Kun näin lomalla tulee tehtyä juttuja vähän ex tempore, kuten lähteä hummailemaan kukkaostoksille, on kotiinpalattua syytä keksiä lapsille hujauksessa syntyvä lounas. Näin tapahtui tässä yhtenä päivänä ja oli pakko keksiä jotain nopeaa niistä vähistä aineista, joita sattui löytymään. Koska lapset tykkäsivät pikalounaasta kuin hullu puurosta, laitan vinkin myös tänne.
Nopea kalaleipä:
- viipale paahtoleipää paahdettuna
- voita leivän päälle
- cheddar-sulatejuustoviipale
- 2 pannulla paistettua kalapuikkoa
Lisäksi lautaselle:
- tomaattiviipaleita
- niin monta lämmitettyä kasvispyörykkää, kuin pakastimesta löytyy
Valitettavasti meiltä ei löytynyt kuin yksi leipäviipale per ruokailija. Olisivat syöneet kuulema ainakin kahdeksan... Jälkkäriksi söimme mustikkamuffinssit, joita toinen kaksosista oli leiponut ihan ite edellisenä päivänä.
Jämäruoatkin voivat joskus ilahduttaa. :)
Mukavia kesäpäiviä!
torstai 28. kesäkuuta 2012
tiistai 26. kesäkuuta 2012
Tulipahan kokeiltua...
En ole ennen kokeillut, mutta nyt kokeilin.
Annoin tulla täydeltä laidalta pahimpia kirosanoja, mitä mieleen tuli, tänne blogin tyhjälle sivulle. Tuli vain muutama, mutta aika pontevasti tulikin. Pelkkiä laatusanoja ja ihan putkeen.
Ja kyllä helpotti!
Täällä on tänä aamuna ollut sellainen satanallinen sota noiden kahden isomman välillä, etten tiedä itkeäkö vaiko räjähtää. Eikä paljon naurata, ei.
Ensin rälläsivät pyörillä naapurinpojan kanssa pihanurmikot pilalle ja sitten alkoivat juosta tuossa ovella alle viiden minuutin välein valittamassa toisistaan. Kun sitten alkoivat paikat hajoilla ja kepit sinkoilla, otin nulikat puhutteluun.
Ja mitä tapahtuu vain muutaman minuutin kuluttua siitä, kun kollit on puhuttu ojennukseen???
Minä näen tästä keittiönpöydän ääreltä, kuinka olohuoneen ikkunan editse vilahtaa Fiskarssin oranssi harava pystyssä!! Niin, ja ovathan ne kaksi pukariakin siinä, eihän se harava yksin osaa lentää... Mörrikkä ajaa harava tanassa takaa pienempää isoveljeään. Sitä, joka osaa kyllä vetää oikeasta narusta saadakseen veljensä liikkeelle. Ja huuto on sen mukainen.
Siinä sitä mennään, taas!
Annoin tulla täydeltä laidalta pahimpia kirosanoja, mitä mieleen tuli, tänne blogin tyhjälle sivulle. Tuli vain muutama, mutta aika pontevasti tulikin. Pelkkiä laatusanoja ja ihan putkeen.
Ja kyllä helpotti!
Täällä on tänä aamuna ollut sellainen satanallinen sota noiden kahden isomman välillä, etten tiedä itkeäkö vaiko räjähtää. Eikä paljon naurata, ei.
Ensin rälläsivät pyörillä naapurinpojan kanssa pihanurmikot pilalle ja sitten alkoivat juosta tuossa ovella alle viiden minuutin välein valittamassa toisistaan. Kun sitten alkoivat paikat hajoilla ja kepit sinkoilla, otin nulikat puhutteluun.
Ja mitä tapahtuu vain muutaman minuutin kuluttua siitä, kun kollit on puhuttu ojennukseen???
Minä näen tästä keittiönpöydän ääreltä, kuinka olohuoneen ikkunan editse vilahtaa Fiskarssin oranssi harava pystyssä!! Niin, ja ovathan ne kaksi pukariakin siinä, eihän se harava yksin osaa lentää... Mörrikkä ajaa harava tanassa takaa pienempää isoveljeään. Sitä, joka osaa kyllä vetää oikeasta narusta saadakseen veljensä liikkeelle. Ja huuto on sen mukainen.
Siinä sitä mennään, taas!
perjantai 22. kesäkuuta 2012
Ruoanlaitosta
Tietääkö kukaan telkkariohjelmaa, jossa ruoanlaitossa noviisi äiti kokeilee erilaisia herkullisia ruokareseptejä kotioloissa? Tavaa kokkikirjaa kulmat kurtussa, keskittyen. Sopottaa itsekseen ja kerää tarvittavia ainesosia ja kattiloita ja pannuja tyyliin "tää on varmaan ihan hyvä...".
Ja juuri siinä kulmien kurtistusten ja pannulta pärskähtävien käryjen välissä keittiöön pöllähtää tappelevat kaksoset ja janoinen neljävee prinsessa. Tai joku saa hirveät koiskeet eteisessä ja yhden polvi kaipaa laastaria ja mieli sympatiaa... Sen sijaan, että ensiapulaatikosta löytyyy nopeasti se oikeankokoinen tuppo, käteen tarttuukin känsälaastaripakkaus. Ei mene ihan putkeen, ei. Riisiohrat palavat pohjaan ja kanafileet unohtuvat pannulle levyn paahtaessa täysillä.
Voi sitä käryä!
EI. Eihän semmoista ohjelmaa toki ole olemassakaan. Ei, vaikka se on sitä todellista elämää ihanien kokkikirjojen kuvien takana. Sitä elämää, jossa pettymys pitää kääntää tavalla tai toisella voitoksi. Ja elämää, jossa kiitollisuus nousee täydellisyyttä korkeammalle.
Sillä, kun perhe näyttää OIKEASTI nauttivan siitä epätäydellisestä, mutta rakkaudella laitetusta ateriasta, tuntee äiti onnistuneensa. Kun perheen kolleilta lähtevät jalat alta silkasta ilosta nähtyään hyvää ruokaa lautasellaan (niinkin on tapahtunut), voidaan puhua jo täydellisyyttä hipovasta suorituksesta.
Vaikka ateria lautasella ei näytäkään ihan siltä kirjan aterialta, se voi maistua suussa todella hyvältä. Tai ainakin ruoanlaitossa noviisi äiti osaa asian niin selittää...
Ja juuri siinä kulmien kurtistusten ja pannulta pärskähtävien käryjen välissä keittiöön pöllähtää tappelevat kaksoset ja janoinen neljävee prinsessa. Tai joku saa hirveät koiskeet eteisessä ja yhden polvi kaipaa laastaria ja mieli sympatiaa... Sen sijaan, että ensiapulaatikosta löytyyy nopeasti se oikeankokoinen tuppo, käteen tarttuukin känsälaastaripakkaus. Ei mene ihan putkeen, ei. Riisiohrat palavat pohjaan ja kanafileet unohtuvat pannulle levyn paahtaessa täysillä.
Voi sitä käryä!
EI. Eihän semmoista ohjelmaa toki ole olemassakaan. Ei, vaikka se on sitä todellista elämää ihanien kokkikirjojen kuvien takana. Sitä elämää, jossa pettymys pitää kääntää tavalla tai toisella voitoksi. Ja elämää, jossa kiitollisuus nousee täydellisyyttä korkeammalle.
Sillä, kun perhe näyttää OIKEASTI nauttivan siitä epätäydellisestä, mutta rakkaudella laitetusta ateriasta, tuntee äiti onnistuneensa. Kun perheen kolleilta lähtevät jalat alta silkasta ilosta nähtyään hyvää ruokaa lautasellaan (niinkin on tapahtunut), voidaan puhua jo täydellisyyttä hipovasta suorituksesta.
Vaikka ateria lautasella ei näytäkään ihan siltä kirjan aterialta, se voi maistua suussa todella hyvältä. Tai ainakin ruoanlaitossa noviisi äiti osaa asian niin selittää...
torstai 21. kesäkuuta 2012
Sitruunabroileri
6 ohutta broilerin leikettä
pippuria
grillausmaustetta (sis. suolaa)
½ dl jauhoja
8 rkl voita
½ nippua vastahienonnettua persiljaa
1 tl kuivattua rakuunaa
5 rkl sitruunamehua
1 sitruuna
Mausta liha grillausmausteella ja pippurilla. Kääntele jauhoissa.
Kuumenna pannulla 2 rkl voita ja paista leikkeitä molemmin puolin noin 5 minuuttia. Pidä liha lämpimänä.
Sulata loppu voi kattilassa, lisää yrtit ja sitruunamehu ja anna kiehahtaa. Pese sitruuna lämpimällä vedellä ja leikkaa viipaleiksi. Kasta lihapalat sitruunavoihin ja tarjoa sitruunaviipaleilla koristettuina.
Tarjoa lisukkeena ohrariisiä.
***
Tämä ruoka upposi koko perheelle niin hyvin, että teen kyllä useamminkin. Ohje on sovellettu kirjasta Helpot ja nopeat - Kekseliäitä ruokia päivästä päivään.
pippuria
grillausmaustetta (sis. suolaa)
½ dl jauhoja
8 rkl voita
½ nippua vastahienonnettua persiljaa
1 tl kuivattua rakuunaa
5 rkl sitruunamehua
1 sitruuna
Mausta liha grillausmausteella ja pippurilla. Kääntele jauhoissa.
Kuumenna pannulla 2 rkl voita ja paista leikkeitä molemmin puolin noin 5 minuuttia. Pidä liha lämpimänä.
Sulata loppu voi kattilassa, lisää yrtit ja sitruunamehu ja anna kiehahtaa. Pese sitruuna lämpimällä vedellä ja leikkaa viipaleiksi. Kasta lihapalat sitruunavoihin ja tarjoa sitruunaviipaleilla koristettuina.
Tarjoa lisukkeena ohrariisiä.
***
Tämä ruoka upposi koko perheelle niin hyvin, että teen kyllä useamminkin. Ohje on sovellettu kirjasta Helpot ja nopeat - Kekseliäitä ruokia päivästä päivään.
maanantai 18. kesäkuuta 2012
Eksynyt lapsi
Pääsimme Issukan kanssa lauantaina juhlimaan hääparin onnea melkein toiselle puolelle Suomea. Viimeksi olemme olleet häissä kahdeksan vuotta sitten, joten kutsun juhliin otimme vastaan kyllä suurella ilolla ja kiitollisuudella.
Mieluisaan tapahtumaan valmistauduttiin huolella ja antaumuksellakin. Issukka muotoilutti vanhaa ja väljää puvuntakkiaan ompelijalla ja minä mietin viikkotolkulla asukokonaisuuttani. Yhtenä päivänä otin lapset mukaan kaupungille ostaakseni matkalle mukaan (kerrankin) laadukkaita luomivärejä, tarkkaan valikoituja sukkahousuja (koska aina pitää olla kahdet mukana) ja huivin, jotta vanha leninki näyttäisi kuin uudelta. Miksi hankkia uusi, jos pelkällä huivilla saa asuun uutta ilmettä?
Ostosreissulla lapset viihtyivät yllättävän hyvin, joskin jossain vaiheessa huomasin heidän liikkuvan keskustassa kuin lehmälauman. Tai ajokoirien, jotka kadottivat hyvän vainun hetkittäin. Pyörivät siis kuin häkkyrät ja sekkailoivat edestakaisin kuka minnekin.
Argh.
Eräässä hyvässä paikassa jättäydyin taaemmas ja hivuttauduin sivummalle seuraamaan, minne asti laumani etenisi ennenkuin huomaisi minun kadonneen. Ja meniväthän he... Yllättäen esikoinen, joka on yleensä se vilkkain, huomasi katoamiseni ensimmäisenä, palasi luokseni ja alkoi huudella toisten perään. Karanneella kaksikolla oli sen sijaan eksyminen todella lähellä...
Kun kaikki kolme shoppailuassistenttiani olivat jälleen luonani aloin pitää luentoa siitä, miten tärkeää HEIDÄN on pitää minua silmällä, eikä toisin päin. On helpompi pitää yhtä (hidasta) silmällä kuin kolmea (nopeaa). Luentoni keskeytyi, kun huomasimme ihan siinä vieressämme hätääntyneen pojan pyörimässä ympäri ja huutamassa äitiään.
Eksynyt lapsi.
Kuinkas sattuikaan. Omat nössökkäni saivat nyt huomata, miltä se tuntuu, kun eksyy äidistään. Mutta tarina jatkuu vielä (vaikka julkaisinkin sen jo napsauttamalla väärää nappulaa...)
Jonottaessamme infopisteelle kuulutuksen toivossa taaksemme pöllähti mies, joka imelällä äänellään alkoi puhutella tuota eksynyttä poikaa aivan kuin tuntisi lapsen. Kysyin, tunteeko hän poikaa. Ei tuntenut.
ALARM!
Kun mies alkoi silitellä pikkupoikaa ja kysyi, missä tuo asuu, otin ressukkaa olkapäästä kiinni ja sanoin miehelle kyllä hoitavani asian. Kiitos vaan!
Koska kauppakeskuksessa ei ollut yllätyksekseni kuulutustekniikkaa (ainakaan sillä infopisteellä), pyysin poikaa näyttämään sen liikkeen, jossa hän oli äitinsä kanssa viimeksi ollut. Ja sieltä äiti myös löytyi.
Hän ei ollut ilmeisesti edes huomannut poikansa katoamista.
Mieluisaan tapahtumaan valmistauduttiin huolella ja antaumuksellakin. Issukka muotoilutti vanhaa ja väljää puvuntakkiaan ompelijalla ja minä mietin viikkotolkulla asukokonaisuuttani. Yhtenä päivänä otin lapset mukaan kaupungille ostaakseni matkalle mukaan (kerrankin) laadukkaita luomivärejä, tarkkaan valikoituja sukkahousuja (koska aina pitää olla kahdet mukana) ja huivin, jotta vanha leninki näyttäisi kuin uudelta. Miksi hankkia uusi, jos pelkällä huivilla saa asuun uutta ilmettä?
Ostosreissulla lapset viihtyivät yllättävän hyvin, joskin jossain vaiheessa huomasin heidän liikkuvan keskustassa kuin lehmälauman. Tai ajokoirien, jotka kadottivat hyvän vainun hetkittäin. Pyörivät siis kuin häkkyrät ja sekkailoivat edestakaisin kuka minnekin.
Argh.
Eräässä hyvässä paikassa jättäydyin taaemmas ja hivuttauduin sivummalle seuraamaan, minne asti laumani etenisi ennenkuin huomaisi minun kadonneen. Ja meniväthän he... Yllättäen esikoinen, joka on yleensä se vilkkain, huomasi katoamiseni ensimmäisenä, palasi luokseni ja alkoi huudella toisten perään. Karanneella kaksikolla oli sen sijaan eksyminen todella lähellä...
Kun kaikki kolme shoppailuassistenttiani olivat jälleen luonani aloin pitää luentoa siitä, miten tärkeää HEIDÄN on pitää minua silmällä, eikä toisin päin. On helpompi pitää yhtä (hidasta) silmällä kuin kolmea (nopeaa). Luentoni keskeytyi, kun huomasimme ihan siinä vieressämme hätääntyneen pojan pyörimässä ympäri ja huutamassa äitiään.
Eksynyt lapsi.
Kuinkas sattuikaan. Omat nössökkäni saivat nyt huomata, miltä se tuntuu, kun eksyy äidistään. Mutta tarina jatkuu vielä (vaikka julkaisinkin sen jo napsauttamalla väärää nappulaa...)
Jonottaessamme infopisteelle kuulutuksen toivossa taaksemme pöllähti mies, joka imelällä äänellään alkoi puhutella tuota eksynyttä poikaa aivan kuin tuntisi lapsen. Kysyin, tunteeko hän poikaa. Ei tuntenut.
ALARM!
Kun mies alkoi silitellä pikkupoikaa ja kysyi, missä tuo asuu, otin ressukkaa olkapäästä kiinni ja sanoin miehelle kyllä hoitavani asian. Kiitos vaan!
Koska kauppakeskuksessa ei ollut yllätyksekseni kuulutustekniikkaa (ainakaan sillä infopisteellä), pyysin poikaa näyttämään sen liikkeen, jossa hän oli äitinsä kanssa viimeksi ollut. Ja sieltä äiti myös löytyi.
Hän ei ollut ilmeisesti edes huomannut poikansa katoamista.
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Raastaa
Kesäloman kunniaksi kaksosista toinen sairastui niin, että kuumeen ja röhän takia kauan odotettu vierailu ystävien luona piti peruuttaa. Aina kun hänen olonsa on sillä tasolla, että köhiminen jatkuu lakkaamatta ja vain liman oksentelu auttaa hetkeksi, tunnun äitinä taantuvani sinne jonnekin vauvavuosien sumuisiin ja epätoivoisiin hetkiin.
Kun en voi helpottaa vauvani oloa mitenkään.
Turhautuminen oli silloin vauvavuosina se sana, joka kuvasi parhaiten olotilaamme vanhempina. Turhautuminen riittämättömyyteen, lääkäreihin ja vastaanotolta toiselle juoksemiseen. Siitä on seurannut, että jokaisen yskänlääkepulloreseptin kohdalla osaan epäillä. Ja kun yksi lääkäri sanoo yhtä, niin toinen tuumaa toista emmekä me vanhempina enää tiedä, ketä uskoa. Sen jos mitä opimme noina vuosina, että Suomeen tarvitaan lisää päteviä lastenlääkäreitä.
Tuolle lapselle on niin tyypillistä olla epätyypillinen vähän joka asiassa. Oli kyse sitten astmasta, käyttäytymisestä tai avuntarpeesta yleensäkin. Siltikin voin melkeinpä ennustaa, että oli diagnoosi mikä tahansa, niin kohta me olemme jälleen terveysasemalla tai päivystyksessä hengittelemässä Ventolinea spiiralla. Kun mikään muu ei enää tehoa. (Ja kun Ventoline auttaa, niin astmalääkekin tehoaa.)
Olen vaan niin kyllästynyt näihin uusintoihin...
Myönteistä tässä on se, että yleisesti ottaen astma on helpottanut niin paljon, ettei lääkitystä tarvita kuin ajoittain. Näin pahaksi olo äityy vain noin pari tai kolme kertaa vuodessa.
Jokainen kerta tosin raastaa äidin sydäntä.
Kun en voi helpottaa vauvani oloa mitenkään.
Turhautuminen oli silloin vauvavuosina se sana, joka kuvasi parhaiten olotilaamme vanhempina. Turhautuminen riittämättömyyteen, lääkäreihin ja vastaanotolta toiselle juoksemiseen. Siitä on seurannut, että jokaisen yskänlääkepulloreseptin kohdalla osaan epäillä. Ja kun yksi lääkäri sanoo yhtä, niin toinen tuumaa toista emmekä me vanhempina enää tiedä, ketä uskoa. Sen jos mitä opimme noina vuosina, että Suomeen tarvitaan lisää päteviä lastenlääkäreitä.
Tuolle lapselle on niin tyypillistä olla epätyypillinen vähän joka asiassa. Oli kyse sitten astmasta, käyttäytymisestä tai avuntarpeesta yleensäkin. Siltikin voin melkeinpä ennustaa, että oli diagnoosi mikä tahansa, niin kohta me olemme jälleen terveysasemalla tai päivystyksessä hengittelemässä Ventolinea spiiralla. Kun mikään muu ei enää tehoa. (Ja kun Ventoline auttaa, niin astmalääkekin tehoaa.)
Olen vaan niin kyllästynyt näihin uusintoihin...
Myönteistä tässä on se, että yleisesti ottaen astma on helpottanut niin paljon, ettei lääkitystä tarvita kuin ajoittain. Näin pahaksi olo äityy vain noin pari tai kolme kertaa vuodessa.
Jokainen kerta tosin raastaa äidin sydäntä.
lauantai 2. kesäkuuta 2012
Kiitollisuudesta
Juhlahumun keskellä tuntuu olo todella kiitolliselta. Pojilla on niin ihana ja pätevä ope! Ja lapset ovat terveitä. Ja ne ovat niin ihania höttiäisiä kaikesta hihhuloinnista huolimatta. Monestikin se kiitollisuus meinaa unohtua arkikiireiden keskellä, mutta tänään aamulehteä lukiessani ja koulun juhlasalissa istuessani kiitollisuuden tunne iski tajuntaani ihan selvästi.
Se tunne saisi iskeä useamminkin yhtä selkeästi?
Vaikka nyt onkin sateista, odotan innolla valmistujaisjuhliin lähtöä ja huomista ystävien tapaamista. Sade ei lyttää tunnelmaa; pikemminkin tiivistää sitä. ;)
Täten julistan lomakauden alkaneeksi.
Voikaa hyvin!
Se tunne saisi iskeä useamminkin yhtä selkeästi?
Vaikka nyt onkin sateista, odotan innolla valmistujaisjuhliin lähtöä ja huomista ystävien tapaamista. Sade ei lyttää tunnelmaa; pikemminkin tiivistää sitä. ;)
Täten julistan lomakauden alkaneeksi.
Voikaa hyvin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)