Ensin mennään saunaan ja sitten syödään vasta

Terveiset kahden yön kesälomareissulta ja Pisulahdesta! Kävimme vähän sukuloimassa Savossa ja takastulomatkalla pysähdyimme hurvittelemaan Mikkelissä. Hieman otti päähän hirveät hinnat ja heikohko anti, mutta lapset tuntuivat nauttivan, joten sehän se parasta oli.

Ja ihan oikeasti Kaaharikalle puhui koko paluumatkan Pisulahdesta, ihan pokkana tietenkin. :0)

Automatka meni yllättävän hyvin ja uskalla haaveilla jo pidemmistäkin reissuista lasten kanssa. Ilman aikatauluja matkaaminen on kyllä ihan jees hommaa. :0)

Tänään toin partioretkeltä tuliaisina vastan (tai vihdan, en tiedä kumpi se nyt enempi on), joten lämmitimme saunan lasten mentyä nukkumaan. Tuohan tuo vihta ihan kivan tuoksun saunaan, vaikkei se läimiminen mitään herkkua ole.

Jaa-a, nyt tulee uni ihan justiinsa. Jotain pitäs palastella ennen kuin kaadun sänkyyn... Öitä!

Lauantaina

Tänään olen imuroinut ja pessyt kaksi koneellista pyykkiä. Saunaa en meinaa lämmittää, mutta suihkuun vien koko konkkaronkan niinkuin muinakin iltoina. Talvisin varsinkin Kaaharikallen iho on ollut niin kuiva, ettei olla suihkuteltu joka päivä, mutta näin kesällä on ihan pakko käydä pesemässä hiekka ja hiki pois. Onneksi pojat ovat jo niin isoja, että voin päästää kamuset keskenään pukeutumaan yöpukuihin ja ottamaan pillimehut jääkaapista (joo-o, pillimehuja juodaan enempi kuin laki ja hammashoitaja sallii, mutta menköön "yksinhuoltajuuden" piikkiin - huomennahan tuo isukki jo tuleekin takasin). Ei tarvi ihan koko aikaa olla vahtimassa, sillä osaavat olla omatoimisia kun kunnolla ohjeistaa (eli lahjoo). =0)

Erittäin omatoiminen on tuo emäntäkin kyllä. Menee ja tekee, jos jotakin asiaa tekee mieli. Osasi ottaa tänään lasten astiakaapista oman nokkamukinsa ja siihen vielä ihan oikean kannen. Näin äiti-ihminen ylpeänä kertoo. ;0) Omatoimisena neitokainen tyhjentää ja täyttää kaikkia mahdollisia (ja mahdottomia) kaappeja, koreja ja laatikoita, joten meillä ei pysy enää mikään paikoillaan. Eivät varsinkaan pyykkipojat, jotka häviävät viimeistään siinä vaiheessa, kun puolet pyykeistä on ripustettu kuivumaan.

Jotain lauantaiekstraa olisi kiva keksiä tälle päivälle. Semmoista, mitä voisi toteuttaa yksin noiden kolmen vauhtivarpaan kanssa. Piknik pihalla tai pyöräretki jonnekin kauemmas puistoon? Tai sitten käydään isomummoa katsomassa. Jos oltaisiin vain pihalla, niin ei hajoaisi mummon ruukut, kukat tai koriste-esineet ikkunalaudoilta... tuumii hän.

Niin me tehdäänkin.

Ei sota yhtä miestä kaipaa

Eilen olisin todennäköisesti kirjoittanut tulikatkunpalavan jupinan, mutta tänään olen ottanut hieman iisimmin. Isi-issukka on viisi päivää puolustusvoimain palveluksessa ja täällä kotona on nyt sotaleski räkäposkella valuvine kersoineen. Tai oikeastaan yhdellä on ne räkäiset posket, toinen oksentaa limaa ja kolmas on muuten vaan angsta-gangsteri. Eilen meinasin jo toteuttaa uhkaukseni viedä mukulat varuskunnan portille ja jättää sinne. Kun kerran veivät miehen, niin ottakoon sitten jälkeläisetkin. Eikä tarvihe kiitellä!

Maanpuolustuksellisesti ajatellen olisi järkevämpää pitää tuo kessu kotirintamalla kuin viedä "sinne jonnekin". Meillä on nimittäin kaksi ripakinttua, jotka ovat sotajalla monta kertaa päivässä. Ja siitä on todisteena verinaarmu mustelmineen Kaaharikallen otsassa ja Ralliroopen hiekasta pullottavat kyynelkanavat. Näin niinkuin alkuun mainitakseni. Joten täällä tarvittaisiin toistakin rauhanturvaajaa...

Olen kyllä pohtinut niinkin, että nyt on sentään rauha maassa (vaikkei kotona) ja mieskin palaa sunnuntaina ihan ehjänä kotiin. Toisin oli sota-aikana. Joten rutistaan hetki ja ollaan sitten tyytyväisiä siitä, että kohta on perhe koolla taas.

- Äiti, tolla setällä on armeijan housut!!
- Jaa, niinpä onkin.
- Onkohan isilläkin tollaset housut nyt???
- Kyllä sillä varmaan on...
- JOO, MEIJÄN ISKÄLLÄKII ON TOMMOSET ALMEIJAN HOUSUT!!!

