The Öttiäinen

Mainitsin joskus neulovani jämälangoista Öttiäisiä töihin. Ne voivat olla korvien pituudesta ja "asusta" riippuen joko pöllöjä, etanoita, jäniksiä tahi jonkin sortin ötököitä. Mielikuvitus on rajana. :)

Öttiäinen on helppo ja nopea tehdä. Vähän sellainen "sinne päin"-käsityö, joka on armollinen aloittelevallekin neulojalle. Öttiäisen "paidan" voi tehdä millaiseksi vain, esimerkiksi palmikoksikin, mutta itse olen leikitellyt lähinnä vain erivärisillä langoilla tai satunnaisella nurjalla kerroksella. Monivärilangalla syntyy myös hauskannäköistä jälkeä...

Nyt, kun joudun lepuuttamaan polviani edelleen kotona (ja kirjastonkirjatkin on jo luettu), neulominen alkanee houkutella taas pienen tauon jälkeen. Niinpä näitä syntyy seuraavien päivien aikana ehkä muutama. Varsinkin, kun kotonakin nuo lapset ovat ihan innoissaan noista pehmoista.

Ovat tilanneet jo omansa. :)

Päivän piristyksiä

Kotona on väsyneitä potilaita. Levottoman yön jälkeen myös minä olin väsy koko aamun, mutta melkein kahden tunnin päiväunet sohvalla viltin alla tekivät hyvää. (Kuvassa en ole minä vaan pienin potilas.)

Hyvää teki tänään myös Karkin palaaminen blogihiljaisuudesta eetteriin. Päivän pelastus se oli, todella. :D Tervetuloa takaisin!

Päiväunien ja ihanan bloggarin palaaminen ovat siis piristäneet tänään. Eilen minua piristi typykän muovaama minipatsas minusta. Harmi, kun en tajunnut kuvata sitä. Se oli siis vain suuri punainen muovailuvahamöykky, jolla oli "hattu" päässä ja "iso masu".

Kuulema.

Mokoma möykky siis ilahdutti, hattuineen ja masuineen. Hatun ja ison masun lisäksi minulla on myös isot rinnat, JOS siis on tyttäreen uskominen. ;DD

- Äiti, milloin musta tulee äiti?
- No silloin kun saat oman lapsen... Sitten kun sie oot aikuinen.
- Niin, sit ku mä oon aikuinen ja mul on isot tissit, niinku sulla.
- Hmmm.

Minulle uskoteltiin pienenä, että pullataikinan syöminen turvottaa rintoja. (Muusta kropasta ei sitten puhutukaan mitään...) Osittain varmaan tottakin, mutta asia esitettiin minulle niin uskottavasti, että jossakin vaiheessa teini-ikää napsin ylimääräisiä maistiaisia oman äitini vaivaamasta pullataikinasta. Olin jokseenkin epätoivoinen?

Nykyään olen melko sinut asian suhteen.

(Varsinkin tyttären julkituomien huomioiden jälkeen.)






Kotipäivien piristykseksi päätimme viime viikon loppupuolella leipoa Minin kanssa (emme pullia, vaan) sämpylöitä. Lämpimäiset ilahduttivat myös koulusta palaavia ahertajia ja heidän kehunsa lämmittivät edelleen mamman mieltä. Hyvä mieli (kuten hymykin) palaa siis (yleensä) aina antajalleen.

mäenlasku vs. laskunmaksu

Smurffimusa raikaa olohuoneen stereoista, mutta vielä lujempaa kuuluu pikkupimun laulu karhusta, joka nukkuu talvipesässänsä. Valkoisella olkkarinmatolla on otettu kohta liki 40 kierrosta ja kohta joku kaatuu pää pyörällä lattialle.

Ja se en ole siis minä. Tällä kertaa.

Silloin kun törmäsimme ja kaaduimme Minin kanssa laskettelumäessä, Mini oli hoilottanut jo jonkin aikaa omakeksimää Mimmi-lehmä-laulua ja minunkin keskittymiseni oli vähän niin ja näin. Olisi pitänyt lähteä kaakaolle yhtä laskua aiemmin...

Nyt typykkä loilottaa karhusta, Mimmi-lehmästä ja pienestä piiristä. Kukaan ei kaatunut ja musatoosakin on hiljentynyt.

Tänään on se päivä, kun me tytöt jäimme kotiin miesväen lähdettyä päivän kestävälle laskettelureissulle. Kauden viimeiset laskut siis. Mua ja Miniä harmittaa, kun jäämme rannalle ruikuttamaan, mutta kun ei näillä polvilla lasketa, niin ei sitten.

Tähän tietynlaiseen depisfiilikseen auttaisi... en tiedä mikä. Samanaikaisesti päässä takoo ajatus, ettei tämä nyt voi olla niin hirveetä kun laskut jää laskematta. Ihan naurettavaa ja lapsellista!

Mutta silti vaan harmittaa.

Sen sijaan että lasken mäkeä, maksan laskuja. (Muutaman eräpäivä meni jo.)

AUTS!

(Ja taas smurffataan täysillä...)

Köpötellen

Tylsä bloggaaja tässä, hei!

Hävisin joksikin aikaa tänne oikeaan elämään: auringonpaisteeseen, lumipyryyn ja voimia vievään arkeen. Sen lisäksi että olen ollut tylsä bloggari, olen ollut myös tylsä äiti, vaimo, työntekijä, naapuri ja sukulainen.

Nyt olen linnoittautunut sohvalle tytön kanssa pelaamaan pelejä, lukemaan kirjoja, katsomaan filmejä ja lakkaamaan kynsiä. Olen sairaslomalla ainakin tämän viikon, sillä törmäilin pikkupimun kanssa pääsiäisenä laskettelurinteessä ja satutin molemmat polveni. Onni onnettomuudessa oli, ettei lasta sattunut yhtään ja ettei itsellenikään käynyt pahemmin.

Kun nyt vain maltan antaa koipieni levätä ja toipua.

Köpöttelen hissukseen kuin vanha mummeli. Sisällä sukkasillaan meno sujuu paremmin kuin ulkona epätasaisella maaperällä. Jokseenkin turhauttavaahan tämä on, mutta ei mahda mitään.

Nyt asetun katsomaan Viirua ja Pesosta. Boksissa odottelee Titanicin toinen osa, mutta sen yritän katsoa (nukahtamatta) sitten illalla, kun lapset ovat untenmailla.

Voikaa hyvin!