasta ei löydy mitään mieleistä, sieltä ei minun mielestäni tarvitse pakolla ostaa mitään. Piste.

Kun kassoilla ostoskärryjen reunalla roikkui yksi kappaletta marisevaa pojannatiaista mankumassa: "Miksiminäensaakoskaanmitään???", aloin minä oman virteni naputtamalla läppärin hajottamisesta ja korvausvelvollisuudesta.

AUTS!

Mitä se naputtaminen auttaa, kun pojalla ei kertakaikkiaan ole kykyä asettua toisten asemaan ja syy-seuraussuhteiden tajuaminen on rajallista. Asioiden selkeinkään tankkaaminen kaupan kassajonossa ei auta asiaa yhtään.

Eikä se, että Mini kauniisti hymyillen alkoi jututtaa takana olevaa setää pippelijutuilla.

Auta armias!

Ostin itselleni kauniin tulppaanikimpun, mikä on aina parempi kuin kilo irtokarkkeja tai kossupullo. (Ja ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että juon erittäin harvoin ja hyvin vähän.) Ei siis pidä huolestua.

Tarina ei toki pääty tähän.

Pääsimme kotiin ja Kaaharikallekin oli jo ymmärtänyt, että kahden euron pikkuauto on parempi kuin ei autoa laisinkaan. Tai ainakin hän oli hiljaa. Sain nuudelit kiehumaan, kasvikset pannulle ja olin juuri lukemassa lakia siitä, ettei Mini saa nyt ruveta vesisotasille Ralliroopen kanssa lähestyvän ruoka-ajan takia, kun joku koputti ovelle.

Oliko ovikellomme rikki?

Issukan sukulaisia oli kohta liuta katsomassa huru-ukkojen hilluntaa ja kuuntelemassa Minin intokiljuntaa vähän siitä sun tästä aiheesta. Mikä siinä onkin, että kun tulee yllätysvieraita, niin meidän mukulat ovat kuin Oikeaa lääkitystä vasta etsitään-tyyppisiä kiljukauloja? Siinä on ihan turha odottaa minun alkavan seurustella vieraiden kanssa, jos yritän samanaikaisesti olla polttamatta kasviksia pannulla, olla keittämättä nuudeleita liian kauan, lämmittää kananugetteja mikrossa ja erottaa kahta nyrkinheiluttajaa toisistaan.

AUTS!

Naama punaisena kääntelin kasviksia, valutin nuudeleita ja erotin veljekset. Ja sivusilmällä kykenin näkemään myös sen, miltä ulkopuolisesta tämä tilanne saattoi näyttää: katastrofaaliselta. Kertakaikkiaan! Ihan kuin minulla eivät pysyisi langat laisinkaan hyppysissäni. Minulla eivät riitä edes sanat kuvaamaan sitä sekasotkua, mikä täällä vallitsi (ja vallitsee yhä) ja sen lisäksi lapset hihhuloivat kuin viimeistä päivää ja minä olin todella kuin kädetön, jalaton ja päätön. Kun yllätysvieraat lähtivät, katosi kaaos samalla ovenavaisulla ja rauha palasi.

Paitsi sisimpääni.

Minulla on nyt sellainen olo, että jos en pian pääse lenkille, niin pimahdan. Olen joskus saanut eräältä yllätysvieraistamme niin paljon arvostelua osakseni nimenomaan kyvyistäni hoitaa kotia ja lapsia, että joka kerran kun näemme, olen erittäin varautunut ja joskus jopa ahdistunut. Asiaa ei auta yhtään se, että hän tuli nyt juuri sopivasti todistamaan täydellistä kaaosta ja hulinointia.

No, lenkille en nyt pääse, ellen lähde yhdessä lasten kanssa. Ja siinäkin tapauksessa pimahdus on enempi kuin lähellä. Pakko päästä tämän tunneryöpyn yli ja purkaa se myöhemmin vaikka Crossarilla. Nyt menen ottamaan yhden huligaanin käsistä tuon lasten miniristipääruuvarin, ennenkuin hän pistelee enempää sillä veljeään...

AUTS!

Tässä ei paljon tarvitse ennustella, kun voin jo nyt sanoa, että tämä viikonloppu on täydellinen floppiviikonloppu.

Tutti Frutti Mokkapalat (maidoton)

Pohja:

3 kananmunaa
3 dl sokeria
200g voita tai margariinia (maidotonta Keijua)
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
3 rkl leivontakaakaojauhetta
2 dl maitoa (meillä kaurajuomaa)

Sulata rasva ja anna jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon jäähtynyt rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi vuorotellen maidon kanssa. Vältä turhaa sekoittamista.

Levitä taikina uunipannuun leivinpaperin päälle ja paista 200C asteessa 15-20 min.

Kuorrutus:

50g voita tai margariinia
4 dl tomusokeria
5 rkl vahvaa kahvia
2 tl vaniljasokeria
3 rkl leivontakaakaojauhetta

Sulata rasva. Sekoita loput ainekset keskenään ja sekoita rasvan joukkoon. Levitä kuorrute hieman jäähtyneen pohjan päälle. Koristele Tutti frutti Crush-rouheella.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Pikkukokki ja lohtusyöppö äitinsä





Viikonlopun kunniaksi ja pieneksi lohdukkeeksi päätimme Minin kanssa leipoa mokkapaloja. Halusimme yllättää esikoulusta palaavat pojat ja (ainakin minä halusin) jotain ekstraa näille tuleville päiville. Issukka kun reissaa enempi ja vähempi nyt viikonloppuna, niin lapset näkevät tuskin yhtään isäänsä, ja minä miestäni.



Kimmokkeen mokkapaloihin sain Fazerin Tutti Frutti crush-pussista, joka ilmaantui meille kaupanpäällisinä Purkkakaupasta.

Katsotaan sitten ensi viikolla, kuinka monta kiloa ekstraa tästä ja muista viikonlopun herkuista vyötärölleni on kerääntynyt...

Nyt lasten hamahelmiä silittämään ja sitten iltapalalle.

Voikaa hyvin!