Tunnustus haasteineen...

Kiitos ihanalle Katille ihanasta yllätyksestä! Sain tunnustuksen pienine tehtävineen:

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.

2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.

3. Lahjoita tämä sama tunnustus 15 blogille.


Mitähän tässä osaisin kertoa sellaista, mitä en ole jo joskus kertonut?

1. Olen oikeakätinen.
2. Minulla on ihan hervottoman pitkät ja käppyräiset sormet.
3. Olen horoskooppimerkiltäni kauris.
4. Minulla on menossa ruokavalion muutos, vaikken laihdutakaan.
5. Olo on selkeästi parempi, jos jätän kokonaan pois melkoisen liudan ruoka-aineita.
6. Ilahdun pienistä asioista.
7. Sain eilen neulottua tytölle vaaleanpunaiset säärystimet. :)

Ja nyt, tiedättekös, heitän tämän tunnustuksen kaikille niille blogeille, joiden kommenttilootaan olen joskus jättänyt sanan tahi toisenkin... ;D

Ja tunnustan, että minulla on tuossa vieressäni nyt käsinkirjoitettu lista bloggareista, joiden toivon nappaavan tämän... ;D Joten, otahan kiinni vaan!

Mukavaa tulevaa viikkoa!

Ylva

"Tääl kotona on ihan tylsäää!"

Kun yö on mennyt vatien kanssa juostessa, reppanoita lohdutellessa, omaa olotilaa kuunnellessa ja valvoessa on tämä aamupäivä ollut kutakuinkin... miten sen nyt sanoisi... aika väsyneen yököttävä.

Kaksoset aloittivat yökkäysmaratonin illalla ja minä toimin kuin robotti kiikuttaessani vateja, juomamukeja ja pyyhkeitä. Paitsi että teki mieli itkeä mukana, kun toinen pojista uikutti, että oksentaminen on nii-in kamalaa. Onhan se. Eikä siihen ole olemassa, toiveista huolimatta, mitään lääkettä.

Meillä on täällä nyt kolme täysin tautista, yksi varma tapaus (joka puklaa seuraavien tuntien tai minuuttien aikana) ja yksi jo parantunut. Se parantunut on uhmakas kolmivuotias neiti, joka ilmoitti hetki sitten, että kotona on ihan tylsää. Onhan se.

Mutta mitä voi odottaa, jos sattuu olemaan terveen touhukas ja kaikki muut ovat heikossa hapessa?

Ja vaikka äiti, se seuraavien tuntien tai minuuttien varma tapaus, kuinka yrittää ottaa neidin huomioon, niin eihän se riitä. Ei, vaikka äiti rakensi muovisista pakettinyöreistä prinsessalleen ihan oikean kruunun. Maalarinteippeinenn kaikkineen.

Joskus vielä me osaamme ehkä nauraa näille päiville. Vaikka tylsää onkin.

Maanantaiaamuna kello kymmenen jälkeen

Pieni potilas huilailee sohvalla. Pesukone laulaa ja kuivausrumpukin pyörii. Lauloivat ja pyörivät yölläkin, kun oksutauti yllätti illalla. Olen ensimmäistä päivää, sitten heinäkuisen töihinmenoni, kotona lapsen sairauden takia.

Olinkin jo unohtanut sen tunteen, joka nousee pintaan, kun pitää alkaa järjestellä sairaan lapsen kotihoitoa. Ja tämä oksutautihan on siitä inhottava, että tauti ei useinkaan jää yhteen potilaaseen...

Juuri nyt haluaisin tuohon keittiönpöydälle kimpun vaaleanpunaisia tulppaaneja. Piristäisi kummasti.

(Olen kiitollinen siitä, että pesukone pelittää.)

Semmoista täällä.

Kysymys lukijalle

Uskotko, jos kerron, että tänään meidän keittiön lavuaarista löytyivät pikkarit? Eivät minun, eivätkä miehen, vaan toisen hunsvottipoikamme.

Enkä tiedä vieläkään, miksi ne olivat siellä, lavuaarissa.

Siinä minä nojasin kaksin käsin tiskipöytään ja tuijotin harmaita pikkuhousuja suu loksahtaneena, enkä oikein tiennyt, näinkö unta voi olinko täysin pimahtanut. Tuli sellainen "Jokin ei kyllä nyt täsmää"-fiilis.

Ei meillä yleensä säilytellä pikkuhousuja keittiön lavuaarissa.

Ihan uteliaisuudesta vaan, OLETKO SINÄ LÖYTÄNYT JOTAKIN TAVARAA IHAN HASSUSTA TAI YLLÄTTÄVÄSTÄ PAIKASTA? Olisi kiva kuulla.

Nyt avaan namipussin ja jatkan takkatulen lämmössä löhöilyä.

Voikaa hyvin!

Tapansa kullakin

Tänään aion olla pullantuoksuinen äiti. Ja kotona. Pakkasmittari pitää huolen, että me kaikki (muut paitsi Issukka, joka lähti uhmaamaan asteita ja viimaa moottoripyörän kuvat silmissään...) pysymme sisällä.

Viime torstainakin minulla oli aikomus työntää sormet pullataikinaan, mutta kuinkas ollakaan, huomasimme tytön kanssa kesken valmistelujen, että kaapista löytyi vain kaksi kiloa sämpyläjauhoja. Onko kukaan kokeillut, millaisia pullia sämpyläjauhoista tulisi?

Emme mekään kokeilleet.

Elämä ei aina mene niinkuin suunnittelee. Eivätkä lapset toimi aina niinkuin vanhempansa haluaisivat. Kun kävimme perjantai-iltana naapurissa vaatekutsuilla, ilmoitti tyttäreni 3v9kk, että hänellä on kakkahätä. Juu, mennään vaan vessaan, mutta sinun ei sitten tarvitse tehdä sitä siten kuin kotona, supattelin tytölle. Me olemme nyt kylässä, muru.

Sitten unohdin tytön pöntölle, istahdin kahvipöytään ja olin vaan.

Kunnes kuului se tuttuakin tutumpi huuto: "Äitiii, tuu pyyhkimäään!" Ja se tuli lujalla äänellä, kuului yli puheensorinan ja leikkivien lasten äänten. Jokainen äiti säpsähti ja kaksi äitiä lähti kohti vessaa. Myös minä.

Ja siellähän se oma kullanmuru nökötti pöntöllä, aivan kuin kotonaan.

Ilkosen alasti.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, kuinka kauan tuo tapa riisua kaikki vaatteet kakalle mennessä säilyy. Kyllä se varmaan jossain vaiheessa jää, vai?

...Minulta tuo ei ole kyllä tapaansa kopioinut, tietääkseni.