tiistai 27. syyskuuta 2011

Puikot lensivät nurkkaan



Olen koko alkusyksyn neulonut sellaisia melko lutusia ökkimönkiäisiä töihin, mutta viime viikolla piti vaihtaa puikot koukkuun. Neulominen on tällä hetkellä kiellettyjen hommien mustalla listalla jumiutuneen niska-hartiaseudun takia, mutta kukaan ei ole kieltänyt virkkaamasta...

Niinpä olen lievästi sanottuna koukuttunut isoäidinneliöihin, joita teen oman tuntemukseni mukaisessa tahdissa. Eli hiljakseen. Luulen, että neliöiden ohje löytyy Marttojen tai Novitan www-sivuilta, omani otin Novitan lehdestä Kevät/2011.

Sitten jossain vaiheessa jatkan ökkimönkiäis-linjalla ja saatan ehkä vilauttaa niitä nöttösiä täälläkin. Tai sitten en.

Nyt vilautan itseni lääkekaapille ja teekupposen äärelle, sillä flunssa kolkuttelee ikävästi luissa ja ytimissä. Periksi ei anneta ilman jonkintasoista taistelua.

Sanoo hän, jonka nenä tuntuu olevan kuin turvonnut ja tukkoinen norsun kärsä.

Voikaa hyvin!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Metsäretkellä









Hetki sitten palasimme kotiin sunnuntaiaamupäivän retkeltämme. Nyt on lasagne uunissa ja väsyneet köllivät sohvalla katsomassa Smurffeja. Onneksi leivoimme eilen pullaa, niin saimme tällä kertaa oikein herkkueväät mukaan: jättipullapalleroita ja lämmintä mehua.

Minulle ja Ralliroopelle maistuivat puolukat; Kaaharikalle ja Mini sylkivät marjat suusta silmät sirrillään ja irvistellen. He ovat kuin kaksi marjaa, monellakin tapaa...

Hurja työviikko on nyt takana ja toivon hieman rauhallisempaa tahtia tulevalle viikolle. Aina ei pysty siihen menoon vaikuttamaan, mutta yrittää kannattaa, eikö? Viime viikolla minut pysäytti migreeni, kiukutteleva kroppa ja huimaava pää. Nyt haluan ottaa rauhallisemmin ja pysähtyä ennen kuin kone niin sanotusti leikkaa kiinni.

Nyt se lasagne taitaa olla jo valmis.

Ottakaa te rauhallisesti ja nauttikaa pienistä rauhallisista hetkistä pitkin päivää!

Ps. Tuota ekaa kuvaa lukuunottamatta lapset ovat ottaneet nämä postauksen kuvat.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Joka tytön unelma-ammatti

Monen pitkän työpäivän ja erossaolon jälkeen perheen äiti haluaisi kuopuksen syliinsä köllimään.

- Tuu nyt äitin sykkyyn.
- En tuu.
- Tuu nyt. Sä oot mun beibi...
- En oo beibi!! Mie oon Bas Laitjieerr.

Aha.

Meidän perheen beibistä on kasvanut avaruussankari.

(Vaan mihin hävisi se pinkki keijuprinsessa?)

maanantai 19. syyskuuta 2011

Roska päivässä-haaste





Viime viikonloppu meni hujauksessa, kun vapaapäiviä oli vain yksi. Aurinkoinen ja kuulas syyssää houkutteli sunnuntaina ulos hyötylenkille lasten kanssa ja kävimme viemässä kartonkia, lasia ja metallia kierrätyspisteelle.

Tuossa kuvan pussissa on sitten ihan jotain muuta...

Mini ja Kaaharikalle polkivat pyörillään, minä ja Ralliroope kävelimme. Paluumatkalla huomasin maassa pienen suklaapatukkakääreen ja nostin sen Minin pyörän koriin kailottaen että: "Roska päivässä, lapset!"

Ja kuinkas sitten kävikään?

Tarkat silmät huomasivat ja kätevät kädet noukkivat paluumatkalla lähes kokonaisen muovipussillisen pikkuroskaa muovipulloista tikkaritikkuihin ja hamburilaiskääreistä suklaalevyihin. (Nii-in, suklaalevystä oli syöty kaksi riviä ja loput olivat aikas hurjassa kunnossa siellä käärepaperien sisällä. Yöks.) Lapset innostuivat roskienkeruusta niin, että matka eteni joutuisasti eikä kukaan valittanut matkan pituutta kertaakaan.

