Kuin paita ja peppu...

ovat nuo meidän villikot. Kun Ralliroope juoksee takapihalle, niin jo Kaaharikalle kipsuttaa perässä. Jos Kaaharikalle säntää sisälle, niin Ralliroope huhuilee perässä. Ja jos ensimmäinen murisee naapurin lapsille, niin toinen yhtyy kukkoilemaan.



Sitten kun mennään kyläilemään jonnekin vain toisen kanssa, niin tuo parikki kyhnää vanhempansa puntissa kiinni ja on kuin maansa myynyt. Ei ilahduta trampoliinit eivätkä muut houkuttimet. Sitä on vaan niin kiinni veljessään, joka on yhtäaikaa niin rakas kuin vihattukin.



Kaksoset ovat yksilöitä, mutta onhan selvää, että tuo yksilöllisyys sisältää myös sen kaksosuuden. Toinen on osa itseä. Tavallaan hyväksyn sen, (olen itsekin kaksosista toinen), mutta silti pelkään Kaaharin ja Ralliroopen syövän toistensa identiteettiä. Jos toinen ei osaakaan olla, sanoa ja tehdä oman tahtonsa ja olemuksensa mukaan, vaan toinen vaikuttaa liikaa päätöksiin ja toimintaan, koko olemukseen. Vai murehdinko liikoja? Osasinko edes pukea ajatuksiani selvästi sanoiksi?



Pojat ovat olleet paljon yhdessä, mutta myös "eriretkiä" on tehty. Vauva-aikana olimme paljon kolmistaan, kun isukki oli työmatkoilla tai teki pitkiä työpäiviä. Ja kun olimme koko perhe yhdessä, niin oli myös kiva olla samassa paikassa touhuamassa. Ensimmäisiä kertoja ollessamme "eriretkellä" Ralliroopen kanssa, huomasin, että mukanani ollut poika onkin ihan erilainen kuin olin luullut. Katsoin omaa lastani ihan uusin silmin ja tajusin, kuinka juuri tämä lapsi oli jäänyt veljensä sairastelun varjoon. Tilanne oli kerrassaan hätkähdyttävä.

Kaksoset antavat paljon toisilleen, mutta myös vievät jotain. Mutta se on kai vain hyväksyttävä osaksi elämää. Ihan normaalia elämää.

Jäähy

Kaaharikalle hyppyyttää pehmo-mussukkakoiraansa iltalaulua odotellessaan. Siis oikeastaan retuuttaa. Pehmo sinkoilee sinne tänne -ja auts- lentää yhtäkkiä kaaressa lattialle nurkkaan. "Jäähylle siitä!!!", huudahtaa poika ja lisää: "Ja jos muriset siellä, niin tulee lisäaikaa!"

Isi yrittää jututtaa pojua. Minkäs takia se koira jäähylle joutui? Mitä se teki? Oli kuulema riehunut ihan liikaa ja joutui nyt rauhoittumaan. Ja jos murisee, niin saa jäädä sinne lattialle. Joo-o, vaikka koko yöksi.

Oi, joi. Ihana lutunen pehmokoiruus nukkui yönsä lattialla. Ihana, mutta niin villi...

Seittemän lasta

Kaaharikalle ja Ralliroope katselevat Barbababa-filmiä sohvalla. Naureskelevat ja selostavat tapahtumia.

-Hihi hihi. Noilla on seittemän lasta!! Hihi hihi...
- Nii on. Hehe hehe.
- (Äiti osallistuu keskusteluun.) Vai on niillä. Entäs jos meilläkin olis seittemän lasta?
- No eiiiii. Eihän ne mahtuis edes uima-altaaseenkaan....

Meillä on siis pulikoitu pihalla pikku-uima-altaassa ja nautittu kesäisistä päivistä. On grillailtu ja syöty jäätelöä. Paljon. :0)

Aurinkoista ja puolipilvistä

Ihana ilma! Odotan, josko nuo isommat lapset nukahtaisivat, jotta voisin livahtaa takapihan terassille nauttimaan ulkoilmasta. Tekisi mieli myös tarttua lapionvarteen ja kaivaa uutta istutusaluetta kesäkukille, mutta täytynee odotella päiväuniajan loppumista.

