Eilisestä höyrypäisyydestä on nyt selvitty: imuri on siivouskaapissa ja rievut pesussa. Myös mamma on leppynyt ja taistelumieli likaa, lokaa ja likaisia lumppuja vastaan on asettunut. Viimeistään ensi viikon puolessavälissä kiroan taas mielessäni tätä ihanaa vuodenaikaa ja sitä, että pihan hiekkakasa näyttää ja tuntuu siirtyvän pikkuhiljaa eteisen kautta sisälle, peränurkkiin asti. Mutta ei siitä sen enempää nyt.
Tänään saatuani Minin aamupäiväunilleen ulos lähdin onnessani kirkonkylän (ainoaan) ruokakauppaan. Miesväki suunnitteli vaihtavansa toiseen autoon talvirenkaat, sillä ensi viikolla on luvassa kylmenevää ja liukastakin. Vähän tihkutti vettä, mutta ei se mitään.
Kun palasin kotikadulle, näin seuraavaa: pihallamme oli ehtaa varikkotunnelmaa. Kesärenkaat lojuivat talon nurkalla ja kaksi tallipäällikköä heilui niiden vieressä. Hetkonen, toisella oli vesiletku kädessä ja hän suihkutti vettä, ei suinkaan renkaiden päälle, vaan hommissa rähjääntyneen tallipäällikkö-veljensä päälle! Justiinsa juu, taas ovat perhe äksän hemmot järkipuuhissa...
Oli se Ralliradan Varikon lipunheiluttajakin lähettyvillä. Mutta joko hällä ei paljon verenpaineet pikkupomojen töllöntöistä hetkahtaneet, tai sitten ne olivat hetkahtaneet jo niin paljon, ettei tuo jaksanut välittää. Märkiä nuo pikkujehut olivat jo joka tapauksessa. Ja vaikka tämän mamman toimenkuvaan kuuluukin jäkättäminen ja muu puputtaminen, niin en minäkään tällä kertaa viitsinyt kohahtaa.
Jaahas, tankkauspisteellä odottaa nälkäinen tyttö. Heipat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti