perjantai 28. marraskuuta 2008

Kaikki meni ihan ok, kunnes...

...jääkaapista hyppäsi jalkojeni eteen jäätelöpaketti. Justiinsa juu. Herkuttelimme eilen illalla miehen kanssa päärynäjätskiä lasten mentyä nukkumaan. Siinä sohvalla lötköttelimme ja pötköttelimme ja söimme juuri sitä jätskiä, josta poikamme pitävät ihan simona. No, ei se mitään, sillä pakettiin jäi vielä ihan kivasti.

Tänä aamuna keittelin meille puuroa, laittelin pikkuiselle Minille syöttötuoliin pehmusteet ja kutsuin herrat kaaharitkin jo aamupalalle. Sitten avasin jääkaapin oven ja HUMPS, paketti tipahti jalkojeni juureen. Siis ei voi olla totta... vaan tottahan se oli! Erittäin pehmeä jäätelöpakettihan se siinä lojui, onneksi sentään muovipussissa.

Pitäisikö olla huolissaan?

Pitäisikö nukkua enemmän?

Pitäisikö tarkistaa pakastin, että mitä sieltä mahtaa löytyä?

...Ja sitten alkoikin kaikki mennä enemmän tai vähemmän kaaokseksi. Kaaharikalle oli sitä mieltä, ettei voi tulla syömään puuroa ennen kuin päivävaatteet ovat päällä (ihan niin kuin äitee on joskus ja aika usein valistanut). Puuroannokset jäähtyivät uhkaavasti lautasilla. Ralliroope laukkasi niin vauhdilla keittiöön, että jyräsi päin vauvan sitteriä ja sitten alkoi mökötys ja puurosta kieltäytyminen. Ja Kaaharikalle ilmestyi keittiöön ilkosillaan, hävisi taas näköpiiristä ja kuului leikkivän omassa huoneessaan muumitalolla (edelleen ilman vaatteita). Ralliroope jatkoi mököttämistä ja kävi taistelua itsensä ja puurolautasen kanssa. Ja vaihtoi puurolautasta ja istuinpaikkaa ainakin kolme kertaa.

Ja Mini katseli tätä hyörinää silmät ymmyrkäisinä. Katseli, ihmetteli ja ihaili.

Kaahari saapui jälleen keittiöön, nyt pikkarit olivat mukana, mutteivat vieläkään jalassa. Pikkuhousut saatiin jalkaan ja muutkin vaatteet sukkia lukuunottamatta. Ennen kuin poika pääsi syömään puuroaan, hän oli käynyt vielä pissillä, pessyt kätensä saippualla, kuivannut kätensä housunpuntteihin ja vaihtanut ruokailupaikkaa muutaman kerran. Ja sitten hän tuumasi ihan tyytyväisenä, että ehei, ei puuro kylmää ollut.

Mulla oli kyllä omat epäilykseni.

Ps. Meillähän on siis jokaisella oma paikkansa ruokapöydässä, mutta tänä aamuna Minimii kokeili syöttötuolissa istumista ja vei siis toiselta veljeltään Stokken alta. Ja siinähän meni pojilta plasmat sekaisin. Ja niin taisi mennä poikien äidiltäkin.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Oho!

Pikkumiehet leikkivät keskittyneesti junaradan äärellä. Äiti kuuntelee keskustelua toisesta huoneesta. Kuuluu paukku.

- Oho. Se oli junan paukahdus.
- ...Mikä täällä haisee?
- Emmie tiijä. Se oli vauva.

Niin, melkoinen suoritus. Vauva nukkuu nimittäin ulkona vaunuissa.

Ihania nuo veijarit!

tiistai 25. marraskuuta 2008

Jos kamera olisi täydessä vedossa...

...niin olisin ottanut aamulla kuvia, arvatkaa vaan mistä. Siitä, jota täällä on tänään tullut taivaantäydeltä ja jota maa on polviin asti. Lumesta.

Suomalainen sisu nosteli päätään, kun lähdimme kahden nelivuotiaan ja yhden vaunuissa nukkuvan vaavelin kanssa kävellen kerhoon. Sisun koettelu alkoi heti ensimmäisen mutkan jälkeen, kun rouva päätti mennä "polkua" pitkin "ihan pienen matkan vaan" oikotielle. Jiihaa!!! Mikä älynväläys lähteä vetämään vaunuja lumihangessa yhtään mihinkään! Nyt mennään eikä meinata-asenne alkoi pikkuhiljaa hiipua, mutta matkaa jatkettiin pyryä päivitellen.

Auto- ja pyöräteitä ei oltu ehditty aurata, joten matkanteko oli kaikin puolin the Elämys.

Paluumatkalla pyörätie oli aurattu, mutta silti eturenkaat jumittuivat lumesta. Kotona työnsin vaunut autokatokseen, jossa toivoin Minin jatkavan unia sen aikaa kun tekisin lumityöt. Niinpä. Jos sitä on nukahtanut vaunujen nytkähtelevään keinahteluun ja siihen, kun turvallinen koppa on milloin missäkin asennossa, niin mitä tapahtuukaan, kun vaunut pysähtyvät? Joo-o. Vauva herää tasan tarkaan silloin, kun pyörät eivät pyöri mihinkään (huono ilmaisu, eiväthän ne siellä lumihangessakaan pyörineet). Mini siis heräsi ja parahti.

Niinpä tein lumityöt vauvan katsellessa voimainkoitostani. Toinen nöpönen istui vaunuissa makuupussin (ja autokatoksen) suojissa ja minä kirjaimellisesti ähisin ja korahtelin lumikolan kanssa. Juttelin välillä mukavia vauvalle ja jatkoin taas. Ja koko ajan pohdin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja, kuinka toteuttaisin poikien hakemisen kerhosta:

- Haen pojat autolla vauvan kanssa ja saatan ajaa ojaan, sillä teitä ei ole aurattu,
- laitan vauvan liinaan ja oikaisen yhden metsikön poikki, mutta saatan kaatua metsässä jolloin vauva saattaa jäädä alleni ja tukehtua lumeen,
- vien vauvan naapuriin ja haen pojat autolla, mutta saataa ajaa ojaan, sillä teitä ei ole aurattu (ja vauva hätääntyy viiveestä),
- soitan jonkun hakemaan pojat, mutta en saa päähäni, kuka sen voisi tehdä...

Saatoinpa suunnitella vielä jotain muutakin, mutta siitä en nyt sitten muistakaan enää mitään. Verenmaku suussa menee näköjään muistikin.

Loppujen lopuksi hain pojat vauvan kanssa autolla ja käväisin vielä kirkonkylällä apteekissakin. Asioilla on siis tapana järjestyä.


Mistä tulikin mieleeni: ihanalle "siskolleni" tsemppiä tälle päivälle ja tuleville kans! <3

perjantai 21. marraskuuta 2008

Ihan äsken

Touhua, hurjaa menoa, huutoa.

-KUKKOKIEKUUUUU!!!!

Räminää ja tohellusta.

-HYPPÄÄMUNKANSSAJOOKO?????

Töminää ja jumputusta. Hälinää, kimakkaa huutoa... ja hetken hiljaisuus.

-Äiti, mä löysin latauksen.
- ???

Poika oli löytänyt koko päivän hukassa olleen puhelimen laturin.

Kiitti muru, suukko sulle!

Kuhan söin... ei vaan höpisen!

Jeee, lunta on tullut lisää ja sää on just sellainen talvinen sää kuin pitääkin: pikkupakkasta ja auringonpaistetta, uutta puhdasta lunta maa valtoimenaan. Oli hyvä syy jättää aamuinen viikkosiivous väliin tältä päivältä ja painella ulos lumihommiin...

Jos pistää kaihtimet silleen sopivasti rakosilleen, niin ei näy pölyt niin hyvin. Eivätkä likaiset ikkunat.

Mini(mii) ei nukkunut aamulla kuin puolen tunnin tirsat ja nytkin heräilee vähän väliä. Pojat heräsivät päiväuniltaan, mutta haluavat lukea kirjoja peittojen alla. Päivän rauhalliselle kahvitauolle ei jää nykyään kuin 15-20 minuuttia (jos sitäkään), joten ei tässä ehdi omia juttuja paljon päivän aikana mietiskelemään. Soudan ja huopaan eri-ikäisten lasten tarpeiden mukaan päivän aikana niin, ettei ole ihme, jos illalla vähän väsyttää. Joskus on käynyt mielessä, että vaadinko itseltäni liikoja, mutta monet tutut (koti)äidit tuntuvat vaativan itseltään vieläkin enemmän.

Tämän toisen äippävapaani aikana olen päättänyt oppia sellaisen rennomman otteen, etten väsyttäisi itseäni ja lapsiani. Kaipa se esikoisten kohdalla on aina vähän enemmän suorittamista ja toimintatapojen opettelua, varsinkin jos ne esikoiset ovat kaksoset. Joskus poikien vauva-aikana sitä tunsi itsenä ylityöllistetyksi liukuhihnatyöntekijäksi. Nykyään (toisinaan) vain ylityöllistetyksi. ;0)

Kyllä tämä kotonaolo siis ihan työstä käy. Sitä saisi päivässä melkoisen palkkapussin, jos saisi kaikkien niiden palkat koko päivän ajalta, joiden töitä tekee: lastenhoitajan, lastentarhanopettajan, siistijän, keittiötyöntekijän, poliisin, terveydenhoitajan (joskus sairaanhoitajan) jne... Ja sitten ne äidin hommat... Mutta niistähän ei makseta. Ne on bonusta kaikki. Joten laihaksi jäi tämänkin päivän saldo.

JOS siis mitataan rahassa.

***

Ja nyt täällä tarvitaan poliisia ja järjestyksenvalvojaa. Poikien lukuhetki peittojen alla jäi lyhyeksi. Ja mitä sitten tapahtui, siitä kuulet (ehkä) ensi kerralla...

T: Liian monta kahvikupillista pikapikaa hörpännyt rouvahenkilö

torstai 20. marraskuuta 2008

Ihana lumi


Eilen aamulla odotti pihalla yllätys: maa oli valkoinen lumesta. Kylläpä sitä oltiinkin jo odoteltu! Kaaharikalle ja Ralliroope olivat odottaneet lumiukkokelejä ja minä lunta ja pientä pakkasta, jotta hiekat pysyisivät siellä missä niiden kuuluukin, eli pihamaalla.


Lähitienoon melkein jokaisella pihalla kököttää nyt lumiukko jos toinenkin. Meidän pihalla vahtii paksu ukkeli haravat molemmissa käsissään. Porkkananenä vielä puuttuu, mutta kyllä tuo puunenukin on ihan jees.
(Kuvassa siis viimevuotinen ukko.)


Lumen saapuminen sai aikaan mielenmuutoksen. Olo ei ole niin kireä kuin vielä hetki sitten. Tekee mieli poltella kynttilöitä ja takkatulta. Olla ihan hissunkissun ja nauttia pienistä hetkistä enemmän kuin aikoihin. Onko tämä sitä joulumieltä, mikä kolkuttelee ovella lumen saapumisen myötä, vai mistä tämä hyvä mieli tuli?


Toivottavasti tämä tunnelma pysyy kauan.




tiistai 18. marraskuuta 2008

Eräänä päivänä...



Kaaharikalle touhusi omassa huoneessaan ja koska sieltä ei paljon meteliä kuulunut, oli minun ihan pakko mennä katsomaan, oliko kaikki hyvin.

Kurkistus ovelta. Oooh, mitä rakennelmia! Poika oli rakentanut lattialle siis vaikka mitä ihanan näköistä palikoista, kipoista ja kupeista...


- Vau, ootpa rakentanu hienosti vaikka mitä!


- Joo, kato!


- Oi kun se on hieno, hieno pilvenpiirtäjä....


- Ei se oo pilvenpiirtäjä. Se on kakku.


- Hmmm. Mikäs kakku se on? Onks se jonkun synttärikakku?


- Ei. Kun se on hääkakku.


- Aijaa. Kenen hääkakku se on?


- Sun ja isin.


- :0)


lauantai 15. marraskuuta 2008

Varikkotunnelmaa pihamaalla

Eilisestä höyrypäisyydestä on nyt selvitty: imuri on siivouskaapissa ja rievut pesussa. Myös mamma on leppynyt ja taistelumieli likaa, lokaa ja likaisia lumppuja vastaan on asettunut. Viimeistään ensi viikon puolessavälissä kiroan taas mielessäni tätä ihanaa vuodenaikaa ja sitä, että pihan hiekkakasa näyttää ja tuntuu siirtyvän pikkuhiljaa eteisen kautta sisälle, peränurkkiin asti. Mutta ei siitä sen enempää nyt.

Tänään saatuani Minin aamupäiväunilleen ulos lähdin onnessani kirkonkylän (ainoaan) ruokakauppaan. Miesväki suunnitteli vaihtavansa toiseen autoon talvirenkaat, sillä ensi viikolla on luvassa kylmenevää ja liukastakin. Vähän tihkutti vettä, mutta ei se mitään.

Kun palasin kotikadulle, näin seuraavaa: pihallamme oli ehtaa varikkotunnelmaa. Kesärenkaat lojuivat talon nurkalla ja kaksi tallipäällikköä heilui niiden vieressä. Hetkonen, toisella oli vesiletku kädessä ja hän suihkutti vettä, ei suinkaan renkaiden päälle, vaan hommissa rähjääntyneen tallipäällikkö-veljensä päälle! Justiinsa juu, taas ovat perhe äksän hemmot järkipuuhissa...

Oli se Ralliradan Varikon lipunheiluttajakin lähettyvillä. Mutta joko hällä ei paljon verenpaineet pikkupomojen töllöntöistä hetkahtaneet, tai sitten ne olivat hetkahtaneet jo niin paljon, ettei tuo jaksanut välittää. Märkiä nuo pikkujehut olivat jo joka tapauksessa. Ja vaikka tämän mamman toimenkuvaan kuuluukin jäkättäminen ja muu puputtaminen, niin en minäkään tällä kertaa viitsinyt kohahtaa.

Jaahas, tankkauspisteellä odottaa nälkäinen tyttö. Heipat!

perjantai 14. marraskuuta 2008

Siivouksen keskellä

Piti sitten tulla tilittämään ärtsyä oloa. Sitä pääsee nimittäin pienimuotoinen helvetti irti sitä mukaa kun tulee puhdasta jälkeä. Imuri esille; murinaa ja ärinää siitä, kun lelut, vaatteet ynnä muut tilpehöörit ovat lattialla imurin tiellä. Matot ulos tuulettumaan; ärinää ja murinaa siitä, kun matot pölisevät niin hirveästi. Ja kele, kun tota hiekkaakin on joka puolella! Piha täynnänsä (mitä siitä, jos tuo hiekkakasa onkin paras leikkipaikka)...

Imurointia ja murinaa; että ottaa päähän, kun mahanahka on hiestä märkä! Ei sitä ennen vanhaan näin kovasti tullut hikoiltua, ei, vaikka varmasti tuli siivottua ahkerammin. Ja taas meinasi yksi palapelin paloista hävitä imuriin...

Siinä vaiheessa, kun kontaan lattialla ja saan pestyä neliön toisensa jälkeen kiroan jälleen kerran sitä, etten ole saanut aikaiseksi hankittua kunnollista moppia. Kuka toinen on niin hullu, että konttaa joka viikko polvet kolisten toistasataa neliötä läpi?!

Mutta tottahan se on sekin, että saatuani yhden huoneen lattian imuroitua ja pestyä, "tuoksutamme" yhdessä poikien kanssa, sillä niin ihanalta puhtaus tuoksuu. Ja ihailemme sitä, kuinka tavarat ovat taas (hetken) siellä, missä niiden kuuluisi ollakin. Ainakin osa tavaroista.

Nyt pitää vielä tehdä illan ruoka ja siivota keittiö ja pestä vessat ja.. mitäs se vielä olikaan? Taitaa olla parempi palata maan pinnalle ja tehdä vaan ne asiat, mitä tässä häslingissä nyt on edes mahdollista saada tehdyksi. Huomenna vois tehdä loput. Jossakin välissä.

***

Tähän kohtaan voisin heittää, vähän niinkuin vastapainoksi, miehen ja lasten yhteisen tavan tehdä siivous: Käväisin ruokakaupassa ja sieltä tultuani miesväki oli tehnyt viikkosiivouksen (minulla siihen menee siis koko päivä): oli imuroitu niin, että toinen nelivuotiaista oli imuripäässä ja toinen toimi letkumiehenä. Ja keskilattia oli imuroitukin hyvin. Ei sohvan alta, eikä kaikista huoneista, mutta imuroitu oli!

***

Pikkuautot ja osa palikoista oli siivottu tänään poikien toimesta näin:


Ihan nätisti, etten sanoisi. (Enkä puputa tällä kertaa siitä, että palikat kuuluvat palikkakoriin ja autot autolaatikkoon...)


torstai 13. marraskuuta 2008

Päivän kuva

Lapset osaavat ottaa kaiken (ilon) irti näistä sateisista ilmoista. Vaikka toinen pojista sanoo jokaikinen aamu: "Mä en lähe ulos. Mä jään sisälle," niin kyllähän hän sinne ulos lähtee. Ja tykkää siellä olla. Tänään löytyi hommia ihan omalta pihalta.

Vesi haettiin kunnan puolella olevasta "järvestä", eli hirmuisen suuresta lätäköstä. Yksi kaivoi ja toinen toimi vesikuskina, kolmas oli paparazzi ja yleinen lain ja järjestyksen valvoja. Sitten tuumailtiin, minne vesi menee ja minne sen pitäisi mennä. Työnjakoa selviteltiin aina välillä, mutta mustelmilta ynnä muilta kolhuilta vältyttiin. Se onkin ihan maininnan arvoinen seikka.

Sisälle ei päästy lähellekään kuivina, joten jos joku osaa suositella äärimmäisen hyviä sadeasuja, niin vinkkejä otetaan vastaan. Tai sitten täytyy ruveta etsimään minikokoisia sukelluspukuja...


tiistai 11. marraskuuta 2008

Kaksi matkamiestä

Kaksi pientä matkamiestä etenee vesisateessa peräkanaa. Ensimmäinen seuraa määrätietoisesti asfaltin reunaa suuri reppu selässä. Toinen reppumatkaaja lompsii perässä, pysähtyy äkkiarvaamatta ja noukkii maasta risun. Hän tutkii ympäristöä uteliaana ja jatkaa matkaa hypellen. Ensimmäisen askel tömähtelee märkää asfalttia vasten, toisen askeleet tipsuttelevat välillä pientareen puolella. Kaksi nelivuotiasta. Kuin yö ja päivä.

Tipsuttelija jää selkäni taakse, ihan hetkeksi vain. Ja kas, kun käännyn katsomaan, ei pientä miestä näy missään. Hätäännyn, mihin se poika jo ehti? Pyörätien toiselta puolelta ojasta tuo arvaamaton seikkailija on löytänyt jo seuraavan tutkittavan aarteen.

Lyhyehkön kerhomatkan aikana mielessäni on vilahtanut paljon ylpeyttä ja huolta. Voiko kukaan tuntea niin vahvasti kuin äiti? Ylpeyttä ja huolta, iloa ja suruakin.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Hetki

Mini päristelee tuossa lattialla ja Kaaharikalle ja Ralliroope ovat lepäämässä. Voi olla, että nukkuvat, tai sitten eivät. Tai sitten toinen nukkuu ja toinen ei. Minä kyllä nukkuisin, jos pääsisin pötköttelemään...

Ikävät uutiset ovat jotenkin lannistaneet minut ja ajatukset pyörivät sairastuneen sukulaisen voinnissa. Vähän on samanlainen levoton olo kuin isän sairastuttua syöpään: kysymyksiä ja ajatuksia pää täynnä, mutta niitä ei osaa pukea sanoiksi. Eikä tiedä, kenelle ne edes esittäisi.

Hetki kerrallaan.

Mini on melkein pessyt työhuoneen lattian, joten täytynee keksiä neidille jotakin muuta tekemistä. Sillä on semmoinen valkoinen vaahtoparta leuassa, sellainen niinkuin kolmella muskettisoturilla oli. :0) Söpö partasuu!

perjantai 7. marraskuuta 2008

Yksi valvottu yö...

taas takana. Neiti jumppaa ja seurustelee öisin, tankkaa usein, hakee läheisyyttä ja kakkii. Siinä on aika lailla hommaa, kun pitäisi vielä nukkuakin jossain välissä. Ja sitten "äiti on vähän väsynyt". Ja äiti on vähän ärtynyt.

Kaksosten vauva-aikaan verrattuna on kuitenkin helpompaa. Isukki saa nukuttua paremmin eikä minun tarvitse nousta kolmen tunnin välein syöttämään vauvaa tuttipullosta ja pumppaamaan maitoa. Emme pengo ja pöllytä petivaatteita keskellä yötä ja etsi peittojen alta vauvaa, joka todellisuudessa nukkuukin omassa sängyssään. Tai istu sängyn reunalla tuudittamassa tyhjää syliä, sillä todellisen väsymyksen keskellä sitä kärsii väsyhallusinaatioista. Tuttua varsinkin monikkoperheissä, luulisin.

Väsymyksen todelliset haasteet räjähtävät silmille päivisin, kun pitäisi jaksaa melkein tauotta älytöntä älämölöä ja huispaamista aamusta iltaan. Tuntuu, etteivät enää minkäänlaiset energianpurutkaan auta hallitsemaan kahden villikon vauhtia. Ja kun se kaasupoljin on tallassa jo aamuvarhain, ennen kuin ehdin edes sängystä ylös, niin "Hyvää huomenta kullannuput," ei ole ensimmäinen asia, joka aamuhämärissä tulee mieleen sanoa.