Eikä kuullu kuin koko kauppakeskus... ja se maastohousuinen setä.

Jupinaa

Meillä oli varastossa säkki, jossa oli veljesten leluja sikin sokin sekaisin. Nyt ei ole enää säkkiä, mutta lelut ovat - edelleen sikin sokin sekaisin. Siellä varaston lattialla siis... Ja tätä emoa ottaa päähän. Ihan kuin ei olisi tarpeeksi tekemistä muutenkin, niin pitää vielä noiden termiittien mennä levittämään kamansa sinne minne ei nyt olis niin tarvinnut mennä! Ja sanoivat vielä isukille, joka painoi hommia pihan puolella, että laitetaan ovi kiinni, ettei äiti tule...

Joskus sitä tuntuu siltä, että jumankekka sentään. Kenen selän takana on se rautalanka, josta voi noille pikkukorstoille vääntää erinäisiä totuuksia ja itsestäänselvyyksiä? Ja mistä voi tilata niitä varapäreitä ja pitkää pinnaa?

Mulla on jäkätijäk-vaihe päällä ja sekin ottaa päähän. Ja siinä onkin sitten ihan tarpeeksi aihetta jäkättää lisää... Että näin meillä tänään.

Kuin paita ja peppu...

ovat nuo meidän villikot. Kun Ralliroope juoksee takapihalle, niin jo Kaaharikalle kipsuttaa perässä. Jos Kaaharikalle säntää sisälle, niin Ralliroope huhuilee perässä. Ja jos ensimmäinen murisee naapurin lapsille, niin toinen yhtyy kukkoilemaan.



Sitten kun mennään kyläilemään jonnekin vain toisen kanssa, niin tuo parikki kyhnää vanhempansa puntissa kiinni ja on kuin maansa myynyt. Ei ilahduta trampoliinit eivätkä muut houkuttimet. Sitä on vaan niin kiinni veljessään, joka on yhtäaikaa niin rakas kuin vihattukin.



Kaksoset ovat yksilöitä, mutta onhan selvää, että tuo yksilöllisyys sisältää myös sen kaksosuuden. Toinen on osa itseä. Tavallaan hyväksyn sen, (olen itsekin kaksosista toinen), mutta silti pelkään Kaaharin ja Ralliroopen syövän toistensa identiteettiä. Jos toinen ei osaakaan olla, sanoa ja tehdä oman tahtonsa ja olemuksensa mukaan, vaan toinen vaikuttaa liikaa päätöksiin ja toimintaan, koko olemukseen. Vai murehdinko liikoja? Osasinko edes pukea ajatuksiani selvästi sanoiksi?



Pojat ovat olleet paljon yhdessä, mutta myös "eriretkiä" on tehty. Vauva-aikana olimme paljon kolmistaan, kun isukki oli työmatkoilla tai teki pitkiä työpäiviä. Ja kun olimme koko perhe yhdessä, niin oli myös kiva olla samassa paikassa touhuamassa. Ensimmäisiä kertoja ollessamme "eriretkellä" Ralliroopen kanssa, huomasin, että mukanani ollut poika onkin ihan erilainen kuin olin luullut. Katsoin omaa lastani ihan uusin silmin ja tajusin, kuinka juuri tämä lapsi oli jäänyt veljensä sairastelun varjoon. Tilanne oli kerrassaan hätkähdyttävä.

Kaksoset antavat paljon toisilleen, mutta myös vievät jotain. Mutta se on kai vain hyväksyttävä osaksi elämää. Ihan normaalia elämää.

Jäähy

Kaaharikalle hyppyyttää pehmo-mussukkakoiraansa iltalaulua odotellessaan. Siis oikeastaan retuuttaa. Pehmo sinkoilee sinne tänne -ja auts- lentää yhtäkkiä kaaressa lattialle nurkkaan. "Jäähylle siitä!!!", huudahtaa poika ja lisää: "Ja jos muriset siellä, niin tulee lisäaikaa!"

Isi yrittää jututtaa pojua. Minkäs takia se koira jäähylle joutui? Mitä se teki? Oli kuulema riehunut ihan liikaa ja joutui nyt rauhoittumaan. Ja jos murisee, niin saa jäädä sinne lattialle. Joo-o, vaikka koko yöksi.

Oi, joi. Ihana lutunen pehmokoiruus nukkui yönsä lattialla. Ihana, mutta niin villi...

Seittemän lasta

Kaaharikalle ja Ralliroope katselevat Barbababa-filmiä sohvalla. Naureskelevat ja selostavat tapahtumia.

-Hihi hihi. Noilla on seittemän lasta!! Hihi hihi...
- Nii on. Hehe hehe.
- (Äiti osallistuu keskusteluun.) Vai on niillä. Entäs jos meilläkin olis seittemän lasta?
- No eiiiii. Eihän ne mahtuis edes uima-altaaseenkaan....

Meillä on siis pulikoitu pihalla pikku-uima-altaassa ja nautittu kesäisistä päivistä. On grillailtu ja syöty jäätelöä. Paljon. :0)