Lisää tunnustettavaa...

Ajattelin tässä vaiheessa tunnustaa teille vähän lisää tosiasioita itsestäni, Kiitos Karkin Milanon Tiramisuineen. ;D

Minillä on kuvassa i-ha-nat letit, MUTTA ne eivät ole minun aikaansaannokseni. En osaa erikoisia lettejä eivätkä sormeni kykene moiseen taituruuteen... Sen taisitte jo tosin tietääkin, joten kerronpa sormistani vielä sen, että jos laitattaisin itselleni pitkät tekokynnet, voisin oikein hyvin esittää oikein uskottavasti Kyöpelivuoren noita-akkaa... Että niin kauniit sormet täällä...



No, minusta ei ole siis käsimannekiiniksi, mutta voisinko ruveta (tällä iällä?!?) ylipäänsä mannekiiniksi ihan pienin rajoituksin vain (sormikkaat/ lapaset / hansikkaat käsissä)? No en. Olen 164cm pitkä ja pikkasen liian leveä moiseen...

Tuossa hieman epäselvässä kuvassa minulla on lempparikotiasu: tunika, leggarit ja villasukat. Jos olen kesäaikaan paljasjalkalainen, niin olen sitä tavallaan myös talvisin; vain villasukat jalassa. Melkein yötäpäivää.



En ole koskaan interreilannut taikka muutoin reppureissannut (kuten Mini ylläolevassa kuvassa). Tällä hetkellä se ei kyllä liiemmin kiinnostakaan, kun on tämä perhe tässä. Sen verran meinaamme kyllä irrotella Issukan kanssa, että jos oikein hyvin käy, pääsemme viettämään helmikuussa yhteistä hotelliyötä sitten vuoden 2004. Ilman lapsia siis. ;D

Montakohan uutta tosiasiaa minusta tässä nyt tuli? Joko riittää?

Teekuppi on tyhjä, hammasharja odottaa käyttäjäänsä ja kasvot kaipaavat puhdistusta. Laitoin tänään muuten pitkästä aikaa ripsroisketta kummitytön synttärijulien kunniaksi. Ja tässä vielä viimeiset tosiasiat tunnustettavaksi tälle päivälle: nypin kulmakarvojani tänään autossa kahden tunnin ajomatkalla Espooseen. En siis toki kahta tuntia (vaikka minulla melkoiset kulmakarvat onkin), vaan ihan hetken aikaa siinä ajomatkan aikana. Taitolaji sekin.

Siitäkin huolimatta, etten ollut kuskina.

Torni kaatui kiireeseen

Minillä oli yöllä kiire meidän vanhempien huoneeseen, punkkaan. Hän tuli peitto, tyyny ja Norsu kainalossa ja juoksi suoraan päin Tornia. Heräsin räsähdykseen ja Minin itkuun.

Siinä me sitten istuttiin sylikkäin sängyn reunalla ja keinuteltiin. Minä, tyttö, Norsu, peitto ja tyyny. Iso syli. ;)

Tänä aamuna löysin tornin jäänteet, kiireen irvikuvan.

Olen tässä vähän miettinyt tätä ihmisen kiirettä, lähinnä oman perheen näkökulmasta viime aikoina. Eilen tapasin äidin, joka kertoi perheensä harrastuksista ja siitä kiireestä ja aikataulutuksesta, johon he ovat tottuneet. Kuuntelin kauhuissani. Alle kouluikäisillä lapsilla on kullakin kaksi urheiluharrastusta joissa käydään yhteensä vähintään kolmekin kertaa viikossa per lapsi. Äiti (jaksaa) harrastaa useamman kerran viikossa ja lapset kulkevat mukana. Jäikö yksi vapaapäivä viikossa?

En halua nyt nostaa yksin tätä perhettä esille, vaan korostan tätä asiaa ilmiönä.

Jossain vaiheessa tunsin huonommuutta siitä, etten vienyt lapsiani harrastuksiin. Pojilla oli silloin ikää kaksi vuotta. Sitten tulin järkiini ja annoin asian olla.

Sisarusmuskariin menimme puoleksi vuodeksi, kun sieltä vapautuivat paikat ja olimme oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Päiväkodissa oli harrastusta ihan tarpeeksi meille kaikille, joten poikien päiväkotiuran aikana harrastimme vain kotoilua ja yhdessä liikkumista.

Sitten Ralliroope hurahti jalkapalloon. Ja Kaaharikallelle etsittiin harrastus, jossa hän pääsee monipuolisesti liikkumaan ja saamaan tarvitsemiaan aistikokemuksia. Nyt pojilla on siis omat harrastuksensa kerran viikossa. Minusta se riittää nyt.

Kävimme joitakin viikkoja sitten perheen kanssa keskustelua harrastusten määristä, kun olisi ollut tarjolla sitä sun tätä koulua noiden liikuntaharrastusten lisäksi. Kysyin pojilta omaa arviota siitä, jaksavatko he oikeasti sitoutua käymään kahdesti viikossa treeneissä. Kaaharikalle kuulema jaksaisi (eikä todennäköisesti ymmärtänyt jaksamisensa rajallisuutta). Ralliroope sen sijaan sanoi asiaa harkittuaan, ettei jaksaisi.

Päädyimme kompromissiin: luistelukoulujen sijaan käymme nyt sunnuntaisin luistelemassa koko perheen voimin. Ja jos jonain sunnuntaina emme jaksaisikaan, ei meidän tarvitse tuntea siitä mitään paineita tai omantunnon kolkutuksia.

Voihan se olla, että joskus vielä me olemme Issukan kanssa erittäin rutinoituneita harrastekuskeja, mutta nyt mennään näin. Lapsemme ovat vielä pieniä ja minä, jos kukaan, pystyn vaikuttamaan siihen, kuinka kiireisiä lapsemme ovat nyt.

Piste.

Torni

Torstaisin edetään minuuttiaikataululla. Jokaisen palasen on loksahdettava kohdalleen, jotta ehtii... Ihan niinkuin tuossa tornissa noiden pulikoiden on loksahdettava, jotta se pysyisi pystyssä.




Mutta on siinä kiireessä, aikatauluttamisessa ja ainaisessa menossa sekin puoli, että jos menee liian lujaa, voi pudota jossain vaiheessa korkeelta ja kovaa. Ihan niinkuin tuosta tornistakin. Huomaatko?




Joskus nuo lasten tekeleet saavat miettimään. (Ehkä liikaakin.)

Ihan niinkuin tänään, kun oli tämä minuuttiaikataulupäivä.

Siveltimen vetoja

Ensimmäinen nautti siveltimenvedoista.



Toinen halusi tehdä realistisen maalauksen.



Kolmas oli haltioissaan väreistä.



Ja sitten alkoi tapahtua. Se, joka nautti siveltimenvedoista, sipaisi siveltimellään myös äitiä linssiin. Siis kameran linssiin. (Kuvasta saattaa nähdä, millä värillä...)



Sillä aikaa kun äiti yritti putsata linssiä (onneksi on uv-suoja!), Neiti Sivellin kokosi itseään...



Halien, pusujen ja sylittelyn jälkeen hommat jatkuivat.



Värikästä torstaipäivää!

Mitähän tästä tulee???

Ainekset ovat tässä, tosin lisäsin vielä kaksi porkkanaa...

Tämä on mun herkkua ja issukan "herkkua". Eli toinen tykkää ja toinen ei. ;D

Sillävälin kun mamma huseerasi keittiössä (ja sai juuri ruoan uuniin), Mini harrasti äidin tietämättä kerrospukeutumista. :DD



- villapuku
- lapaset
- kypärämyssy
- pipo
- kengät
- REPPU

Ja iha ite! ;DD

Ja koska tämä bloggailu ja kuvien lataaminen alkaa karata lapasista, mun täytyy varmaan jossain vaiheessa vähän löysentää tahtia... Nytkin me voitas lastenohjelmien katselun ja bloggailun sijaan maalata vesiväreillä, ennen kuin kaalilaatikko tulee uunista.

Jos siitä nyt KAALILAATIKKOA edes tulee. No, ainakin jotain sinne päin. ;)

Lastenleikkiä!

Viime päivinä palikat, raiteet ja pulikat ovat vallanneet tupamme. Lapset viihtyvät paremmin keittö-olkkarissamme kuin omissa huoneissaan. Tuossa takan edessä on tilaa rakentaakin...





Tässä muistiinmerkitsen vain itselleni, että olen pienentänyt kuvia, mutten ole käsitellyt niitä muutoin mitenkään. Jossain vaiheessa kun saatan harjoitella vähän muitakin kuvankäsittelyjuttuja. Ja automaatilla mennään, valitsen vain tuosta yhdestä nippelistä lähikuvan, muotokuvan tai täysautomaatin. Tai vielä jotain muuta. Kunhan tulen edes jotenkin sinuiksi tämän aparaatin kanssa, uskallan kokeilla aukkojuttuja ihan ite. :)

Valokuvauskurssiahan tämä mun touhu vaatisi, mutta en taida nyt ihan ehtiä... Hauskaa tämä on, vaikkei ihan lastenleikkiä kuitenkaan! (kurssien jälkeen ehkä on)

Kahvia ja pull... (eiku) ...alautanen

Issukka osti mulle kukkakimpun lauantaina. :)


Se luki kyllä mun kirjoittamassa ostoslistassa...

Mutta on se silti kivaa, kun mies tuo kukkia. ;DD

Ja toi se kahviakin.

Leikin tänään kameralla ja sen kyllä huomaa. Kahvin kanssa meillä ei ole tarjota mitään, mutta tervetuloa silti lukijoiksi m_v49 ja Päivi!

Nyt pitää lähteä hakemaan noitä meidän ja naapurin kukkopoikia eskarista. Ne omat pojat keksivät tänään heitellä lunta ikkunoihin niin, ettei niistä ikkunoista nähnyt yhtään läpi. Olisin ottanut siitäkin kuvan, mutta kun kaikki aika meni (omaan) mesoamiseen, niin en ehtinyt.

Yritän olla loppupäivän mesoamatta.

Tunnustus

Sain Katilta ihanan tunnustuksen. Kiitos tuhannesti!

Tunnustuksen saajan tulee mainita seitsemän tosiasiaa itsestään ja tässä ne minun osaltani nyt ovat:

1. Jos minun pitäisi nyt valita itselleni uusi ammatti, se olisi sellainen, jossa työn voi jättää työpaikalle työajan jälkeen.

2. En ole siltikään vaihtamassa alaa.

3. Minusta työnteon pitää olla antoisaa, tai sillä ei ole merkitystä (varsinkaan työntekijälle itselleen).

4. Olen ollut joskus urheilullinen ja nopea.

5. Nykyään olen tanttamainen ja hidas, liian hidas.

6. Minulla on käppyrät sormet: tosi pitkät ja ylimmät nivelet ovat reilusti yliliikkuvat.

7. Minusta voisi siis tulla erinomainen pianonsoittaja, jos pelkät pitkät sormet olisivat tae hyvästä soittotaidosta... Valitettavasti näin ei ole.

Näiden totuuksien lisäksi tunnustuksen saajan tulee laittaa tunnustus eteenpäin viidelletoista bloggarille.

Lähetän tunnustuksen seuraaviin blogeihin:

* Elohiiri
* Helvetianmoista elämää
* Honey, I'm home
* Kaaosteoriaa
* Koirankonnuudet keittiössä
* Matkalla kotiin
* Minä täällä hei
* Mizyena
* [Pepparspray]
* Pieni pala tallessa
* Ruusutapetilla
* Sotkuholistin päiväkirja
* Tiramisua Milanossa
* Toukokuun tyttö
* Villa Inkeri

Olkaa hyvät ja kiitos! :)

EDIT. Toivottavasti Anne sieltä Helvetiasta käy pian kurkkaamassa blogiini ja saa siten tunnustukseni. Terveisiä hurjan paljon aidolle Annelle!

Haluaisin vielä antaa tunnustuksen Johannalle Omamaamansikka-blogiin! Leikitään vaikka, että mulla on ihan kauheen huono matikkapää...?? ;)

Perässäpysymistä! (ja kriiseilyä)

Kävimme eilen jäällä. Otin kameran mukaan, mutta kuten kuvasta näkyy, en oikein pysynyt perässä...

Viikonloppuun on kuulunut jammailua ja jekkuilua, mökötystä ja murinaa. Sen lisäksi, että Neiti Tietäväinen kasvattaa päättäväisyyttään, Herra Mörököllillä on kuuden vuoden kasvukriisi murinoineen. Kun pitäisi olla yhtäaikaa sekä iso että pieni! Ihan kuin pieni murrosikäinen.

Issukka erehtyi eilen laittamaan lautaselle pienen letun sijaan ison lätyn ja siitäkös syntyi meteli. Kun lätty lensi, niin äitikin jo murisi. Ja Herra Hyppeli Hop rohmusi kiistellyn letun lautaselleen, nälkäinen kun oli.

No, se siitä lätystä.

Paitsi että täytyy mainostaa, että letut ovat hyviä vaahterasiirapin kanssa. :)

Minullakin on joku (ikä)kriisi, vaikka olen aina pystynyt välttämään moisen. En halua olla enää KILTTI. Kapinoin ja osoitan mieltäni, jos yhtään siltä tuntuu. Puhun suuni puhtaaksi (Issukalle) ja pidän puoliani. Tuliko mulle jokin myöhäismurrosikä??? Minua eivät rypyt haittaa (no, ehkä tuossa kulmien välissä olevat vähän) mutta tämä pömppämasumakkarainen ja tätimäinen ulkomuoto ovat törmäyskurssilla nuorekkaan mieleni kanssa. Vai onko se edes nuorekkuutta, että HALUAISI olla simpsakka ja littanavatsainen? Enempikin juuri tuota mainitsemaani ikäkriisiä.

No, minä vien voiton kriisistäni, siitä olen satavarma. Kunhan saan tämän pömppämasun edes jotenkin aisoihin... Ainakin niin, ettei kukaan epäile raskautta, vaikka nahan alla ei ole kuin yksi iso läskimakkara.

Mutta nyt saa kriiseilyt riittää tältä erää! Tässä olisi muutakin tekemistä kuin surra yhtä turvonnutta napaa. Kuten saada se masu pienemmäksi. Jospa siis keskittyisin siihen?

Tähän viikkoon kuuluu hiihtämistä, parturikäyntejä ja kirjastoreissu. Vähän jumppaa ja sitten viikon kohokohtana lasten serkun synttärijuhlat.

Yritän pysyä menossa mukana (kameralla ja ilman).

Näin omanapaisen postauksen loppusuoralla toivotan oikein mukavaa ja seesteistä viikkoa teille!

Laiskalauantai

Näistä meidän perheen pyykkäyssäännöistä on pitänyt ihan pikkusen lipsua... Tänäänkin on nimittäin pesukone laulanut. Sen sijaan silitysrautaa on tullut käytettyä niin harvoin, että se on alkanut oikutella mulle. ;)


Isomummon villasukan jälkeen päätin tehdä jotain itselleni. Loppujen lopuksi en sitten tiedäkään, tulevatko nämä sukat mulle vai jollekin muulle...


Kaitaliinan blogista löytyy selkeät ohjeet tuollaisen tähkä-neuloksen tekemiseen. Tummassa langassa tuo kuvio ei vaan niin selkeästi näy, mutta tuleepahan harjoiteltua...

Nyt pitäisi saada muksut innostumaan uloslähdöstä ennen perheen saunailtaa. Ollaan kyllä kaikki ihan laiskanpulleita jalleja, kun ollaan herkuteltu poppelikorneja ja nameja Risto Räppääjä-elokuvaa katsoessa.

Iltaa kohden tämä päivä näyttää kääntyvän laiskalauantaiksi.

Silakkafileet hätistivät murinat!

Meillä oli tänään kiukkuisia poikia kotona, mutta kun he saivat SILAKKAPIHVEJÄ, hävisivät murinatkin. Valmistin silakkapihvit kutakuinkin näin:

- huuhtelin jokusen verran (noin 700g) silakkafileitä ja valutin lävikössä,
- ripsuttelin syvälle lautaselle ruisjauhojen sekaan vähän suolaa ja siruunapippuria,
- asettelin pellille leivinpaperin päälle ruisjauho-mausteseoksessa jauhotetut fileet nahkapuoli alaspäin,
- ripottelin fileiden päälle ihan vähän suolaa, DUKKAH-mausteseosta ja kuivattua tilliä,
- jauhotin toiset fileet ja asetin ekojen fileiden kansiksi nahkapuoli ylöspäin,
- paistoin uunissa 225C asteessa 15-20min.

DUKKAH-mausteseos sisältää: kurpitsan-, auringonkukan-, seesamin- ja korianterinsiementä, mantelia, merisuolaa, sitruunankuorta ja mustapippuria. Ostin mausteseospussin eräistä myyjäisistä ja ihastuin heti. Onneksi on tallella sähköpostiosoite, jonka kautta saan varmaan lisää tuota mausteseosta.

Tämä piti saada jaetuksi nyt teillekin, kun nuo murinatkin katosivat kuin taikaiskusta. :)

Ja nyt iltapalalle...

Vuoren valloitus

Pyykkivuortamme ei tarvitse tiirailla edes suurennuslasilla, kun jo paljaalla silmällä näkee, että jotain olisi syytä tehdä. Niinpä toivottelen jo nyt oikein mukavaa ja leppoisaa viikonloppua ja suuntaan vuoren valloitukseen.

Voikaa hyvin!

Lumipyrytanssija kenkäeteisessä

Tänään iski jälleen sellainen sydäntärepivä huoli omasta lapsesta, että mitenkä kummassa tuon hurumurmelin oikein odotetaan pärjäävän ensi syksynä muka omillaan. Kun ei tuo saa vieläkään edes vaatteita päälleen ilman apuja. Ja jos saakin, niin ne vaatteet ovat nurinpäin ja väärinpäin yhtäaikaa. Tai löpöttävät epämääräisesti vähän sieltä ja paljon täältä. Tai jotain olennaista puuttuu jostain.

Voi ressukkaa.

Siinä vaiheessa, kun muut ovat kenkiä vaille valmiita pihalle, niin tämä rakas hömpötin koikkelehtii pelkissä pikkareissa kenkäeteisessä. Tanssii ilmeisesti lumipyrytanssia, keikuttelee, venyttelee ja jammailee.

Eikä tuo haittaa herraa yhtään, että pikkusiskonsa pukee kohta nopeammin. Mitäpä tuosta! Tässä on hauskempaakin tekemistä.

Ei ihme, että täällä pyryttää koko ajan...

***

Kyllähän minä sen tiedän, että meillä on asiat aika hyvin. Olen minä onnellinen siitä, ettei ole huonommin. Mutta kyllä se silti huolestuttaa, ettei vaan tuo poika jäisi tuuliajolle siellä koulussa.

Mitenkä sitä voi olla yhtäaikaa näin ylpeä ja huolissaan?!? Ja mitenkä sitä ylipäänsä huolehtii jo nyt, kun koulunalkuun on aikaa vielä monta monituista kuukautta? Tässä vaiheessa kevättähän nuo tuon ikäiset ovat ihmeitä pullollaan. Kypsyvät hurjasti sekä nyt että tulevana kesänä.

Jospa tuon Lumipyrytanssijan ihmeet toteutuvatkin vasta kesällä, kun aika on kypsä? Minun on annettava aikaa sille kypsymiselle. Ja tilaa tanssille (ilman lumipyryä).

Huomenna varaan pukemiseen (vielä) enempi aikaa.

Puolivartalomuumio vessanpöntöllä

Isi ja äiti kuhertelevat keittiössä, ihan silleen viattomasti ja lasten silmille sopivasti. Sellaista höpsöttelyä, jollaista oman lapsen on ihan tervettä nähdäkin ja josta lapsi näkee, että omat vanhemmat tykkäävät toisistaan.

Toinen pojista rakentelee pikkulegoilla lattialla, nostaa katseensa ja kysyy:

"Mitä te oikein meinaatte?"

Hihittelyltään äidin on mahdotonta vastata mitään.

***

Illemmalla muksut on syötetty, juotettu ja pesty. On luettu ja laulettu. On paijattu ja pusutettu.

On talon hiljainen hetki.

Paitsi että neiti kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta haluaa vielä pissille. Silleen ripeesti, tosi ripeesti vaan...

On taas hiljaista. Liian hiljaista, liian kauan.

Kun äiti menee vessaan katsomaan, (neiti ei nuku pöntöllä, vaan) vessanpöntöllä istuu melkein muumio. Neitokainen on kääriytynyt vessapaperiin ja hymyilee tosi kauniisti. Niin kauniisti, että.

Ei voi mitään, mutta vaikka kuinka sitä yrittää kurtistaa kulmiaan, niin nauruhan sieltä suupielestä purskahtaa.

Ja Serla kiittää!

Hymy ja hykerrys

Olemme muutamana iltana lukeneet Lasten Kalevalaa poikien kanssa. Ihmeen kiinnostuneita ovat. Kuvassa siis otos kirjan kannesta uudella kameralla.



Olen yhtä hymyä ja hykerrystä.

Issukka osti minulle lahjan, jollaista en oo koskaan kyllä saanut. Oman kameran.

Ihan yllätyksenä.

Parempi päättää tämä tämänkertainen postaus tähän, tai menee liian imeläksi.

KIITOS Issukka!

Kynttilöitä maljakossa. Ja vähän muutakin.

Iltapalapuuroa keitellessäni katseeni pysähtyi jonnekin ihan muualle kuin hellalla höyryävään kattilaan. Lumoutuneena jäin katsomaan kynttilöitä maljakossa. Ihan silleen nenä melkein kiinni lasimaljakossa.



Arvata saattaa, meinasiko puuro palaa pohjaan.

Ei onneksi ihan.

***

Viime aikoina toiselta pojalta on alkanut tulla kannanottoja siitä, ettei häntä kuunnella tarpeeksi. Tuntuu pahalta; mutta myös lohduttaa, että hän on sanonut asiansa ääneen. Yritän saada vietettyä hänen kanssaan kahdenkeskistä aikaa, jotta olen selvästi saatavilla.

Osittain kyse on siitäkin, että kun kolme lastaa höpöttää yhtäaikaa, en todellakaan kuule välttämättä ketään heistä kunnolla. Ja silloin tällä pojalla menee herne nenään. Sitten tuo hömpsänkeikka sulkee sanaisen arkkunsa, eikä suostu sanomaan enää mitään.

Varmaan olen ollut itse ihan samanlainen.

Tässä pitää näemmä ruveta kouluttamaan lapsia vuorollaan puhumiseen. Ja itseäni samalla myös. Minulla on joskus paha tapa puhua toisten puheen päälle. Johtunee siitä, että toisen lopettaessa asiansa, en enää muista, mitä piti sanoa. Onko muilla samaa ongelmaa?

Aivoni taitavat käydä vähän vajaalla.

Sen lisäksi, että jumppaan kroppaa, pitäisi jumpata aivoja. Eikös se ole vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin?

Ja koska minulla ei ole tällä(kään) kertaa oikein kunnon asiaa, niin jätetäänpä tämä höpöttely tähän. Menen lajittelemaan pikkulegoja ja Bionicklejä ja muuta pikkusälää omiin rasioihinsa. Sekin homma tuntuu käyvän välillä ihan jumpasta...

Onnenhetkiä tälle viikolle toivotellen!

Helmirasia

Näitä jäätelörasioita meillä kertyy "ihan kivasti". Ne ovat hyviä säilytysrasioita ja erinomaisia esimerkiksi vesivärihommissa vesiastiana. Ei kaatuu. :)



Ja nyt tästä ilolla tyhjennetystä kupposesta tuli säilytysrasia helmille. Jossain vaiheessa joku saa piirtää paksulla mustalla tussilla helmien kuvia noihin punaisiin osiin.

***

Pojilla on tuossa autohommat menossa ja Mini rakentaa Issukan kanssa palapeliä. Kun saan jauhelihakeiton viittä vaille valmiiksi, lähdemme luistelemaan. Mie niin nautin siitä, kun on koko perhe koolla!

Viettäkää mukava sunnuntaipäivä!


Ps. Lisäsin vielä yhden kuvan, jossa näkyvät nuo reunatkin vähän paremmin. Tällä hetkellä meillä on korviahuumaava meteli, kun nuo kaksi jässikkää rupesivat riehumaan. Ovat siis ihan hervottomia heikkejä ja käkättävät siihen malliin, että kohta napsahtaa juhaa leukaan. Eli siis jotain sattuu. Tietynlainen käkätys ja ujellusnauru tarkoittavat Kaaharikallella sitä, että mopo on jo karannut... Menenkö apuun vai piiloudunko vessaan?


No, onneksi me lähdetään sinne luistelemaan. Tosin se jää vielä arvoitukseksi, onko noista ukkeleista edes lähtijöiksi, vai jäävätkö rannalle ruikuttamaan.

Rauhallista ja mukavaa sunnuntaita!

Askarteluhetki Minin kuvaamana

Kaaharikalle ja Ralliroope lähtivät kaverisynttäreille, Issukka hiihtämään. Minin kanssa jäimme kotiin ihmettelemään, että mitäs me tänä hiljaisena hetkenä oikein tekisimme.



Mini halusi valokuvata ja minä tuunata jäätelörasian helmirasiaksi. Jäätelö oli hyvää ja helmet ovat kivoja!



Tässä postauksessa siis ainoastaan Minin ottamia kuvia äidin askarteluhetkestä. Seuraavassa postauksessa on sitten ehkä se tuunaamani rasia...

Vaikka ilmeisen pimeetä hommaa olikin. ;D

Polviani myöten

- Täs o Mini.
- Täs o äiti.
- Täs o Ralliroope.
- Täs o Kaaharikalle.
- Täs o isi.
- Täs o Humilii. (naapurikaveri)
- Täs o Humilii isi. (naapurikaverin isi)

Jokaisen nenän, suun ja silmän kohdalla kuulin riemunkiljahduksia ja hihitystä. Meillä hihiteltiin ja kiljahdeltiin siis aika paljon.

***

Tämän aamun omat kiljahdukseni eivät oikeastaan olleet edes kiljahduksia, eikä varsinkaan ilon sellaisia. Pikemminkin karjahduksia. Olimme lähdössä eskariin ja lapset olivat jo pihalla, kun etsin vielä lapasiani. Päästyäni pihalle, yksi lumiukko rötkötti syvällä lumihangessa selällään kuin kilpikonna, toinen lumiukko makasi keskellä pihaa kuin pulassa oleva kilpikonna ja kolmas lumiukko oli napannut pihalle jo joulukuussa lennättämäni joulukuusen, heittänyt sen tämän kakkoskilpikonnan päälle ja hypännyt itse perässä.

Huokaus.

Kersantti Karoliinan tulikomennot ja piha puhtaaksi katkenneista havunoksista. Lapset keräsivät ja minä seisoin keskellä pihaa ja annoin "ohjeita". Pirskatti! Siinä sitä oli taas naapureilla katseltavaa, kun rouva viittilöi pihamaalla kuin paraskin liikennepoliisi.

Töissä kirjoitin ilmoitustaululle, että terveisiä tutuille, rymyän vielä jonkin aikaa kotona. Totta totisesti rymyän, polviani myöten vähintään. Ja ihan omasta vapaasta tahdosta.

Tervetuloa rymyyn mukaan, Lattenainen ja Marsala!

Kuin karhut pesässään

Tkanjuuresta valuu hikeä ohimoille. Napa on märkä... itse asiassa koko nainen on ihan litsis lätsis. Ei roiku allit, ei. Ne ovat krampista jäykät. Mutsi on ihan haba.

Jos joku ei jo arvannut, niin kävin tekemässä juuri lumityöt.

Ei tarvinnut lähteä punttisalille. ;)

ELÄKÖÖN HYÖTYLIIKUNTA!

***

Kun nuo kuvan lumet rösähtävät alas, emme todennäköisesti näe enää keittiönikkunasta pihalle. Sitten me ollaan kuin karhut pesässään.

Äitin näkönen ;)

Eli aamulla oli asiaa äidin syntymäpäivästä:

Ä: Arvatkaas, paljo mie täytän!
KK: No, nelkytkaks.
Ä: (Aha.) Ahaa, no aika lähelle meni...

Myöhemmin perheenäiti peilailee eteisessä, vaikka pitäisi olla jo menossa. Silleen tiirailee omaa kuvaansa arvioiden, silmät sirrillään:

Ä: Onks äiti vanhan näkönen?
KK ja RR: (korrekti hiljaisuus)
Ä: (hieman kovemmalla äänellä) Hei, oonks mä vanhan näkönen???
RR: No et.
KK: Sä oot äitin näkönen.

Aha.

No, pitänee olla sitten ihan tyytyväinen, vai?

***

Kuvassa on Minin ja mun yhteistyönä askartelema toukka, jonka typy halusi tehdä ehdottomasti ystävälleen Imatralle. Se ei siis ole äiti, ainakaan tiettävästi. Mini alkoi omatoimisesti pujottelutyön (kun ne helmet ynnä muut tykötarpeet ovat olleet levällään jo jonkin aikaa) ja ilmoitti heti sen olevan X-kaverille.

Nyt kaverin toukka ja toukkakirje ovat postilaatikossa matkalla itään. :)

Nyt äkkiä siivoomaan. Illalla meillä on pitsabileet! :DD

Olen täpinöissäni...

Olen täpinöissäni siksi, että minulla on ehkä ihan pieni mahdollisuus siirtää töihinmenoa ja pitää lapset kotona kevään ja kesän.

Olemme kyllä sitten (jos nytkin) aikas persaukisia, mutta eipähän tarvitse hakea kaikille kolmelle päivähoitopaikkaa ja sekoittaa vielä Kaaharikallen pakkaakin. Saavat viettää LOMAA koulun alkuun, jos kaikki menee hyvin.

Pidetään peukkuja.



Olen joskus maininnut Kaaharikallen luovuudesta. Luovuuden ja sekamelskan raja on varsin häilyvä, mutta jos osaa perustella moiset viritelmät, niin luovuudeltahan tämäkin vaikuttaa:



Eikö?

Kuvanottohetkellä rakennelmasta oli jo hävinnyt muutama lautapelilaatikko ja joitakin säilytysrasioita.

Joskus sitä ei tiedä, itkeäkö vaiko nauraa. Mutta ei liene epäselvää, kumpaa sitä kannattaisi tehdä.

Ottakaa tekin ilo irti sieltä, mistä saatte. ;)

Taivaalliset lihapullat

400g jauhelihaa
1 suuri leipäviipale, josta poistettu kuoret
2 kananmunaa
1tl kuivattua oreganoa, basilikaa, timjamia tai muita yrttejä
pippuria
merisuolaa
6-8 valkosipulinkynttä murskattuna
1 pieni kelta- tai punasipuli hienonnettuna
3 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuina
1/2 dl oliiviöljyä tai chiliöljyä, jos pidät tulisesta mausta


En laittanut IHAN noin montaa valkosipulinkynttä. Ja nyt vasta huomasin, että unohdin koko öljyn lihapullamassasta (mutta ei se mitään). Paistoin pullat pannulla rasvassa, vaikka yleensä paistan lihapullat uunissa 225C-asteessa, n. 15 min.

Lapsetkin tykkäsivät lihapullista tosi paljon. :)

Ohje samasta kirjasta kuin kasvisvuoka, eli Cappelen Nina; Aikaa ystäville; WSOY

Meillä on kotona toinenkin uusi keittokirja, veljeni perheeltä saatu opus, josta voisin jossain vaiheessa vilauttaa jotain...

Ps. Ei pidä luulla, että täällä oltaisiin Keittiömestareita, ei todellakaan! Mutta vaihtelu virkistää ja jos meillä onnistuu, niin onnistuu kellä vaan. Eli kannattaa kokeilla!

Bon Apetit!

Rokkistara valmiina stagelle

(Reppu on jo pakattu.)



Olen joskus tainnut mainita, että meillä tykätään rokata, siis ihan rokkenrollia. Mini on viime aikoina kunnostautunut sillä saralla ja jossain vaiheessa näette hänet varmaan vähintäänkin Suomen Idolsissa. Mikrofoniin nojailu sujuu jo kuin ammattilaiselta, joten enää ei tarvitse harjoitella kuin muutama laulunpätkä ja lisätä askelkuvioita koreografioihin...

Tuossa kuvan tilanteessa Neiti Rokkari hoilaa todella antaumuksella jotain pipaappoluulan ja enkeli taivaan välillä. Jos joku epäilee kyseisten tyylien sulautumisen mahdottomaksi, niin tervetuloa vaan meille kuuntelemaan.

Mikrofonia meillä ei tarvita, kun on tuo rikkalapio.

(Ja muutenkin kova ääni.)


Mukavaa maanantaipäivää, toivottavasti teitäkin laulattaa!

Kasvisvuoka ja hikoileva munakoiso

Mitä tekee perheenäiti, kun muu perhe lähtee luistelemaan?



Hengähtää, leväyttää uuden keittokirjan auki ja alkaa etsiä ruoka-aineita jääkaapista.



Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä hykerryttävän ihanaa tunnetta, joka kutittaa mielessä jokaisen ainesosan kohdalla. Oi oi, miten hyvää tästä varmaan tulee...



Voihan se olla, etteivät lapset ole ihan samaa mieltä, mutta tarjotaan nyt. Samasta kirjasta löytyy ohje myös taivaallisille lihapullille.

Meinaan kokeilla niitäkin. :)

***

Mozzarellajuuston korvaan tofulla maitoallergian takia. Hikoilutan munakoisoa, vaikkei ohjeessa niin ohjeistettukaan. Ripottelen siis viipaleiden päälle suolaa ja pyyhin jonkin ajan kuluttua "hien" pois. Onkohan turhaa hikoiluttaa munakoisoa?

Lisäksi lisäilen vähän omiani, kuten tapoihini kuuluu. Tällä kertaa valkosipulia. :D

Opus on ystävältä saatu: Cappelen Nina; Aikaa ystävälle, WSOY


EDIT.

HIEMAN MYÖHEMMIN RALLIRADAN KEITTIÖSSÄ:



[sillä hetkellä, kun kasvisvuoka oli jo uunissa...]

Menenkin tästä siivoilemaan tuota kodin sydäntä...

Shoppailua poikien tyyliin

Kävimme torstaina (kiitos venäläisten turistien) koko perheen voimin Prismassa shoppailemassa. Aikomuksena oli toteuttaa kuusivuotiaiden poikien kanssa yhteinen tuumaushetki, että mitäs vaatteita sitä nyt sitten tarvittaisiinkaan. Harvinaista herkkua siis.

Herkkua?

Juuei. Ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Siis poikia. (Liekö nyt suuri yllätys?) Olin alustanut, innostanut, motivoinut ja perustellut, kuinka nyt olisi pojilla ylentärkeä mahdollisuus vaikuttaa oman vaatekaappinsa sisältöön.

Kattia kanssa! Roikkuivat lötköinä supersuurien ostoskärryjen laidoissa, mankuivat ja heittivät kyllästyneen näköisiä katseita. Kaappasivat kärryt pikkusiskoineen ja huudattivat prinsessaan sen minkä kerkesivät. Ja kun äitinsä sai hepulin ja valitti suureen ääneen edelleen jotain merkittävistä vaikutusmahdollisuuksista ja hyvästä käytöksestä, kohauttivat olkapäitään ja huokailivat äänekkäästi. Kaaharikalle pakeni issukan mukana jonnekin kauemmas ja Ralliroope käytti toista taktiikkaa saadakseen äitinsä hiljaiseksi.

Huokaisten hän tökkäsi toista henkaria äitinsä käsissä tyyliin: "No, otetaan nyt sitte toi," ja käänsi tylynä selkänsä.

AUTS!

Arvata saattaa, että molemmat paitavaihtoehdot jäivät kauppaan, sillä marttyyriäiti tuumi, että ei sitte, ei väkisin.

OLKAA ILMAN VAATTEITA SITTEN! JUOSKAA VAIKKA NAKUINA TALVIPAKKASESSA, PRKLE!

(No, en huutanut noin, vaikka mieli teki.)



Kauppareissulta jäi käteen yhdet puuvillaneuleet pojille ja halvat hanskat, joita Ralliroope kuljetti farkkujensa puntissa olevassa renksussa. Siinä ne kiikkuivat ja kahisivat kassoille asti.

Niin, ja supersuuriin kärryihin upposi myös kaksi pussia värikkäitä puuhelmiä, joita Mini tykkää kovasti pujotella. Ja kun kotoa ei löytynyt muka sopivaa lankaa, niin neulepuikko ajoi saman asian.



Syntyi värikäs mato. Vai toukkako tuo on?



Tänään miesväki kävi hiihtämässä ja naisväki lähti kartsalle pyörimään. Mini istui rattaissa ja hoilasi jokaisessa kaupassa enempi tai vähempi äänekkäästi mm. Enkeli taivaan lausui näin ja Tuiki tuiki tähtönen. Taisipa shoppailukansa kuulla myös laulut Tule kanssani Herra Jeesus ja Ihhahhaa ihhahhaa hepo hirnahtaa-aaa... ;)

Ihan sama, kunhan ei laulanut "kikkeli kokkeli, pikkeli pokkeli"-laulua, jonka sanoituksen sanomasta voimme kiitellä perheemme esikoululaisia kavereineen.

Nyt jatkuu löhöilyhetki sohvalla. Mini nukkuu ja perheen herrat ovat jääkiekkomatsissa syömässä hodareita, koikkelehtimassa juoksuradalla ja häiriköimässä urheilukansaa. Minä rentoudun!