Jos olisimme laskeneet jätteiden määrän ja noudattaisimme laskukaavaa "yksi roska päivässä", voisimme todennäköisesti olla monta viikkoa noukkimatta roskia. Mutta eihän se niin mene, eihän?

Kukaan ei kiellä noukkimasta sitä roskaa tänäänkään.

(Noukkimisesta innostuneena Kaaharikalle raahasi tänään koulumatkallaan kilometrin verran kokonaista lepän tainta, jonka hän oli napannut ilmeisesti eräältä pieneltä hakkuualueelta. Hän yritti jopa tunkea sitä ulko-ovesta sisään, mutta siinä vaiheessa isi oli puuttunut asiaan... Huomenna poika saanee raahata sen taimentantturan takaisin sinne mistä ottikin.)

Mutta siis, oikeiden roskien keräämisestä vielä: uskallanpa heittää tässä haasteen kaikille niille, jotka tämän postauksen jaksavat loppuun asti lukea. Otathan vastaan?

Kerää (ainakin) yksi roska päivässä ja vie se sinne minne se kuuluukin, eli roskikseen.

Ja jätä ne lepänrangat rauhaan. ;)

Ja luonto kiittää.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Kysymyksiä ja vastauksia

Miukuli heitti Ketunpojan kolosta kysymyksiä ja minä vastailen nyt. Kiitos Miukulille huomionosoituksesta!

1. Lempiruoka:

Mitähän tuohon nyt sanois? Yhtä lempparia ei ole, sen kertoo kyllä vyötärön ympäryskin...

2. Lempimakeinen:

Kyllä kiitos, makeinen kuin makeinen käy! Nimenomaan irtokarkit ovat paheeni. Suklaa ei niinkään enää. Salmiakin ja hedelmäkarkin yhdistelmä on aivan taivaallinen!

3. Lempiluettava:

Lukutoukan lukemiset ovat viime vuosina tyrehtyneet, sillä uni on tullut ennen kuin ensimmäinenkään sivu on päässyt kääntymään. Siltikin Anna-Leena Härkösen kirjat purevat kyllä aina sopivasta kohtaa. Vaikka hänellä on tietynlainen suorasanainen ja siloittamaton tyylinsä kirjoittaa, minä tykkään. Hän kuvaa elämää eri näkökulmista uskomattoman tarkkasanaisesti ja totuudenmukaisesti.

4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä:

Neuloen. Rouvien kanssa kaffekupposen äärellä.

5. Lempielokuva:

Esimerkkeinä Kuudes aisti ja Kaunis mieli. Molemmat elokuvat on täytynyt katsoa heti perään uudestaan. John Boorman on vaikuttanut aikoinaan Odotuksia-elokuvallaan. Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä on suomalaista elokuvista se, joka tulee ensimmäisenä mieleen. Ja Risto Räppääjä-elokuvat, jotka on tehty taidolla ja asenteella.

Nyt en osaa tätä heittää eteenpäin kenellekään. Otan irtokarkkinyssäkän ja lähden katsomaan, tuleeko telkkarista tänään mitään katsottavaa elokuvaa. Nyt olis sellaisen "aivot narikkaan"-elokuvan paikka.

Enkä tarkoita tässä nyt sitten mitään kauhuelokuvaa.

Voikaa hyvin!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Puonoffee-kakku

POHJA:

400g Digestive-keksejä
reilu 100g voita tai margariinia

TÄYTE:

2 prk kondensoitua maitoa (olikohan 397g per prk...?)
noin 5 dl puolukoita, joihin on lisätty himpun verran sokeria
4dl vispikermaa
(4 tl vaniljasokeria)

Murustele keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa hyvin sekaisin.

Pingota ison irtopohjavuoan pohjalle pyöreä leivinpaperi ja taputtele keksivoi-seos vuoan pohjalle ja hieman reunoille. Nosta jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa, kun valmistat toffeen kondensoidusta maidosta. (Noin 18cm:n vuokaan mahtuu varmasti puolikas annos.)

Irrota etiketit purkeista ja laita purkit vesikattilaan kiehumaan alhaiselle lämmölle vajaaksi kolmeksi tunniksi. Tänä aikana maito tiivistyy toffeeksi.

Huolehdi, että kattilassa on koko ajan riittävästi vettä.

Vajaan kolmen tunnin päästä jäähdytä purkit kylmässä vedessä ja avaa purkit. Kaada toffeeseos kakkupohjan päälle ja laita hetkeksi jääkaappiin.

Vaahdota kerma ja mausta vaniljasokerilla. (Meiltä ei löytynyt kuin rippeet purkin pohjalta.)

Ripottele toffeen päälle puolukoita; jätä hieman marjoja myös koristelua varten.

Levitä kermavaahto puolukoiden päälle.


Elämä makeaksi-blogista olen ottanut alkuperäisen Banoffee-kakun ohjeen, jota muokkasin sitten oman pääni mukaan. Jostain ruokablogista otin vinkin siitä, että puolukat ja toffee sopisivat hurjan hyvin yhteen ja niistä voisi tehdä tällaisen Puonoffee-kakun. Olin varma, että kyseessä olisi ollut Kinuskikissan blogi...

Kun sitten olisin tarvinut ohjetta, en sitten löytänytkään sitä mistään. (Siksi omat sävellykset...)

Kondensoidun maidon voi valmistaa toffeeksi myös mikrossa, noin kymmenessä minuutissa (ilman metallipurkkeja), mutten ole vielä uskaltanut kokeilla.

Tämä kakku maistui aikuisille ja sai paljon kehuja. Jopa anopilta. ;D


Terkut noviisi kokilta nimimerkillä "Rohkea rokan syö"! ;)

tiistai 6. syyskuuta 2011

Teippisyöppö iski jälleen...

Miten käy, kun perheen teipit ovat saaneet jälleen jalat alleen ja juhlavalmisteluiden keskellä huomataan tuo puute? Yritetään kursia paketit kokoon pelkällä paketointinauhalla?

Juu, joskus niinkin. Mutta nyt tehtiin näin:



Otettiin kontaktimuovijämiä ja leikattiin sopivan kokoisia lämäreitä lahjapaketin kylkiin.



Joskus myöhemmin voidaan sitten etsiä se tietty teipinsyöjä ja muistuttaa jälleen teippirullien oikeasta paikasta, tahi siitä, että teipin loppumisesta on suotavaa informoida...

Terkuin, nimim. "Niksipirkka"

torstai 1. syyskuuta 2011

Varikolla työpäivän jälkeen




Jos blogirintamalla menee hissukseen, niin kotirintamalla nelistetään sitäkin vauhdikkaammin. Ja äiteen päässä takoo tyhjää useammin kuin kaksi kertaa päivässä.

Niinkuin nytkin.

Hereillä olen tähän aikaan vuorokaudesta vain ja ainoastaan siksi, että nukuin sohvalla sikeästi melkein kaksi tuntia lasten mentyä yöunilleen. Mamma siis simahti ennen lapsia.

***

Minusta on ihanaa olla perheen kanssa työpäivien jälkeen. Tänään istuin leikkimökissä jakkaralla ja katselin, kun yksi luki sarjiksia, toinen liimaili tarroja vihkoon (ja vähän kyllä muuallekin...) ja kolmas väänteli hirmu-ukkelin jäseniä. Se neljäs rakas puuhasteli autokatoksessa, ihan näköetäisyydellä.

Siinä samanaikaisesti taisteli päässäni kaksi vahvaa ajatusta: ensimmäinen takoi, että käytä aikasi koti- ja puutarhahommiin (joiden lista on järkyttävän pitkä)! Ja se toinen kuiski hypnoottisesti, että nauti tästä hetkestä...

Minä istuin, nuokuin ja olin läsnä. Ja nautin hetkestä.

Ja se oli kertakaikkisen ihanaa se!

Myöhemmin illalla lähdimme rullaluistelu- ja pyörälenkille, jonka aikana me tytöt kyllä erkaannuimme omille reiteillemme (ihan vain siitä syystä, etten olisi pysynyt miesväen vauhdissa mukana). Kävimme Minin kanssa rannassa lätsyttelemässä vettä, ihmettelemässä silkkiuikkua ja heittelemässä kiviä veteen.

Ja totuuden nimissä täytyy tunnustaa, että otimme myös yhteen siitä, miten syvälle veteen voi kahlata pelkissä kumisaappaissa. Siksi se silkkiuikkukin pakeni paikalta erittäin nopein räpylänvatkauksin...

Iltapalaksi söimme "hukurttia" ja muromysliä omenan kera.

Sellaista tänään.