Tulevaisuus kummittelee

Ralliradan varikolla on eletty nyt melko jännittäviä päiviä, sillä esikoulu alkoi tänään. Jokainen meistä on läpikäynyt muutosta omalla tavallaan: Ralliroope on kuin Isoveli, Kaaharikalle imee puoleensa kaikki tehtäväkirjat, joita vastaan tulee, ja minä tunnun käpertyvän kuin simpukka. Mietin, mietin ja mietin. Muistelen menneitä ja pohdin tulevia.

Tänään Mini-typy halusi oman reppunsa kaapista ja pakkasi sinne aamulla tekemänsä taideteoksen. Halusi repun mukaan eskarilaisten saattomatkalle. Niinpä otin vielä ennen lähtöä kuvan kolmikosta reput selässään. Kolme ylpeää reppulaista.

Kunpa Ralliroope ei unohtaisi olevansa vielä pieni; kunpa Kaaharikalle muistaisi olevansa jo iso. Niin ristiriitaisia ajatuksia on pääni täynnä. Pojat saavat olla sellaisia kuin ovat, tietysti, mutta toivon heidän silti oppivan jotain itsestään ja muista. Ja siinä sivussa jotain elämästäkin. Hellästi. Eväitä elämää (ei koulua) varten.


Kaaharikallen luovuus voi saada eskarissa joko tilaa, tai sitten ei. Niinhän se kotonakin on. Välillä saa syödä lettuja luovasti ja välillä ei vihannesten silppuamista omaan tyyliin katsota hyvällä. Luovan ihmisen on niin vaikeaa rajata inspiraationsa ajankohtaa ja syvyyttä tiettyyn paikkaan. Ja silti sille luovuudellekin pitäisi olla tilaa.

Poikien on opittava toimimaan siellä (kuten elämässä yleensäkin) sekä yhdessä että erikseen. Ihan koko ajan ei voi tukeutua toiseen. Tämä onkin tavallaan sellainen koevuosi, jonka aikana näemme, onko poikien parempi olla koulussa samalla vaiko eri luokalla. Koulun kantaa en vielä tiedä, enkä oikeastaan omaanikaan.

On se kumma, kuinka tuo tulevaisuus kummittelee jo nyt.

Sadan Tavaran Haaste

Sotkuholistin innoittamana aion osallistua Sadan tavaran haasteeseen ja kerätä kodistamme sata tarpeetonta tavaraa joko roskiin tai kiertoon.

Jokin aika sitten Issukan kummityttö tarjoutui ottamaan tavaraa ja vaatetta kirpputoripöydälleen ja saimmekin Kirpparihyllyltämme varastosta jonkin verran tavaraa kiertoon. Silti olen ihan varma, ettei sata tarpeetonta tavaraa ole mikään vaikea haaste. Annan itselleni aikaa syyskuun loppuun. Ja yritän innostaa pojatkin mukaan jollain tapaa.

Tässä periaatteet haasteelle:

*Kerään asunnostani 100 tavaraa, joille ei ole käyttöä tai joiden käyttö on niin vähäistä, että niiden omistaminen ei ole perusteltua.

*Yksittäiset esineet lasketaan tietenkin yhdeksi tavaraksi.

*Massatuotteet, kuten rikkinäiset sukkaparit ja kasa aikakauslehtiä lasketaan yhdeksi tavaraksi. Samoin selvästi samaa sarjaa edustavat tuotteet lasketaan yhdeksi.

*Tavarat joko heitetään roskiin, kierrätetään muille tai myydään.

Ja tässä alkuperäinen haastaja.

Asuntomessuilla mökillä

Sillä aikaa, kun olin hummailemassa Kuopiossa, suuntasi muu perhe mökille rakentamaan linnuille pönttöjä. Kaaharikallen designtaloon tuli savupiippu kuusenkävystä ja lauluoksat ruuveista. Ralliroopen asunto linnuille taisi olla enempi perinteistä tyyliä.

Siinä sivussa ehtivät lapset leikkimään itse tekemiensä lelujen kanssa. Ei ollut ikävä Bionicklejä tai Robocoppeja...

Meidän perhe

"Yks, kaks, kolme, neljä ja viis. Missäs on mun varpaani siis...?"


"Tää on kyl tosi kivaa. Mul on vahvat kädet!"


"Kolme askartelijaa."


"Meidän iso, kaunis ja pitkäjalkainen perhe."


Ulkona oli iltapäivällä niin kuumankosteaa, että houkuttelin lapsia pysymään sisällä askartelun voimin. Saimme aikaiseksi melkoisen hienoja potretteja! Iltapalaksi paistoin lettuja, joita pelkästään Kaaharikalle söi kahden nälkäisen edestä. Nyt suihkun kautta nukkumaan ja aamulla ovenrakosesta maailmalle (eli Kuopijjoo)... :)

Meno-paluu juoksujalkaa

Tällä hetkellä olisin erittäin valmis karauttamaan kaarallani Helsinki-Vantaalle, ostamaan lentolipun jonnekin kauas ja palaamaan kotiin jossakin vaiheessa levänneenä ja puhtia täynnä. Sen sijaan minun täytyy jaksaa odottaa huomiseen, että pääsen naapurikaverin kanssa karauttamaan Kuopioon. Ihan kahelleen, kaksi äiti-ihmistä.

