...ja sen kunniaksi vaihtuivat blogiin hieman keväisemmät värit.
Alla on kuvia blogitauolta. Tauon aikana meille tuli kevät, sain Lauran yhteystiedot ja voitin itse Fredrikan arvonnassa. Kiitos siitä karvakerälle! ;D
Sen sijaan että olisin tehnyt pienen matkan yksin, tein pienen matkan perheen kanssa. Toppatakit ja -housut tiukasti yllä. Lapset olisivat voineet uida tuossa lammikossa!
Mini sai omat ekat pikkulegonsa, joskin isoveljensä otti ne hetkeksi haltuunsa.
Vietimme pari yötä hotellissa. Ja ostimme muutamat akkarit, eli Aku Ankan taskukirjat. "Akkarin" lisäksi nauroimme muillekin hassuille sanoille, kuten "sinkulle". "Sinkku" on sininen, vaikka ensalkuun siitä tulisikin jotain muuta mieleen. ;)
Eskarilaiset ovat siis opettaneet vanhemmilleen, ja pikkusiskolleen, uusia sanoja. Sen täytyy merkitä myös sitä, että he ovat kasvamassa ihan pienistä pojista jo vähän isommiksi. Heillä on jo oma maailmansa ja kaveriporukat alkavat viedä mennessään, luulen.
Kotiin palattuamme meillä meni tovi ennen kuin tajusimme kevään tulleen. Lippikset pitäisi vielä kaivaa jostain ja ostaa uudet kengät. Tällä hetkellä pojilla on tasan tarkaan kolmet kenkulit, joista voi valita sopivimmat tähän vuodenaikaan ja säätilaan: hikoilevat talvikengät, lonksuvat kumisaappaat tai liian tiukat nauhalenkkarit.
Tästä jatketaan.
Oikein aurinkoisia kevätpäiviä!
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
perjantai 15. huhtikuuta 2011
Hidastan tahtia ja huhuilen hetken
Tällä kertaa ei tarvittu jeesusteippiä. Nyt otettiin käyttöön sitä sellaista, mitä kieritetään esimerkiksi jääkiekkomailan ympärille. Sitä sellaista kankaisen tuntuista, mattapintaista...
Miten mulla on nämä teippien nimet näin hukassa???
No, oli teippi mitä tahansa, niin siitä saimme aikaiseksi Minin käsille vähän tekemistä siksi aikaa, että sain ripustettua pyykit kuivumaan. Sillä kertaa kun halusin ripustaa ne ihan itse, ilman apulaista.
Yritän saada täällä kotona hieman järjestystä aikaan. Olen pessyt talvivaatteita ja tehnyt inventaariota eteisen pipo-, lapas- ja villasukkakoreihin. Olen listannut asioita, joita pitäisi tehdä ja huomannut, etten saa yhden päivän aikana tehtyä sitä mitä piti. Enkä edes vaadi itseltäni liikoja. Kyllä eteisen korit pitäisi saada läpikäytyä yhden päivän aikana...
Ai niin, paitsi ei torstaina.
Torstai on muutenkin Se Minuuttiaikataulupäivä, joten oli ajattelematonta tehdä mitään tehtävälistaa sille päivälle. Iltapala-aikaan imuroin vielä hienoa hiekkaa eteisen lattialta ja tuskailin, että vielä jäi hommia tekemättä. Tänään jatkan.
Ja niin jatkaa listakin.
Nyt pidän pienen blogitauon. Annan aikaa kodille ja perheelle. Saatan tehdä pienen matkan ja käyn iltaisin aikaisin nukkumaan. Hidastan tahtia, kun vielä voin, sillä kohta kutsuu työelämä ja sen tuomat haasteet.
Ensin teen ne listan asiat ja sitten hidastan. Tai sitten teen ne listan asiat hidastetusti. Sekin on jo melkoista itsensä armahtamista.
Tai laiskuutta. ;D
Voikaa hyvin!
Ps. Siitä huhuilusta: Laura, käy lukemassa TÄMÄ postaus. Blogitauon jälkeen arvon tossut uudelleen, jos en ole saanut yhteystietojasi. Toivottavasti teillä on kaikki hyvin!
keskiviikko 13. huhtikuuta 2011
Pinnasta on elastisuus hävinnyt
Arkeen palaaminen tautisen ajanjakson jälkeen ei sujunut rauhallisesti tai seesteisesti. Eskariinmeno taisi jännittää, sillä pojat vain röhnöttivät milloin toistensa ja milloin kynnysten päällä hekottamassa ja tirskumassa, kun olisi pitänyt pukea ulkovaatteita ja lähteä.
