torstai 31. maaliskuuta 2011

Fiksun äidin palkinto



Äiti ja tytär kävellä kopsuttelevat asfalttista pyörätietä pitkin leikkipuistoa kohti. Matka meinaa tyssätä alkuunsa, kun tytär syöksyy tämän tästä maahan makaamaan ja valittaa, ettei jaksa kävellä.

Täh?

Kaksikolla on lyhyempi matka kotiin kuin puistoon, joten se isompi ehdottaa takaisin kääntymistä. Mutta pienemmälle se ei käy. Niinpä taivallus jatkuu.

Jossain vaiheessa tytöntyllerö pistääkin yllättäen kutosvaihteen päälle ja äiti jää hölmönä seisomaan keskelle aurinkoista pyörätietä.

Mitäh?

Pikkupimu marssii kädet viuhuen ja määrätietoisesti askeltaen eteenpäin, eikä vilkaisekaan taakseen. Ja äidillä välähtää...

Ketään ei näy. Katu on hiljainen.

Äiti muksahtaa polvilleen maahan ja huudahtaa tyttärelleen, ettei jaksa enää kävellä. Ei siis niin yhtään!

Mitä tekee tytär, pysähtyykö ja tulee nauraen vetämään äitinsä ylös märältä asfaltilta? Ei. Hän melkein pysähtyy, hidastaa jo kulkuaan, mutta alkaakin sitten kävellä ihan tuhatta ja sataa. Kops, kops vaan. Äiti huutaa uudelleen ja pyytää auttamaan, mutta tytär vain kiihdyttää kulkuaan.

Pahus.

Kohta tuo tyttö on jo autotiellä asti, tuumaa äiti ja pistää juoksuksi. Tytär on jo autotien reunassa, kun äiti melkein saavuttaa hänet. Vielä kuin pisteenä iin päälle, äiti huutaa tytölle:

"Et mene sinne autotielle! Pysähdy, tai minä... minä...SUUTUN!!!"

Fiksun äidin fiksuuspalkinto menee tänään... Ylvalle.

-huokaus-


(Kuva ei liity tilanteeseen, vaikka siinä Tytär onkin. Selkä äitiinsä päin.)

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Keskellä viikkoa



TAAS lähti tulppaaneja mukaan kauppareissulla. Olen ajatellut tätä rahojen "haaskausta" näihin kimppuihin sillä mielellä, että jos jätän namipussit kauppaan, voin hyvällä omalla tunnolla ostaa kukkia kotiin. Eikös se olekin ihan kohtalaisen hyvä perustelu tälle yltiöpäiselle kukkien ostohuumalle?

Tällä kertaa lähti mukaan kylläkin KAKSI kimppua.

(Yhteensä viisi euroa.)

Veimme eilen miesväen laskettelukeskukseen tutkimaan käytettyjä "kamoja", kuten pojat asian ilmaisivat. Sillä aikaa me tytöt kävimme ruokakaupassa. Yleensä noissa kaupoissa saa juosta hikihatussa kauppalapun kanssa, mutta nyt (oli ihan outoa, kun) sai kierrellä ihan rauhassa ja kuluttaa aikaa hyllyjen välissä. Olimme nimittäin sopineet, että jos käytetyt kamat lähtevät mukaan, pojat pääsevät heti mäkeen.

Ja he pääsivät. :)

Nyt meidän hurumurmeleilla on omat kypärää vaille valmiit laskettelutamineet ja mäkeen halutaan joka päivä. Kaaharikalle ei vain oikein ymmärrä, miksi siellä mäessä pitää mutkitella, eikä voi vain laskea sata lasissa...

Ja minä olen selittänyt kyllästymiseen asti siitä, kuinka ensin pitää oppia tekniikka ja vasta sitten voi päästellä vähän kovempaa. Eiväthän kilpalaskijatkaan pärjää kisoissa, jos tekniikka ei ole hanskassa.




Tämän aamun tunnelmia tässä. Heräsimme vasta puoli yhdeksältä ja rauhallisen aamun jälkeen piti kiriä hommia kiinni. Eskariin kun ei voinut lähteä, ainakaan tänään, pelkässä pyjamassa...




Hommia piisais kyllä edelleenkin, mutta taidan pistää tuon kodinhoitohuoneen oven vain kiinni. Eivät nuo pyykit sieltä taida mihinkään karata... ;)

Kun pojat tulevat eskarista, me lähdetään hakemaan kilotolkulla luomuhiutaleita ja -ryynejä sekä -jauhoja. Melkein suoraan myllystä.

Voikaa hyvin!

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Äiti kävi ongella...

ja haaviin tarttui asiaa erilaisuudesta...



Jotenkin haipakkaa nämä päivät tuntuvat nyt menevän kesäaikaan siirtymisen jälkeen. Meillä on ollut iltaisinkin puuhaa niin, jotta lasten nukkumaanmeno on viivästynyt. Taidamme siis olla vielä talviajassa?

Meidän villit pojat ovat olleet viime aikoina aika lutusia. Ja herkkiä. Ehkä se on tuo ikä, kun lähestytään koulunalkua, että ollaan niin pieniä ja haavoittuvaisia; vaikka ollaankin muka jo isoja kolleja. Niin, että halutaan yhtäaikaa syliin sykkyrään ja kauemmas kyräilemään.

Kaaharikalle on viime aikoina sanonut aina silloin tällöin, ettei halua eskariin. Yhtenä iltana yritin onkia hänestä tietoja ja ymmärtää, miksi eskariinmeno tuntuu niin vastenmieliseltä. Ei napannut ei, vaikka kuinka yritin onkia hellästi ja painostamatta.

Näinhän minä, että poikaa itketti.

Ja koska en saanut pojasta irti muuta, kuin että kukaan ei ole kiusannut tai pahoittanut hänen mieltään eskarissa, en voinut sillä kertaa muuta kuin tyytyä suukottamaan poskelle. Miten kummassa saan pojan avautumaan myöhemmin, jos en saanut nytkään? Minua itseäni hirvittää se, jos tulevassa koulumaailmassa lapseni joutuisivat esimerkiksi kiusatuiksi, eivätkä he pystyisi puhumaan asiasta minulle tai jollekin muulle turvalliselle aikuiselle. Lapsella täytyy olla uskallusta ja taitoa puhua asioista, jotka hänen mieltään painavat. Muuten ne jäävät möykyksi sinne mielen sopukoihin.

Sanoo kotipsykologi.

No, seuraavana aamuna olin saanut hädin tuskin silmäni auki, kun Kaaharikalle kiipesi viereeni sänkyyn ja alkoi kertoa, mikä hänen mieltään siellä eskarissa painoi. Ja tiedättekös, kivi todella vierähti sydämeltäni! Tai ainakin se siltä tuntui. ;)

Vaikka asiaan ei täydellistä ratkaisua pojan mielestä ollutkaan (eli allergian häviämistä kuin taikasauvan iskusta), niin hän ainakin huomasi sen, että puhuminen kannatti ja olo helpottui. Kyse oli erilaisuudesta ja sen kokemisesta, mistä siellä eskarissa on kyllä viime aikoina puhuttukin paljon. Jotain niistä keskusteluista oli jäänyt itämään ja poika koki olevansa erilainen kuin muut vain sen takia, että haki mielestään erilaisen ruokansa eri paikasta kuin muut.

Niin pieni asia voi olla niin iso asia.

Jos Kaaharikalle onkin nyt huomannut, että hän on erilainen kuin joku muu, niin seuraavaksi hänen olisi hyvä ymmärtää, että me olemme KAIKKI ihan erilaisia. Ei ole kahta samanlaista. Ja hyvä niin.

Eikä se "erilaisuus" loppujen lopuksi välttämättä olekaan niin erilaista, kuin ensalkuun uskoisi. Siitä voi antaa hyvän esimerkin Vinkeän äiti, joka bloggaa TÄÄLLÄ.

Tämä aiheesta tällä erää. Hyvää yötä ja kauniita unia. :)

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Valkosuklaa-karpalo Cookies

Muuntelin tässä vähän aikaa sitten erästä Suklaa Cookies-ohjetta siten, että korvasin osan tummasta suklaasta kuivatuilla karpaloilla. Ohje on TÄÄLLÄ.

Tänään korvasin tumman suklaan valkosuklaalla ja minusta tuntuu, että namimpaa on. ;D

Ja linjat kiittelee, sillä kokeilin tänään myös elämäni ekan kerran kondensoidun maidon keittämistä ja tein Banoffee-kakun vaatekutsuille. Pikkasen kyllä jännitti, sillä jos homma olisi mennyt pieleen, olisin joutunut varmaan vääntämään kiireessä pannukakun. Ja eihän pannukakussa mitään vikaa ole, paitsi etten osaa sellaista oikein paistaa silleen onnistuneesti.

Eli, tosi leipuri se tässä on äänessä, juu. ;)

Mutta uskokaa silti, että Valkosuklaa-karpalo Cookies-keksit ovat hyviä. Kannattaa kokeilla. (Eikä Banoffee-kakkuun tarvita, onneksi, uunia...)

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Liian iso

Samainen ahmattityyny, joka hotkaisi tässä yhtenä päivänä Minin unikaverin, sai tänään yllensä päättelemistä vaille olevan tuubikaulurin. ;)




Koska kauluri näytti varsin ykstoikkoiselta, pyysin perheen toista mannekiinia esittelemään tekelettä vähän edustavammin.




Nopsaan kauluri ylle...

Ei siinä ehtinyt edes langanpätkiä piilottelemaan tai tuubia asettelemaan, sillä kauluri oli tytön mielestä liian iso.




TÄÄ ON LIIAN ISO!!!!

Kauluri lensi sohvan alle ja oli se vaan luojan lykky, että aamulla oltiin imuroitu (ne pölyt sieltä sohvan alta)... Eikä Minin tarvitse kärvistellä liian ison kaulurin kanssa, sillä tuo kauluri menee joitakin kokoja isommalle kaverille. Ihan siis aikuiselle.

Kiitos Ystävämurulle vaatteista ja kattilasta, tämä tulee postitse teille! :D


Ps. Lankaa jäi, joten mitäpä (helppoa) tekisin vajaasta 200g:sta Flipfloppia?

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Ps. Meillä ei ole edes koiraa



Täällä on murmur-aamu. Ainakin mulla.

Kuuden aikaan aamulla joku määrätietoinen Hienohelma tunkemalla tunki viereen ja alkoi siinä samalla jutella mieltään painavia asioita julki. Aika kovalla äänellä. Melkein yhtäaikaa alkoivat kaksi Aamuvirkkua Apinaa leikkinsä, jonka jokaisen vuorosanan kuulin erittäin hyvin talon toiselle puolelle. Nuo Apinat (ja tuo Hienohelma) ovat sitten tosi rakkaita, vaikka Apinoiksi ( ja Hienohelmaksi) nyt tässä kutsunkin.

Toisella Apinalla on silmätulehdus ja minun pitää kohta yritää saada aika terkkulandiaan. Vastahan siellä maanantaina käytiin. (Ihan turha ja hämmentävä käynti.)

Sitten pitää yrittää saada nopea aika hammaslääkärille, jotta tuo katsoisi, pitääkö Minin hammasta hioa, tai jotain. Mini ja Ralliroope kuuntelivat eilen Hevisaurusta, Mini kiipesi lelukoriin ja Ralliroope vetäisi koria sillä seurauksella, että Minin hammas lohkesi. Ihan sellainen hyvä pala lähti.

Sellaista sattuu.

Kaiken Kivan päälle Issukka huikkasi töihin lähtiessään, että hän tulee samoihin aikoihin kuin edellisenä päivänä ja että: "Nähdään iltapäivällä!"

Onko iltapäivä nykyään kello 17.30????

Nyt menen joko mököttämään peiton alle tai laittamaan aamupalaa tälle hupsulle sakille. Ja kohtahan noihin ajanvarauksiinkin voi ruveta soittelemaan. Meneehän se aamupäivä näinkin.