Juhannusviikonlopun aikana saimme isukin tekemän ritelikön tuoksuherneille ja nyt olen ollut vähänväliä kasvimaalla kyttäämässä, joko ne varret yltäisivät kiemurtelemaan siihen ritelikköön. Laitoimme Ralliroopen kanssa uuden rivin salaattia kasvamaan, mutta jossain välissä tuo innokas kotipuutarhuri jatkoi hommia rautaharavan kanssa ja epäilemättä se tuleva salaattirivi ei ole rivi enää laisinkaan. Sen verran tuo poika sitä maata ehti kuopsuttaa.

Ja pikkusisko perässä. Napsaisi poikki samettikukan varren, ennen kuin ehdin sitä edes istuttaa...

Tänäkin juhannuksena olimme kotona ja grillailun lisäksi tohotimme pihalla sekä seurasimme kokon palamista seurakunnan rannassa. Kävimme piirtämässä katuliiduilla pyörätielle ja tapasimme naapureita puistossa. Naapurin tyttö oli innoissaan nähdessään pitkästä aikaa veljekset ja pyyteli näitä omalle pihalleen leikkimään. Ihanaa, kun on kivoja kavereita! Ihanaa, kun vielä pyydetään leikkimään! Ja kissanviikset... mitä vastaa meidän rakas mörökölli Ralliroope?!? No, että EI VARMANA tulla!! Jyyrä mikä jyyrä! Olisi tuo voinut hieman kohteliaammin vastata ja vaikka kiittää kutsusta, mutta miesmäiseen tapaansa murisi vain neidille. Ja Kaaharikalle tuskin edes vaivautui vastaamaan.

Nuo kaksi ovat niin kiinni toisissaan, että hyvä jos yksin vessaan menevät. Tavallaanhan tuo kaksosten välinen side on ihanaa ja kadehdittavaakin joidenkin mielestä, mutta toisaalta se osaa ollaa myös melkoisen tukahduttavaa. Lisää aiheesta tuonnempana, nyt suunnistan kohti kahvinkeitintä...

"Paa lokkia soimaan, äiti!"

Mennään me autolla sitten kirkonkylän S-Markettiin tai kauemmas "kylille", niin takapenkiltä kuuluu komento: "Ei, kun paa lokkia soimaan!" Kotona ei olla paljon radiota kuunneltu poikien syntymän jälkeen, sillä melua ja hälyä on syntynyt ihan omastakin takaa, mutta ilmeisesti viimeaikaiset sairastuvan hiljaiset päivät ovat kuitenkin vaikuttaneet niin, että radio on ollut päällä aamusta asti. Ja me on jytätty musiikin tahtiin tyylillä jos toisellakin. Jo heti ensimmäisten tahtien kuuluessa herrat dj:t antoivat tosin tiedonannon, ettei mikä tahansa poppi kelpaisi, vaan pitäisi etsiä rokkikanava. Mini sen sijaan hytkyi ja keikutti päätään hyvinkin tyytyväisenä.

Rokkikanavan löytymisen myötä on löytynyt myös uusi intressi. Isi oli ehdottanut pojille kitaroiden hankkimista, mutta pojat olivatkin ilmoittaneet haluavansa rummut. Siis ihan oikeat sellaiset. Lisäksi pojat haluaisivat telkkarit omiin huoneisiinsa ja omat tietokoneet, joilla voisi pelata Tykkimäen nettisivujen pelejä. Aamusta iltaan ja illasta aamuun.

Isot on haaveet pienillä miehillä.

Ja äidin tehtävä on pitää pienten jalat turvallisesti maassa.

Kahvikuppeja ja kulahtaneita lökäpöksyjä

KULAHTANEITA LÖKÄPÖSYJÄ...

...JA KAHVIKUPPEJA.

Kahvikuppi kouraan ja koneelle, siinä lyhyen aikavälin suunnitelmani. Ralliroope ja isi ovat isovanhempien mökillä; Mini, minä ja Kaaharikalle touhuamme kotosalla. Kaahari makaa nyt sängyssään veto poissa ja Mini nukkuu ulkosalla omissa kieseissään. Onneksi nukkuu ulkona, sillä ulkoilut ovat viime aikoina jääneet minimiin poikien sairastelujen takia.

Keittiö on siivottu lattiaa lukuunottamatta, seuraavaksi pitäisi keskittyä pyykkihuoltoon ja kodinhoitohuoneen siivoamiseen. Minin varikkoalusta on otettu pois käytöstä, sillä pimu ei siinä enää viihdy. Vaipat vaihdetaan (jos ketään kiinnostaa tietää) seisaallaan kodinhoitohuoneen lattialla. Ja ennen kuin vaipanvaihtaja ehtii laittaa vaippaa roskikseen (ellei ole kestot), niin prinsessa-tänttähäärä ehtii kaasuttaa jo kipinkapin huoneesta ulos. Peppu paljaana tuo juoksee karkuun ja nauraa mennessään. Jos kyseessä on haisulivaippa, niin ote tytöstä on kyllä pidettävä siihen asti, kunnes pesut on pesty.

Sitten olisi nuo vaatekomeroiden inventaariot... Minin vaatteet kävin läpi viime viikolla, mutta poikien releet pitäisi katsastaa. Oma vaatekaappini on... hmmm... varsin masentava sisällöltään. Jos suomalaisten autot ovat Euroopan vanhimpia, niin tämän äiteen vaaterepertuaari ei paljon huonommaksi jää. Vuonna 1999 ostetut collarihousut ovat edelleen lähes jokapäiväisessä käytössä, joten voinet vain arvailla, missä kunnossa ne ovat. Vuonna 2000 ostin työvaatteiksi pinon mukavia puseroita ja housuja, joista kaikki ovat edelleen käytössä. Nukkaisia, kulahtaneita ja haalistuneita paitoja sekä nyttemmin tiukoistakin tiukempia, polvista kuluneita housuja. Niin, mitäs minä teinkään työkseni...?! (Voit heittää arvauksen kommenttiloodaan; myös tutut, jos ette muista näin monen kotivuoden jälkeen.) Ennätys taitaa olla se ihana vetoketjullinen väripilkku paita, jonka ostin muistaakseni vuonna 1992 ja joka oli jo jossain vaiheessa kertaalleen kirppispussissa menossa kierrätykseen. Nyt se on taas käytössä.

Jos Suomessa on tällä hetkellä menossa joku Tyylitiimi-ohjelma, jossa kulahtaneista naisista tehdään jälleen meneviä misuja, niin todennäköisesti taitaisin olla liian hurja tapaus moiseen muutokseen. Lyödäänkö vaikka vetoa?

Jaa-a, nyt haen toisen kupillisen kahvia ja hyökkään sen jälkeen sen kodinhoitohuoneen kimppuun.

Ps. Photos by Kaaharikalle & Ralliroope.

Kuumeilua ja kesävarpaita

Viime päivät ovat olleet suhteellisen rauhallisia, sillä kaaharit ovat olleet vuoronperään kuumeessa. Ja kun toinen on pois pelistä, on toinenkin rauhallisempi. Rauhallisuudesta huolimatta olen helpottunut, että kuumeilu näyttäisi nyt olevan ohi ja pääsemme vihdoinkin kiinni arjen rutiineihin. Jotka ovat siis syömisten ja nukkumisten lisäksi pihalla temuamista ja yleistä öykkäröintiä. Pihalla ja puistossa temutaan, naapurin lapsille öykkäröidään. En siis minä, vaan nuo pojat...



Palkitsin itseni tänään ahkerasta sämpylöiden leipomisesta pienellä jalkakylvyllä. Taka-ajatuksena oli kyllä se, että jos hieman hoidan talven jäljiltä tunkkaisia varpaanvälejäni ja kovettuneita kantapohjiani, niin kehtaan ehkä jossain välissä pujahtaa myös kevyempiin jalkineisiin vielä tämän suven aikana. Kesävarpaat mulla jo onkin, siis lakatut varpaankynnet, jotka kuuluvat ehdottomasti kesään. Seuraavan kerran pujotan sukat jalkaani toivottavasti vasta joskus syksyllä!

Kesäkuun alku

Kaaharikallen taideteos: "Kynillä voi siis tehdä muutakin kuin piirtää (seinille)..."


Neiti hyväntuulinen ja kevään ekat hiekkaleikit:

Olen niin laiska siirtämään kuvia kamerasta koneelle ettei niitä tänne blogiinkaan tule usein laitettua. Nyt siellä kamerassa olisi kyllä hyviä kuvia poikien kerhon kevätjuhlasta: kirkossa sällit pysyivät kutakuinkin paikoillaan, kun saivat aina silloin tällöin tärkeän tehtävän, eli ottaa valokuvia ohjelmanumeroista. Lisäksi muistikortti on täynnänsä otoksia sieltä täältä lapsen näkökulmasta.

Nyt yritämme parantua nuhasta, yskästä ja kuumeesta. Tällaisena sateisena päivänä tekee mieli paistaa lettuja, jotka maistuvat varmasti myös toipilaille...