keskiviikko 25. tammikuuta 2012
Kylminä talviöinä
Kaksi pörrötukkaa pötköttelee isolla sängyllä. Isompi huilailee täkin alla ja kuuntelee tarkasti, kuinka pienempi tavaa yhtä aapisen sivua.
- Kyl-mä-nä.
- Seis.
- Kyl... kyl-mä... kyl-mä-nä...
Pienempi pörrötukka tavaa sanan sisukkaasti ainakin kuusi kertaa, nurisee välillä, mutta aloittaa sanan aina vain uudelleen. Kunnes...
- Kyl-mi-nä tal-vi-öi-nä...
Isompi pörrötukka myhäilee ja heiluttelee varpaitaan peiton alla. Kuinka ylpeä sitä voikaan olla lapsesta, joka tankkaa samaa sanaa kerta toisensa jälkeen! Ylpeä tuosta lapsesta, joka ei osaa lukea "helppoa" sanaa heti ensimmäisellä tai toisellakaan kerralla oikein...
"Miten sisukas lapsi minulla onkaan!"
Pörrötukat lukevat koko sivun yhdessä kolme kertaa. Ensin pienempi lukee lukuläksyn kokonaan yksin. Sitten he lukevat joka toisen sanan kumpainenkin vuorotellen. Ja lopuksi he lukevat vuorotellen yhden lauseen kerrallaan. Lukuläksyn tankkaaminen huvittaa molempia; vaikka työlästä onkin.
Ja johan alkaa sujua, kylminä talviöinäkin!
maanantai 23. tammikuuta 2012
Lasse Viren, Laiska Jaakko ja siskonsa Prinsessa Kiukku
Kolme pientä nukkuu, yksi isompi lähti pihalle lumitöihin ja tämä yksi istuu takkatulen lämmössä, tietokone sylissä, ja paukuttaa työhommia. Ja näemmä vähän muutakin. ;)
Illat tuntuvat liitävän, vaikka kuinka yritän jarrutella ja pysähtyä hetkiin. Tänään kävimme urheilutamineliikkeessä koko perheen voimin ja siinä se ilta sitten menikin. Työpäivän jälkeen ei paljon ehdi.
Tai kyllä siellä urheiluvälinepuodissa ehti tapahtua, vaikka kokonaisen päivän edestä. Laskin muutamaan otteeseen kolmeen sekä hiljaa mielessäni että ihan kiitettävällä volyymillä. Ihan sama, katsoiko joku pitkään vai ei, sillä kun yksi koikkeliini sai sätkyt ja alkoi juosta isoa liikettä ympäri pujotellen ja piiloutuen hyllyjen väliin en voinut vain katsoa tillittää vierestä. Kaupan kiertely on ok, mutta siellä spurttaaminen ei ole ok, ei, vaikka urheiluvälinekauppa onkin. Jos Lasse Viren ei juossut, niin se kävi potkimassa veljeään persuksille, mistä seurasi ärhäkkä takaa-ajo suksien, virvelien ja lumilautojen ympäri.
Nulikat.
Ja jos se takaa-ajaja ei ajanut takaa, niin se röhnötti patalaiskana tuolilla ja pisti isänsä pukemaan monoja jalkaansa. Ei siis itse eväänsä heilauttanut. Lähtötohinoissa Laiska Jaakko käveli jostain syystä päin jotakin tankoa ja satutti silmäkulmansa, enkä minä huomannut mitään, kun yritin samanaikaisesti saada lattialla huilailevan pikkupimun pois keskeltä vilkasta pääkäytävää.
Sillä aikaa kun perheenpää kävi vielä sovittamassa hiihtopukua, kävin kahden apurin kanssa viereisessä pikkukaupassa ruokaostoksilla. Pikkupimu sai elämänsä pahimman kiukkukohtauksen, kun ei päässytkään ostoskärryjen istuimeen vapaamatkustajaksi. Ei tuo muistanut, että ennen joulua oli jäädä samanmoisiin kärryihin jumiin IKIAJOIKSI, vaikka kuinka nostin, vedin ja vanutin. Nousin varpailleni ja huohotin naama punaisena, että: "Hiiii-opp!", enkä siltikään saanut tyttöä irti istuimesta. Silloin sovimme, että jos irti päästään, niin ostoskärryjen istuimeen ei enää yritetä, ei ikinä. Ja kun minä nyt muistutin sopimuksesta, tyttö karjui kahta kauheammin. Heittäytyi maahan makuulleen ja kirkui. Ihan kuin se olisi auttanut.
Meidän tytöllä on uhmaikä.
Uhmaikä ja päiväkodin aloitus (tai hoitopäivien reilu tuplaantuminen kuukaudessa) eivät sovi yhteen. Sen on saanut tuta sekä meidän perhe että päiväkodin kivat tädit, joille rakas prinsessamme ei suostu puhumaan sanaakaan. Lisäksi hän ei ole suostunut hoitopaikassaan voitelemaan leipäänsä, avaamaan ovea tai auttamaan kaveria hädässä. Kotona samainen keijukainen pölöttää taukoamatta koko hereilläoloaikansa, ja jos ei puhu, niin laulaa.
Ja kovaa.
Ellei sitten mökötä jostain syystä suu mutrussa, kädet puuskassa ja erittäin tuima ilme kasvoillaan.
Mistä lie oppinut...
torstai 19. tammikuuta 2012
Tätä se on.
Huhuuu... täällä ollaan. :)
Tervetuloa lukijaksi, Wanilja!
Täällä ollaan ihmetelty kasvavien kaahareiden päähänpistoja ja vedetty rajoja rautalankojen kera. Ihmettelen suuresti, miten muissa pikkukoululaisten perheissä saadaan arki rullaamaan, kun selkokielellä annetut yksinkertaisimmatkaan ohjeet eivät näytä menevän perille kolmelle ekaluokkalaiselle, tai sovituista asioista ei osata pitää kiinni.
Muutama esimerkki.
Kun isi tai äiti tulee töistä kotiin, saattaa
a) ulko-ovi olla auki,
b) kenkäeteisessä joutua harppomaan vähintään yhden repun, yksien heijastinliivien ja kaksien monojen yli,
c) eteisestä löytyä muutama ulkotamineissa lattialla röhnöttävä hihhuli puputtamassa vaniljarinkeleitä,
d) ulko-ovi olla auki, tamineita löytyä kenkäeteisestä triplana ja kaveri on tullut kylään luvatta...
e) rakkaita koululaisia ei näy mailla eikä halmeilla vielä toviin (ovat penkomassa ojanpohjia),
Lisäksi voi käydä niinkin, että yksi sankareista unohtaa laittaa aamulla farkut jalkaan ja hippaloi koulussa koko päivän pelkissä kalsareissa... Kaiken kukkuraksi hän syyttää äitiään siitä, ettei äiti ollut muka muistanut sanoa, että farkut pitää laittaa jalkaan.
Pitääkö minun oikeasti vakuuttaa teillekin, että ihan varmasti muistin?
(Monta kertaa.)
Nyt ei muuta kuin unta palloon.
Voikaa hyvin!
Tervetuloa lukijaksi, Wanilja!
Täällä ollaan ihmetelty kasvavien kaahareiden päähänpistoja ja vedetty rajoja rautalankojen kera. Ihmettelen suuresti, miten muissa pikkukoululaisten perheissä saadaan arki rullaamaan, kun selkokielellä annetut yksinkertaisimmatkaan ohjeet eivät näytä menevän perille kolmelle ekaluokkalaiselle, tai sovituista asioista ei osata pitää kiinni.
Muutama esimerkki.
Kun isi tai äiti tulee töistä kotiin, saattaa
a) ulko-ovi olla auki,
b) kenkäeteisessä joutua harppomaan vähintään yhden repun, yksien heijastinliivien ja kaksien monojen yli,
c) eteisestä löytyä muutama ulkotamineissa lattialla röhnöttävä hihhuli puputtamassa vaniljarinkeleitä,
d) ulko-ovi olla auki, tamineita löytyä kenkäeteisestä triplana ja kaveri on tullut kylään luvatta...
e) rakkaita koululaisia ei näy mailla eikä halmeilla vielä toviin (ovat penkomassa ojanpohjia),
Lisäksi voi käydä niinkin, että yksi sankareista unohtaa laittaa aamulla farkut jalkaan ja hippaloi koulussa koko päivän pelkissä kalsareissa... Kaiken kukkuraksi hän syyttää äitiään siitä, ettei äiti ollut muka muistanut sanoa, että farkut pitää laittaa jalkaan.
Pitääkö minun oikeasti vakuuttaa teillekin, että ihan varmasti muistin?
(Monta kertaa.)
Nyt ei muuta kuin unta palloon.
Voikaa hyvin!
keskiviikko 4. tammikuuta 2012
Kaikilla mausteilla
Tervetuloa lapsiperheen aamuhärdelliin: Ralliradan varikon eteiseen arkiaamuna kello 7.48.
Iso harmaa kaakelilattia on täynnä reppuja, kasseja ja nyssäköitä, heijastinliivejä ja parittomia sukkia sekä hanskoja. Sitten siellä on kaksi naispuolista ärinäkeijua, toinen pieni ja toinen vähän isompi.
Se isompi roikottaa pienempää kainaloista ja yrittää saada huutavan ja potkivan vetkulin osumaan lattialla levällään lojuvaan talvihaalariin. Ei onnistu, ei. Molemmat karjuvat toisilleen eitä ja enhaluuta, eikä kumpikaan anna periksi.
Äiti ja tytär.
Niin, mamma se pisteli taas parastaan aamutuimaan keitettyä kaurapuuroa sukkiensa pohjissa. Eikö siinä nyt olisi ollut ihan tarpeeksi yhdelle aamulle, että sukanpohjat tarttuvat joka askeleella lattiaan, vaikka kuinka on yrittänyt pyyhkiä jämiä kiireen keskellä? Ei, ei tietenkään.
Minähän tilasin annoksen kaikilla mausteilla.
Kun sitä saa mitä tilaa. Ja kun sitä kaiken lisäksi on joskus niin pöljä (ja väsynyt), että lähtee lapseksi lapsen tasolle. Sen sijaan, että olisi rauhoittanut koko tilanteen, antoikin itsensä kiireen ja panikoinnin vietäväksi.
Mutta niin olivat äiti ja tytär siinäkin suhteessa kuin kaksi marjaa, että päästyään vihdoinkin matkaan, molemmat rauhoittuivat oitis. Olivat kai niin väsyksissä taistelusta... Matkalla kuitenkin sovittiin, perillä halittiin lujaa ja suukoteltiin. Ja päiväkodin aikuiset katsoivat varmaan, että voi noita nöpösiä.
Olisivatpa tienneet.
Työpaikalla vilkaisin ohimennen tuhruista hupparin olkapäätä, jossa näkyi selvästi kyynelten ja kaurapuuron jättämä tahra. Lapseni kulki koko päivän mukanani, tahrana olkapäällä.
(Ja illalla lastani päiväkodista hakiessani sain tuta, jotta saapas- ja sadevaatekassi olivat unohtuneet siinä aamuhärdellissä sinne eteisen harmaalle kaakelilattialle.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)