lauantai 5. helmikuuta 2011

Vuodatusta isolla veellä



Ennen kuin lössähdän tuonne sohvalle poikien kanssa katsomaan Madagasgarin joulua, "huilaan" hetken tässä. Pala Tutti Frutti mokkista meni jo, nyt on kahvimukillisen aika.

Lupasin pojille jo viime viikonloppuna, että tänään he saavat ottaa omat rahakukkaronsa mukaan kauppaan ja ostaa jollain sovitulla summalla itselleen jotain. Tosi harvoin näin tehdään ja nyt ajattelin, että voisimme kaikki ostaa itsellemme jotain. Itselläni oli mielessä langat boleroa varten... Toisin kuitenkin kävi.

Kaaharikalle meni ja hajotti eilen illalla suutuspäissään Minin Hello Kitty läppärin. Tuli reilusti kertomaan tapahtuneesta, mistä annoin kyllä kiitosta, mutta sitten alkoivatkin vahingonkorvauspuinnit: samantien lähtivät pojan legot takan päälle ja ne ovat siellä siihen asti, kunnes Issukka saa korjattua läppärin TAI Kaaharikalle ostaa Minille uuden koneen rahakukkarorahoillaan. Ja koska nuo killingit eivät ihan riitä koneen ostoon, lupasin maksaa loput, mutta näinollen Kaaharikallen kaikki kukkarosäästöt menevät koneeseen.

AUTS!

Jos olisin jatkanut johdonmukaisella linjalla, juttu olisi jäänyt tähän. Niin kauan kuin kone on rikki, ei tule legoja eikä rahoja käytetä muuhun kuin uuteen koneeseen... mutta... Koska olin luvannut heidän käyttää säästämiään rahoja valitsemaansa ostokseen, annoin Kaaharikallen ottaa kukkarostaan kaksi euroa ostosten tekoon ja loput säästettäisiin siihen koneeseen. Ralliroope sai tehdä ostoksia vitosella.

AUTS!

Kun kaupasta ei ollut löytyä mitään alle kahden euron, alkoi juuri se äärinmäisen typerä "Miksiminäensaakoskaanmitään"-marina, jota en siedä kuulla laisinkaan. Ja jos kaupasta ei löydy mitään mieleistä, sieltä ei minun mielestäni tarvitse pakolla ostaa mitään. Piste.

Kun kassoilla ostoskärryjen reunalla roikkui yksi kappaletta marisevaa pojannatiaista mankumassa: "Miksiminäensaakoskaanmitään???", aloin minä oman virteni naputtamalla läppärin hajottamisesta ja korvausvelvollisuudesta.

AUTS!

Mitä se naputtaminen auttaa, kun pojalla ei kertakaikkiaan ole kykyä asettua toisten asemaan ja syy-seuraussuhteiden tajuaminen on rajallista. Asioiden selkeinkään tankkaaminen kaupan kassajonossa ei auta asiaa yhtään.

Eikä se, että Mini kauniisti hymyillen alkoi jututtaa takana olevaa setää pippelijutuilla.

Auta armias!

Ostin itselleni kauniin tulppaanikimpun, mikä on aina parempi kuin kilo irtokarkkeja tai kossupullo. (Ja ne, jotka minut tuntevat, tietävät, että juon erittäin harvoin ja hyvin vähän.) Ei siis pidä huolestua.

Tarina ei toki pääty tähän.

Pääsimme kotiin ja Kaaharikallekin oli jo ymmärtänyt, että kahden euron pikkuauto on parempi kuin ei autoa laisinkaan. Tai ainakin hän oli hiljaa. Sain nuudelit kiehumaan, kasvikset pannulle ja olin juuri lukemassa lakia siitä, ettei Mini saa nyt ruveta vesisotasille Ralliroopen kanssa lähestyvän ruoka-ajan takia, kun joku koputti ovelle.

Oliko ovikellomme rikki?

