lauantai 28. marraskuuta 2009

Kirppuja ja hammaskeijuja

Hei, oletko koskaan vienyt lastenvaatteita kirpputorille?

Oletko tehnyt valmisteluhommat yksin (ihan rauhassa) vai pikkuapulaisten avustuksella?

Miten meni?

Menikö hermot, tuliko hiki?

Oliko vaivan väärti?


Olen yrittänyt silittää, viikata ja hinnoitella kirpparille meneviä vaatteita nyt muutaman päivän. Useimmat vaatteet ovat olleet jo valmiiksi koottain laatikoissaan, joten luulin pääseväni helpolla. Niin, luulin.

Apulaisia on ollut, hiki on tullut ja tulevaisuus näyttää, kannattiko uurastus.

Siinä sivussa toinen pojista on koko ajan hepulissa. Kauanko ihminen voi pysyä täysjärkisenä, kun seuraa sitä hepulointia sivusta? Epäilen jo omaa järkisyyttäni ja toimintakykyäni, kun en osaa enää keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Ja siinä joko kaikki menee hyvin tai kaikki menee päin männikköä. Eli kun selkäni käännän, niin yksi kolmesta leikkii huuhaata, virittelee lankoja sinne ja vöitä tänne sekä hajottaa kaiken, mikä sattuu olemaan puolen metrin säteellä ite ukosta. Ihan totta! Tutut tietävät.

Ja sitten siitä omasta toimintakyvystäni: Eilen menimme isovanhemmille. Puuhailimme siellä ennen ruokaa ja höpsöttelimme vielä ruokailun jälkeenkin. Ja sitten rupesin vaihtamaan tytölle vaippaa. Mitä kummaa? Miksi typyn housut ovat hiukka märät? Kun otin pöksyt pois, ei tytöllä ollut siellä alla vaippaa ollenkaan. Ei OLLENKAAN! Miten se on mahdollista?!?!

Äiti on vähän väsynyt?

Näinkö kaikki kävi?: Vaihdoin ennen isovanhemmille lähtöä Minin vaipan. Pimu kirmasi jonkin aikaa ympäri kämppää ja minä yritin selviytyä jostain poikien kipakasta tilanteesta. Jatkoin tytsyn pukemista myöhemmin seisaaltaan ja koska tunika oli leveähelmainen, en ilmeisesti huomannut vaipan hävinneen kirmauksen lomassa jonnekin eri teille... Tuloksena siis se, että hötöpäisyydessäni vetäisin pökät tytölle jalkaan enkä huomannut vaipan kadonneen.

Jippiiaajee!

***

Tuota edellistä pätkää kirjoittaessani miesväki oli katsomassa auto-ohjelmaa telkkarista. Yhtäkkiä sohvan suunnalta kuului: "Hei, sulta lähti hammas. Hei isi, V****:ltä lähti hammas!" Poju oli potkaissut siinä telkkaria katsoessaan polvella leukaansa (nii-in, miten se on mahdollista?) ja onnistui saamaan irronneen hampaansa lennossa kiinni. Poika lamaantui, piilotti hampaansa nyrkkiin ja hävitti puhekykynsä siinä sivussa. Luuli ilmeisesti jotain kauheata tapahtuneen. Niin luulin kyllä minäkin ihan ensalkuun.

Koko perhe pyöri pojan ympärillä ja selvittelimme tapahtunutta. Juuei, ei ollut tapahtunut tapaturmaa, vaan pojan hammas oli lähtenyt ihan niinkuin sen kuuluisikin. Eli hampaan oli aika lähteäkin. Polvi hiukan nopeutti hommaa.

Onnittelin poikaa, jonka silmät olivat kuin teevadit. Yllytin katsomaan peilistä ja ihailemaan aukkoa, sillä takaa pilkotti jo tuleva rautahammaskin. Hammas vietiin vesilasiin ja vesilasi sängyn viereen.

Ja isi-issukka ihmetteli ääneen tapaa säilyttää irronneet hampaat vedessä, sillä he keräsivät kuulema hampaansa jonnekin purkk.... Lauseen keskeytti mun tiukkaakin tiukempi katse. Ja sitten kerroin (myös isille), että HAMMASKEIJU hakee hampaan yöllä ja jättää lasiin kolikon.

Illemmalla haimme hampaattoman ukon kanssa jätskit koko perheelle ABC-asemalta. Ihan vaan irronneen hampaan kunniaksi.

***

Pitääpä vielä kertoa sekin seikka, että toinen herra huu alkoi heti hammasepisodin jälkeen hakata nyrkillä suuhunsa ja huusi siinä samalla haluavansa hänkin, että hammas lähtee vesilasiin. Näin meillä.

Terveisiä Hammaskeijulaan!

maanantai 23. marraskuuta 2009

Kukkopojat eriteillä

Miniloma toisen pojan kanssa on nyt vietetty. Jälleen kerran hämmästelen sitä, kuinka erilainen tämä keskimmäiseni on ilman "toista puoliskoaan". Hämmentynyt, arka, jopa toimintakyvytön. Ja vain siksi, ettei veli ole mukana menossa. Kaksosten identiteetti on melkoinen mysteeri, myös minulle, joka olen kaksosista toinen. Toisen läheisen sisaruksen merkitys ja vaikutus on mieletön. Side näiden kahden välillä on näkymätön mutta katkeamaton. Ja vahva. Vahvempi kuin sisaruksilla yleensä.

Vaikka sitä myös tökitään ja potkitaan, ärsytetään ja käydään kiinni. Räksytetään ja ajetaan takaa. Hölmöläisten hommaa siis. Rakastetaan ja vihataan täysillä.

Meidän kukkopojat.

***

Minilomasta vielä. Sain mahdollisuuden pysähtyä ja olla vain. Ilman kiirettä. Minua hemmoteltiin ja tajusin lopultakin, kuinka olen unohtanut itseni äitiyden taakse. Voin pitää itsestäni huolta, vaikka olenkin äiti. Voin suoda aikaani myös itselleni. Jos ei muuten, niin vähän aikaa kerrallaan.

Jos en rakasta itseäni, kuinka voin rakastaa muita?

torstai 19. marraskuuta 2009

Meemi

Mie nappasin tän Sano se suomeksi-meemin Mizyéna:n blogista. Nappaa siekii, jos tekee mieli. :0)

Kirjoita lauseet niin kuin sanot ne:

*Siskoni punainen mekko mahtuu myös minulle.
- Mun siskon punane mekko mahtuu mullekkii.

*Tarvitsetko apua kirjoitustehtävässä, jonka maantiedon opettaja antoi?
- Tarvitsie apuu siin kirjotustehtäväs, jonka maantiedon ope anto?

*Hyvä on, tehdään niin kuin sinä ehdotit.
- Okei, tehää sit sillee ku sä ehotit.

*Isäni äiti sanoi hakevansa meidät noin kello 17.45.
- Mun mummo sano hakevasa meiät suurin piirtein varttii vaille kuus. (Ja milläköhä, ku sil ei oo ees autoo; kottikärryil vissii...)

*Matkustinkin Helsinkiin linja-autolla koska myöhästyin junasta.
- Mie tulinkii Helsinkii bussil, ku myöhästyin junast.

*Oletko nähnyt missään isoveljeni matkapuhelinta?
- Ootsie nähny mun isoveljen kännykkää missää?

*Ostitko sen hameen minkä näimme viime viikolla Hennes&Mauritzissa?
- Ostitsie sen hameen, mikä me nähtii siel Henkkamaukas viime viikol?

***

Huomenna lähdemme toisen pojan kanssa yönyli-reissulle toiselle murrealueelle. Ensi viikolla mua luullaan todennäköisesti siis imatralaiseksi immeksi tai karjalaiseksi karjakoksi. Sen verran hyvin tuo murre tarttuu.

Heippa!

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Ensin työ ja sitten huvi (eli uni)

Tänään olemme olleet koko päivän sisällä. Lukeneet kirjoja, kuunnelleet lasten cd-levyä 2½ kertaa ympäri ja laulaneet siinä samalla nuotilleen ja vähän nuotin vierestäkin. Olemme laittaneet ruokaa ja syöneet sitä ihmeen hyvällä ruokahalulla, sekä nukkuneet päiväunet; tai ainakin väittäneet nukkuvamme. Koska minulla ei ole nyt kuvia tältä päivältä, etsin koneelta suurinpiirtein tasan vuoden takaisia kuvia.


Silloinkin olemme huushollanneet. Tai ainakin todistettavasti yksi meistä.



...Ja nukkuneet...

Nyt lähden pilkkomaan kasviksia lihakeittoa varten. Jos hyvin käy, niin siinä ei mene kuin 1½ tuntia apulaisen kera, ilman apulaista hieman vähemmän. Mutta nou hätä, sillä lihan pitäisi kypsyä vielä tovi.

Eli tänään ei syödä ihan klo 17. Tiedoksi isi-issukalle...

T: nimim. "kotitalousihme Puti P. Uhdas & kumpp."

tiistai 17. marraskuuta 2009

Kurkistus luukun taakse

...eli asiaa adventti- ja joulukalentereista. Ihan pikaisesti vain. Laitoin tuohon sivun reunaan napin, jonka kautta pääsee joulukuun alussa kurkistamaan kivaan joulukalenteriin. Hanna osaa ottaa kivoja jouluisia(kin) kuvia ja niistä aion ainakin minä nauttia.

Jos on lapsille kalentereita joulunodotukseen, niin miksei äidillekin?

Lapsille meinaan ostaa partiolaisten adventtikalenterin. Yllätys, yllätys. Tai siis toiselle pojalle sellaisen ja toiselle jonkun muun. Niin, ja tänä vuonna pikkuinen Minikin haluaa varmaan omansa! Tahtoo se, kun kerran muutkin saavat.

Minkähänlaisen joulukalenterin isi-issukka haluaisi? Meille tuli sanomalehden mukana kalenteri, jossa voi voittaa jotain palkintoja: Ässä-arpoja ja kinkkuveitsiä esimerkiksi. Viime vuonna raaputtelin luukkuja tunnollisesti, mutta tänä vuonna sen homman voisi tehdä isukki. Jos vaan muistaa ja haluaa.

Ja sen sanon vielä tähän loppuun, että pitäydyn kuvakalentereissa. Ei siis tavaraa, suklaata tai muuta materiaa; kuvat saavat riittää. Niistä riittää juttua lasten kanssa pitkin päivää... ainakin vielä.

Millaisia joulukalentereita teillä on tänä vuonna?

Ps. Sellaisen "Mitä laittaa ruoaksi tänään?"-kalenterin huolisin kyllä. Varsinkin, jos joku hommaisi ne ruokatarpeetkin valmiiksi kaappeihin. Siinäpä hyvä bisnes-idea jollekin. Kiikuttaisi joka päivän ruoka-aineet ja reseptit kotiovelle... Tai sitten toisi ne valmiit annokset pöytään asti...

T: nimim. "rahalla saa ja hevosella pääsee"

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Vauvat puhuvat ruotsia

Poikien mielestä vauvat puhuvat ruotsia. Väitteensä he perustelevat sillä, että Töpö on alkanut sanoa yksittäisiä sanoja ruotsiksi, jopa muutamia lauseitakin.

Mitäh? Niinpä, mitähän mahtaisi vanha kieltenopettajani tähän sanoa? Hän, joka huusi riemuissaan lukiomme pitkän käytävän toisestä päästä, että: "Hei, sä pääsit läpi!!" Hyvä, ettei hyppinyt tasajalkaa (vai hyppikö kuitenkin?). Siis silloin vuonna yks ja kaks, ylioppilaskirjoitusten aikaan.

Kröhmm.

Ruotsinkieli siis takkusi. Mutta paniikin sijaan toimin melkoisen ajattelemattomasti, sillä opiskelin kyseistä kieltä kirjoituksia varten melko erikoiseen tapaan. Sen sijaan, että olisin päntännyt koulukirjoja, katselin telkkarista kaikki mahdolliset ruotsinkieliset lastenohjelmat.

Niinpä ei ole ihmekään, että opettajani hyppi tasajalkaa.

No, entäpä tuo meidän tytteli, joka osaa yllättää meidät lahjoillaan? Hän sanoo: "Titta!" ja "Pappa" ja ehkä jotain siansaksaa, joka muistuttaa ruotsia. (Ihan niinkuin äitinsä.)

Mutta on se vaan ihmeellistä!



"Hej, jag heter Töpö och jag ska prata svensk!" ;0)

perjantai 13. marraskuuta 2009

Äitiä saa aina odottaa

On kuuma, hiki nousee pintaan. Ährään Minille ulkovaatteita päälle. Kolmesta suusta kuuluu vaatimus: Äiti, äitii!" Hanskojen vuori on nurinpäin, vetskari on jumissa ja takin hiha kadoksissa. Käännän, vedän ja autan. Rauhoittelen ja selitän.

