lauantai 7. heinäkuuta 2012

Polkuautoilua ja ainakin tuhat kiloo mansikoita...

Viime päivät lasten kanssa ovat menneet hujauksessa. Yhtenä päivänä kävimme Lahdessa asti vartavasten tutkimassa Launeen perhepuistoa ja toisena päivänä huristelimme oman kotikaupungin liikennepuistossa. Olin tehnyt kasvispannaria mukaan lounaaksi, joten pääsin sinä päivänä hieman helpommalla kyökkihommissa, ja ehdin kokeilemaan myös into pinkeenä aikuisten polkuautoa. :D

Tänään otin kolme apulaista mukaan mansikkatilalle ja keräsimme perheemme historian suurimman mansikkapotin. Olin aliarvioinnut poimijoiden kyvyt ja kestävyyden, joten jouduimme lainaamaan lisää astioita. Ja kotona meni jokunen tunti marjoja käsitellessä...

Palkaksi upeasta työnteosta leivoin mansikka-banaani-pavlovan suklaarouheella ja minttusilpulla.

Aaaah... Ihanaa!

Neljän kotona vietetyn lomaviikon (ne edelliset viikot kun olivat sairaslomaa) jälkeen päätin kokeilla, väheneekö poikien välinen kinastelu ja yleinen turhautuminen, jos järjestän joka viikko edes yhtenä päivänä jotakin lomaekstraa. Vaikka Issukka onkin töissä, voin aivan hyvin järjestää minireissuja lähitienoolle. Ja joskus vaikka ihan vähän kauemmaskin.

Lisäksi minulla on teoria, joka pätee kaksosten lisäksi eri ikäisiin sisaruksiin: "Anna Hänelle vastuuta ja jakamatonta huomiota joka päivä, vaikka pienissä erissä." Ralliroope leipoi yhtenä päivänä mustikkamuffinsseja ja minä olin vain apulainen. Kaaharikalle putsasi tänään mansikoita kanssani. Mini koristeli mansikka-banaani-pavlovan.

Tämän kaiken hehkutuksen jälkeen on kyllä pakko tunnustaa, että hyvää fiilistä laimentaa hieman täysin sekainen ja sotkuinen keittiö. Jos nyt nostan pepatsuni tästä tuolista ja siivoan kyökin hetimiten, pääsen ottamaan rennosti heti lasten mentyä nukkumaan.

Muussa tapauksessa siivoilen silmät ristissä.

Nou thänks!

Ei kommentteja: