torstai 3. helmikuuta 2011

Varikolla lentävät sanat



Jossain vaiheessa pyysin Kaaosteoriaa hallitsevalta Mirjalta lupaa käyttää hänen saamaansa juttuideaa perheen yleisimmistä sanonnoista. Tässä ihan lonkalta tulee mieleen yksi meidän perheessä kuultu lausahdus:

- "Kannattiko????"

Oletan siis vahvasti, että lapseni oppisivat erehdyksistään, mutta...

Yksi lapsuudenkotona usein kuultu lausahdus oli: "Älä tee niinkuin minä teen, tee niinkuin minä sanon." Tuli vaan mieleen. Saattaa olla, että se on lipsahtanut suustani ihan vaan yhden tai kaksi kertaa oman perheenikin kanssa tohottaessani. Niinkuin nämäkin:

- "Missä Norsu on???"

- "Kaahari, kat-so tän-ne päin."

- "SEIS!!"

- "PYSÄHDY!"

- "STOP!"

- "Jäähylle." (Huomatkaa: ei huutomerkkejä. Pelkkää murinaa vain.)

- "JÄÄHYLLE!!!!" (huokaus)

No, nyt saatan antaa hieman vääristetyn kuvan arjestamme, tai sitten en. Pitää vielä vähän miettiä, mitkä muut sanat tai lauseet meillä lentää...

Tuossa kuvassa on joko a)nalle jäähyllä tai b)nalle retkellä ystäviensä kanssa. Joka tapauksessta nallukka tuntuu vähintäänkin ajattelevan Kaaharikallelta usein kuullun huudahduksen: "NÄL-KÄ!!!!"

Vai oliko se mun masu?

8 kommenttia:

assari kirjoitti...

Tänään meillä taitaa olla eniten käytetty "nyt pojat riittää" näin äidin toimesta. Isompi junkkari sanoo useimmin "ekkös usko mua" ja pienemmältä olen tänään kuullut useastu "mutta kun mä tahdon"

Ylva kirjoitti...

Kuulostaapa tutulta tuo "nyt pojat riittää". :DD

M. Metrossa kirjoitti...

Mä olin ihan kuulevinani vähän sarkastisen äänensävyn tossa "kannattiko"... en sitten tiedä (otan käyttöön, ehdottomasti :D

Oon yrittänyt myös tarkkailla itseäni, että mitkä oikein ovat suosikkilausahdukseni/karjaisuni päivän mittaan, mutta tilasto ei ole ihan valmis...

Ylva kirjoitti...

Yleensä en halua tuon lauseen kohdalla kuulostaa sarkastiselta, mutta toisinaan sorrun siihen kyllä. Myönnän, että tuossa "Kannattiko???"-kysymyksessä ON sarkastinen merkitys. Vähän semmoinen typerä "Mitäs minä sanoin-tyylinen retorinen kysymys.

Enempi viljelen kyllä ihan niitä aitoja Kannattiko-kysymyksiä (yhdellä kysymysmerkillä), joiden tarkoituksensa on saada lapsi miettimään oikeasti tekemisiään. Siitä se tuumaustauko yleensä jatkuu niin, että ihmettelemme, miten kannattaa tehdä ensi kerralla. (Arvaa vaan, muistaako tuo koko jutustelusta sitten mitään...)

No, sitten on tosiaan niitä hetkiä, että viskaan sen retorisen kysymyksen hyvin nuivaan sävyyn... Tunnustan.

Anonyymi kirjoitti...

Hauska postaus! :)

Meiltä näin äkkiseltään tulee mieleen:
"Nyt riittää!!"
"Mikäs järki tuossa nyt oli?!"
"Tule tänne. He-ti tän-ne."
"STOP!"
"Ei XX, EI!"(1-vuotiaalle)
"Ei kannata tehdä sellaista, mitä ei haluaisi itsellekkään tehtävän.." (joskus siis noinkin viisaita putkahtaa äidin suusta..)
"Nyt tuli viimeinen varoitus, sit jäähylle!"

Ja laitetaan nyt muutama positiivinenkin :)
"Olet niin kiva poika!"
"Kyllä on XX:lla ihanat isoveljet"
"Äiti rakastaa sua :)"

terkuin Laura, perheessä 6- ja 8-v. pojat ja 1-v. tyttö

Ylva kirjoitti...

Laura, juu munkin suusta on viime aikoina tupsahdellut tuo "Ei kannata tehdä muille sitä, mitä ei halua itsellekään tehtävän." Noille meidän muksuille vaan kannattaa vielä "suomentaa" se lause, kääntää se myönteiseksi (kiellon sijaan sanotaan se mitä saa tehdä) ja sitten "suomentaa" sekin.

Ei ihme, että mä tunnun olevan koko ajan äänessä... ;)

Täytyy kyllä myöntää, että tänään olin hetkittäin niin negaäiti, että ihan harmittaa näin jälkeenpäin. Jos vaikka huomenna olisin myönteisempi enkä ryöpsyttelis negaa niin paljon noiden touhottajien päälle. Jos toinen pomppii jo valmiiksi kuin pingispallo, niin eipä siinä mitkään mäkätykset paljon auta.

Tää on kyllä semmonen oppimisen paikka, tää äitiys.

Onneksi se rakkauden tunnustaminenkin lipsahtaa huulilta helposti. ;) Lasten olis tärkeetä kuulla sitäkin, eikä vaan sitä eitä.

Kiva, kun jätit viestin, Laura. :)

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Tämä "kannattiko" taitaa vasta meidän perheen "ajattelepas nyt". Kysymys voidaan esittää etu- tai jälkikäteen ja toisinaan myös kesken actionin. Minä yritän viljellä sanaa "kiitos". Varsinkin niissä tilanteissa, kun lapset itse hoksaavat ja tekevät.

Ylva kirjoitti...

Johanna, kiitos on erinomainen sana viljeltäväksi. :)

Ite oon sitä mieltä, että jos en itse viljele kiitosta ja anteeksipyyntöä, eivät lapsetkaan sitä opi.