Lentävä lausahdus ja perjantain haaste

Palatakseni muutama postaus sitten heittämääni kysymykseen siitä, mitä et olisi kuvitellut sanovasi lasten synnyttyä, kerron tämänpäiväisen esimerkkilausahduksen: "Hei, älä kaiva sitä pippeliä ruokapöydässä!"

Jos joku olisi vielä viisi vuotta sitten väittänyt minun sanovan kyseisen lauseen ääneen, niin olisin purskahtanut nauruun. Nyt sitä voi kuvitella jo sanovansa vaikka mitä. Eikä tarvi edes kummoista mielikuvitusta...

***

Kohta lähden lasten kanssa seikkailumatkalle isoon kauppaan, eli Prismaan. Melkoinen veto, sillä Kaaharikalle oli viimeksi isukin kanssa siellä käydessään kiivennyt vessapaperipakettien päälle. Ihan tosta vaan. Sinne korkealle, juu.

Katsotaan siis, saammeko porttikiellon loppuvuodeksi, vai selviämmekö hampaita kiristellen. Onneksi tämä "mahdoton tehtävä" on vain ostaa syntymäpäivälahja pikkuystävällemme, eikä esim. koko viikonlopun ruokien haaliminen. Vaikka myönnän toki, että on hieman riskialtista suunnata isoon kauppaan juuri perjantai-iltapäivän tunteina.

Hauskaa viikonloppua!
T: nimim. "Elämä ei ole Elämää ilman haasteita"

Hetki sitten tapahtunutta

Puhelin soi. Siellä on ystävällinen lehtimyyjä, joka haluaisi esitellä hyvää tarjousta. Nalle Puh-lehti ja hyvät kylkiäiset. Kelaan mielessäni perusteluja, joiden mukaan en voi tilata mitään. Ensimmäinen niistä on raha, toinen raha ja kolmas periaate, jonka mukaan mitään "edullistakaan" ei voi tilata tässä niukassa rahatilanteessa.

Mutta sitten se iskee, otsaani kasvavat pirunsarvet. Pyydän myyjää kertomaan eteenpäin sinne jonnekin lehtipaikkaan (joo-o, hienosti ilmaistu asia), että niin kauan kuin lehtifirmoilla ei ole tarjota mitään kaksosille, niin meille ei tilata mitään. Olen perin juurin kyllästynyt siihen, että AINA ihanat lehtitarjoukset (ja kirjakerhotarjoukset) koskevat vain yhtä lasta. Nii-in, sitten pitäisi kuulema tilata toinenkin lehti, jos haluaa molemmille ne samat edut.

Perskutarallaa! LUULEVATKO NE SIELLÄ LEHTITALOISSA, ETTÄ ME OLLAAN IHAN PÄÄTTÖMIÄ KAIKKI??? Meillä on kaikki menot tuplana, joten ei ole juurikaan epäselvää, tilaanko meille kaksi samanlaista lehteä vain sen takia, että saataisiin kahdet kylkiäiset. Yksi lehti kyllä riittäisi meidänkin perheeseen, mutta kylkiäisten jakamisen jätän väliin. Kiitos. Nuo meidän rimppakintut joutuvat jakamaan muutenkin niin paljon keskenään, että parempi kun eivät edes tiedä mistään lehtitilauksista mitään. Ja niiden kylkiäisistä.

Että sellaista.

Saldo

Ihan nopeesti vaan tämän aamun saldoa. Yksi itsensä lukitseminen omaan huoneeseen mäkkärilelun "ruuvarilla", kaksi riitapukaria hihhuloimassa keskenään vessassa, kolme väsynyttä lasta ruokapöydässä, neljät turvavyöt jumissa, solmussa tai muuten vain auton ovien välissä sekä viisi paria sukkia teillä tietämättömillä...

Ollaankohan me vielä lomalla, vai ihan pihalla?

Nimim. "Ja iltaan on vielä aikaa..."

Nalle Puh vs. kuuma kisu

Vaatekaapissani melkein kaikki t-paidat ovat ns. nalle puh-paitoja, eli sellaisia, kun niitä päällensä vääntää, niin maha pömppää paljaana ja paidanhelma on himpun verran rintamuksen alapuolella. Että ottaa päähän, kun saa olla koko ajan venyttämässä sitä paidanhelmaa pömppämasun päälle ja se samantien -humps vaan- löpsähtää sinne navan yläpuolelle...

Olen siis joskus ollut hoikempi ja käyttänyt jonkin verran pienempää vaatekokoa. Nyt ei enää kantsis. Ja samantien voin unohtaa sen "tähän voisin vielä mahtua" ajatuksen, sillä faktat ovat faktoja. Totuutta on turha enää vääristellä. En ole enää mikään kuuma kisu; pikemminkin se musta iso kissa nimeltään B-I-N-G-O...

Kumpi sitten on parempi: se, että kuljen nalle puh-paidoissa läskimakkarat tursuten (päästän siis kuuman kisun irti), vai peitän itseni telttoihin (toivoen olevani näkymätön)? Eka vaihtoehto tuntuu epämukavalta ja toka taasen ei tee oikeutta naisen vartalolle ja mielelle. Pullukan ei tarvitse piiloutua kaapujen alle, olen sitä mieltä. Ei siis auta muu, kuin yrittää löytää sopiva keskitie ja kantaa lihansa naisellisesti. Ja viedä ne Nalle Puh-paidat kierrätykseen.

Miau. ;0)

Just, just. Meuhkalandiasta, hyvää huomenta!

- "Jeah, tule kamu!"
- "Jeaah, JIPPIII!!" TÖMPS TÖMPS
- "Viuuuuuu, VIUUUUUUH"
- "JIIIIIIIIIIH...HIHIIIII!!!!"
- "Nyt on mun vuoro."
- "Jiiihaaaaaa!!"
- "NYT ON MUN VUORO!!!!"

TÖMPS, TÖMPS, POING, BLING, KAHAMMM, PÄNG...

-"Äiti, kakattaa..." TÖMPS, TÖMPS, TÖMPS
- "Tuli jo... Kakka tuli... Kakkatulikakkatulikakkatuli...ÄI-TI!!!!"

Oikein rauhallista ja herttaista tiistaipäivää teillekin!

Ps. Mitä lauseita et olisi ikinä uskonut sanovasi ääneen lastesi syntymän jälkeen? Tuli vaan mieleen ja olis kiva kuulla.

Tänään rankkasateessa...

Tänään on ulkoiltu omalla pihalla juuri sen rankimman sateen ajan. Ja sisälle hivuttauduttiin samoihin aikoihin kun aurinko pilkisti pilvien takaa. Aika nurinkurista, mutta ei mahtanut mitään. Silloin ei vielä satanut kuin ripsimällä kun sukelsimme kurahousuihin, ja sisälle syömään oli lähdettävä ajoissa ennen kerhoreissua. Eli juuri silloin, kun aurinko alkoi hemmotella säteillään.

Niin, märkiähän me olimme sadevaatteista huolimatta, mutta olihan se kivaa läträtä vesileikeissä ja heilua sateenvarjon kanssa. Ja nyt ei pidä sitten kuvitella, että minä yksin olisin lätrännyt ja heilunut sateenvarjon kanssa lasten jöröttäessä rankkasateessa, vaan kyllä me kaikki touhuttiin. Mitä enempi satoi sitä enempi pikkuinen Mini tanssi. Nii-in, neiti pisti jalalla koreasti ja hihkui, kun vettä tuli vaakatasossa kuin esterin peestä. Meidän pienimmäinen on kyllä aika vesipeto!

Ralliroope ei ole vesipeto; ihan vaan tavallinen sellainen peto, joka ärisee ja murisee tasaisin väliajoin (ihan niinkuin äitinsä). Varsinkin tukkaa pestessä, sillä vettä ei saa valua kasvoille, korviin eikä oikein mihinkään. Kaaharikalle on sellainen (ei peto, vaan) pupu, joka loikkii sinne tänne ja pyörii töpöhäntänsä ympäri silmät sikkarassa. Eikä pysy paikoillaan hetkeäkään.

Joskus se, että oma lapsi on kuin sillä olisi muurahaisia housuissa, on ihan kauhean stressaavaa. Siinä on ehkä minun oma kasvunpaikkani. Että sallin tuon pupun loikkivan, pyörivän ja hömpsöttävän myös sukkia jalkaan laittaessaan; sukathan todellisuudessa menevät juuri sinne minne pitääkin, vaikka herra Loikkiloikkis ehtii tehdä siinä samalla pari muutakin asiaa.

Ja mitäs me vanhemmat sitten olemme? Isi on varmaan edelleen se sama vanha Työmyyrä, joka hän on ollut jo aika kauan. (Kerrottakoon, että pari vuotta sitten keksimme poikien kanssa meille lempinimet mieltymystemme mukaan ja silloin Kaaharikalle oli Piparihiiri, Ralliroope oli Juustohiiri, minä olin Kahvikissa ja isukki oli Työmyyrä.) Ja minusta on kasvanut vähintäänkin ärähtelevä Tiikeri tai muuta vastaavaa, sillä naukumiseksi tuota minun kommunikointiani ei voi aina oikein sanoa. Yritän parantaa tapani.

Jaa-a, mutta nyt pitää viissiin mennä... heipsan!

Hienostoburgeripaikka hiekkalaatikolla

Nyt tuntuu siltä, että tuon jättikokoisen hiekkalaatikon kyhääminen tuohon pihalle kannatti. Olemme viihtyneet sen äärellä joka päivä ja nyt leikit ovat muutakin kuin rälläämistä ja isojen ansakuoppien rakentamista. Eilen hiekkalaatikko oli ravintola, josta sai sekä burgeri- että "annosannoksia".

Menyyn kaikista paras annos oli nimeltään "Ranskalaisii ja sillii... ja tillii"...

