Ja maassa rauha veljesten kesken...

Toinen pojista on isukin kanssa päivystyksessä jo neljättä tuntia, kun veljensä iski kirjaimellisesti silmään, siis kirjalla. Jonkinmoinen reikä sinne silmän pintaan kirjankulmasta tuli. Ei varmaan (toivottavasti!!) paha vamma, sillä muutoinhan nuo olisivat jo päässeet lääkärin pakeille kiireellisesti, vai...??

Olisi pitänyt opiskella lääkäriksi ja sairaanhoitajaksi, tai vähintäänkin pieneläinhoitaksi. Vai keitä siellä eläintarhassa onkaan töissä?

Täällä on tämmöinen pieni eläintarha, jossa sattuu ja tapahtuu. Saisi nuo sattumiset vaan jäädä vähemmälle...

Piti vaan tulla vähän möksöttämään.

Pikkuinen Mini on totisesti lähtenyt liikkeelle, varokaa siis kukkamullat ja (ne harvat) tavarat, joilla on paikka!!! Mikään ja kukaan ei pysy enää paikoillaan, kun perheen pienimmäinenkin menee, ja päättäväisesti meneekin. Kaaharikallen ja Ralliroopen huoneiden ovet sulkeutuvat nykyään napakasti neitokaisen nenän edestä, ja tämä on vasta alkua... Mini on niin innostunut konttaamisesta ja seisomaan nousemisesta, että harjoittelee (ja esittelee) saavutettuja taitojaan yötäpäivää. Tyttö on melkoisen vahdittava tapaus, mutta en valita.

Vaikka silti. Eihän nyt poikien vauva-aikana ollut tämmöistä äksöniä kokoajan?!?!

Vai olenko jo unohtanut? Senkin, kuinka kirjahyllyt tyhjenivät sitä mukaa alhaalta ylöspäin, kun pikkusällit kasvoivat? Ja kuinka kukka toisensa jälkeen hävisi luonnollisen poistuman kautta (siis kuoli), eikä näin ollen ollut viherkasveja kaahareiden tiellä? Juu-u, sain kyllä kuulla siitä, kuinka jätin kukkani hoitamatta, mutta mieluumin pojat kuin kukat. Enkä kadu.

Olin tainnut unohtaa (mutta miten kummassa näin oli päässyt tapahtumaan????)senkin, kuinka innokkaita ja uteliaita tutkimusmatkailijoita nuo pojat olivat. Tai no, toinen tutki ja toinen oli toiminnan mies. Ja siinäkin oli ihan tarpeeksi, muistan nyt!

Toinen oli jarru ja toinen kaasu (ja sopivissa tilanteissa molemmat olivat ja ovat edelleenkin kaasuja). Jos toinen jäi jarruksi pahaan paikkaa ja toinen kaasutti kenties vielä pahempaan paikkaan, niin kumman pelastaa ensin? Sitä me mietimme miehen kanssa jo sinä päivänä, kun kuulimme kaksosraskaudesta. Vaan eihän sitä voi etukäteen kaikkea suunnitella. Tai voi, mutta se on jokseenkin turhaa.

Olin tuolloin liian väsynyt päiväkahveihin. Sen sijaan nukuin, kun pojatkin nukkuivat. Kirmasin juoksujalkaa vilttien ja vällyjen alle, jotta olisin ehtinyt nukkua mahdollisimman kauan. Todellisuudessa nukuin koiranunta ja havahduin pienimpäänkin ääneen. Mutta suunta oli oikea, yritys hyvä kymmenen.

Jaahas, kahvitauko päättyi. Vai voiko sitä sanoa kahvitauoksi, jos olen samanaikaisesti:
- jumpannut tuolilta ja tuolille neidin perässä x2,
- jumpannut tuolilta ja tuolille neidin perässä x26,
- vaihtanut vaipan,
- antanut neidille välipalaa,
- pessyt suukkia ja tassuja,
- imettänyt,
- pukenut vauvalle ulkovaatteet ja vienyt tämän nukkumaan,
- selvitellyt poikien erimielisyyksiä,
- selvitellyt toisen pojan itkuisuutta,
- uhannut uusilla päiväunilla,
- saanut pojat keksimään hommia yhteisymmärryksessä,
- tutkinut karttaa, jonka avulla löytää huulirasvan (a la pojkarna),
- vastannut useampaan kuin viiteen MIKSI-kysymykseen,
- jättänyt ilmeisesti noteeraamatta useamman kuin viisi MIKSI-kysymystä,
- kuunnellut älämölöä,
- selvitellyt tilannetta, jossa toinen pojista roikkuu veljensä huoneen ovenkahvassa,
- kuunnellut torven soitantaa ja
- huomannut, että kuppi on jo tyhjä (yleensä kahvia vielä on, mutta se on kylmää).

Olen valmis päikkäreille!

(Sen sijaan taidan mennä siivoamaan keittiön ja antaa lapsille välipalaa.)

Voikaa hyvin!

Ralliroope ja Kaaharikalle asuivat talossa, jossa oli monta kerrosta. Kaaharilla oli yläkerrassa keittiö ja yksi huone, keskikerroksessa huone vauvalle ja alakerrassa varasto. Ralliroopella ei ollut huonetta vauvalle. Hänen vauvansa oli sairaalassa liiasta syömisestä. Vauva oli popsinut liikaa porkkanoita. Ihan liikaa.

Isät kävivät toistensa kodeissa kylässä. Katselivat telkkarista Harria ja Dinoja sekä kuuntelivat musiikkia.

Ihanat leikit leikkipuistossa tänään.

Sitten äiteelle tuli liian kylmä ja oli lähdettävä kotiin. Hyvin sopeutuivat ajatukseen, vaikka leikkejä olisi ollut kiva jatkaakin. Äitiä harmitti kovasti, sillä olisi ollut kiva nähdä, miten leikki olisi jatkunut...

Muumilaaksosta, hyvää päivää!

Päiväkahvin aika. Ja sähköpostin lukaisu samalla. Vaan niinhän siinä kävi, että löysin itseni Hallattaren sivuilta ja siellä oli linkki Muumitestiin, siis tänne. Kuka arvaa, mikä hahmo minä olisin, jos asuisin Muumilaaksossa? Miehen mielestä Pikku Myy... Aha, vai niin.

Joskus sitä pääsee sellainen sisäinen pikkumyy valloilleen, joo, kyllä sellainenkin puoli minusta löytyy. Ja se on yllätys monelle. Mutta tämän testin mukaan olen Muumimamma, jonkin verran myös kuin Nuuskamuikkunen ja Ninni. Kuulostaa ihan minulta.

Jep, mutta nyt pitää mennä.

Voikaa hyvin!

Ei mitään asiaa

Aamulla tuli soitettua ystävälle, vaikkei ollut mitään kummoista asiaakaan. Kunhan halusin tietää, miten menee. Ja nyt tulee kirjoitettua, vaikkei ole mitään asiaa. Olen niin lötkönlaiskalla päällä, etten viitsi keksimällä keksiä mitään. Mutta kirjoittaa vaan pitää, ihme juttu.

Ei ole mitään, mistä pitäisi tällä hetkellä keventää mieltään. Tai en ainakaan jaksa miettiä semmoisia juttuja. Mitä sitä turhaan lietsomaan äkäistä oloa.

Kevennyksestä tuli kyllä mieleen, että tälle syöpöttelylle on tultava loppu! Onko muita kotiäitejä, joilla paino nousee samaa tahtia kuin äippävapaan päivät vähenevät?? Kumma ilmiö.

Molemmat hurjastelevat hurmurit nukahtivat nopeasti päiväunille, Mini uinahti vaunuihin ihan äsken ja mies makaa kuumeessa punkan pohjalla. Päivän rauhallisin hetki kestää yleensä vain ja nimenomaan sen pikkaraisen hetken, sillä kaikki lapset eivät nuku yhtäaikaa kuin tosi harvoin.

Taidan mennä pötköttelemään sohvalle, ihan kuin olisi tulossa tauti päälle...

Voihan räkä!

Mukavaa, rentoa ja tunnelmallista joulunodotusta kaikille!

Vaikka lapset ovat puhuneet joulusta jo jonkin aikaa, ja puheet ovat vain kiihtyneet lelumainos-pinon kasvaessa, meillä alkoi joulunodotus virallisesti vasta tänään. Avasimme kuvakalentereiden ekat luukut aamulla, kuuntelemme (nytkin) joululevyjä ja illalla kirjoitamme kirjeet joulupukille.

Kaaharikalle toivoo leivänpaahdinta. :0)

Ralliroope toivoo leluja, leluja ja leluja. Mopo on lievästi sanottuna karannut käsistä toiveiden suhteen. Mutta niin se karkasi aikoinaan minultakin, kun serkkuni kanssa pinosimme pöydälle kaikki löytämämme kuvastot ja selasimme ne läpi sivu sivulta merkaten joululahjatoivelistaan KAIKKI mieluisat tavarat. Noo, joitakin vuosia sen jälkeen taisin tehdä ns. pohjat ja toivoin "vain" maailmanrauhaa koko ihmiskunnalle... Että näin vaatimattomat ovat olleet omat joululahjatoiveeni aikoinaan.

Nyt olisi ihan kiva, jos saisin uudet silmälasit. Jossakin vaiheessa lähiaikoina. Alkuvuodesta tai jos vaikka ensi vuoden aikana edes...

Vaan kaikkein mieluiten viettäsin rennon, leppoisan ja tunnelmallisen joulunajan perheeni ja läheisteni kanssa. Sitä minä toivon; ei ärrimurria ja jalkoja mahan alla, vaan kiireetön joulu. Sutinaa meidän perheessä on melkein koko ajan, mutta se aikuisten tekemä kiire on se pahin juttu. Sen kun saa kitkettyä, niin avot!