Joulupuuhastelut on nyt aloitettu

Ensimmäisenä adventtina alkoivat meidän perheen jouluvalmistelut ulkovalojen säädöillä ja kynttelikköjen esiintulolla. Ja sitten oli ihan pakko kaivaa pakastimesta piparkakkutaikinaa ja syöd... (eiku) leipoa muutama joulupossu, tähti ja sydän. Tosin täytyy tunnustaa, että jossain vaiheessa kävi ihan vähän kyllä mielessä, että olisipa noloa, jos äiti tukehtuisi ahneuksissaan raakaan piparkakkutaikinaan vähän sen jälkeen, kun on ensin säännöstellyt omien pikkunasujensa taikinanmaistelua...

Ihan siis kokemuksen rintaäänellä opastankin nyt, ettei saa ottaa liian isoja maistiaispaloja siitä ihanasta piparkakkutaikinasta (joka meillä oli siis hyväksi havaittua valmistaikinaa).

Muotoilimme myös kolmen pienen piparkakkutalon osat ja nyt sitten odottelemme, että saan aikaiseksi koota ne sulalla sokerilla. Mielellään ilman palovammoja. Ja koska meidän talojen katot katetaan aina karkeilla, niin niitäkin pitäisi varmaan käydä hakemassa.

Kuten huomata saattaa, meillä mennään hieman löysin rantein näiden jouluvalmisteluiden kanssa. Toivoa sopii, että rento meininki jatkuu ihan jouluun asti (tai jopa sen yli); ettei synny mitään viimehetkenpaniikkia...

Nyt toivotan mukavaa viikkoa kaikille ja menen lasten kanssa katsomaan lastenohjelmia. Aloitin eilen "Ehkä Pienen Joululahjan" neulomisen, jota voisin siinä samalla jatkaa. Sen enempiä en taida nyt kertoakaan, sillä se on vähän niinkuin Tonttujuttu. ;) Jos se ei valmistu ajoissa, niin annan lahjan sitten vaikka tammikuussa...

Meillä askarrellaan pian

Alan pikkuhiljaa herätä jouluun ja sen vaatimattomiin valmisteluihin. Ostin tänään ekat käärepaperit ja nauhaa, sllä lähipäivinä paketoimme lasten kanssa yhdessä isomummon sukat. Tekisi mieli neuloa lämpöisiä lahjoja kummilapsillekin, mutta se taitaa jäädä haaveeksi vain, sillä niska ja hartiat ovat jo nyt jumissa. Niihin valmisteluihin olisi pitänyt herätä jo aiemmin.

Koska lapset nauttivat silminnähden askartelusta, aloitamme korttipajan hommat varmasti ihan pian. Jääpi nähtäväksi, millaiset tervehdykset tänä vuonna lähtevät matkaan, sillä mitään tarkkaa ideaa mulla ei ainakaan vielä ole... Voi olla, että jos laitan materiaalit vain pöytään ja annan silkalle luovuudelle sijaa, niin niistä tervehdyksistä tuleekin sitten sen luokan korkealentoisia tuotoksia, että

a) ne eivät mahdu kirjekuoriin,

b) niitä osaavat käsitellä vain luojansa itse,

c) materiaalit riittävät vain kolmeen korttiin kolmenkymmenen sijaan...

Luova saa olla, mutta tietyissä rajoissa kuitenkin. Meillä se luovuus voi olla tuon Kaaharikallen kanssa sitä, että (kaikki) paperilumihiutaleet viritellään verhotangon toiseen nuppiin nipuksi. Tai piirretään lyijykynällä seinälle karttaa muistuttava, tarkkanäköinen vekotin. Tai sidotaan kaikista mahdollisista langoista ja nauhoista, joita vain satutaan löytämään, erilaisia lukituksia tai putkistoja kulkemaan ovenkahvoista nuppeihin tai ikkunankahvoihin.

Selvää tiedemiehen ainesta, eikö?

Ja minun pitäisi äitinä yrittää ymmärtää näitä ideoita ja keksintöjä, vaikka mieli tekisi antaa huutia kaikille (rumille) viritelmille. Nii-in, sanon sen tässä nyt ihan julkisesti, vaikka voihan se tulla sekin päivä, kun saan olla totisesti ylpeä lapseni keksijänurasta. Urasta, joka ei voi kylläkään toteutua parhain päin ja ilman kasvukipuja, jos äiti tyrmää keksijänalun hurjan hienot viritelmät ja kyhäelmät.

Yritän tässä nyt sitten löytää hyvän tasapainon sallivuuden ja rajojen välille. Että voisin olla yhtäaikkaa sekä salliva ja kannustava että rajoittava ja ohjaavakin. Jotta ne kortit, esimerkiksi, mahtuvat sinne kirjekuoriin.

Vai pitääkö ostaa ISOMPIA kirjekuoria? ;)

Luovaa ja tunnelmallista viikonloppua teille!

The Puhallus

Tänä aamuna söimme aamupalan kynttilänvalossa sähkökatkoksen takia. Minusta se oli tunnelmallista ja lapsista JÄNNITTÄVÄÄ. Kaaharikalle alkoi penkoa kaapista leivinpaahdinta, mutta ymmärrettävistä syistä leivät jäivät paahtamatta.

Sähkökatkos oli hyvä syy jättää siivouspäivä väliin ja keksiä kaikkea muuta kiinnostavaa puuhaa, kuten kynien teroittamista. Myöhemmin naapurintytöt tulivat maalaamaan vesiväreillä ja leikkimään.

