keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Tervetuloa meille Onni ja Toivo!


[sydän ja The Ruoska]

Kipaisin äsken tähän koneelle tarkoituksenani palata pian takaisin keittiöön ruoanlaittohommiin. Jäin kuitenkin lukemaan Mussun puhelindraamaa niin ajatuksella, etten heti tajunnut, mitä ääniä olohuoneesta kuului. Tässä pikana:

- lävähdysdääniä,
- ihan kuin jotain kovaa napsahtaisi sarjana puuta päin,
- "Hiihaaaa"-huutoja,
- hervotonta hekotusta,
- "Hei, miekin haluun!"-huudon,
- "Eieiei, mie teen nyt"-vastauksen,
- lisää sarjanapsahtelua ja
- keinuhepan natinaa.

Epäilykseni heräsivät, vaikka kuinka yritin ajatella, etteivät pojat nyt...

...OTA MINUN VASTATEHTYÄ HELMINAUHAANI!!!!!

Ottivat he. Ja piiskasivat Villin Lännen Tyyliin keinuheppaparkaa sen minkä kerkesivät! Oli onni, että kerkesin väliin, ennen kuin helmet olisivat karanneet tai hajonneet. Ne pienet helmet kun ovat oikeasti PIENIÄ helmiä...

Loppuillan voin toivon mukaan olla ihan hiljaa, sillä kurkku on kuin hiomapaperia niellyt. Yhtään ei asiaa auta sekään, että issukka viestitti tulevansa tänäänkin myöhään... Meillä peräänkuulutetaan siis tänä iltana sekä Onnia että Toivoa.

Nyt lasten pariin.

8 kommenttia:

Suvi. kirjoitti...

Ei ehkä pitäiski kertoa...

Mutta purskahdin kyllä täyteen nauruun lukiessani :D
Vaikka myötätuntoni kyllä on helmiesi puolella...
Mutta silti... :D

assari kirjoitti...

Voi Onni ja Toivo sentään. Eihän tätä lukiessa voi muuta kuin hymyillä. ;) Onneksi sitä näköjään sattuu ja tapahtuu muuallakin kuin meillä. :)

Mussu kirjoitti...

Hih, puhelindraamasta selvitty, mutta selvästikin olen osasyyllinen teidän episodiin. Onneksi helmet säilyivät ehjänä!
Kaikkea ne muksut keksivät, hyvä mielikuvitus :)

Johanna kirjoitti...

Himputti! Olivatpas nyt pojat taas poikia.

Meillä kaverukset antoivat aina kyytiä mun aurinkolaseille. Niitä meni vuodessa varmaan kymmenet. Vaikka laitoin ne kuinka korkealle turvaan, niin aina ne saatiin käsiin, vaikka keittiöjakkaran kanssa. Ja päähänhän niitä vain mallailtiin, mutta jotenkin aina hajosivat.

Voi sun helmiä...

Ylva kirjoitti...

Suvi, hienoahan se vaan on, jos olet saanut aihetta nauruun. Kun ei täälläkään ONNEKSI mitään pahempaa sitten sattunutkaan. :)

Assari, kyllä sattuu ja tapahtuu. Ja varsinkin silloin, kun pojat olivat 2-3-vuotiaita. Harmi, etten silloin vielä bloggaillut...

Mussu, hyvä että puhelindraamasta on selvitty. Ihan pahaa teki, vaikka kyse onkin "vaan" materiasta. Puhelin on kuitenkin aika tärkeä työväline kotiäidillekin... ;)

Johanna, voi sun aurinkolasejasi! :D Pienten sormissa kun on yllättävän paljon voimaa, niin meneehän siinä vähintäänkin sangat solmuun...

Karkki kirjoitti...

Ah, Onni ja Toivo, tutut kaverit :D Hihii, aina sattuu ja tapahtuu, onneksi helmet säilyivät ehjinä! <3 Ne pojat..

Onni ja Toivo taitaa olla monen lapsiperheen vakkariasukkaita, aina mukana menossa :))) Niin meilläkin.. ;))

Iso iso iso hali ja hurjasti lämpöisiä terkkuja!!

Hannis / Toukokuun Tyttö kirjoitti...

Se on kiva, että voin varautua hyvin tulevaisuuteen sun avulla :0) Paitsi että tää kuulostaa jotenkin jo valmiiksi tutulta, hih!

Hyvä että kaikki silti ok:-)

Ylva kirjoitti...

Kiitos, kiitos Karkki! Onnin ja Toivon lisäksi olen iloinen Rauhasta, joka käy välillä vierailulla... ;)

Tänäaamuna riehuivat kyllä Tuuli ja Pyry, kun piti lähteä eskariin. Aina ei mene putkeen nämä siirtymät paikasta toiseen. Siinä oli sitten eteisen lattialla kaksi pelleä ja yksi poliisi sekä ajoittain yksi neiti päivänsäde, joka hippaloi karkuun ihanat uudet (apina)pikkarit jalassa...

Hannis, en tiedä, voiko sitä koskaan varautua tarpeeksi hyvin, mutta ainakin alkuun kannattaa tosiaan pitää omat helmiaarteensa kaukana pojista. Lasiesineiden lisäksi. ;) Rutistus!