tiistai 22. helmikuuta 2011

Kuumakallelle kakkua


["surffilauta"]

Muutaman viimeisen päivän ajan Geomacit ovat olleet aivan POP. Ja kun ottaa huomioon, että aika monen tikun, kuulan ja levyn "viljelyn" jälkeen jäljellä on ehkä se "kourallinen", tuon kolmikon täytyy todella pärjätä sillä kourallisella.

Vain yhden kerran nuo kaksi hujoppia ovat käyneet rauhoittumassa eri huoneissa.

Eivät joutuneet sentään jäähyille asti (jokohan niistä jäähyistä pääsisi pikkuhiljaa eroon?), vaan toinen nökötti eteisessä pikkutuolilla huutaen Sitä Suoraa Huutoa ja toinen rauhoittui samaan aikaan keittiössä sillä tavalla hiljaa mököttäen.

Yö ja Päivä.

Saivat tulla rauhoituttuaan pois ja täytyy sanoa, että osasivat arvioida oman rauhoittumistasonsa oikein hyvin: hommat jatkuivat sovussa ja neuvotteluhengessä. Pitäisikö isompienkin herrojen ottaa oppia pienemmistään? Käydä välillä, vaikka kesken neuvottelujen, eteisessä pikkujakkaralla nököttämässä (ja huutaa Sitä Suoraa Huutoa) tai vaihtoehtoisesti mököttää hetkisen keittöntuolilla. Mikä tyyli kullekin sopisi.

Mulle sopivat toisinaan molemmat tyylit, mutta eivät luonnollisesti yhtäaikaa. Välillä huudan ja välillä mökötän. Huudon mieskin huomaa, mökötystä ei välttämättä...

No, mutta nyt olen sivuraiteilla.

***

Voidaankohan me jo sanoa, että olemme terveen kirjoissa? Ainakin olemme pirteämpiä. Tänään menemme Kaaharikallen kanssa astmahoitajan vastaanotolle ja se tuntuu nyt ihan hyvältä. Hyvältä tuntuu myös se, että ruoka on alkanut maistua pojalle ja se myös pysyy sisällä, kun yskä on helpottanut ja näinollen myös limanoksentelu on jäänyt. Kaaharikallen halikaveri ei ole enää Vati. :)

Viime yönä havahduin siihen, että joku kutsui. Kun vähään aikaan ei kuulunut mitään, torkahdin uudelleen hetkeksi. Kunnes taas. Kuka puhui? Öinen puhuja löytyi Kaaharikallen huoneesta peiton alta. Seisoin keskellä pojan huonetta ihan ihmeissäni, sillä yleensä jos poika kutsuu minua, vähintäänkin peitto heilahtaa, kun tulen huoneeseen.

Nyt oli aivan hiljaista. Edes peitto ei heilahtanut.

- "Kultu, onko kaikki hyvin?"
- ---
- Hei Muru, haluatko sä jotain? (menin ihan pojan lähelle)
- Kakkua.
- Kakkua. Nytkö sä haluat kakkua... keskellä yötä?
- Joo... Mitä?

Yöllinen herkkusuu ei herännyt missään vaiheessa kokonaan, mutta ilmeisesti tajusi itsekin puhuvansa hieman hassuja.

Tai ei meillä ainakaan yleensä syödä kakkua keskellä yötä. Yleensä.

***

Tämän puheripulin jälkeen annan armoa teille lukijoille (tervetuloa Miukuli!) ja olen hetken hiljaa. Nyt aamupalaa pöytään. Kaaharikalle haluaa makaroonia ja kakkua...

Mukavaa tiistaipäivää!

3 kommenttia:

miukuli kirjoitti...

Meillä on myös kaveri, joka osaa rauhoittua kahdella tapaa...sillä suoralla huudolla tai hiljaa mököttäen ja irvistellen :D
Toisinaan auttaa jopa puhe...Se on edistystä se ;)

Tuo limaoksentelu on kamalaa..Meillä on vakiona parvisängyssä "kippo". Varsinaista astmaa ei ole diagnosoitu, mutta kiekko on käytössä. Ja yskän tullen ei sille yökkimiselle tule loppua.

Ryntäsin tänne lukijaksi, kun löysin "normielämää" kuvaavan blogin :)

Ylva kirjoitti...

Hei vaan Miukuli! Kiva kuulla susta ja tervetuloa "näille kulmille". (Tänään tunnun viljelevän näitä hipsuja...kääk)

Käyn tutustumassa sinuun ja juttuihisi piakoin.

Meillä kesti monta monituista vuotta, ennenkuin astma diagnosoitiin edes epätyypilliseksi. Siihen asti juoksimme eri lääkäreiden näkemyksien mukaan terveyskeskuksien (kyllä, useamman), sairaaloiden ja kodin väliä. Sitten sattui kohdalle "se oikea" lääkäri, joka teki juoksutuksesta lopun ja otti asian ihan oikeasti hoitaakseen.

Meille annettiin ohjeeksi lääkityksen purkamisen jälkeen (viime vuonna), että jos tänä vuonna tulee näitä infektioihin liittyviä röhiä, niin terkkulandian kautta sitten vaan taas asiaa eteenpäin. No, enpäs muistanut Issukan kanssa, että terkkulandiassa on niin monta toimintatapaa kuin on lääkäriäkin. Ja jokainen tekee tietysti niin kuin parhaakseen näkee.

Niinkuin nytkin. Hoitava astmalääke kiellettiin (mistä hoitaja oli kauhuissaan), mutta olemme nyt tänään menossa astmahoitajalle ja eiköhän sieltä asiat selviä.

Välillä olen kyllä miettinyt, että pitäisi olla itsekin lääkäri, että osaisi pitää lapsensa puolia.

Mutta se siitä. ;)

Hymyjä päivääsi, Miukuli!

Johanna kirjoitti...

En yhtään ihmettelisi, vaikka kohta jotain yritystä esiteltäisiin siten, että siellä työntekijät saavat vapaasti purkaa tuntojaan jäähypenkillä ;)

Kiva, että alkaa helpottaa ja kakkua tekee mieli. Se on varma merkki, että aletaan olla terveen kirjoissa.