tiistai 5. huhtikuuta 2011

Tiistaina

Kuinkas tässä nyt näin kävi?




Kaurapuuro kiehui hellalle ihan vauhdilla, kun luulin sihinän tulevan leikkivän lapsen suusta. Ja se tulikin sieltä kattilasta. Itse olin juuri naureskelemassa Johannan ehdotukselle (edellisen postauksen kommenteissa) laittaa kyltti pihalle, jossa kannustetaan naapureita tööttäämään joka kerta ohi ajaessaan. Siis ihan sen kunniaksi, että tossut ovat vihdoinkin valmistuneet.

Siis nehän eivät vielä ole, mutta sitten kun ovat.

Nyt en mainitse enää tossuista mitään, en ennen kuin ne ovat valmiit. Tai ainakin toinen niistä.




Tästähän on tovi aikaa, kun taitoin kuumehuuruissa tuossa rappusilla nilkkani ja löysin itseni lumihangesta kontiltani. Se oli silloin kovien pakkasten aikaan, helmikuussa.

Tänä aamuna heräsin Minin tohinoihin. Hän hilppasi olohuoneeseen ja pitkän aikaa oli aivan hiljaista. Sitten hän kuului aukaisevan pattereilla toimivan minipianon ja alkoi laulaa ja soittaa antaumuksella. Niin, että hän veti keuhkot täyteen ilmaa ja antoi äänen kantaa pit-käl-le.

Sanoitus on tuossa ylhäällä...

Nilkka on tosiaan kipeä vieläkin, enkä oikein tiedä, mitä tässä oikein tekisi sen kanssa. Se ei ole turvoksissa nyt, mutta ei sillä kyllä pysty juoksemaan eikä hyppimään. Ei siis jumppaamaankaan. Ei hiihtämään eikä luistelemaan. Se kipeytyy hyvin helposti pienestäkin virheliikkeestä, joskus ihan tavisliikkeestäkin. Niin, ei se kunnossa ole, mutta tulisiko se kuntoon ihan kotikonstein?

Sen tietänee lääkäri, jonka vastaanotolle en ole varannut aikaa. Ja jos varaan, niin se aika on joskus kahden viikon päästä, kun se nilkka voi olla jo kunnossa. Ja sitten se on turha käynti.

Tätä jankkausta olen harrastanut jo kohta kaksi kuukautta.

Muuta ei siitä sen enempää. Vaan olisittepa kuulleet sen Minin laulun... ;D


Laulakaa toisillenne!

1 kommentti:

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Enhän minä nyt ollut syypää puuron yli kiehumiseen? Hui, ei ollut tarkoitus! Mutta kyllä muakin ajatus nauratti :)

Lapsellasi on taipumuksia sanoittajaksi, ilmiselvää muusikkoainesta.