Issukan sukulaisia oli kohta liuta katsomassa huru-ukkojen hilluntaa ja kuuntelemassa Minin intokiljuntaa vähän siitä sun tästä aiheesta. Mikä siinä onkin, että kun tulee yllätysvieraita, niin meidän mukulat ovat kuin Oikeaa lääkitystä vasta etsitään-tyyppisiä kiljukauloja? Siinä on ihan turha odottaa minun alkavan seurustella vieraiden kanssa, jos yritän samanaikaisesti olla polttamatta kasviksia pannulla, olla keittämättä nuudeleita liian kauan, lämmittää kananugetteja mikrossa ja erottaa kahta nyrkinheiluttajaa toisistaan.

AUTS!

Naama punaisena kääntelin kasviksia, valutin nuudeleita ja erotin veljekset. Ja sivusilmällä kykenin näkemään myös sen, miltä ulkopuolisesta tämä tilanne saattoi näyttää: katastrofaaliselta. Kertakaikkiaan! Ihan kuin minulla eivät pysyisi langat laisinkaan hyppysissäni. Minulla eivät riitä edes sanat kuvaamaan sitä sekasotkua, mikä täällä vallitsi (ja vallitsee yhä) ja sen lisäksi lapset hihhuloivat kuin viimeistä päivää ja minä olin todella kuin kädetön, jalaton ja päätön. Kun yllätysvieraat lähtivät, katosi kaaos samalla ovenavaisulla ja rauha palasi.

Paitsi sisimpääni.

Minulla on nyt sellainen olo, että jos en pian pääse lenkille, niin pimahdan. Olen joskus saanut eräältä yllätysvieraistamme niin paljon arvostelua osakseni nimenomaan kyvyistäni hoitaa kotia ja lapsia, että joka kerran kun näemme, olen erittäin varautunut ja joskus jopa ahdistunut. Asiaa ei auta yhtään se, että hän tuli nyt juuri sopivasti todistamaan täydellistä kaaosta ja hulinointia.

No, lenkille en nyt pääse, ellen lähde yhdessä lasten kanssa. Ja siinäkin tapauksessa pimahdus on enempi kuin lähellä. Pakko päästä tämän tunneryöpyn yli ja purkaa se myöhemmin vaikka Crossarilla. Nyt menen ottamaan yhden huligaanin käsistä tuon lasten miniristipääruuvarin, ennenkuin hän pistelee enempää sillä veljeään...

AUTS!

Tässä ei paljon tarvitse ennustella, kun voin jo nyt sanoa, että tämä viikonloppu on täydellinen floppiviikonloppu.

7 kommenttia:

Karkki kirjoitti...

Oi, Ylva hurjasti tsemppiä! Yllätysvieraat on täällä aika paha kohta.. mulle tosi herkkä paikka on appivanhemmat, mutta myös muut yllätysvierailut. Ei ollenkaan niin kiva ylläri, kuin itse vieraat varmaankin ajattelevat olevansa.. koska siitä seuraa lähes poikkeuksetta rutiinien hajoaminen ja kaaos, ja lapsia on täällä vaan 1 :D

Mutta sä olet saanut tilanteet hallintaan aivan uskomattoman mahtavasti!

Hihii, ihan vähän alkoi hymyilyttää tuo Minin kassajutustelu :D Ihana Mini! <3<3

Ja oikein iso lämpöinen halaus äidille!

Johanna kirjoitti...

Ylva, nyt lähetän täältä lämpimän rutistuksen! Toivottavasti pääset lenkille. Toivottavasti viikonloppu kääntyy vielä kivaksi. Sinä olet ainakin kiva ja ihana ihminen.