Olemme Issukan kanssa naureskelleet ajatukselle, että tämä latausreissu tulee todennäköisesti halvemmaksi kuin Ikeaan tai Kärkkäiselle meno. Ihan pienen pieni riski ja mahdollisuus on tietysti olemassa, että tämä tulisi (aika paljonkin) kalliimmaksi. Mutta todennäköisesti ei tule. Toisin sanoen en palaa kotiin talopaketti kainalossa.

Livahdamme naapurikaverin kanssa omista ovenrakosistamme aamutuimaan ja juomme aamusufeetkin huoltsikalla. Leväytämme kannikkamme huoltoaseman tuoleihin ja istumme paikoillamme ainakin siihen asti, kunnes kahvikupposemme ovat tyhjät. Emme nouse kesken kaiken juoksuttamaan ketään pissille tai kakalle, emmekä hoputa ketään syömään leipänsä päältä niitä kurkunviipaleitakaan. Tai huuda pihalle, että lopettakaa se puupalikoiden heittely katolle. Istumme ja turisemme keskeytyksettä ja juomme kahvimme sopivan kuumina. Kylmän kahvin vaikutus ei ainakaan tässä naamassa näy, vaikka kuinka luulisi jo näkyvän.

Meidän ei tarvitse olla koko ajan silmät selässä, vaan voimme antaa katseen levätä siellä, missä jotain kaunista ja inspiroivaa näemme. Meidän ei tarvitse olla alati varuillamme siitä, että toinen meistä häviäisi ihmismassojen taakse, eikä osaisi kertoa muille messuvieraille kuka on ja mistä numerosta vanhempansa tavoittaa. Kumpikaan meistä ei tarvitse yhteystietoja paidan selkämykseen.

Meidän ei tarvitse huolehtia toistemme pisuhädästä tai siitä, että toinen alkaisi yhtäkkiä kiipeillä esittelytalon pöydille tai seinille. Tai saisi päähänsä alkaa kerätä kauniita kiviä esittelypihoilta. Tai ideoisi pienet yksityiskohdat uudestaan oman mielensä mukaan.

Lista voisi olla loputon.

Meidän äitien latautuminen alkaa siitä, kun saamme kotioven kiinni perässämme. Ja uskallan tässä puhua myös kaverinaapurin puolesta. Ja kun saavumme kotiin, nautimme suunnattomasti siitä, kun lapsemme juoksevat, hyppivät tai konttaavat meitä vastaan ja huutavat äitiä. Niin, se kotiinpaluukin voi olla ihanaa, pienen irtioton jälkeen.

Siksi ajattelenkin aina hankkivani meno-paluu-lipun, en koskaan pelkkää menoa. Vaikka kuinka ottaisi päähän. Niinkuin nyt juuri se, että pikkuleidi saattaa hetkellä minä tahansa herätä päiväuniltaan miesväen metelöintiin ja edestakaisin ramppaamiseen ulos ja sisälle.

Neiti heräsi. No, päästäänpähän illalla ajoissa nukkumaan. Ja onpahan jotain mitä imuroida illalla. Kiitos vauhdikkaiden hiekkavarpaiden.

Linnassa, putkassa ja kiven sisällä

Teimme muutaman päivän lomamatkan kolmen viikon terassinrakentelu-rumpan jälkeen. Navigoimme itsemme rannikolle monen jännittävän tunnelin läpi ja suunnistimme Saareen.



Yksi yö hotellissa oli ihan tarpeeksi irtiottoon. Kenellekään ei ehtinyt tulla matkaväsymystä ja koti-ikävää. Lapsetkin tykkäsivät kovasti.



Lapset eivät tehneet pahojaan. Olivat vain uteliaita ja eläväisiä, kuten kotonakin. Vaikka taisi tuo toinen pojista saada hällärit soimaan Linnassa, kun ei jaksanut oikein keskittyä pelkästään kuuntelemaan ritarikierroksen antia. Mutta se onkin sitten jo ihan eri juttu...



Selvisimme pienellä putkareissulla ja rahapussin kevennyksellä. ;)

Tänään Issukka lähti töihin hieman etuajassa, mutta sallittakoon se hälle. Pojat viettävät vielä viikon lomaa ja lähtevät sitten esikouluun. Mini saa olla kotona vielä ainakin toukokuuhun asti ja minä olen (kuulema) koko ajan lomalla.

Vai miten se nyt menikään?

Ps. Pitää varmaan selittää tuota otsikkoa tarkemmin: kävimme siis mm. Turun linnassa, Poliisimestarin poliisiasemalla Muumimaailmassa ja ajoimme monen pitkän tunnelin läpi Turun motarilla. Ja hauskaa oli!

Moi!

Olemme nauttineet lämmöstä ja auringon valosta.


Olemme nauttineet vedestä ja hiekasta.


Olemme nauttineet hyvästä ruoasta.


Ja olemme nauttineet hyvien ystävien seurasta.

Tällä kertaa kuulumiset kuvin. Kuvaajina ovat pörränneet sekä pojat että minä. Vielä tämä viikko lomaa ja sitten yritämme palailla arkeen. Nyt elämme kuin pellossa, mutta se taitaa olla ihan jees. Ja aika tavallista.

Issukka sai terassin kaiteet valmiiksi ja grillikuvassa sitä hieman näkyykin. Siinä kuvassa näkyy paljon muutakin, esimerkiksi se, kuinka vihreä Rouvan (viher)peukalo on. Mutta ei se mitään. Koska lapsilta on tapana kuulla totuus, niin annetaan lasten myös näyttää totuus, kuvaajana muistaakseni Kaaharikalle. ;)

Nyt toivotan kaikille mukavaa uutta viikkoa!