Aikani minä sitä menoa kattelin, mutta sitten alkoivat hihat palaa. Savukin taisi nousta korvista. Toinen pojista sai mennä ulos pukemaan ja toinen omaan huoneeseensa. Ja minä rähisin vuoroin kummassakin paikassa.
Auta armias.
Muistuvat mieleen ne ajat, kun meillä saattoi mennä puolitoista tuntia uloslähtörituaaleissa. Puolitoista tuntia! Johan siinä ajassa olisi ehtinyt tehdä vaikka mitä kivaa siellä ULKONA, mutta sen sijaan meidän huru-ukot hekottivat hervottomina Heikkeinä eteisen lattialla. Tai toinen hyppeli milloin missäkin. Ei ihme, jos alkoi pikkasen aivoissa tykyttää.
Ja kaksi kertaa päivässä, tietenkin.
Eikä siinä ennen vanhaan auttanut, että olisin puetuttanut ensin toisen ja sitten vasta toisen, kun siinä hommassa olisi mennyt se sama aika kuitenkin. Kun ei voinut toista laittaa valvomatta pihalle (paitsi liekaan, mutta sinnekin poikapoloinen olisi varmaan vahingossa hirttäytynyt) ja ollessaan saman katon alla hulinoivat niin, että se joka oli karanteenissa toisella puolella taloa, sai pukijan ihan sekaisin villeillä "Jiiihaaaa"-huudoillaan ja naurunrätkätyksellään.
Jeesusteipillä suu kiinni?
(Ei tietenkään.)
Jeesusteipistä tuli mieleen, että eilen naapuri soitti juuri (ihme kyllä) rauhalliseen iltapala-aikaan ja pyysi lainaksi jeesusteippiä. Minä siinä ääneen ihmettelin, että jeesusteippiä, mitähän se olikaan. Issukkakin tokaisi, että kyllähän sä nyt jeesusteipin tiedät.
No tiesinhän minä ja tuon puhelun jälkeen tiesivät apinapojatkin, jotka nauroivat vedet silmissä jeesusteipille. En ihmettelisi, jos olisivat pissineet housuihinsakin, kun niin nauroivat. Hepuliheikit putosivat melkein tuoleiltansa. Rauhallisesta iltapalasta ei ollut enää tietoakaan, kun "mopo oli jo karannut".
Jos sitä vaan lähtisi uimaan myötävirtaan ja jättäisi tuon vastavirtaan räpiköimisen jo terveydellisistäkin syistä? Mitähän siitä tulisi? Jos minäkin vaan pötkähtäisin eteisen lattialle hulinoimaan ja hekottelemaan, niin kuinkahan kauan sitä hirnumista kestäisi? Minulla ei ainakaan enää päässä tykyttäisi ja kaikilla olisi hauskaa. Ainakin se hetken.
Mitäs siitä, vaikkei me päästäisi pihaa pidemmälle ja ne jo siellä eskarissakin ihmettelisivät, että missä ne Ralliradan heput luuraa. Mentäisiin sitten, kun ehdittäisiin. Eli tuskin koskaan. Eikä ainakaan ajoissa.
Hellurei aikatauluille ja pukemiselle. Heipat myös asiallisille käytöstavoille ja toisen huomioimiselle. Ei tukanpesua eikä kasviksia. Eikä ainakaan kurahousuja ja saappaita. Kalsarit ja T-paita ovat ihan hyvät, joo.
Mitähän siitä tulisi, niin.
Minä oon pinnaani jo venyttänyt niin, että siitä on jo kaikki elastisuus hävinnyt. Ei meinaa venyä enää, ei. Mutta pakko kai se on yritettävä jokin järjestys tässäkin talossa pitää, kun kerran on sen homman aloittanut.
Juu, ja pojat on poikii. Ja sen lisäksi vielä vähän apinoitakin. Tiedän.
Aikani minä sitä menoa kattelin, mutta sitten alkoivat hihat palaa. Savukin taisi nousta korvista. Toinen pojista sai mennä ulos pukemaan ja toinen omaan huoneeseensa. Ja minä rähisin vuoroin kummassakin paikassa.
