keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Vararenkaat naftaliiniin?


Ralliradan Varikko tuntuu muuttuneen blogin alkuajoista niin paljon, että olen huomannut mieliini hiipineen jonkinmoisen kriisinpoikasen. Tottahan vuosien saatossa ihminen ja elämä muuttuu monilta osin - ja blogi sen mukana - mutta nyt en tiedä miten jatkaa.

Olen miettinyt, josko olisi aika pistää blogin pillit pussiin. Vararenkaat naftaliiniin.

Tämä ei tunnu nyt samalta kuin kotiäitiaikoina, eikä sen ehkä tarvitsekaan tuntua siltä, mutta vahva tunne siitä, että jotain täytyy tapahtua, on ilmiselvästi totta. Kotivuosina kirjoittaminen oli selvästi henkireikä (ja onhan se sitä vieläkin), mutta nyt elämässä on niin paljon muutakin.

Rallirata täällä kotona on ja pysyy, mutta kaikkea tätä hulinaa en voi mielestäni blogimaailmassa jakaa enää samoin kuin tähän asti. Minun täytyy keskittyä nyt johonkin muuhun kuin kotiäitinä olemiseen ja kaksosarjen kemiaan. Täytyy löytää jokin punainen lanka...

Minulla lienee identiteettikriisi? ;)

Pian tulee täyteen viisisataa postausta ja se on rajapyykkini. Jos postailen sen jälkeen, niin ne tekstit ja kuvat ilmestyvät jonnekin muualle. Tai sitten keskityn vain lukemaan muiden blogeja, sillä teitä ihania blogituttavuuksia on siellä monta...

Tuntui hyvältä jakaa tämä asia tässä.

Sadan tavaran haaste etenee nyt hitaasti, mutta etenee kuitenkin. Toivon, että ehdin saada sen päätökseen ennen naftaliininkäryä...

Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin päätän tämän postauksen Varikolta.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

En ole tottunut tähän.

Seison kasvimaan reunalla neuvomassa miestä muokkaushommissa. Mitä poistetaan ja mitä siirretään minnekin. Ja katsopa, tuonne jäi vielä rikkaa... En kyyki enkä kitke; odotan vain että toinen tekee kaiken. (Onneksi tekee mielellään.)

Olen orjapiiskuri.

Aidanteen alustatkin pitäisi kitkeä ja perennapenkin kukille kantaa kannutolkulla ravinnevettä. En vain vielä ole raaskinut kertoa sitä miehelle. En ole sitä tyyppiä, joka kirjoittaisi miehelle listan tehtävistä töistä.

Mutta nyt on vähän pakko orjuuttaa toista.

Sitten kun kykenen taas lapionvarteen, istuttelen ja kitken ihan itse. Palkkioksi hienosti tehdystä työstä mies pääsi hetki sitten moottoripyöräajelulle ilta-aurinkoon. Sai omaa aikaa, josta taatusti nauttii.

Orjapiiskurin on syytä pitää alaisensa tyytyväisenä, jotta hommat etenee... ;)

lauantai 19. toukokuuta 2012

Heipä hei,

Täällä ollaan, edelleen. Koko kevät pääsiäisestä eteenpäin on mennyt lähinnä sairaslomalla (kirjaimellisesti) maatessa ja kun vihdoin pääsin töihin tietyin rajoituksin, minulta hävisi ääni.

Pah.

Jokseenkin ryytynyt olo siis tällä mammalla on, tunnustan. Kunto on olematon ja se tietysti vaikuttaa muuhunkin jaksamiseen. Enää muutama kiireinen työpäivä ja sitten olen taas kotona sairaslomalla kesälomaan asti.

Sairasta sakkia.

Mutta siltikin osaan vilpittömästi olla kiitollinen, sillä minulla eivät ole asiat siltikään huonosti. En ole kuolemansairas. Vaikka keho sieltä täältä onkin vähän vinksin vonksin vänksällään, niin ne vaivat ovat joko paikattavissa tai parantuvat itsekseen jonkin ajan kuluessa.

Tarvitaan siis kärsivällisyyttä.

Vaikka olenkin ollut melko kärsimätön parantumisten suhteen, malttia minulla on silti ollut. Tosin jotkut sanovat sitä laiskuudeksi...

Terveiset siis laiskalta sohvaperunalta.