Sain tilattua itselleni alkupalat ja pääruoka jäikin sitten jonnekin kokin selän taakse. Aitona herkuttelijana olin kuitenkin oikein otettu, että sain kilokaupalla muffineita, kääretorttumuffineita ja suklaakakkua sekä marjapiirasta jälkiruuaksi.

Kokit löysivät tien suoraan vatsan kautta sydämeen!

Syyskauden avajaiset

Syyskausi on nyt virallisesti avattu, kas näin. Kaaharikallella ja Ralliroopella alkoi tänään viisivuotiaiden kerho ja reppuihin pakattiin eväiden lisäksi uudet sisätossut. Pykälää (tai kahta) isommat kuin viime vuonna, sillä jalkojen tilalle on kesän aikana syntynyt näemmä jokseenkin hyvän kokoiset kanootit. Kasvavat raasuparat maata myöten...

Iso muutos pojille oli se, että kerhopaikka, ajankohta ja kerhopäivien määrä vaihtui. Nyt kerho kokoontuu kaksi kertaa viikossa keskellä päivää, joten päiväunet jäävät pois noina päivinä. Kaaharikalle protestoi ja väitti kivenkovaa haluavansa nukkua päiväunet nimenomaan tänään. Ehdottomasti.

Toivottavasti tuo pikkupimu ehtii nukkua hyvät unet ennen kuin pitää lähteä poikia hakemaan!

Eilen nuo epelit kävivät ekoilla kaverisynttäreillään, joskin isi-issukan piti jäädä heidän turvakseen juhlapaikalle. "Me ei kyllä jäädä sinne jos isi tai äiti ei tule meijän kanssa!" totesivat pikkumiehet moneen kertaan päivän aikana. Ja niinhän siinä sitten kävi, että isi jäi ja sai kahvia juodakseen. Ja jälkipolvi tuli sokerihuuruissa ja intoa täynnä kotio. Hauskaa oli ollut ja ehkä sinne olisi voinut jäädä myös ilman iskää. Siis ehkä. Tai ehkä ei.

Ihanaa kun on kamuja, ja ihanaa kun pojatkin sen jo huomaavat!

Missä olit silloin...

kun Madonna esiintyi suurelle ihmisjoukolle Helsingissä?

Löhösin kotisohvalla tv:n ääressä ja taisinpa jopa torkahtaakin välillä. Olin juuri kastellut ulkokukat ja isi-issukka oli kerännyt pihalla lojuvat lapiot, palikat ja kipot, sekä peittänyt hiekkalaatikon julmetulla pressulla. Ihan tavallinen arki-ilta oli takana. Pihalla oleilua ja kotihommia. Lasten kirmailua, laukkaamista ja älämölöä sekä yhteenottoja. Ja jännitysnäytelmän seuraamista, kun mopotyttö sai poliisijoukon liikkeelle yltiöpäisellä kaahailullaan. Sellainen iltapäivä takana ja nyt illan hämärtyessä notkuin sohvalla (minkäs niille pinttyneille tavoilleen voi), vaikka olisi sitä ollut paljon muutakin tekemistä.

Illalla kävi sukulaistyttö näyttämässä tatuointiaan ja siitä innostuneena Ralliroope ilmoitti aamulla haluavansa sellaisen tatskan, joka "ei lähe koskaan pois ja joka on monsteli". Ja toisen, joka on auto. Ja samaan syssyyn Kaaharikalle kertoi haluavansa monsteri-, auto- ja hämähäkkitatuoinnit. Ja nimenomaan sellaiset oikeat, jotka eivät ole rahkapurkin kylkiäisiä ja kulu pois pikkuhiljaa.

Jonkinmoisia "tatuointeja" löytyy jo nyt, kun polvet ovat verinaarmuja täynnänsä ja kyynärpäätkään eivät ole säilyneet ehjinä. Potkulaudat ovat pop, varsinkin kun koko kulmakunnan kolmi- ja nelivuotiaat kiitävät pyörätiellä eestaas ja vertailevat kulkupelejään. Jengi on koolla ja sen kyllä kuulee! Välillä joku muksahtaa ja silloin yksi jää (sentään) potilaan luo ja loput ryntäävät kertomaan aikuisille... Yleensä aikuiset ovat kyllä jo jostain syystä tietoisia tapaturmasta...

Muistuu mieleen oma lapsuus kerrostalojen keskellä, metsikön reunassa, kun tuli rällättyä ja juostua paljain varpain pikkuhamosissa pitkin pihoja ja pöpelikköjä. Silloinkin oli mukuloilla polvet ruvilla ja jalkapohjat tikkuja ristiin rastiin. Ja kesät oli inkkarikesiä. Mitähän nuo meidän lapset muistavat aikuisina omista lapsuuden aikaisista kesistään? Paljaat varpaat vai kumisaappaat?

Eivät ainakaan sitä, että yhtenä elokuun iltana 2009 popin kuningatar heilui hänkin melkein paljain varpain ja pikkuhamosissaan Helsingin auringon alla. Mutta silläpä ei ollutkaan potkulautaa ja superpalloja....