Väsymyksen keskellä yritän muistuttaa itselleni, etteivät nuo kekseliäät hunsvotit ole mitään itsestäänselvyyksiä, ja että ne on todella rakkaita, vaikka niiden älytön menomeininki ärsyttääkin. Ja onhan se parempi, että tohottavat turvallisesti, kuin eivät ollenkaan.

Mutta silti, äiti on nyt kyllä edelleenkin tosi väsy!

torstai 6. marraskuuta 2008

Miten se voi olla jo marraskuu?

Kohtahan tässä pitää ruveta valmistautumaan jouluunkin. Lähinnä siis hankkia omille ja kummilapsille lahjat ja sopia, milloin ehtii käydä ne viemässä. Yhteisen ajan löytyminen ei nykyään olekaan niin itsestäänselvää kuin ennen vanhaan. Eilen illalla sovimme yhden perheen kanssa tapaamisen joulukuun puoleenväliin ja silloinhan on jo melkein joulu!

Kaikkein karseinta tässä on se, ettei mulla ole vielä yhtään joulufiilis ja jos todella haluaisin meille idyllistä joulutunnelmaa, niin kohtahan alkaisi olla jo kiire. Ettei siis jouluna tarvitsisi olla kiireinen. Pitäisiköhän tehdä lista jouluvalmisteluista, jotta varmasti tulisi kaikki hommat tehtyä ennen joulunpyhiä? ;0)

Joulukuusi, kaupan joululoodat ja lihakimpale sekä kalaa, siinä meidän perheen jouluiset jutut. No, tietysti lapsille paketteja ja joulukoristeita pikkasen siellä täällä. Kyntteliköt muutamalla ikkunalla. Onhan siinä jo ihan kivasti jouluista oloa, varsinkin, jos lasten kanssa on tehty valmistaikinoista pipruja ja torttuja joululaulujen soidessa cd:ltä.

Mutta olishan se kiva valmistaa jouluherkut itse, alusta asti. Tehdä sinappia ja suolata kinkkua, leipoa kuivakakkuja. Ja mitenkähän se onnistuisi se piparkakkutaikinan teko, kun siitä on melkein kakskymmentä vuotta, kun viimeksi sitä tein? Entäpä kauniit havukranssit ja muut kauniit koristeet? No, lasten viimevuotiset päiväkotiaskartelut olivat niin ihania, että mennään niillä. Ja postimyynnistä ostin kesällä lyhtyjä, jotka ovat omiaan luomaan tunnelmaa myös jouluna.

Kovin on mulla ristiriitaiset aatokset joulusta ja sen valmisteluista. Ihanaa olis valmistella vaikka mitä, mutta pienemmälläkin tohinalla saisi aikaiseksi meidän perheelle mukiinmenevän juhlan.

Pitääpä siis rauhoittua ja palata vielä tähän marraskuuhun. Päivä kerrallaan, eiks niin?

maanantai 3. marraskuuta 2008

Juhlaviikonloppu

Viikonloppu meni yhdessä hujauksessa. Meidät oli kutsuttu syntymäpäiville sekä lauantaina että sunnuntaina, joten tuli juhlittua oikein kunnolla. Ensin oli prinsessa-pirskeet (1v+3v) ja sitten miehisemmät bileet (2v+tuparit).

Prinsessojen juhlissa oli pienimuotoiset tanssitkin. Tanssimatolla polki jalkaa ja keinahteli iloisen lastenlaulun säestyksellä monta musiikin ystävää, kaikki muut lapset, paitsi meidän köriläät, jotka makoilivat muiden jaloissa kieltäytyen osallistumasta moiseen menoon. Siinä ne on suomalaisen miehen perikuvat! Eivät puhu eivätkä pussaa (paitsi pikkusiskoa ja lähipuiston puista ponia)...

Kotimatkalla tehtiin temput, eli ostettiin Mäkkäristä iltapalaksi ranskalaiset ja mehut, sillä ajomatkaa oli melkein parin tunnin verran. Seuraavana päivänä juhlat olivat vajaan tunnin ajomatkan päässä ja kotimatkalla alkoi takapenkiltä kuulua kuin yhdestä suusta: "Mä haluun ranskalaisii, mä HALUUN!" Juupa, juu. Nopeita poikia oppimaan, vaan arvatkaas, menikö läpi.

Kotona keitettiin teräsnallepuuroo, eli neljän viljan puuroa ja upposihan tuokin ihan hyvin. :0)

Mukavaa viikkoa kaikille kurkkijoille, jos teitä tänne on jostakin eksynyt!

Ps. Huono-onnisen keinujan käsi on parantunut.