Mökötyksetöntä päivää teille!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Arvaa, mitä tyyny söi?


Tässä on tyyny ja sen päällinen. Enpä olisi kuunaan uskonut, että esittelen sitä joskus täällä blogissa kaikelle kansalle, mutta nyt sen teen. Joku voi jo varmaan keksiäkin, mitä tuo tyyny tänään söi, yhtenä suupalana...

(Näettekö, miten sen masu pikkusen pömpöttää?)



"Hellou!"

Onneksi Norsu (se Minin aito ja oikea unikaveri) oli hotkaistu kuin Punahilkan Isoäiti konsanaan, niinpä sen paksussa nahkassa ei ollut naarmuakaan. Ei siis tarvittu laastaria, lankaa eikä neulaa... Norsuttimen löysi "metsästäjä" Äiti Äitinen melkoisen etsintäoperaation jälkeen.

Tässä äitiyden ohella minulle on ilmeisesti kasvanut pirunsarvien lisäksi jonkintasoinen norsutunnistin ohimoille. Kun ei tuota elikkoa löydetä enää niistä tutuista piilopaikoista, vaan löytämiseen tarvitaan lähestulkoon jo kolmatta silmää. Kun Miniltä itseltään kysyy, minne hän on unikaverinsa laittanut, hän vastaa poikkeuksetta: "Minen muista."

Dementikkotyttären pelastus on siis äidin kyttyrä otsalla.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Jonkinlainen systeemi



Reilun tuhannen silmukan luomisen ja vajaan tuhannen silmukan purkamisen jälkeen ollaan tässä: pyöröpuikoilla on 144 silmukkaa ja 12 palmikkoa. Nyt toivon, että puikot pysyvät koossa loppuun asti, eivätkä silmukat karkaile enää.

Olen retkahtanut kahden työn tekemiseen yhtäaikaa. Palatossuista ensimmäinen on melkein koossa, toinen taas on ihan palasina. Kolmatta hommaa en ota, ennen kuin tossut on tehty.

***

Tänä aamuna meillä kävi härdelli kylässä; toisinaan se kyllä tuntuu asuvan meillä, mutta tänään se onneksi vain piipahti. Eskariin ja muskariin lähtö oli aivan fiasko, kun eteisessä yksi hihhuloi selinmakuulla, toinen hanskat varpaissa ja kolmas päätti olla itsepäinen kuin aasi. Minä (en ollut se aasi, vaan) pyörin keskellä vaateröykkiötä kuin karusellissa ja yritin toimia kuin valkohansikkainen liikennepoliisi.

Ei oikein onnistunut.

Liikenne niin sanotusti ruuhkautui ja syntyi melkein mellakka. Ja kaiken tuon keskellä pojat muistivat, että tänään tarvitaan eskariin jumppavaatteet. Jumppavaatteet?!? Desilitra hikeä holahti kainaloihin samantein.

Ja puhelin soi.

Mihin kummaan ovat hävinneet organisointi- ennakointi ja ajatustenlukutaitoni? Nehän ovat joka äidin monitoimikassissa ihan vakiovarusteina. Se kassi taisi olla tänä aamuna hukassa sekin...

Ihan kauhulla ajattelen töihinlähtöä, siis sitä, että kuinka kummassa selviän moisesta aamurumbasta, kun en meinaa pysyä perässä nytkään? Tätähän olen ihmetellyt ennenkin, enkös? Pitäisi keksiä jonkinlainen systeemi, jotta emme löydä itseämme koulusta pelkissä pikkareissa ja vain yksi sukka jalassa (sekin nurinpäin) tai työpaikalta pelkissä rintsikoissa ja reikäisissä kalsareissa. Se kun ei välttämättä ole kovin mieltä ylentävä näkykään edes.

Tietysti voisimme paneutua näin alkuun lähinnä siihen, että edes joku meistä löytää itsensä sieltä mistä pitääkin, sovittuun kellonaikaan. Vaikka sitten pelkissä alusvaatteissa.

Sitä systeemiä olisi syytä ruveta hiomaan jo nyt.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Blondi tuli taloon ja rouva kävi kutsuilla



Perjantaisen kauppareissun yhteydessä kotiin kantautui taas uusi tulppaanikimppu. En raaskinut ostaa kuin yhden, vaikka mallailinkin yhteen kahta eriväristä kimppua. Blondi kimppu tuli valittua jälleen; joskin ensi kerralla taidan täräyttää jo vahvempia värejä maljakkoon...

Kotiin tultuamme huomasin yhden kukista olevan poikki, joten etsimällä etsin sille pientä kippoa, kuppia tai pulloa. Loppujen lopuksi löysin tuon kuvassa pilkottavan Issukan kummitytön askarteleman tuikkukupin, jota emme tosin uskalla käyttää tuikkukuppina. Pilttipurkit kun voivat kuumentuessaan särkyä pahoin seuraamuksin.

***

Eilisestä ei sen enempää, kuin että olin jossain vaiheessa valmis lähtemään hyvinkin lyhyellä varoitusajalla lähipubiin kaljalle. Nimi- ja osoitetiedot sekä kalja- ja taksirahat kaulapussissa. Se kertookin jo paljon se, sillä en edes juo kaljaa...

No, mutta se mielentila meni ohi. Vain päänsärky jäi.

Päänsärystä (ja kierrätysroskista) pääsin eroon hyötyliikuntalenkillä tänään aamupäivällä. Illalla istuinkin sitten erään naapurin luona kahvimuki ja pullalautanen sylissä ja tankkasin ihan hyvällä omallatunnolla emännän herkullisia tarjottavia. Osallistuin nimittäin pitkästä aikaa astiakutsuille.

Esittelijä oli oikeasti oikein mukava, joskin hän puhui niin paljon ja niin hurjalla vauhdilla, että siinä jää jo Mininkin puhetulva toiseksi mennen tullen. ;) Tiedättehän ne markkinoiden helppoheikit, jotka puhuvat ja myyvät hyvinkin sujuvasanaisesti niin, etteivät siinä muut ehdi juutakaan sanomaan välissä? Tässä oli nyt sellainen rouva.

Siinä vaiheessa, kun esittelijä alkoi kertoa käytännön asioista, minä olin jo niin pihalla ja puhetulvan pökerryttämä, etten enää erottanut asiaa asian vierestä. Silloin oletin tietäväni hyvinkin selvästi sen, miltä mahtaa tuntua ADHD-lapsesta, kun päiväkoti- tai kouluryhmässä opettaja ohjeistaa lapsia, huomauttaa siitä ja muistuttaa tästä. Muut jaksavat kuunnella ja keskittyä, mutta tämä eräs ei saa ongittua informaatiotulvasta sitä oleellista.

Mitä pitikään tehdä???

Vai pitikö mitään? Ei varmaan.

Paitsi syödä lautanen tyhjäksi ja kiittää emäntää.

***

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Suklaa-karpalo Cookies

150g voita tai leivontamargariinia
1,25 dl sokeria
1,25 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
3,25 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
½ tl suolaa
yhteensä 2,75 dl pieneksi paloiteltua taloussuklaata ja pieneksi pilkottuja kuivattuja karpaloita

Vatkaa pehmeä voi tai margariini, sokeri, fariinisokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmuna. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, sooda ja suola keskenään ja lisää vaahdon joukkoon parissa erässä. Lisää lopuksi suklaapalat ja kuivatut karpalot.

Nostele ruokalusikalla taikinanokareita pellille. Taikina leviää uunissa, joten jätä leviämisvaraa runsaasti. Paista 200C asteessa 10-12 min tai kunnes kakkuset ovat kauniin vaaleanruskeita ja kypsiä myös pohjasta.

***

Oli pakko laittaa tämä ohje itselleni tänne muistiin, mutta tästä sen voi kuka tahansa makeannälkäinen napata mukaansa. Alkuperäinen ohje on täältä. Toisin sanoen lisäsin ohjeeseen vain kuivatut karpalot, joita ostin ekaa kertaa kaupasta tässä männäviikolla.

Saimme tänään naapurista muovikassillisen siellä pieneksi jääneitä vaatteita meidän pojille, joten ajattelin viedä sinne kiitokseksi näitä keksejä. Oravannahkameininkiä siis... ;)

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Haluuks Mini turpaan??



Tänä aamuna puurolautasten äärellä tapahtui kummia. Yhtäkkiä jonkintasoisen sananvaihdon päätteeksi Ralliroope heitti ilmaan Minille osoitetun, ylimielisen, kysymyksensä:

"Haluuks sie Mini turpaan??"

Että mitä??? Ensin passitin pojan jäähylle, jonka aikana paasasin muille lapsille siitä, kuinka meistä kenelläkään ei ensinnäkään ole turpaa ja toisekseen kenellekään ei koskaan ikimaailmassa mennä sanomaan tuollaisia uhkailuja. Ja koska tapoihini, paha kyllä, kuuluu se paasaaminen, niin annoin tulla sitten oikein kunnolla puhetta puheen perään.

Kun poika palasi viivytellen pöytään, jatkoin asian käsittelyä hieman rauhallisemmin, mutta perusteellisesti. Lähes keskutelusävyyn. Minä en ikimaailmassa halua, että kukaan tulee koskaan uhkailemaan omia lapsiani turpaanvedolla (tai millään muullakaan), joten heidänkään ei tarvitse moista kukkoilua harrastaa. Nii-in, kukkoilua, sano mun sanoneen!

Perustelin, analysoin ja kyselin niin kauan, että Ralliroope tuhahti jo tyyliin "okei mama, kyllä mie uskon". Mutta uskonko minä, että hän uskoo?

Tähän hätään on pakko uskoa.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Kevätsää lämmittää...



Harmauden, hämäryyden ja pakkasen vastapainona meitä hellii nyt kevätaurinko! Öisin on vielä tosi kylmää, mutta päivisin aurinko lämmittää jo todella ihanasti.





Nämä kuvat ovat eilisiä. Kun söimme korvapuusteja ulkovaraston rappusilla ja käänsin katseeni kohti aurinkoa, silloin kehräsin kuin kissa ja pistin silmät kiinni. Kohta lapset pääsevät tekemään puroja ja kanavia hiekkaan, se on varmaa se. Sanoinkin eilen naapurille, että niin kauan kuin pihamme on hiekalla, lapset saavat kaivella, tiettyyn rajaan asti, niitä ojiansa.






Vesihommat ovat alkaneet ja se tietää lisähaastetta vaatehuollolle. Tänä aamuna etsin kumisaappaita ja kurahousuja, jotka ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen talven aikana. Olen aika varma, että Issukka on ne johonkin piilottanut, mutta... ;)



Pikkupimulla on nyt ihan hurja puheripuli. Hän iskee tarinaa tuossa selkäni takana niin, että epäilen hänen olevan puheliaampi kuin minä olin tuossa iässä. Ja se on paljon se. Toisaalta, neiti ei nukkunut kuin varmaan vartin tirsat, joten kaipa sitä sitten senkin takia nyt pulisuttaa. Kone käy kierroksilla. ;)

Minun tekisi mieli lähteä pihalle, mutta täytyy laittaa ruoka ennen kuin pojat tulevat eskarista. Sitten syödään ja lähdetään viemään Kaaharikallea jumppaan. Ja kun tulemme kotiin, lähden samantien käsityöpiiriin sen vaaleanpunaisen Murheenkryyni-luomukseni kanssa, josta kerroin yhdessä aiemmassa postauksessani. Sen luomuksen, jonka olen aloittanut yhdeksän kertaa ja jonka onnistuin tekemään kieroksi (sitä ette vielä tienneetkään), mutta jota EN aio enää purkaa. Ystäväni ymmärtää kyllä, että on parempi ottaa vastaan tämä uniikki, rakkauella ja sisulla väkerretty kauluri, kuin odottaa Sitä Täydellistä Luomusta syntyväksi...

Mutta nyt täytyy lopetella ja mennä katsomaan, mitä tuo laulava kaksivuotias tuolla keittiössä oikein kuuluu rypistelevän.

Aurinko helliköön teidänkin päiväänne!

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Auringonsäteiden metsästystä


Ihana aurinko! Kotihommat ovat hieman retuperällä, mutta ehtiihän tuota. Yritin äsken metsästää kameralla auringonsäteitä vähän sieltä sun täältä, mutta loppujen lopuksi niitä löytyi paremmin omin silmin kuin linssin läpi.

No, tuossa on yksi auringonpaiste. ;D

Tänään olemme viettäneet pyjama-aamua. Päivävaatteet puetaan vasta sitten, kun on ihan pakko. Eli ihan pian...


Aurinkoista päivää teillekin!

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Vielä kerran



Vielä yhden kerran lumesta, sitten alkaa jo riittää kyseinen aihe.

Eilen rysähtivät lumet etupihalle niin, että lumirautakin irtosi. Jouduimme Minin kanssa kiipeämään lumikinoksen yli päästäksemme hakemaan poikia eskarista. Illalla Issukka kaivoi lumivyöryn keskelle kanavan, josta pääsemme nyt kulkemaan, ja pudotti loputkin lumet katolta.

Juuri silloin, kun lapset yrittivät nukahtaa yöunilleen.

Miniä hirvitti ja valvotti, mutta pojat nukahtivat nopeasti kaverin synttärikemujen väsyttäminä. Itse kuuntelin rytinää ja lumen vyörymistä ja pelkäsin, että kohta miehelle sattuu siellä katolla jotain. Valjaista huolimatta.

Ajatella, mikä huoli siitä nousee, kun mies kiipeää omakotitalon katolle turvavaljaiden kanssa... Ja mikä huoli ja paniikki, jos aalto veisi mennessään. Alan panikoida, kun ajattelen sitä, että iso aalto veisi omat lapseni. Pakko olla ajattelematta, sillä muuten ahdistaa liikaa.

Heille ei saa sattua mitään pahaa.

Niin ajatteli moni siellä Japanissakin. Ettei omille lapsille saa tapahtua mitään pahaa. Ja kuitenkin niin kävi.

Ja minä murehdin täällä tätä lumenmäärää...

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Siipien havinaa ja vähän muutakin...

Viikonloppua olemme viettäneet aika ristiriitaisissa tunnelmissa. Vaikka meillä on täällä kaikki melko hyvin, Japanin tapahtumat ovat saaneet levottomaksi. Ainakin minut. Toivon sinne paljon enkelin siipien havinaa.

Omat pikkumurheet tuntuvat nyt pieniltä.



Sain tänään hankittua langat ystävän tuubikauluria varten. Saimme heiltä vastikään pari pussillista hyviä käytettyjä vaatteita ja ihan uuden kattilan, ja maksuksi sovimme tuubikaulurin. :)

Aloitin suunnittelun ja neulomisen päiväkahvittelun lomassa ja jatkoin sitä ulkoilun jälkeen ajatuksella: "yksi kerros vain ja sitten lämmitän keitonjämät perheelle..."



En muistanut, että nämä pyöröpuikot ovat olleet eräiden "raviohjastajien" hyppysissä ja puikonpää irtosi siinä hötäkässä. Olin tuikannut puikonpään sen enempiä ajattelematta takaisin ja unohtanut koko jutun.

Nyt kävi niin sanotusti ohrasesti (kuten kuvasta näkyy) ja jouduin aloittamaan silmukoiden luomisen alusta, sen viidennen kerran. Vähänkö kiukutti. Myöhemmin kiukutti kyllä vielä lisää, sillä tein ihan selvän virheen ja tällä hetkellä osittain purettu neulos lojuu meidän päiväpeitteellä ihan samassa asennnossa kuin se siihen jokunen tunti sitten lennähti.

PERIKSI EI ANNETA!!!!!

Joko sisukkuuden tai silkan tyhmyyden ansiosta aion aloittaa silmukoiden luomisen vielä tänään uudelleen. Olisiko se jo kuudes kerta tämän päivän aikana? No, niin tai näin, niin on tässä sisuuntumisessa se hyvä puoli, että kiukunpuuskan siivittämänä sain siivottua melkein kaikki astiakaapit ja -laatikot keittiössä. ;)

Nyt iltapalalle.

Enkelin siipien havinaa myös teille.

Ps. Jos pyöröpuikoista irtoaa puikko, onko se vielä pelastettavissa? Miten tai millä saan puikon pysymään varmasti nyörissään? Liimalla, teipillä...? Minulla kävi kyllä tuuri, että omistan toisetkin samankokoiset puikot, mutta haluaisin pelastaa myös tämän onnettoman, joka rötköttää tuossa alimmassa kuvassa.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Lunta, lunta ja... joulupukki?

Jos eilen valitin lumipyrystä vähän, niin tänään iski lumi ja pyry suoraan vyön alle. Yöllä putosivat lumet katolta ryminän kanssa ja keittiön ikkunan eteen nousi muuri. Kun sitten aamulla raottelin sälekaihtimia ja lirkuttelin lapsille, että tulkaas katsomaan, kun ikkunan edessä on paljon lunta, meinasivat silmät pudota päästä!

Lumimuurin lisäksi näin pihalla Issukan jalanjäljet syvässä lumessa ja taivaalta pyrytti lisää paljon sakeammin kuin edellisenä päivänä.

AAARGH!!!



Voin sanoa, että jos tässä on joskus tullut työnnettyä tuota lunta tuolla pihalla tyrät ryskyen ja peräsuoli paukkuen (tai no, ei nyt ihan paukkuen, mutta pitkänä kuitenkin), niin tänään oli sellainen aamupäivä. Sitten litsläts-hikimärkänä kauppaan, ennen kuin lumitilanne ehtii karata taas käsistä. Kauppakaverina minulla oli äänekäs pikkupimu, joka kailotti kirkkaalla ja kuuluvalla äänellään: "Kato äiti, joulupukki!!", ainakin 38 kertaa viiden minuutin aikana. Minä luulin hänen tarkoittavan naapurinsetää, jolla ei ole edes partaa, mutta totuus seisoikin selkäni takana; eikä suinkaan siellä naapurinsetänä maitohyllyjen luona. Vanhahko parrakas herra vilkaisi kerran, jonka jälkeen hyssyttelin omaa tytöntylleröäni ja kerroin, että oikea joulupukki on nyt lomalla, tuo setä tuolla vain näyttää joulupukilta.

Sen jälkeen minä ja koko myymälä saimme kuulla toiset 38 kertaa, kuinka tuo setä tuolla vain näyttää joulupukilta.

Mutta tuosta lumesta vielä. Tässä ei yhtään auta asiaa se, että Issukka menee töistä suoraan saunailtaan ja tuskinpa hän rupeaa sitten joskus yöllä kotiin tultuaan tekemään lumitöitä, jotta rouvansa pääsee aamulla shoppailureissulle törsäämään viimeisetkin rahansa. (Taisivat mennä jo ruokakauppaan, sitä paitsi.)

Härreguud, että sitä lunta tulee nytkin ihan hirveesti! Maisema on pelkkää valkoista täynnä... Onhan nyt jo maaliskuu, onhan???? (No, oli kuukausi mikä tahansa, niin se ei paljon asiaa auta. Näiden lähitienoiden lumikasat, tai niiden jäänteet, ovat täällä taatusti vielä kesäkuussakin.) No, jos oikein yrittää olla yltiöpositiivinen, niin Minin synttäreillä (toukokuun alussa) voimme ainakin sitten laskea pyllymäkeä etupihalla, takapihalla tai jopa tuolla sivupihalla...




Nyt käännän selkäni tuolle ikkunalle ja tuijottelen vaikka sitten noita kynttilöitä ja kukkia sen aikaa, kun juon kahvikupillisen. Jokohan sitä voisi istuttaa rairuohot kasvamaan?

Terkuin: nimim. "Kevät vaikka väkisin!"

Juuresrieskat



n. 2½ dl juuressosetta (perunaa, porkkanaa, ihan vähän lanttua)
½ tl suolaa
1 kananmuna
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja

Juuressoseeseen lisätään muut aineet ja taikinasta taputellaan kaksi noin 1cm:n paksuista rieskaa. Paistetaan 250C asteessa 15-18 min.

***

Eilen tein Minille ja itselleni ihan vahingossa juuresmuussia. (Eli ensin ajattelin vain keittää juureksia, mutta sitten teinkin muussin.) Meidän lapset tykkäävät peruna-porkkanamuussista, jota kutsun Aurinkomuussiksi, mutta tässä perunasoseessa oli lisäksi ihan vähän lanttua. Tätä aurinkoista muussia jäi tasantarkkaan 2½ dl, joten tein siitä juuresrieskoja illalla.

Ne olivat niin hyviä, että lapset olisivat voineet syödä niitä paljon, paljon enempi! :D

Perunarieskojen ohjeen, johon olisi tullut siis sämpyläjauhoja ja ohrajauhoja, nappasin kirjasta Parasta kotiruokaa; Liimatainen Aura (WSOY). Nyt vain sovelsin aika paljon...

torstai 10. maaliskuuta 2011

Hurjapää meni ja osti kynttilöitä

Nyt on pakko saada jonkintasoista väriterapiaa, sillä ULKONA PYRYTTÄÄ!!!




Onneksi kävimme eilen Minin kanssa kaupassa ostamassa kukkia ja keväisiä kynttilöitä... valmisruoan lisäksi (kuten kuvasta voi nähdä). En ole koskaan ollut pastellisävyisten kynttilöiden ystävä, mutta tänä keväänä ne ovat vetäneet puoleensa. Monen kieltäytymisen jälkeen tartuin eilen kolmeen pöytäkynttilään ja toin kotio.

Olinpa hurjapää. ;)

Kynttilöistä on kuva vielä tuolla alempana. Mutta tuosta valmisruoasta aasinsillan kautta valmistarjottaviin: mua suoraan sanottuna hävettää, että meidän käsityöporukan ainoana täyspäiväisenä kotiäitinä ostan tarjottavat valmiina tai puolivalmiina; kun taas työssäkäyvät naapurini kokeilevat uusia leivontareseptejä ja tarjoavat omatekemiä herkkuja. Eikö sen pitäisi olla vähän niinkuin toisinpäin?

No, yritän päästä eroon joko tästä saamattomuudesta, tai sitten tuosta huonosta omastatunnosta.




Eilen meidän kotona kokoontui siis muutama naapuri tekemään käsitöitä ja tarjosin Rainbow:n vadelmatorttua vaniljavanukkaan kanssa. Mini jäi kotiin ja sai kivan kaverin leikkimään kanssaan muutamaksi tunniksi. Miesväki taas lähti katsomaan jääkiekko-ottelua keskustaan ja tuli kotiin tosi myöhään.





Nyt katsoa tihrustan ulos ikkunasta ja yritän saada selvää, pyryttääkö siellä vielä. Pyryttää tai ei, mutta tuuli on kova. No, Kaaharikalle on ainakin varustautunut hyvin: hänellä on suosikkijääkiekkojoukkueensa pipo silmillään ja uusi suosikkijääkiekkojoukkueensa kaulahuivi moninkerroin kaulan ympäri.

Vielä kun saisi tuon pyjaman vaihdettua lämpöisempiin vaatteisiin ennen eskariin lähtöä, niin jopa pärjäisi tuolla tuulessa ja tuiskussakin.

Toivottavasti teillä on siellä auringonpaistetta.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Kenellä oli möksöpäivä?

Minin turinoita:

"Minä kerään nää [palapelin palaset]. Pieni sinikello käypi nukkumaa, heinä heinäsirrkka soittaa viiluaan. Heinä heinäsirrkka soittaa viiluaan.

Tiittu tiitu tiitu, tiitu tiitu tii.

Tästä on ne palaset ja tehrää näin. Se Muumipappa katsoo tuossa lapsia.

Päivän työt on aika lopettaa."


Kaaharikallen juttu:

"Me ollaan laskettu ja mä menin melkein pisimmälle. Mutta Auvo [nimi muutettu] meni pisimmälle. Ja minä pääsin ekana ylös. Ja me syötiin makkaraa ja mehua juotiin. Äiti, voiaanko juoda mehua tänään? Ja mä olin hurjapää ja sit mä luin lelulehtee siellä eskarissa. Ja mä haluisin, tota, ton työmaan legoista."

Ralliroopen juttu:

"En keksi mitään. Blaa, blaa, blaa."

***

Niin, keksitkö sinä, kuka näistä kolmesta oli eilen kuin persuksille ammuttu karhu? Voin vinkata, että tuo kolmas tarinaniskijä lausui ensalkuun jotain julkaisukelvotonta...

Minun eilinen päivä päättyi ihan mukavasti. Issukka palasi töistä kotiin suklaalevyn, namipussin ja pihalehtien kanssa. Sitten sain kaverin mukaan naisteniltaan ja palasin kotiin Marttana. ;) Kyseessä ei ollut päähänpisto, vaan kyllä sitä liittymistä olin jo entuudestaan miettinyt.

Annettavaa mulla ei hirveästi ole, mutta odotan saavani paljon kyseisestä harrastuksesta. Vai eikö tuo ole ihan elämäntapa? TÄSTÄ kun klikkaat, niin näet lisää.

Ja kuten arvata saattaa, onnistuin äsken julkaisemaan tämän postauksen aivan keskeneräisenä versiona. Siitä on näköjään tullut ihan tapa. Mutta nyt, ihan oikeesti, päätän tämän jutun ihanaan viestiin, jonka sain ystävältäni eilen:

"Kaivapas silmistä unen häivä, muistathan: tänään on naistenpäivä! Etsi siis peili, tsekkaa mahtava leidi: pörröinen tukka, näppyinen naama, känsäinen varvas paljaana. Hyllyvä pylly, roikkuva tissi, silti oot oman elämän missi. Siispä keikuta pyllyä, ketkuta jalkaa, voi mahtavien naisten päivä alkaa!"

Hyvää päivää toivotellen!

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Naistenpäivänä patalaiskana...


Naistenpäivän kunniaksi napsautan heti ensalkuun näkyviin naisellisia kurveja. Pakko tunnustaa, että olin laiska, enkä jaksanut nousta seisomaan. Siispä löhökuva.

Mainitsemisen arvoinen seikka on mielestäni se, että tuo paitulainen, josta vilahtaa vähän helmaa ja vetoketjua, on vaatekappale, joka on jo monasti ollut menossa milloin kirpparille ja sittemmin jo ihan roskiin. Ostin paidanrutaleen lukioikäisenä, siis lähes parikymmentä vuotta sitten.

Kuosihan on... hmmm... ihan 90-luvulle tyypillinen. Oi niitä aikoja!



Sen verran patalaiska olen siis tänään, että kaikki kuvat ovat nyt tästä melkein samaisesta löhöasennosta napsittuja. Jos jutuissani ei ole päätä eikä häntää, niin ei ole kuvissanikaan.

Paitsi että ehkä se punainen lanka on tämä jonkinsorttinen vetelyys. Ja sekakotku. Niin, siitä riittäisi näytettävää - jos vain jaksaisi nousta tästä ylös kuvailemaan...



Viime viikonloppuna ostamani kimppu on juoppo. Minunkin pitäisi juoda vettä enempi, jotta piristyisin. En enää pärjää ilman päiväunia. Väsymyksen syynä taitaa olla kylläkin yökukkuminen, eikä vähäinen vedenjuonti...


Niin, meillä tavarat OVAT hujanhajan.

Viime viikolla typsykkä sai kaveriltaan pieneksi jääneet sormikkaat. Ne ovat todella rakkaat. Siis todella. Ihan niinkuin ne punaiset käytetyt tossut, joita piti tänään esitellä muskarissa sekä ohjaajalle että vieruskaverille.



Sen lisäksi, että meillä kaivataan nyt siivoojaa, meillä kaipaavat paikat pientä tuunausta. Minä haluaisin uuden keittiön, uudet tapetit (tai maalia) lastenhuoneisiin, uuden takkaluukun ja tv-tason (nykyinen "tv-taso" on vanha olkkarin pöytä), uuden sängyn ja yöpöydät ja lamput, koulupöytiä kaksin kappalein ja kenkäeteiseen haluaisin penkin.

Mutta kun minä haluan!

Ai.

No, tuota. Jos minä vaikka kohta siivoaisin tämän keittiön. Ja myöhemmin illalla voisimme siivota nuo lastenhuoneetkin. Ja kenkäeteisen.

Unohdin, että jos aikoo voittaa lotossa, olisi ihan hyvä myös lotota.

Oikein ihanaa NAISTENPÄIVÄÄ kaikille enempi ja vähempi kurvikkaille!

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Viikolla ja viikonloppuna


Viikonloppuna

- juhlimme monen kaverin synttäreitä,
- kävimme kaupoilla koko köörin kanssa,
- melkein ostin monta kerää lankaa,
- pojat ulkoilivat paljon,
- tapasimme ihania ja tärkeitä ihmisiä,
- nukahdin autoon (mikä ei ole kyllä mitään uutta auringon alla),
- ostin pitkästä aikaa tulppaanikimpun ja
- ilmoittauduin Ikea-retkelle.



Tulevalla viikolla

- menemme ehkä perhekahvilaan Minin kanssa,
- musisoimme pitkästä aikaa muskarissa,
- Kaaharikalle menee eskariin kolmen viikon tauon jälkeen,
- varaan pojalle lääkäriajan,
- osallistun ehkä Marttojen järjestämään naisteniltaan,
- lähden käymään Ikeassa ja
- olisi aika harrastaa edes jotain liikuntaa (nilkka ei kestä vielä jumppaa).

Kaikkien arkimenojen lomassa on ihana olla ihan kotonakin.

Toivotan teille rauhallista ja mukavaa viikkoa!

perjantai 4. maaliskuuta 2011

Äiti ja tytär

Tyttö istuu joulupukin sylissä samanikäisen veljensä kanssa. Velipoika istuu mykkänä ja kurkistelee silmälasiensa yli joulupukin partaa. Arvioi. Miettii. Tiirailee taas. Siskonsa suu käy. Pää kallellaan, kädet viuhuen ja eritoten suu alati käyden neiti neljä vee antaa palaa täydeltä laidalta.

Joulupukki parka.

Jos hiljainen poika tajuaakin hämäyksen mahdollisuuden, niin siskonsa ei siitä paljon piittaa, kun on asiaa ja jutunjuurta jaettavaksi asti. Tätä on odotettu kokonainen vuosi. Vuoden verran juttuja kerrottavana...

Reilut kolmekymmentä vuotta myöhemmin eräs pikkutyttö istuu keittiön pöytätasolla ja höpöttää ummetlammet pää kallellaan, silmät ammollaan ja suu alati käyden. Äitinsä pysähtyy katsomaan neitiä.

Tuo ihana tyttö tuossa ON minun tyttäreni.

torstai 3. maaliskuuta 2011

Lomapäivänä



Lapsilla ja minulla oli eilen minilomapäivä. Ajoimme puolitoista tuntia yhteen suuntaan ystävien luokse viettämään ihanaa päivää ja palasimme pimeän tultua kotiin iltapuurolle.

Lähtiessämme olin todella ärtynyt, kun auton dvd-laitteen piuhat olivat jumissa jossain siellä penkkien alla niin, ettemme saaneet (minun pitkäjänteisyydelläni) laitetta toimimaan. Kuvittelin matkasta tulevan täyden katastrofin ja tämän äidin ajomatka alkoi kulmat kurtussa. Ystävä siellä puolentoista tunnin ajomatkan päässä naureskeli vain johtojen jumittumiselle ja käänsi asian niin, että pääsenpähän laulattamaan lapsia kerrankin oikein kunnolla. No, onneksi on siis cd-boxi autossa.

Paitsi että cd-boxi oli tyhjä.

Ihan tyhjä. Ja tämän seikan huomasin vasta tienpäällä. No, kunnellaan sitten radiota ja lauletaan rokkia. (Kulmaryppyni syvenivät entisestään.)

Toivotin lapsille hauskaa matkaa, kuten ajomatkoille lähdettäessä on tapana ja suuntasin isommalle tielle. Päätin katsoa, mitä tuleman pitää.

Meillä oli oikeasti oikein mukava matka. Pojat eivät valittaneet elokuvien puutetta ja kysyivät vain kaksi kertaa koko ajomatkan aikana, että koska oltaisiin perillä. Hyvä pojat! He tiedottivat tämän tästä, kuinka montaa sataa sai ajaa ja kyselivät, miksi joku toinen auto ajoi lujempaa kuin meidän auto. (Koska se toinen auto ajoi ylinopeutta.) Välillä pojat lukivat sarjakuvia ja Mini näytti torkkuvan.

Perillä meillä oli niin hauskaa, että ihan sydänalassa kutittaa, kun asiaa muistelee.

Kiitos ystäville ihanasta päivästä!


[kuvassa jammataan Kaija Koon tahtiin]

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Jälleen kerran luovuudesta



Meillä on perheessä toinenkin luova persoona Kaaharikallen lisäksi. Sellainen, joka yhtäkkiseltään saattaa joutua niin luovuutensa inspiroimaksi, ettei siihen väliin mahdu edes äiti.

Ylläolevassa kuvassa on Lumiukko, joka syntyi erään rauhallisen iltapalahetken jälkeisen siirtymäkaaoksen huipentumana. Siihen ei saanut kukaan kajota, edes äiti. Niinpä tuo ukko toivotti meille vielä hyvät huomenetkin, ennen kuin hävisi nälkäisen rakentajattarensa suihin.

Välillä tuo luovuus ja sen ilmaiseminen saavat miettimään. Missä menee raja kannustamisen ja hillitsemisen välillä kun ilmaisemisen keinot alkavat olla kyseenalaisia? Kun omenapiirakan palaa koristellaan nuudelinpätkillä tai kenkäeteiseen on ilmestymässä huikean kokoinen monumentti popoista. Jälleen kerran sitä joutuu vanhempana tilanteeseen, jossa toivoisi viisaampien sanovan oman näkemyksensä siitä, mikä on lapselle hyväksi. Antaa ilmaista itseään "leikkimällä" ruoalla ja sekoittaa entuudestaankin sekaista kotia?

Sekoittaa ja "leikkiä". Niin negatiivista.

Minussa jylläävät kaksi erilaista puolta kasvattajana. Toinen on se "EI leikitä sillä ruoalla"-tyyppi ja toinen taas "Lapsi saa ilmaista itseään luovasti"-tyyppi. Niin ääripäät, että. Siinä vaiheessa, kun pihakeinun nyörit ja leijan narut ja nauhat olivat ihan kauheassa solmussa viime kesänä, huusin ensin kuin paraskin äänitorvi: "EI, EI ja EI!" Se oli se "EI leikitä sillä ruoalla"-tyyppi. Sitten se "Lapsi saa ilmaista itseään luovasti"-tyyppi tuli ja kampitti sen EI-tyypin, ja sisältä haettiin jostain kätköistä jotain narua, jota sai sitoa rakennustelineisiin. (Ei välttämättä kovin kaunis näky sekään, mutta ah, niin luovaa.)

No, eihän se ihan niin hauskaa ollut lasten mielestä kuin keinujen solmiminen, mutta menetteli. ;)

Mutta siis, koskahan sitä löytäisi sen kultaisen keskitien tässä lasten kasvatuksessa? Että voisi olla yhtäaikaa johdonmukainen ja joustava tai turvalliset rajat asettava ja sopivasti salliva. Ja tiedän, murrosikä on vielä tulossa... Tässä ollaan kasvattajan roolissa vielä aikas alkutekijöissä.

Taidan lähteä päiväunille.