Näistä arvostelijoista. Vaikka olisit kuinka täydellinen ja kaikki menisi nappiin ja mikään ei koskaan menisi päin mäntyjä, niin Arvostelija löytää aina moitteen sijaa. Fiksu ihminen taas huomaa, että hei! mähän voin olla avuksi. Alkaa pitää tappelupukareille seuraa, kysyy voiko auttaa ruuanlaitossa. Vähemmän fiksu tollottaa hoo moilasena tumput suorina ja arvostelee.

Eikä tuo kuulostanut edes mitenkään siltä, etteikö Sinulla olisi kaikki hommat hanskassa. Hyvin olivat. Olit kyllä ihan tilanteen herrana.

Hyvää viikonloppua kaikesta huolimatta!

Anonyymi kirjoitti...

Lohduttaako yhtään, että just tätä viikonloppua tulee varmaan muisteltua naureskellen sitten "vanhana keinutuolissa". Että sellaista hulinaa se lasten kanssa oli.

Onkos sillä arvostelijalla itsellään lapsia? Herranenterttuja vai normaaleja äänekkäitä, riehaantuvia, kiinnostuneita, joskus ylikierroksilla käyviä vekaroita? Luin joskus mietelauseen, joka meni jotenkin niin, että arvostelu kertoo enemmän arvostelijasta kuin arvostelun kohteesta.

Ai niin, kiitos mokkapalaohjeesta, täytyy kokeilla!

-Salamanteri

Ylva kirjoitti...

Voi Karkki ihanuus, KIITOS! Kun nuo meidän lapset pimahtavat lumipalloefektin lailla yllärivieraiden tultua, niin siinä ei auttaisi olla kesken minkään sopan hellalla...

Johanna, kiitos hurjan paljon kannustavista sanoista ja rutistuksesta! En päässyt lenkille, mutta pääsin saunaan öljyhoito hiuksissa. Issukka tulikin aiemmin kotiin kuin piti ja nappasi lapset iltahommiin niin, että pääsin rauhassa löylyttelemään.

Ja Salamanteri, kiitos hurjan paljon lohduttavasta viestistä! Arvostelijalla itsellään on jo aikuisia lapsia. Jotain on saattanut unohtuakin, mutta kyllä jotain tästä lapsiperhearjesta myös kuulemani mukaan muistetaan. Tosin lapsilla on enemmän ikäeroa kuin minuutti. ;)

Minä vaan en kykene samanlaiseen täydellisyyteen kodinhoidossa, mutta ei se mitään. Lapsilleni olen kuitenkin enempi läsnä, jos se nyt yhtään lohduttaa.

Huomenna vietän taas päivän yksin lasten kanssa, mutta jospa rutiinit pelastaisivat sen, mitä pelastettavissa on. ;)

Suurkiitokset vielä teille ihanuuksille piristävistä viesteistä! On paljon parempi olo nyt.

Fredrika Johnson kirjoitti...

Komppaan Johannaa, mukava vieras tuossa tilanteessa yrittäisi auttaa ja puuhailla lasten kanssa eikä vain arvioida ja arvostella. Voimia ja pitkää pinnaa sinne, toivotaan että viikonloppu vielä muuttuu iloksi!

Ylva kirjoitti...

Kiitos Fredrika kannustavasta viestistä! Taidat olla uusi tuttavuus? Ihanaa, että jätit tänne jälkesi. :)

Huomenna vietämme kotipäivää. Jatkamme varmaan pesänrakennushommia erään lumikasan äärellä. Rutiinit siis kehiin ja mahdollisimman paljon aitoa läsnäoloa, niin eikähän se siitä.

Käyn kurkistamassa sun blogiisi kohta.

Anonyymi kirjoitti...

Voi tsemppiä sinne!! Minusta yllätysvierailulle paukkaaminen on todella epäkohteliasta, jollei erikseen ole sovittu että se on ok tai tuntee kyläpaikan niin hyvin, että on varma siitä että IHAN OIKEASTI voi ennakkoon ilmoittamatta pamahtaa kylään. Muuten se on minusta moukkamaista..

t. Laura