Tietääkö kukaan telkkariohjelmaa, jossa ruoanlaitossa noviisi äiti kokeilee erilaisia herkullisia ruokareseptejä kotioloissa? Tavaa kokkikirjaa kulmat kurtussa, keskittyen. Sopottaa itsekseen ja kerää tarvittavia ainesosia ja kattiloita ja pannuja tyyliin "tää on varmaan ihan hyvä...".
Ja juuri siinä kulmien kurtistusten ja pannulta pärskähtävien käryjen välissä keittiöön pöllähtää tappelevat kaksoset ja janoinen neljävee prinsessa. Tai joku saa hirveät koiskeet eteisessä ja yhden polvi kaipaa laastaria ja mieli sympatiaa... Sen sijaan, että ensiapulaatikosta löytyyy nopeasti se oikeankokoinen tuppo, käteen tarttuukin känsälaastaripakkaus. Ei mene ihan putkeen, ei. Riisiohrat palavat pohjaan ja kanafileet unohtuvat pannulle levyn paahtaessa täysillä.
Voi sitä käryä!
EI. Eihän semmoista ohjelmaa toki ole olemassakaan. Ei, vaikka se on sitä todellista elämää ihanien kokkikirjojen kuvien takana. Sitä elämää, jossa pettymys pitää kääntää tavalla tai toisella voitoksi. Ja elämää, jossa kiitollisuus nousee täydellisyyttä korkeammalle.
Sillä, kun perhe näyttää OIKEASTI nauttivan siitä epätäydellisestä, mutta rakkaudella laitetusta ateriasta, tuntee äiti onnistuneensa. Kun perheen kolleilta lähtevät jalat alta silkasta ilosta nähtyään hyvää ruokaa lautasellaan (niinkin on tapahtunut), voidaan puhua jo täydellisyyttä hipovasta suorituksesta.
Vaikka ateria lautasella ei näytäkään ihan siltä kirjan aterialta, se voi maistua suussa todella hyvältä. Tai ainakin ruoanlaitossa noviisi äiti osaa asian niin selittää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti