Koukuttavaa peliä

Nyt tässä olis heittää ilmaan hyvä ja ihan uudenlainen tositeeveekisailubrändi.

Kyseessä on useita kuukausia kestävä etsintäkisa nimeltä Around The House. Kisassa on mukana yksittäisiä pelaajia, jotka asuvat eri puolilla taloa. Ja sitten on yksi The Norsu, joka häviää mystisesti kaksi kertaa päivässä. Tai vaikka useamminkin, mutta kaksi kertaa päivässä Henkilö A, eli Mini, haluaa The Norsun kainaloon (ja peukun suukkiin), kun menee yö-/päiväunille. Jos Mini (A) ei saa The Norsua, niin pelaajilla on mahdollisuus joko etsiä kyseinen pehmo, tai sitten yrittää nukuttaa Mini ilman rakasta kärsätintä.

Helppoa kuin heinäänteko.

Vaan eipäs olekaan. Mini (A) EI ole vielä tähän päivään mennessä nukkunut ilman The Norsua ja kisassa on mukana hermoja riipiviä yllätysmomentteja! Hämääjät (R ja K) osallistuvat peliin silloin, kun vähiten osataan odottaa. Heidän tehtävänsä on etsiä The Norsua pelaajien apuna, mutta todellisuudessa he ovat Minin (A) lisäksi pehmon piilottajia.

Menikö sekavaksi?

No, kerron esimerkin: Pelaaja (Ä) on talossa ja havainnut myös Norsun olevan talon seinien sisäpuolella. Mini (A) kuljettaa Norsua aamun aikana eri paikkoihin, mutta siltikin Norsu on melko helppo paikallistaa. Myös Hämääjät (R ja K) liikkuvat talossa ja osallistuvat silloin tällöin Norsun liikuttamiseen.

Sitten tulee aika siirtää pelaaja (Ä), Mini (A) sekä Hämääjät (R ja K) peliareenan ulkopuolelle, jonne Hämääjät (R ja K) myös jätetään muutamaksi tunniksi. Pelaaja (Ä) saapuu takaisin taloon Minin (A) kanssa ja aloittaa Norsun etsinnän.

Norsua ei löydy ainakaan ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin, vaikka pelaaja (Ä) etsii kaikkialta useitakin kertoja. Jännitystä peliin tuo Minin (A) väsyminen ja tietoisuus siitä, että kohta on annettava periksi ja yritetettävä nukuttaa Mini (A) ILMAN Norsua (= mahdoton tehtävä). Pelaaja (Ä) kysyy Miniltä vinkkejä useita kertoja, mutta Mini (A) johtaa pelaajaa (Ä) harhaan.

Norsu löytyy joko Minin (A) tai Hämääjien (R tai K) piilottamana. Se voi piileskellä (hengittämättä hiljaa) esimerkiksi pyykinpesukoneessa, astiakaapissa, telkkarin takana, rattaissa, sohvan alla tai oven takana. Jos Hämääjät (R ja K) ovat osallistuneet piilottamiseen, kärsätin voi olla esimerkiksi yhdessä useammasta vaatekaapista, sohvatyynyjen takana tai pulpetissa.

Tänään se löytyi sieltä. Siis Hämääjän (K) pulpetista.

Pelaaja (Ä) sai pisteet kotiin vartin etsimisen jälkeen, pääsi etapin varikolle ja pakolliselle lepotauolle. Illalla onkin sitten aika aloittaa uusi jännittävä etappi, jolloin myös Pelaaja (I) osallistuu pisteiden keruuseen.

Tätä peliä meillä pelataan siis joka päivä, vaikka olemme monta kertaa päättäneet lopettaa pelaamisen. Melkoisen koukuttavaa peliä, etten sanoisi...



[Kuvassa The Norsu]

Matikkanero ja Herra Superpallo

Tilanne: Kaaharikalle poukkoilee melkein aataminasussa sohvalta rahille ja siitä nojatuolille ja siitä trampalle ja siitä rahille ja siitä sohvalle ja... [joko suakin hengästyttää?] Poikaporukka OLISI lähdössä elokuviin, mutta yksi tosi innokas on niin innokas, ettei pysty muuta kuin pomppimaan superpallon lailla.

Viimein hän lysähtää sohvalle (muutamaksi hetkeksi) selvänä aikomuksenaan jatkaa iloittelua mahdollisimman pian. Silloin äiti aloittaa varoituslaskennan (lasketaan kolmeen ja jos peli jatkuu, tulee jäähy/jäähypaikalla pukeminen tässä tapauksessa): "Yksi... kaksi..." Pidemmälle äiti ei sitten pääsekään, kun Neiti yks vee Sivustaseuraaja päättää laskennan: "KOLME."

Ja äitiltä menee pokka.

Meillä lasketaan vissiin aika usein jäähykolmosia..vai?

Hauskaa lauantaiehtoota!

Ison pojan homeinen käsi

Tunnen itseni vanhaksi. Varmaan ekaa kertaa elämässäni. Pojille saapui eilen virallisen näköiset isot kirjekuoret, jotka pitivät sisällään ilmoittautumiskaavakkeet esiopetukseen. -haikea huokaus-

Tiedän, että eskarivuosi menee erittäin nopeasti, yhdessä hujauksessa. Ja sitten mennäänkin jo kouluputkeen suorittamaan tehtäviä, levittämään siipiä ja katkaisemaan napanuoria... Käymään omanlaisensa kasvuntaistelut. Ja minä en ole siellä katsomassa perään ja tasoittamassa tietä.

Yritän silti elää tässä hetkessä ja tässä vuodessa. Pojat ovat vielä pieniä, vaikka osaavatkin paljon "isojen poikien juttuja": kaataa maitoa lasiin, voidella leivän, pedata sängyn ja venyttää talvihousujen lahkeet kengän päälle (hurjan tärkeä ja haastava taito). Ovat oppineet ihan ykskaks. Ihan niinkuin jahtaamaan pahiksia ja ampumaan ökkimönkiäisiä. Juu-u, meille ovat rantautuneet myös ne poikien ihannoimat pyssyleikit. Ja värityskuvat pitää olla mahdollisimman rumia (huom. äidin sanavalinta). Osaavat kyllä myös auttaa ja puolustaa toisiaan ja pikkusiskoa, jos joku apuja näyttää tarvitsevan. Äitiä auttavat sitten pyydettäessä, pitkin hampain... ;)

Eipä olisi ihan heti uskonut, että meidän pikku sinteistä (1290g ja 1580g) kasvoi hetkessä tuollaisia taitopakkauksia!

Jos osaavat ilahduttaa, niin osaavat myös ärsyttää. Kuuluu niinkuin toimenkuvaan, sano. <3 <3

***

Ralliroope tuli juuri huoneestaan tukka pystyssä ja ilmoitti unisena: "Äiti, mun käsi on ihan homeinen..." Oli nukkunut päiväunensa käden päällä ja käsi oli puutunut.

Nyt pitää mennä. Olen lasten kanssa yksin koko päivän ja illan, joten omiin juttuihin ei pahemmin ole nyt aikaa. Taustalla tapahtuu...

Joka ilta kun lamppu sammuu...

...eli asiaa nukkumisesta.

Laitoin tytön päikkäreille tunti sitten. Siellä tuo hoilottaa vieläkin, vaikka väsynyt on. Tunnin päästä pitäisi lähteä hakemaan poikia kerhosta, joten aika lyhyiksi jäävät typyn unet nyt.

-ARGH-

Aamulla heräsin ennen kuutta siihen, että joku laittoi oven kiinni jossakin päin taloa. Isukki nukkui vieressä, joten nousin ylös katsomaan. Meidän aamuvirkut kukkopojat olivat aloittaneet leikkinsä Kaaharikallen huoneessa ja loukkaantuivat silmittömästi, kun katkaisin hommat siihen paikkaan ja marssitin mekaanikot takaisin sänkyihinsä. Ihan nätisti ja perustellusti siis. Enkä ärissyt yhtään.

Nostan hattua miehenaluille siitä, että he huomioivat muut nukkujat ja laittoivat oven kiinni aloittaessaan leikkinsä. Silti tuohon aikaan ei tarvitse vielä aloittaa päivän hommia työmaalla. Sanoo tämän perheen työsuojeluvaltuutettu.

Tänään lähti kerhoon siis kaksi hieman väsynyttä poikaa ja voinen ennustaa illasta tulevan melkoisen hilpeän. Mahdollisuuksia on nyt useita, joko

a) otan ja lähden illalla jumppaan,
b) otan ja lähdellä illalla lenkille,
c) pötköttelemme kaikki lahnoina sohvalla tai
d) pötköttelemme kaikki kuutteina lumihangessa.

Toisin sanoen joko karkaan ja jätän isi-issukan yksin levottoman lapsikansan kanssa, yritän ottaa itsekin rennosti tai peuhnaamme itsemme vieläkin väsyneimmiksi pihalla, jossa kovat seinät ovat kauempana toisistaan kuin sisällä.

Jossakin vaiheessa iltaa, kun on ensin peuhattu, riidelty ja kiukuteltu, alkaa lapsilla todnäk jonkinsorttinen kimittäminen ja puheen sammaltaminen sekä eteenpäin tuijottelu näkemättä yhtään mitään. Koneet siis käyvät ensin kuumina, sitten viheltävät ja puhaltavat kunnes pysähtyvät.

Äidillä väsymys näkyy hieman erilailla. Ensin muristaan ja sitten sammutaan ihan melkein kuin suorin jaloin. Kiitos yökukkumisen.

Iltarutiineista vielä. Iltasatujen jälkeen lapset ovat tottuneet kuulemaan vielä omissa sängyissään iltalaulun toiveiden mukaan. Minille olen laulanut yleensä lastenvirttä Tule kanssani Herra Jeesus, mutta pojat ovat saaneet esittää omia toiveitaan. No, sieltähän on tullut sitten "Auto ajoi kilparataa..." ja "Yksi pieni elefantti marssi näin..."-tyylisiä toiveita ihan peräjälkeen. Kaaharikallelle tärkein laulu on ollut kuitenkin jo pidemmän aikaa ns. enkelilaulu, eli se tuttu Maan korvessa kulkevi lapsosen tie-laulu. Joka kerran, kun menen laulamaan Kaaharikallelle, hän sammaltaen kimittää (väsy kun on) seuraavan litanian:

a) Mikä laulu Ralliroopelle laulettiin?
b) Ai, laulettiinko Ralliroopelle se ja se laulu?
c) Ai ei?
d) No, mikä laulu sille laulettiin?
e) Ai, eikö Ralliroopelle olekaan laulettu vielä?
f) Ai.
g) No, meetkö sä laulamaan kohta Ralliroopelle?
h) Hmmm.
i) Laula mulle se enkelilaulu.

Sitten poju huokaisee, käy kyljelleen ja haluaa, että paijataan. Ja kun on paijattu, laulettu ja pusutettu, niin tulee mieleen sen kolmisenkymmentä tärkeää asiaa vielä. Kovalla äänellä kimittäen ja sammaltaen.

Ralliroope on toista maata. Ei puhu eikä puhise. Kuuntelee laulun ja käy nukkumaan. That´s it.

Niin nuo ovat niin erilaisia, nuo pojat. Kuin yö ja päivä.

Nyt pitää mennä.

Painava minipostaus ;)

Kävin hetki sitten Läskillä lukutaitoa-kampanjan alkupunnituksessa ja voin sanoa, että kerrankin tällä rouvalla on lahjoittaa omistaan keräykseen ihan roppakaupalla! Toukokuussa nähdään, kuinka paljon (kadonneet) liikakilot tuovat apuja Nepalin opettajankoulutukselle...

Haaste on siis otettu vastaan.

Isi-issukka palasi justiinsa kotiin yönylireissultansa, joten tämä postaus jäi nyt tyngäksi. Menen jututtamaan päivänsankaria.

Voikaa hyvin ja nauttikaa Ystävänpäivästä!

Esimerkki elävästä elämästä

Aika monissa blogeissa liikkuu ilkeitä kommentoijia, joiden ensisijainen tehtävä tuntuu olevan kirjoittajan mollaaminen. Tavalla tai toisella. En sen enempää lusikkaani soppaan laita, mutta tämä on ihan pakko jakaa kanssanne.

Kurkista siis linkin taakse ja ota ilo irti!

Pää, olkapää, peppu...

Meillä olikin täällä tänään melkoisen hupaisa ilta, lainausmerkeillä. Minä jahkasin, menenkö hikisteppiin vai verenluovutukseen ja mies hikoili ratin takana, ehtiikö ajoissa kotiin. Ja kun hän ehti, ilmoitinkin olevani illan kotona syystä, että eilinen migreenikohtaus verotti vielä tänäänkin. Kiva vaimo. Ensin piiskaa miestään kotiin ja kun tämä vihdoin kieli vyön alla saapuu, koko kiri onkin ollut turhaa!

No, päätin hemmotella perhettäni mokkapaloilla (ilman kahvia), joskaan meillä ei ollut tarpeeksi sokeria. Nou hätä. Tein pienemmän annoksen ja sain taikinan uuniin.

Paitsi että lapset alkoivat näyttää väsymisen merkkejä turhan aikaisin: hepulointia, tökkimistä ja nuokkumista. Ja siinä vaiheessa, kun pöytä oli kohtalaisen hienosti katettu ja (melkein)mokkapalat valmiina tarjoiltaviksi, Ralliroope istui huoneensa lattialla ja kävi kiukkuisena. Hän kun ei ollut vielä siivonnut huonettaan! Ja samaan aikaa neiti Tomera istui pöydän ääressä ja heilutteli lautastaan mielenosoituksellisesti ilmassa Kaaharikallen vaatiessa vieressä omaa herkkupalaansa.

Suklaiset neliöt lautasille, huokaus ja istuutuminen. Kyllä tämä tästä. Kyllä tämä tästä.