Hip hei, vihdoin kaikki kolme lasta istuvat kenkäeteisessä rinnatusten. Huokaisen ja olen tyytyväinen: siinä ne nyt ovat, Rakkaudenhedelmät. Kolme silmäparia katsoo minuun. Odottavasti. Kuumissaan.

"Äiti, aina sua saa odottaa!"

Niinpä. ;0)

maanantai 9. marraskuuta 2009

Väärä käsi

Törmäsimme siihen taas monen vuoden jälkeen, väärään käteen. Se ryökäle meni ja kaappasi lusikan, veipä jopa perunaa kastikkeineen ihan oikeaan paikkaankin. Ei lattialle, ei syliin eikä poskelle, vaan ihan sinne suuhun mihin pitikin. Mutta voi. Väärä käsi!

Viikonloppuna saimme siis jälleen kuulla, kuinka tämäkin pienin brutuksemme (Mini) syö VÄÄRÄLLÄ kädellä. Siis vasemmalla. Ja voitte uskoa, että mulla kihahti. On kihahtanut ennenkin, kun on menty ottamaan lapsen kädestä lusikka ja laitettu oikeaan käteen. Useita kertoja.

Onko se vasenkätisyys jokin vamma? Sanokaa nyt!

Johan tästä on aiemminkin kuultu, että oikea on oikea ja vasen on väärä, mutta kun ei mene mun jakeluun, niin ei mene.

Tässä mielentilassa onkin hyvä mennä lukaisemaan seuraava teksinpätkä.

Ukkoa ja akkaa

Lauantaina menimme pihalle koko konkkaronkka. Olimme olleet lasten kanssa sisällä monta päivää ja nyt piti päästä tuulettumaan. Isi-issukkakin tuli ja se oli kyllä hauskaa! Olemme viime aikoina totuttaneet itsemme siihen, että toinen vanhemmista lähtee lasten kanssa ulos, jotta toinen voi tehdä kotihommia rauhassa. Järkevää mutta tylsää, vai mitä?

Nyt jäi ruoka uuniin, tavarat sikin sokin ja pölypallerot nurkkiin. Popot jalkaan jokaiselle ja happihyppelylle, mars! Ihanaa, kun oli taas luntakin...



Kaaharikalle halusi samaan kuvaan taidonnäytteensä kanssa. Huomatkaa suora nappirivistö ja kaunis hymy, joka on saatu aikaan pikkuauton kumisesta renkaasta.




Ralliroope halusi omalle lumiukolleen hyvät hampaat.




Pikkuisen Minin lumiukko tai -akka. Tehty isin avustuksella.

Lisäksi miesväki aloitti vauhdikkaan sodan, jossa välillä lensivät lumi ja välillä hanskat. Hauskaa oli, vaikka pikkuväellä olikin suurimmaksi osaksi yliote. Siis kaksi yhtä vastaan. Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että tilanne oli välillä jopa kolme yhtä vastaan, kun munkin oli ihan pakko osallistua...

Saipahan taas nauraa ihan kippurassa. Melkein pisut housussa.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Täällä ollaan

On kyllä ollut melkoisen rankka viikko takana, mutta jospa se tästä. Tänään(kin) olemme olleet neljän seinän sisällä, kun Kaaharikallella on korvatulehdus kuumeaaltoineen ja muutenkin nuo lapset ovat vähän niin ja näin. Äitistä puhumattakaan.

Olemme maalanneet vesiväreillä, pelanneet Dominoa ja Afrikan tähteä. Ja kirjoja on lueskeltu niin, jotta ääni kohta lähtee.

Pian pitäisi päättää, askartelemmeko joulukorttimme vai otammeko jouluiset valokuvat. Yleensä olemme kyllä vuorotelleet ja tänä vuonna olisi askartelun aika. Nämä kaverit ovat kyllä melkoisen haasteellisia kuvattavia, joten voisihan sitä päästä helpommalla, jos askarreltaisiin...





Kyseessä ovat siis ns. harjoittelukuvat jonkin vuoden takaa. Varsinaisessa kuvaussessiossa iskimme miehen kanssa pojille tonttupuvut päälle ja piparit kouraan ja tulos oli... hmm... ihan jotain muuta. Ujous ja väsy iskivät, kaiken tuon hihittelyn ja hirnumisen jälkeen.

No, aikansa kuvia ovat.

Jääpi siis nähtäväksi, mitä tänä vuonna tehdään.

Nyt tää lähtis, niinku, vähä pötköttelemään.