Tunnelma on vaihtunut tänään kuin vuorovesi konsanaan. Siinä vaiheessa, kun Mini oli käymässä päiväunilleen ja Norsu-UniKaveria ei löytynyt mistään, nousi ärsyyntymiskäyräni alaviivoilta yli marginaalin. Ja kun olin katsonut "kaikki paikat" useaan otteeseen, uhkasin kovaan ääneen kirota koko norsun piilottajan. Norsutinta ei ole löytynyt tähän hetkeen mennessäkään ja Mini nukahti unilleen tassuttamalla, kuhmu päässä. En siis todellakaan kokeillut paremman puutteessa nuijanukutusta, vaan typy iski takaraivonsa sängynreunaan silkan riehunnan päätteeksi. Siis riehunta loppui pään kolahtamiseen ja väsyneen tytön nikotusitkuun sylissäni.

Itkeä tuhersin minäkin tässä jokunen ilta sitten, mutta sillä kertaa silkasta äidinylpeydestä. Ralliroopelta oli lähtenyt aiemmin päivällä hammas ja koska mokoma pikkuhamppi putosi ulkorappusten laudoitusten väliin, keksi poika kirjoittaa kirjeen Hammaskeijulle. Pyysi paperia ja kynän ja alkoi raapustaa. Hammas lähti sellaisessa epämääräisessä tilanteessa, jolloin Kaaharikalle potkaisi ja Ralliroope PUHALSI. Ja sen puhalluksen seurauksena se pikkuhammas siis putosi...

No, tuo Hammaskeijulle osoitettu kirje päätyi jossain vaiheessa iltayötä käsiini ja kun luin sen, aloin itkeä kuin ylpeä äiti konsanaan. Poika, jonka olin luullut vain "kirjoittavan", oli todella KIRJOITTANUT. Siellä oli ihan oikeita sanoja ja sanojen välissä oli selkeät välit. Kirje alkoi sanoilla: " HYVÄ HAMAS KEIU..." Ralliroope pyysi kirjeessään hartaasti Hammaskeijua antamaan ansaitsemansa rahat, vaikka hammas olikin kateissa.

Ja rahat tulivat.

Kaksi päivää sen jälkeen putosi toinenkin hammas, tälläkertaa silloin, kun Herra Harvahammas PUHALSI Minin päälle syystä tahi toisesta. :)

Ps. Tervetuloa lukemaan seuraavan PUHALLUKSEN seuraamuksia, Heli!

(Mitenhän nuo kappalejaot nyt puuttuvat tuosta esikatselusta?... Tässä raakatekstissä ne ovat ihan oikein.)

Seikkailu keskellä päivää

Aamuisen ulkoilun jälkeen piti keksiä jotakin mukavaa tekemistä ennen ruokaa. Mini halusi sylitellä ja niinpä retkahdimme hetkeksi sohvalle höpöttelemään. Siinä jutustellessa iski askartelukärpänen ja oli ihan pakko hakea maalausvehkeet kaapista.

Syntyi sinisiä ja punaisia taideteoksia. Ja niitä, joissa oli paljon eri värejä. Äidin oli ihan pakko puuttua peliin ja jättää oma jälkensä yhteen taiteilijatyttärensä paperiin. Ei mahtanut mitään!

Tyttären taikoessa lisää äiti seikkaili maailman ääriin...


...palatakseen taas kohta maanpinnalle ja ruoanvalmistushommiin.


Lasten taideteoksissa on voimaa ja mahdollisuuksia. Ne voivat viedä meidät mihin tahansa ja tuoda meidät takaisin paljon oppineina.

Ps. Kuvat eivät anna oikeutta maalausten väreille.

Haasteen loppuraportti

Sadan tavaran haaste on päättynyt ja lista on valmis. Siitä huolimatta hommat jäivät niin pahasti kesken, että savotta jatkuu. Ihan hyvä niin. Tässä listan antia:

1. Risa "pärekori" pyykkipojille, josta ei korjaamallakaan saa sellaista, että pojat pysyisivät kyydissä.

3. Neljä kulahtanutta sydänmukia.

18. Huonokuntoisia ja osin parittomiakin lapasia, sormikkaita ja villasukkia roskiin. Ilmeisesti niitä oli säilytetty askarteluja varten, mutta nyt ne saivat kirjaimellisesti kenkää.

26. Olkkarin kaapista vanhoja lehtiä, kirjekuoria ja turhia papereita paperinkeräykseen.

40. Puisen junaradan risoja kiskoja 3kpl.

42. Muovisen tuolin risat jalat.

100. Ammattijärjestön jäsenkortteja vuosilta 2005-2006 ja 2007-2009.

Siinäpä nuo teidän antamat numerot ja niitä vastaavat romppeet.

Haasteen aikana siivosimme varastoa, kodinhoitohuonetta, vaatekaappeja, lastenhuoneita, olohuoneen kaappeja ja laatikoita sekä keittiön ruokakaapit. Varmasti toiset sata tavaraa jäi kirjaamatta, mutta jos tämän haasteen tarkoitus oli saada aikaiseksi toimintaa, niin siinä ainakin onnistuttiin.

Ja, ennen kaikkea tuli mieleen, että miksi kumman syystä olemme säilöneet ihan turhiakin tavaroita laatikoihimme... siis ihan hölmöä pikkusälää. Lisäksi olen kauhistunut muovirojun määrästä.

Osan tavaroista laitoimme roskikseen, veimme jäteasemalle, poltimme, kompostoimme, veimme kierrätyspisteeseen, annoimme tutuille tai lahjoitimme muutoin eteenpäin. Poikien yksi suurimmista lahjoituksista oli automatto MLL:n perhekahvilaan muutaman pikkuauton kera. Meille jäi vielä toinen matto ja tämä oli siis tarpeeton.

Tämä haaste oli vasta alku ja pintaraapaisu. Sen lisäksi, että mietimme, mihin annamme osan tavaroistamme, voimme kyllä miettiä, mitä ylipäänsä kotiimme enää tuomme.

Pistän haasteen eteenpäin. Ota koppi!

Isomummon villasukka ja haaste lukijoille

No niin, tässä se on, (melkein) Kaaharikallen suunnitelman mukainen Design-sukka isomummolle. Tuo kärkeä edeltävä kirjoneuleosio oli haastava ja helpotin sitä jonkin verran. Niinpä se näyttää vähintäänkin hölmöltä suunnitelmaan nähden, mutta näillä eväillä mennään.

Nyt neulon vielä toisen sukan ja vahingo(i)sta viisastuneena yritän pitää neulomuksen kaukana perheemme toisesta innokkaasta käsityön harrastajasta. Siis Ministä, joka pihisti puikkojani useampaan otteeseen...

Ja koska sadan tavaran haaste alkaa olla kohdaltani tehty, haastan sinut mainitsemaan yhden luvun per viesti ( väliltä 1-100) kommenttilaatikossa. Seuraavassa postauksessa (jos lukuja on tipahdellut) kerron sitten julki sen tavaran, jonka numero on viestissä mainittu.

Eli, jos saan sata viestiä, joudun todennäköisesti paljastamaan koko rojumäärän. Ja jos en saa yhtään viestiä, en myöskään paljasta tavaran tavaraa. ;)

Mukavaa viikkoa sulle!

Isi on makkara.

Mini, kaksi ja puoli vuotta, istuu sohvalla polvi-istunnassa ja näpertelee äitinsä neulomaa villasukkaa. Neulomus on vielä päättelemättä, niinpä tyttö istuu ja "neuloo" sukkaa langanpätkillä. Sohvalla istuvat myös tytön isä ja äiti, joista ensimmäinen kanavapujottelee ja jälkimmäinen neuloo (hänkin, mutta puikkojen kera).

Yhtäkkiä pimu tokaisee:

- Äiti on rrakas.
- Isi on makkarra.

Sohvalla olijoiden uteliaat katseet kohdistuvat nyt "neulovaan" tyttöön, joka jatkaa hommiaan yhä katse omassa neulomuksessaan.

Asia on harvinaisen selvä.

Älä laske päin rattikelkkaa!

Todennäköisesti piipahdan tässä vain ihan äkkiseltään. Sain Minin nukkumaan hetki sitten ja koska olen Tylsä Äiti, pistin pojatkin pötköttelemään. Syinä tähän 1)itkuinen ja 2) levoton poika. Ainakin toinen sammahti jo.

Issukka on pikkujouluristeilyllä ja palannee iltasella. Kävimme eilen illalla kaupassa ostamassa herkkuja, nukuimme aamulla myöhään ja palastelimme aamupalaa kauan. Ulos lähdimme myöhään, mutta ehdimme silti:

- kävellä pulkkamäkeen,
- laskea suoraan päätä rattikelkan päälle,
- satuttaa korvan,
- laskea lisää,
- pitää hauskaa,
- leikkiä junaa (jossa äiti on veturi ja kolme sankaria pulkkineen ja kelkkoineen ovat matkustajavaunuja),
- temmeltää naapurikavereiden pihalla,
- tapella nyrkit pystyssä,
- joutua jäähyille,
- hölkätä kavereiden kanssa,
- kiusata tyttöjä,
- humpsahtaa kelkan kyydistä,
- vaatia syliä,
- paeta paikalta,
- tehdä pannaritaikina,
- syödä karjalanpaistia aurinkomuussilla,
- mököttää, kun muussi loppui kesken,
- laittaa pannari uuniin,
- valmistautua päiväunille,
- lähettää issukalle tekstiviesti,
- ottaa se pannari pois uunista,
- lukea kirjoja ja
- sammahtaa päiväunille joko mököttäen tai ihan hyvillä mielin.

Iltapäiväkahvien ja pannarin jälkeen saamme ehkä viettää elokuvailtapäivää ja jos oikein hyvin käy (ja taivaan merkit ovat suotuisat, toisin sanoen lapset ja äiti nätisti), niin voimme jopa lämmittää saunan.

Näin olen luvannut. (Olen myös luvannut, etten syö lasten nameja, sillä Ralliroope oli nähnyt eilen aiheelliseksi piilottaa omat karkkipäivänaminsa omalta äidiltään...)

Mukavaa viikonloppua!

Ps. Suosittelen kaikille mäenlaskua, myös aikuisille! Se on valtavan hauskaa, jollei vaan laske päin rattikelkkaa...

Lumikolan pelastusoperaatio vaati hartiavoimia

[kuva viime talvelta, kun sitä lunta oli tosi paljon!]

Jippii, meillä on lunta!

Lapset ovat intoa täynnä ja onhan se mahtavaa, kun voi hommailla hangessa ja laskea liukurilla pienimmistäkin mäistä.

Issukka vaan oli laittanut lumikolan sellaiseen paikkaan, että vietin eilen puoli päivää ihmetellessä, kuinka kummassa saisin sen käyttöön. Se oli siis puupinon ja tukirimojen välissä niin, ettei sitä parhain päinkään saatu pois, edes naapurin avustamana. No, sitä on ollut liikkeellä muissakin perheissä kuulema, että lumikolat ovat jossain "hyvässä tallessa". Miehet ja heidän aivoituksensa...

Siis, ensin tuo kolarumilus on KOKO KESÄN autokatoksessa ripirinnan auton kanssa niin, että sillä voisi ruveta hommiin minä hetkenä tahansa. Vaikka juhannuspäivänä. Ja sitten, kun lunta tulee ja sitä on aika ruveta pökkimään, niin lumikola on viritelty jumeksiin. Siinä se kola nökötti ja minä nökötin takaisin.

Kunnes illalla iski hervoton sudenraivo ja OTIN sen lumikolan sieltä rimojen ja puuklapien välistä hartiavoimin. Niin lapsellista, mutta niin kyllä ihan mua. Melkein otin kuvankin siitä kolasta siellä ahdingossa, mutta kun se sisu iski, niin ei siinä sitten mitään kameroita sisältä haettu.

Sanoinpahan vaan issukalle sitten myöhemmin illalla, että siinä sitä on oikein insinöörien taidonnäyte huipussaan. Tällaisen piiloblondin taidonnäytteistä ei sitten puhutakaan mitään... ;)

Pääkallo kirjaimellisesti räjähtää?

"Mitäs tohtori suunnittelee? Tee värinvaihtokokeiluja ajamalla omat Color Shifters-autosi tämän hullun tiedemiehen laboratorion läpi. Jos auto jää loukkuun tohtorin hammaskalustoon, ei huolta! Pelasta se käyttämällä jättikokoista luurankokättä - yksi napakka isku ja luurangon kallo kirjaimellisesti räjähtää!"

Pääkallo?

Räjähtää?

Ikäsuositus +4-vuotta?


Oletteko huomanneet mainostajien suoltavan väkivaltaa ihannoivaa tekstiä? Ja kuinka lelutehtailijat rakentavat jotain niin kuvottavaa, kuin pääkallon, joka on tarkoitus murskata.

Siis lasten on tarkoitus murskata ihmisen pääkallo.

Hurraa!

Ihan oikeasti. Ostaako joku hullu näitä omille lapsilleen? Tai kummilapsilleen? Olen monistakin asioista sitä mieltä, että ihmisillä on oikeus erilaisiin mielipiteisiin ja asioilla on puolensa ja puolensa. Mutta tästä väkivaltaa ihannoivasta lelusta ja sen mainonnasta olen yhtä ainoaa mieltä, enkä hyväksy sitä puoltavia lausahduksia millään tavalla.

Eli jos joku näkee tuossa lelussa ja sen mainonnassa jotain lapsen kasvua ja kehitystä edistävää ja ylipäänsä hyväksyttävää, niin siitä vaan kertomaan. Minä en sitten vaan usko. Ja turha tulla väittämään, että lapsi oppii pääkallolla leikkiessään voimankäyttöä tai tarkkuutta saati värioppia. Niitä voidaan harjoitella vaikka ihan palloilla vaan, yhdessä vanhempien kanssa. Ja jännitystä saa lapsen elämään muullakin tavoin kuin pistämällä heidät murskaamaan pääkalloja.

Vai onko joku jotain muuta mieltä?

Torkkupeitto niskassa

Täällä ollaan niin käsittämättömän väsyneitä, että voiko tämä edes olla tottakaan. Epäilen suuresti ulkoilun ja liikunnan puutetta sekä jonkintasoista kaamosmasennusta. Jos olisin karhu, nukkuisin varmasti jo talviunta.

(Mutta kun en ole.)

Tänään oli Kaaharikallen neuvolakäynti. Jos myönsinkin olleeni aiemmin pyörällä päästäni, niin nyt olen vieläkin enempi. Itse otan nyt tietoisestikin vähän etäisyyttä kuultuihin juttuihin ja toivon, etten kuule vastaisuudessa keneltäkään jossittelua tai kysymystä, miksi vasta nyt.

Enkä halua ruveta syyttelemään itseäni (tai ketään muutakaan) tai analysoimaan menneitä. Tökin jo aikani muurahaiskekoa turhaan; jos nyt vasta alkaa kuhista, niin minkä minä sille voin?

Olen edelleen vain äiti.

Ja nyt menen antamaan vähän syliä ja välipalaa yhdelle karhunpennulle, joka murisee tukka pystyssä olohuoneen sohvalla.

[kuva viime talven reissulta]

"Meillä asuu hauska isi..."

"...Mä pelaan isin kanssa donkki konkkii ja viidakkokirjaa."

"Iskä välillä antaa luvan pelata telkkaripeliä. Isi on hauska. Isi tykkää mopoista. Se on ostanu jo uuen. Onnea isi!"

"Isi on hasssu."

Kenellekään ei varmaan jäänyt epäselväksi, että meidän issukka on hauska ja hassu. Valokuvakansioita äsken hetken selanneena voin vakuuttaa, että myös issukan lapset ovat melkoisen hassuja. Kaikki kolme.

Eivät ole omenat kauas puusta pudonneet... =D

Hassunhauskaa isänpäivää ja tulevaa viikkoa!

(Tuon kuvan valitsin häthätää arkistosta siksi, koska sekin on hassu ja pojilla oli näemmä tosi hauskaa keskenään. Tästä päivästä ei ole kuvia, kun en ehtinyt kameran kanssa heilumaan. Tai no, yhden kuvan nappasin, kun Neiti Riskialtis oli menossa nukkumaan pipo ja veljensä pyöräilykypärä päässä... Näin meillä.)

Kasvispihvit

Tänään oli aika taikoa ruokaa tyhjästä. Onneksi olin saanut Jonnalta Nurjat-blogista muutama päivä sitten vinkin hyvistä kasvispihvistä. Pikkasen sävelsin (jälleen) omiani, mutta hyvää tuli niinkin. (Kuvasta puuttuvat perunat, mutta laitoin niitä jopa ihan kolmin kappalein.)


Kaaharikalle söi ainakin viisi pihviä ja oli ihan onnessaan. Ralliroope maisteli hillitymmin ja Mini maistoi urheasti muutaman haarukallisen.

Kiitos Jonnalle hyvän ohjeen jakamisesta, kokeilen vielä joskus näitä sillä Feta-juustollakin...

Ja hyvä niin.

Torstaina illalla olin aivan väsymyksen pyörryttämä. Minuuttiaikataululla edennyt iltapäivä ja ilta riitelevien pojankloppien kanssa oli imenyt voimani ja mielessäni oli jo käynyt jättää käsityötapaaminenkin väliin. Olisin voinut sen sijaan kömpiä kahdeksi tunniksi paksun täkin alle nukkumaan, kuin karhu talviunta.



Paitsi, ettei se olisi onnistunut. Ei edes korvatulpat korvissa. Ei meillä.

Niinpä etsin pikaisesti muutamat päättelemättömät villasukat, sakset ja parsinneulan, tungin ne Anttilan kahisevaan pikkupussiin ja hilppasin hieman myöhässä naapuriin. Hätätapauksessa voisin nukkua sielläkin, ajattelin.

En nukkunut, mutta päättelin sukat ja nautin hyvästä kahvista, ihanista kekseistä ja mukavasta seurasta. Selailin jouluisia lehtiä ja kirjoja ja kuuntelin neulovien naapureiden jutustelua.

Käsityötapaamisessa keskusteltiin kaksosvauvoista ja siitä, kuinka kukaan jolla ei ole kaksosia, ei voi tietää mitä se on, kun on pienet kaksosvauvat hoidettavana. Voi luulla tietävänsä, muttei tiedä kuitenkaan. Rankasta iltapäivästä johtuen en jaksanut paljon omia kokemuksiani jakaa, mutta kuuntelin kyllä.

Ja kyllä, meilläkin elettiin sumun keskellä, pölypallojen ja tiskivuorten kanssa; jos ei sulassa sovussa, niin ripirinnan ainakin. Keksittiin mitä kummallisimpia keinoja saada pulloruokinta onnistumaan yksin kahden vauvan kanssa yhtäaikaa niin, että röyhtäyttäminenkin onnistui yhden käden tekniikalla. Tyynnyteltiin kahta vauvaa yhtäaikaa ja työnnettiin tuplavaunuja vähintään neljä tuntia päivässä. Meillä ne sumuiset vuodet ovat ohi, mutta jotkut elävät niitä paraikaa. Ihanaa, jos heillä on hyviä ystäviä ja auttavia käsiä helpottamassa arjesta selviytymisessä. Joskus sitä ei kaipaakaan muuta, kuin että saisi nukkua hetken keskellä päivää tai laittaa ruoan keskeytyksettä. Tai että saa ihan vain käsiparin avuksi vauvojen hoidossa. Pienistäkin jutuista voi olla käsittämättömän suuri apu.



Kahdeksan jälkeen tulin kotiin ja löysin Minin lukemasta iltasatua issukan kanssa, Ralliroopen omasta huoneesta ja Kaaharikallen nukkumasta olkkarin sohvalla. Kannoin pojan omaan sänkyyn, suukotin ja peittelin vällyjen alle. Meidän hippiäisen, joka oli syntyessään kuin kuivan kesän orava ja joka päätti melko heti syntymänsä jälkeen pitää vanhempansa melkoisen kiireisinä yhdessä veljensä kanssa. ;)

Ja hyvä niin. Kaikesta huolimatta.

Ihmemiehetkin väsähtävät joskus.

Pienten lasten isit ovat kuulema kovia tekemään töitä. Tekevät pitkiä päiviä ja saattavat olla matkatöissäkin vaihtelevasti. Elättävät lapsensa ja rouvansa. Ovat kuin puun ja kuoren välissä, tiedän. Tekevät kaikkensa, jotta pesue saisi hampaat leivänkänttyyn kiinni. Ovat tunnollisia puurtajia, sillä jos ei ole, niin töitä ei joku päivä ole.


Tiedän yhden, joka lähtee töihin ennen kuin perhe herää. Tiedän yhden, joka saattaa tulla töistä vain lukeakseen rakkailleen iltasadun. Ja tiedän yhden, joka tekee töitä vielä pesueensa nukahdettuakin... Jos tekee töitä 17 tuntia vuorokaudessa, kuinka paljon jää aikaa unelle, lapsille ja vaimolle? Kuinka paljon jää aikaa itselle?


Ihmemiehetkin väsähtävät joskus.

Tyttö ja Pipo

Tadaaa! Tässä on tyttö, jolla on pipo, jonka neuloi äiti, joka asui talossa, joka seisoo pellolla, jolla kasvoi mansikoita, joista tykkäsi tyttö.

Toisin sanoen pipo, jonka piti tulla ensin mulle, on nyt valmis ja sopii mainiosti Minin päähän. :D


Nyt saatan erehdyksestä oppineena neuloa vielä sen pipon myös itselleni, mutta jos siitä tuleekin pipo issukalle, niin sitten annan periksi. (Tai sitten en.)

Mummon sukat odottelevat myös tekijäänsä...

(Sadan tavaran haaste on hyvällä mallilla, mutta joudun siirtämään aikarajaa vielä marraskuun loppuun. Sitten se on valmis. Itse asiassa sata tavaraa on kyllä jo kasassa, mutten ole kirjannut niitä kaikkia.)

Juuri nyt

Neiti istuu vessanpöntöllä ja laulaa: "Tule askeleet kanssas Heesus...*" ja "Ilo meillä irti on, on, on..." Myös Ukko Nooa, joka menee saunaan ja pistää laukun naulaan on ihan top vitosessa tämän aamun vessalevyraadissa.

Kaaharikalle on ihan täpinöissään pyöriessään vanhan pahvilaatikon ympärillä ja käy neuvotteluja Ralliroopen kanssa siitä, miten siitä laatikosta pitäisi rakentaa jotain Ihmeellistä.

Itse olen tyytyväinen siihen, että lähdin eilen maidonhakureissulle kävellen. Sain tuuletettua päätä ja liikutettua jalkoja. Mini istui rattaissa ja nukkui paluumatkalla tirsanpuolikkaat, sillä päiväunet olivat jääneet nukkumatta.

Nyt on lähdettävä eskariin.


(*Tule kanssani Herra Jeesus.)

Sikarin mittainen tauko

Niin, ei pitäisi kehuskella rauhallisella tunnelmalla, kun seuraavassa hetkessä on jo täysi rähinä päällä... Tänään on tehnyt mieli laittaa kädet silmille ja korville yhtäaikaa (oli mahdollista tai ei) ja kailottaa suureen ääneen: "BLAA BLAA BLAA BLAA BLAA!!!"

Yhtälö on valmis, kun samassa kaaviossa on johdonmukaisuutta ja erityisen napakoita rajoja tarvitseva lapsi, huomiota hakeva (kuin persiiseen ammuttu) karhu ja väsynyt tinttara. Sitten kun siihen lisätää yksi isä, joka arkena on kotona hyvin vähän ja äiti joka on saatavilla senkin edestä, on siinä sitten melkoinen laskutoimitus tehtäväksi.

Isiltä haetaan huomiota ja kokeillaan rajoja, tietenkin. Sitten luullaan, että kun isi on paikalla ja äiti on enempi taka-alalla, sitä voidaan hihhuloida miten sattuu ja ottaa ohjat omiin pieniin kätösiin. Kas, kun ei voi! Joko ne suitset pidän minä käsissä tai issukka, mutta lasten ei tarvitse hypätä aikuisten saappaisiin. Ja kun issukka pesee kätensä, niin kukas sitä sitten joutuu erotuomariksi, järjestyspoliisiksi (taas), lääkäriksi, papiksi ja organisaattoriksi?

Sen minä tähän arkille vielä puputan, että ottaa päähän, että kun työssäkäyvät viettävät viikonloppua, he ovat "vapailla" ja ottavat rennosti. Mutta kun meillä on viikonloppu, minusta tuntuu, että teen neljä työvuoroa putkeen ilman taukoja. Eihän sen näin pidä mennä! En minä ole neljän lapsen yksinhuoltaja. En ole.

Ilmeisesti minulla on nyt jokin mutteri hiukan liian kireällä päässä, tai sitten tuolla nupissa ei ole muttereita laisinkaan. Jos polttaisin tupakkaa, lähtisin nyt sellaisella sikarinmittaiselle tuumaustauolle, mutta kun en polta, niin pitää tyytyä ihan vain perinteiseen Time Out:iin.

Montakos päivää se yleensä kestääkään?

Kyselee nimim. "Havuja, ***kele!"
(eli pikkasen, niinku, tökkii...)

Yök ja muutama muu sananen

Yhtenä päivänä meitä nauratti keittiönpöydän äärellä, kun Ralliroope otti paperin ja alkoi kirjoitella. Siis poikahan ei vielä osaa lukea, silleen oikein sujuvasti ainakaan, mutta lyhyiden sanojen maistelu sen sijaan sujuu. :)

Tuota "YÖK"-sanaa me naurettiin ihan hikuna ja siitä intoutuneena Ralliroope alkoi keksiä uusia sanoja...



Eilen illalla issukan piti olla kotona viideltä, mutta kun työpäivä venyi, aloin nakutella odotellessani valokuvakehyksiä seinälle. Ja jotta Idylli olisi Oikein Ihanan Kauniin Puhtoinen, niin samanaikaisesti pojat pelasivat shakkia toisen pojan huoneessa ja Mini esitti laulubravuureitaan tramboliinilla. Meillä oli siis hurjan rauhallista! Ja pakkohan sitä on suitsuttaa täälläkin, kun se on niin uskomatonta...

Jälkeenpäin kävi kyllä ilmi, että jossain välissä tuota rauhallista tunnelmaa Mini oli käynyt pöllimässä sakset ja tuon Ralliroopen Yök-paperin ja saksinut paperin reunat kivasti viiltoja täyteen. Todistusaineistot paperisilppuineen löytyivät Minin sängystä issukan tultua kotiin. No, pakko olla kuitenkin myös ihan vähän ylpeä siitä, että typy oli ollut oikein taitava leikkaaja...

Tuossa kuvassa näkyy vanha puukehyksinen peili, se joka oli eteisen hyllyn paikalla pystyasennossa. Vahasimme kehykset vaaleiksi ja nakutimme sen tuohon. Tai siis issukka nakutti.

Nyt pitää mennä.

Ystävyyskapula

Sain tänään ystävyyskapulana hauskan lapsuusmuistoihin liittyvän haasteen Johannalta ja aion vastata siihen samalla, kun odottelen Minin rauhoittumista yöunilleen. Typsykkä laulaa hoilottaa sängyssään siihen malliin, että voipihan siinä jokunen tovi mennä, kun talo hiljenee...

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen: "Mikä sinusta tulee isona?" Opettaja. Ihailin omaa ekaluokan opettajaani valtavasti ja siksi kaiketi myös halusin opeksi. Ihan hirveän kauas en unelmastani ole hairahtanut. ;) Toinen unelma-ammattini oli poliisi. Halusin varmaan pelotella veljeäni, jotta tuo ei muka kiusaisi minua... ;D Viimeksi tunti sitten olin liikenne- ja järjestyspoliisina vessassa lasten hampaidenpesun aikaan.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareita?
Peukaloisen retket ja Pätkikset telkkarissa. Aku Ankka-sarjakuvat.

3. Lempileikkejäsi?
Paperinukke- ja Barbieleikit. Sain kaikki (kaksi) Barbieni käytettyinä, joista toinen oli varmaan joltain 60-luvulta ja sen tukka oli kynitty lyhyeksi ja meikkejä oli vahvistettu tusseilla. Toinen oli uudempi Daisy, muistaakseni.

Ulkona leikimme Kirkonrottaa ja Tuikkista sekä kotileikkejä ja seikkailuleikkejä. Kiersimme myös lähikirkon seinää (kivijalkaa) ympäri ja se hävisi, jonka jalat osuivat maahan.

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Varmaan ne olivat ne synttärit ekaluokalla, kun se tietty opettaja tuli juhliin mukaan ja toi lahjaksi lukollisen päiväkirjan. Siihen kirjoitin sitten harakanvarpaillani melkein joka päivä, että: "Aamulla söin ja puin. Illalla katsoimme televisiota." =D

Mun ja veljen yhteissynttäreillä oli "aina" kakun lisäksi hedelmäsalaattia.

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Juokseminen oli ihan parasta ennen kouluikää ja vähän sen jälkeenkin. Eipä uskoisi... Eka urheiluharrastukseni oli pesäpallo ja pitkäaikaisin ja mieluisin harrastus oli lippupallo.

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
Stray Cats ja vähän myöhemmin Bogart Co. :DD

7. Paras joululahjasi/ muu lahjasi, jonka olet saanut?
Sain nelivuotiaana pattereilla toimivan nauravan nuken ja se on vieläkin tallessa ja jopa käytössä; tosin ilman ääntä. Velipuoleni otti koneiston jossain vaiheessa omiin tieteellisiin kokeisiinsa ja se oli sen koneiston menoa. Auts!

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Ruvennut nunnaksi.

Ojennan viestikapulan:
- Marialle,
- Pakkasakalle,
- Katille,
- Hannikselle,
- Messille,
- Karkille ja
- Sotkuholistille.

Neulomusraportti

Väliaikatietoja Design-villasukan neulomisesta: muutama päivä sitten Mini kilkutteli sukkapuikoilla rytmikkäästi pöydän reunaan ja tanssahteli siinä samalla oikein tyttömäiseen tyyliinsä. Kävi ilmi, että aiemmin karanneet ja vaivoin kalastamani silmukat olivat TAAS karkuteillä ja kolme muutakin sukkapuikkoa olivat ottaneet vapauden omiin käsiinsä. Tai siis Mini oli ottanut.

Voisin yhdessä lasteni kanssa kirjoittaa kirjan nimeltä "Tuhat ja yksi keinoa saada äiti huutamaan".

Yksi hyvä keino on siis napata äidin neulomuksesta KAIKKI sukkapuikot ja jamittaa jazzin tahtiin tanssihame keinahdellen. Jälleen kerran revin hiuksiani kaksin käsin, pyörin ympyrää ja huusin: "Eieieieieiiiiiii!" Tosi räväkkää kyllä; mutta paljonpa se enää tuossa vaiheessa auttoi...

Nostin sukanretaleen neulekorin päälle ja nyt se retkottaa siellä odottaen jotakuta noukkimaan karanneet 52 silmukkaa. Ja minä mietin, yrittääkö joku antaa minulle jotain ilmiselviä merkkejä siitä, ettei minun pitäisi saada sukkaa ollenkaan valmiiksi. Se seikka, että joku yrittäisi saada minut huomaamaan, että minun tulisi pitää neulomukseni kaukana lapsista, ei tietenkään ole tullut mieleeni ennen kuin vasta nyt.

No, koska silmukoiden metsästäminen olisi ollut liian vaativaa tiistaisessa käsityökerhossa, päätin aloittaa uuden neulomuksen, jota olen haikaillut tuubikaulurini valmistumisesta asti: kauluriin sopiva pipo. Aloitin neulomisen ja jossain vaiheessa huomasin, että vaikka pääni pieni onkin ja pipo sopii kauluriin, niin se ei sovi minun päähäni. Ratkaisin asian päätöksellä neuloa kyseinen ihana palmikkoneulepipo Minille. (Ja sen jälkeen Mini tarvitsee pipoon sopivat säärystimet tai kaulurituubin - tai molemmat.)

Pieni pääni jää siis odottelemaan isompaa pipoa.

Neulerintamalla tapahtuu siis kaikenlaista, mutta edistymisestä ei varmaan kannata mainita mitään, ettei tule puhuttua palturia. Se on vähän sama asia kuin jos kertoisin liedellä olevan monta soppaa tuloillaan, mutta totuus olisi, ettei mikään niistä tule olemaan syömäkelpoista.

Niinkin on joskus käynyt.

***

Heipat Syksylle!

Voin tunnustaa, että nyt on alkanut syksyn haastavin vaihe. Puiden ihana väriloisto on riisuttu ja maisema on harmaa. Päivät ovat pääosin harmaita ja sisällä on hämärää keskellä päivääkin.

On alkanut lumen odotus.

Tulisi jo lumi, jotta rapa pysyisi ulkona ja lasten vaatteet pysyisivät ehjinä. Ulkohaalareiden ehjät polvet ovat nimittäin suoraan verrannollisia lumentuloon: mitä myöhemmin lumi sataa maahan sitä nopeammin ryvettyvät ulkohousujen polvet puhki. Tänään huomasin, että melko uusien sadehousujen polvet ovat toisella pojalla pikkuisia reikiä ja palkeenkieliä täynnä...

Tulisi jo lunta, jotta maailma näyttäisi valoisammalta. Aamulla sytytän kynttilän ja imen valonsäteitä samalla, kun juon kahvit ja lapset syövät aamupalaa. En voisi kuvitella aamuhämärää ilman kynttilää. (Enkä kyllä päivähämärääkään, saatika iltahämärää...) Kynttilänvalo rauhoittaa ja piristää samanaikaisesti.

Tulisi jo pysyvä lumi, jotta pääsisimme hiihtämään ja laskemaan pulkkamäkeä. Pyöräileminen saa jo riittää ja olemme valmiita vastaanottamaan seuraavan vuodenajan ja sen tuomat puuhat. Lumenluominenkaan ei nyt tunnu pahalta ajatukselta, vaikka siihenkin voi tietenkin kyllästyä, jos joutuu kolme kertaa päivässä kolailemaan pihaa linssit huurussa ja tyrät paukkuen. Vaikka apulaisia olisikin kolmin kappalein.

Syksy on näkynyt ihanana väriloistona ja kuulunut kovanakin sateenropinana. Olemme haistaneet syksyn voimakkaan tuoksun ja tunteneet tuulen iholla. Syksy maistuu omenoilta ja viinimarjoilta sekä jossain määrin myös ravalta ja kuravelliltä. Sen kaiken olemme kokeneet nyt ja olemmekin valmiita toivottamaan Syksylle hyvää matkaa jonnekin muualle!

Hei vaan Syksy! Ja Tervetuloa Talvi!

Ihan tälleen vinkkinä Syksylle heitettäköön.

Ps. Tervetuloa lukijoiksi Johanna ja Maria!

Ja minä kun luulin...

Täällä siivouksen jälkimainingeissa huokailee yksi äiti. Kun koko päivä menee raivaushommissa eikä imuroimaan pääse kuin vasta illalla, se tietää kiukkuista mamia ja pippurista soppaa. Toisin sanoen kuvittelin (liikoja), että pääsisin imuroimaan pienen lelujenkeräysoperaation jälkeen, mutta koska savottaa olisi ollut kokonaiselle armeijalle, meni koko päivä tavaroita järkätessä. Kun yksikään junaradan osa ei ollut siellä missä piti ja ritarilinnan osia oli ainakin neljässä lelulaatikossa. Pääsin imuroimaan pikkasen ennen Pikku Kakkosen alkua (viiden jälkeen illalla).

Joko arviointikyvyssäni mättää, tai sitten mättää jossain muussa päässä.

Siinä vaiheessa, kun siirryin imuroimaan kenkäeteistä ja löysin sieltä röykkiöittän sormikkaita, pipoja, kaulureita ja kenkiä (kokoa 30-31), aloin huutaa kuin hinaaja, että kumpi on helpompaa, a)kerätä ne roippeet siitä matolta vai b)kerätä ne roippeet pihalta.

Ette ikinä arvaa, mistä nuo köllikät sormikkaansa ja kenkänsä äsken löysivät...

Ja jos siinä ei vielä ollut tarpeeksi, niin kun toinen pojista makasi huoneensa lattialla kuin löysi lahna ja kieltäytyi keräämästä pikkulegoja, oli se kuin härälle olisi vilauteltu punaista viittaa. Äidistä tuli mustalla jätesäkillä hulinoiva monsteri, eikä mennyt kuin viitisen minuuttia, kun legot ja kaikenmaailman sälä oli kerätty. Sinne jätesäkkiin.

Kun sitten joskus saan voimia niin paljon, että jaksan ohjata poikia lajittelemaan rojusäkin sisällön, voimme jälleen ehkä huomata oppineemme jotain. Ehkä. Siinä vaiheessa niitä säkkejä voi ollakin kyllä enemmän kuin yksi tai kaksi.

Ja minä kun luulin, että meillä on vähän leluja.

Tervetuloa Arki!

Torstaina meillä askarreltiin. Teimme kavereille synttärikortit vimosenpäälle ajatuksella ja illemmalla, kun odotimme issukkaa kotiintulevaksi, oli pakko kehitellä villikoille jotain näpertelemistä.



Perjantaina lähdin naapurikaverin kanssa lasten vasta heräillessä "äitien vapaapäiville" Helsinkiin. Halit ja pusut unenpöpperöisille ja menoksi!



Aikomus oli tehdä vaikka mitä ja mennä vaikka minne, mutta loppujen lopuksi meille riitti kaupungilla kiertely, kahviloissa istuskelu (joihin meni eniten aikaa), saunominen hotellilla ja NUKKUMINEN. Niin, ja tietysti ravintolassa ruokailu ilman ylimääräisiä hyppelyitä. ;)



Seuraavana aamuna pääsimme Ikeaan ja Jumboon sekä bussikyydillä kotiin. Siellä etuoven kahva alkoi heilua villisti ennenkuin pääsin edes rappusille asti ja kun ovi saatiin auki oli tervetulokuorolaiset vastassa kynnyksellä.

Tänään alkoi se arki, johon kuuluvat rutiinit ja aikataulut. Pyykinpesukone jyllää ja pitäisi tarttua pölynimurin varteen sekä moppiin. Ja jossain välissä pitäisi kyyditä eskarilaiset ja laittaa ruokaakin. Ja odottaa issukkaa töistä kotiin.

Välillä kyllä pysähdyn muistelemaan äitien karkumatkaa arjenpyörityksestä ja sitä, kuinka hupaisaa oli juoda kuoharilasilliset keskellä päivää ihmisvilinässä ja istua kahvilla tuntitolkulla. Niin ennenkuulumatonta; mutta ihanaa!

Siihen voisi vaikka tottua?