Me kiireisimmät herkkusuut olimme aloittaneet herkutteluhetkemme, kun Ralliroope saapui huoneestaan pöytään, nappasi herkkuneliönsä kätösiinsä ja haukkasi palasen. No, mitä teki urautunut äiti-ihminen siinä vaiheessa? Meni ja mainitsi jotain jostain lusikasta... Ja heitti vielä vettä myllyyn yrittämällä vitsailla aiheesta. Aijai, paha moka. Muru suuttui, lähti kiukkuisena keittiöstä ja päätyi huutamaan omalle sängylleen. Ei auttanut maanittelu, höpöttely ja rauhassa mököttäminen. Herkkuhetki meni ohi.

Loppuiltaa kuvaavatkin parhaiten sanat: itku, huuto ja hampaiden kiristely. Mitä enempi huumoria yritti viljellä sitä varmemmin siltä leikattiin siivet. Loppujen lopuksi talo hiljeni. Paitsi että Kaaharikallen huoneesta, sängyn suunnalta, kuului melkoisen kovaäänistä hoilottelua: "Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat...!" Ja jos sanon, että se oli melkoisen kovaäänistä, niin se totta tosiaan oli sitä...

No, loppu hyvin, kaikki hyvin!
Rakkauden hedelmät ovat nyt untenmailla ja huomenna herkuttelemme uudestaan, paremmalla menestyksellä.

Mökötyksetöntä viikkoa!

T: Nimim. "Kiva nähdä lapsessaan omia piirteitään..."

Täydenpalvelun äiti

Olemme lähdössä ulos. Yksi tuskailee villapuvun kanssa, toinen äheltää pikkarisillaan sukkien parissa. Kolmas keräilee vaatekappaleita "ihan vaan toisten apuna" ja neljäs päivittelee hikoilevaa masuaan. Onko tuttua?

Sitten alkaa kaiken ähinän, puhinan ja murinan keskeltä kuulua vaativaa purnausta. "Äiti, äitiii!!!" Volyymit kasvavat ja kohta kolme suuta huutaa äitiä yhtäaikaa. "Äiti, auta!" ja "Äiti, en saa!" ja "Äiti!"

Ja äiti kannustaa omatoimisuuteen, kehuu ja auttaa. Kunnes. Palaa käämit. [Näin on.]

"Oonko mä joku ihmeen täydenpalvelun äiti, vai?!"

Ja ihan oikeesti, nuo viisivuotiaat ovat kyllä tosi taitavia pukijoita jo. Osaavat, jos viitsivät. Yleensä kehuminen on yhtä kuin bensaa ja mitä enempi kehuu, niin sitä paremmin sujuu. Ja voin sanoa, että nykyään jo sujuukin enimmissä määrin. Varsinkin kun tietävät, ettei äiti todellakaan ole mikään täydenpalvelun äiti.

Mutta tarviiko siitä noin äkäseen muistutella?

Ärinävapaata viikkoa teille (ja meille)!

T: Nimim. "Liian usein liian äree"

Eipä tässä kummempaa

Kaaharikalle ja Ralliroope olivat kerhossa, Mini untenmailla. Mitä teki äitee, jonka tekemättömien töiden lista olisi ollut 1,5 kilometrin pituinen?

Löhösi sohvalla, hörppi kahvia ja mussutti suklaata. Ja katsoi dokumenttia Titanicin tutkimisesta. Parin vuoden päästä kyseisen "uppoamattoman" laivan uppoamisesta tulee sata vuotta. -huokaus- Titanicin ja Tsaariperheen kohtalot ovat aina vetäneet puoleensa, onhan molemmissa jonnin verran mysteeriä, vai mitä?

Vaikka, kaikkea ei aina tarvitse tietää. Se on osa ihmiselämää. Surullista mutta totta.

***

Eli eipä tässä sen kummempaa asiaa. Kuhan puhisen. Viikon aikana ollaan liikuttu, otettu rokote ja vähän röhitty. Kaksospojat ovat niin kiinni toisissaan, että joku saa kohta tulla rälläkän kanssa erottamaan. Erossaolo tekisi hyvää. Esimerkki hitsautumisesta: olivat he sitten ulkona tai sisällä, välimatka ei ole kahta metriä enempää. Siis jos se olisi pojista itsestään kiinni.

Lisäksi Kaaharikalle on jälleen ilmoittanut, ettei aio muuttaa ikinä kotoa minnekään... Voinette kuvitella aatokseni sillä hetkellä, kun olen hetkeä aiemmin käynyt "pientä keskustelua" käytännön asioista kyseisen pojan kanssa ja sitten hän ilmoittaa jäävänsä äidin helmoihin loppuiäkseen. -toinen huokaus- Ei muuta kuin suu vetskarilla kiinni ja toteamus: "Voihan se mielesi joskus muuttua..."

Tai sitten ei.

Voi noita mussukoita!