Voin tunnustaa, että nyt on alkanut syksyn haastavin vaihe. Puiden ihana väriloisto on riisuttu ja maisema on harmaa. Päivät ovat pääosin harmaita ja sisällä on hämärää keskellä päivääkin.
On alkanut lumen odotus.
Tulisi jo lumi, jotta rapa pysyisi ulkona ja lasten vaatteet pysyisivät ehjinä. Ulkohaalareiden ehjät polvet ovat nimittäin suoraan verrannollisia lumentuloon: mitä myöhemmin lumi sataa maahan sitä nopeammin ryvettyvät ulkohousujen polvet puhki. Tänään huomasin, että melko uusien sadehousujen polvet ovat toisella pojalla pikkuisia reikiä ja palkeenkieliä täynnä...
Tulisi jo lunta, jotta maailma näyttäisi valoisammalta. Aamulla sytytän kynttilän ja imen valonsäteitä samalla, kun juon kahvit ja lapset syövät aamupalaa. En voisi kuvitella aamuhämärää ilman kynttilää. (Enkä kyllä päivähämärääkään, saatika iltahämärää...) Kynttilänvalo rauhoittaa ja piristää samanaikaisesti.
Tulisi jo pysyvä lumi, jotta pääsisimme hiihtämään ja laskemaan pulkkamäkeä. Pyöräileminen saa jo riittää ja olemme valmiita vastaanottamaan seuraavan vuodenajan ja sen tuomat puuhat. Lumenluominenkaan ei nyt tunnu pahalta ajatukselta, vaikka siihenkin voi tietenkin kyllästyä, jos joutuu kolme kertaa päivässä kolailemaan pihaa linssit huurussa ja tyrät paukkuen. Vaikka apulaisia olisikin kolmin kappalein.
Syksy on näkynyt ihanana väriloistona ja kuulunut kovanakin sateenropinana. Olemme haistaneet syksyn voimakkaan tuoksun ja tunteneet tuulen iholla. Syksy maistuu omenoilta ja viinimarjoilta sekä jossain määrin myös ravalta ja kuravelliltä. Sen kaiken olemme kokeneet nyt ja olemmekin valmiita toivottamaan Syksylle hyvää matkaa jonnekin muualle!
Hei vaan Syksy! Ja Tervetuloa Talvi!
Ihan tälleen vinkkinä Syksylle heitettäköön.
Ps. Tervetuloa lukijoiksi Johanna ja Maria!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti