Näin siinä kävi, kun kotiäiti päätti olla tehokas ja näpytteli tekstiviestiä samalla, kun antoi nelivuotiaalle keinussaistujalle vauhtia niin sanotulla yhden käden tekniikalla: poikaparka menetti vauhtipelinsä hallinnan ja mätkähti maahan roikuttuaan ensin jonkin aikaa keinun riepoteltavana. Ilmalennon jälkeen oli selvää, että nyt sattui.
Ennen kuin ehdin edes tutkia poikani vammoja, ehdin käydä läpi erilaisia vaihtoehtoja siitä, miten järjestän lääkärissä käynnin kolmen lapsen kanssa. Perheenpää oli työmatkalla ja monet lähellä asuvista ystävistä ja sukulaisista töissä. Miten saisin järjestettyä röntgeniin menon, jos potilaan lisäksi mukana olisivat vahdittava nelivuotias ja sylivauva? Onneksi siinä vaiheessa alkoi hiljalleen selvitä, ettei tässä nyt röntgeniä välttämättä tarvittu. Käsi näytti olevan ehjä ja toimiva, joskin aivan varmasti tosi kipeä. Onneksi ei käynyt pahemmin.
Kotiäidin yritys hallita yhtäaikaa sekä puhelimen näppäimistöä (vasemmalla kädellä) että liikkuvaa keinua (oikealla kädellä) päättyi nolosti. En ole koskaan taitanut kovin hyvin niitä laululeikkejä, joissa pyöritellään yhtä kättä, heilutellaan toista, poljetaan yhtä jalkaa ja kopistellaan toista... Ja tässä "laululeikissä" jo pelkkä viestin sisältöön keskittyminen sai huomioni herpaantumaan ja tökkäsin liikaa vauhtia liian varomattomasti.
Ja eihän tuo ollut kuin eilen, kun naapurin isäntä keinutteli pientä tyttöään, näpytteli tekstiviestiä ja hups vaan. Tyllerö mätkähti maahan. Ja minä ajattelin, että: "Ne isät, ne isät..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti