Sitä sun tätä

Aamu oli tyypillinen "Maanantaiaamu". Heräsimme melko myöhään yöllisen valvomisen takia (Minillä on hervoton duha) ja haahuilimme sinne tänne unenpöpperöisinä. Yleensä juon kahvit ensin ja vasta sitten tarjoan aamupalaa lapsille, mutta tänään keitin ensin puuron. Päätin lukea lehden ja juoda kahvin hiukan myöhemmin.

No, mitä siitä tulee, kun yöllä valvonut äiti-ihminen yrittää järjestää pesueelleen särvintä ennen kuin on itse edes herännyt? Ainakin seuraavaa:

- äiti kaataa maitopurkin,
- lapset ovat omatoimisesti hakeneet puurolautasensa jäähyltä ja äitinsä on ainakin 15 sekunttia jäljessä kaikesta mitä aamupalapöydässä tapahtuu,
- Ralliroope kaataa maitomukin,
- äiti ei ehdi syödä lusikallistakaan, ennen kuin jokainen lapsista vaatii lisää puuroa (jota ei ole lisää) ja jakaa omastaan nälkäisille,
- itse asiassa kaikki lapset ehtivät tyhjentää lautasensa ja syödä leipänsä, ennen kuin äiti ehtii aloittaa oman annoksensa rippeiden syömistä,
- Mini kaataa maitomukinsa ja
- Ralliroope kiukustuu ja lauhtuu melkein heti.

Tunnelma ruokapöydän äärellä on leppoisa, vaikka sähläämmekin koko ajan. Kun aloitan oman puuroni lusikoimisen, lapset ovat jo touhuamassa muualla ja minulta pääsee huokaus. Ehkäpä juon vastaisuudessa ne aamukahvit kuitenkin itse ensin, että ehdin kyytiin mukaan. Eli herään.

Vielä siitä Ralliroopen kiukustumisesta. Keskustelimme Kaaharikallen kanssa (kerrankin) hyvin hiljaa ja Minikin otti osaa keskusteluun omilla kommenteillaan. Yhtäkkiä Ralliroope ärähti:

- Höh, nyt te keskeytitte mun laskut!
- Mitä?
- No, te keskeytitte mun laskut! (murhaava katse)
- No mitä sä laskit?
- ...
- Sano nyt, että mitä sä laskit, noita makkaroitako? (pöydällä on leikkelepaketti)
- EN! Mä laskin viiteenkymmeneen viiteen ja sit mie menin sekasin. Mun piti laskee sataan...

Siitäpä heräsikin herkullinen keskustelu, kannattaako ruokapöydässä yrittää keskittyä laskemaan sataan, vai kannattaisiko mennä omaan huoneeseen, ihan omaan rauhaan. Myöhemmin kuulin osan poikien keskustelusta Kaaharikallen huoneessa:

Ralliroope luetteli: "28,29,150,151,152...(jatkoi jonkin aikaa). Jaa, enpäs osaakaan enempää." Kaaharikalle kuunteli veljensä laskemista selvästi kiinnostuneena (tiedän, sillä hän oli kerrankin hiljaa) ja kyseli hetken kuluttua lisää numeroista. Äänestä kuuli, kuinka Kaaharikalle ihaili veljensä laskutaitoa todella paljon.

Kyllä nuo veljekset osaavat välillä olla niin tavattoman herttaisia toisilleen!

Mutta palatakseni vielä tuohon unensekaiseen aamupalasteluun... Mikä kumma siinä on, että silloin kun keittää "silleen sopivasti" sitä puuroa, niin sitä halutaan sitten varmasti lisää, mutta jos keittää ison potillisen, niin kukaan ei söisi muka mitään????

Ei ollut nimittäin eka kerta.

Ja vielä jatkuu nämä sekalaisen seurakunnan sekalaiset jutut. Astianpesukone on nyt rikki ehkä "sen viimeisen kerran" ja käsintiskauksesta huolimatta en jaksa stressata. Nyt ei vaan jaksa.

Terveiset siis perinkuurin (siis perinjuurin) sähläävältä perheeltä. Menen TAAS juomaan kupillisen kahvia, olenhan tunnetusti pesueen kahvikissa. Miauuu!