Auta armias.
Muistuvat mieleen ne ajat, kun meillä saattoi mennä puolitoista tuntia uloslähtörituaaleissa. Puolitoista tuntia! Johan siinä ajassa olisi ehtinyt tehdä vaikka mitä kivaa siellä ULKONA, mutta sen sijaan meidän huru-ukot hekottivat hervottomina Heikkeinä eteisen lattialla. Tai toinen hyppeli milloin missäkin. Ei ihme, jos alkoi pikkasen aivoissa tykyttää.
Ja kaksi kertaa päivässä, tietenkin.
Eikä siinä ennen vanhaan auttanut, että olisin puetuttanut ensin toisen ja sitten vasta toisen, kun siinä hommassa olisi mennyt se sama aika kuitenkin. Kun ei voinut toista laittaa valvomatta pihalle (paitsi liekaan, mutta sinnekin poikapoloinen olisi varmaan vahingossa hirttäytynyt) ja ollessaan saman katon alla hulinoivat niin, että se joka oli karanteenissa toisella puolella taloa, sai pukijan ihan sekaisin villeillä "Jiiihaaaa"-huudoillaan ja naurunrätkätyksellään.
Jeesusteipillä suu kiinni?
(Ei tietenkään.)
Jeesusteipistä tuli mieleen, että eilen naapuri soitti juuri (ihme kyllä) rauhalliseen iltapala-aikaan ja pyysi lainaksi jeesusteippiä. Minä siinä ääneen ihmettelin, että jeesusteippiä, mitähän se olikaan. Issukkakin tokaisi, että kyllähän sä nyt jeesusteipin tiedät.
No tiesinhän minä ja tuon puhelun jälkeen tiesivät apinapojatkin, jotka nauroivat vedet silmissä jeesusteipille. En ihmettelisi, jos olisivat pissineet housuihinsakin, kun niin nauroivat. Hepuliheikit putosivat melkein tuoleiltansa. Rauhallisesta iltapalasta ei ollut enää tietoakaan, kun "mopo oli jo karannut".
Jos sitä vaan lähtisi uimaan myötävirtaan ja jättäisi tuon vastavirtaan räpiköimisen jo terveydellisistäkin syistä? Mitähän siitä tulisi? Jos minäkin vaan pötkähtäisin eteisen lattialle hulinoimaan ja hekottelemaan, niin kuinkahan kauan sitä hirnumista kestäisi? Minulla ei ainakaan enää päässä tykyttäisi ja kaikilla olisi hauskaa. Ainakin se hetken.
Mitäs siitä, vaikkei me päästäisi pihaa pidemmälle ja ne jo siellä eskarissakin ihmettelisivät, että missä ne Ralliradan heput luuraa. Mentäisiin sitten, kun ehdittäisiin. Eli tuskin koskaan. Eikä ainakaan ajoissa.
Hellurei aikatauluille ja pukemiselle. Heipat myös asiallisille käytöstavoille ja toisen huomioimiselle. Ei tukanpesua eikä kasviksia. Eikä ainakaan kurahousuja ja saappaita. Kalsarit ja T-paita ovat ihan hyvät, joo.
Mitähän siitä tulisi, niin.
Minä oon pinnaani jo venyttänyt niin, että siitä on jo kaikki elastisuus hävinnyt. Ei meinaa venyä enää, ei. Mutta pakko kai se on yritettävä jokin järjestys tässäkin talossa pitää, kun kerran on sen homman aloittanut.
Juu, ja pojat on poikii. Ja sen lisäksi vielä vähän apinoitakin. Tiedän.
tiistai 12. huhtikuuta 2011
Oksentaa, ei oksenna, oksentaa, ei oksen...
Kahvihetket ovat vaihtuneet teehetkiksi. Sen verran tuo sairaanhoitajana häärääminen on vaikuttanut, ettei kahvia tee mieli.
Ulkona olemme käyneet vaihtelevalla porukalla ja tänään iltapäivällä pääsee viimeisinkin ex-potilas ulos vähäksi aikaa. Jos joku tulee lähelle, niin huudamme: "Vatsatautivaara, pysykää loitolla!"
Varmuuden vuoksi.
Misu saa arvontapalkinnoksi tuollaisen violetin tiskirätin. Voipi olla vähän sekundaa, vaikka priimaa yritinkin. Lankakerä meni niin hurjaan solmuun, että vietin muutaman silmukan neulomisen jälkeen aina puolisen tuntia lankoja setviessä. [seliseli ;)]
Mutta toivottavasti lanka"kerän" kanssa nypertäminen ei näy työnjäljessä ja rätti on kestävä ja toimiva.
Nyt huutelen vielä Lauran perään, jotta palatossut pääsisivät matkaan arvonnan voittajalle. :) En mie hätänen ole, mutta kun suunnittelen tässä pientä blogitaukoa, niin ehtisin laittaa postia tulemaan ennen sitä. Ja jokaisessa postauksessa huhuilen, jotta ei jää Lauralta huomaamatta.
Laita Laura siis yhteystietosi kommenttiboxiin, en julkaise sitä viestiä.
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Huhuilen Lauraa!
Voi olla, että arvonnan palkintojen postitus viivästyy, sillä oksutauti kiertää perheessämme taas (tai vielä). Viime yö oli niin hulinaa, että jossain vaiheessa kuulin väsyksissäni harhoja ja juoksentelin talon toisesta päästä toiseen ihan turhaan. Voin taata, että yöjuoksua tuli ainakin se kilometri.
Ja nukuttuja tunteja yhteenlaskien ehkä kolme.
Issukalla on todella hurja työviikko, joten en tiedä, missä vaiheessa pääsen käymään tuolla huoltsikan postipisteellä. Ehkä loppuviikosta, jos pysyn itse terveenä. Tai sitten pyydän naapureita apuun.
Lauraa vielä huhuilen, jotta pääsen laittamaan tossut matkaan.
Ja Dharman toivottelen tervetulleeksi lukijakuntaan. :)
Teidän lukijoiden läsnäolo ilahduttaa suuresti, kuten myös teidän mukavat viestinnekin. Kiitos niistä!
Nyt palailen tuonne pyykkihommiin.
Voikaa hyvin!
Ps. Kuva ei taida liittyä suoranaisesti aiheeseen, vaikka noita hommiahan me täällä kyllä nyt kovasti teemme. Rauhallisia hommia, että toipilas (ja äiti) saa(vat) levättyä. ;)
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Arvonnan voittaja(t)
Arvonta toteutettiin kirjoittamalla osallistujien nimet paperille ja leikkaamalla ne suikaleiksi. Nimisuikaleet laitettiin toiseen tossuun, joka ojennettiin onnettarelle. Tai kahdelle.
Tässä kävi nyt niin, että koska eletään kaksosperheessä, jossa aika usein joudutaan odottamaan, joustamaan ja vuorottelemaan, annoinkin nyt molempien poikien nostaa tossuista yhden paperisuikaleen.
Meillä on siis täällä KAKSI voittajaa!
Toinen tossu siis ekalle ja toinen tokalle?
No, ehkä teen nyt kuitenkin niin, että lähetän koko parin sille ensimmäiselle onnelliselle, eli:
"Mukana, ihanat tossut, juuri tuollaisia olen vailla :)
terv. Laura
8. huhtikuuta 2011 23.25"
Laura saa tossut. :)
"Tietäisin tossuille hyvä kodin. :D
8. huhtikuuta 2011 0.08"
Ja Misu saa jotain muuta, vaikka toisia tossuja en nyt tähän hätään saakaan aikaiseksi. Toivottavasti posti kuitenkin lohduttaa.
Laura ja Misu, laitattehan pikaisesti yhteystietonne kommentteihin. Koska hyväksyn jokaisen kommentin erikseen, en tietenkään julkaise niitä viestejä täällä. Jos et halua laittaa suoraan kotiosoitetta, voit laittaa sähköpostiosoitteen, niin otan yhteyttä.
Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, rutistus ja ajatus teille!
Tässä kävi nyt niin, että koska eletään kaksosperheessä, jossa aika usein joudutaan odottamaan, joustamaan ja vuorottelemaan, annoinkin nyt molempien poikien nostaa tossuista yhden paperisuikaleen.
Meillä on siis täällä KAKSI voittajaa!
Toinen tossu siis ekalle ja toinen tokalle?
No, ehkä teen nyt kuitenkin niin, että lähetän koko parin sille ensimmäiselle onnelliselle, eli:
"Mukana, ihanat tossut, juuri tuollaisia olen vailla :)
terv. Laura
8. huhtikuuta 2011 23.25"
Laura saa tossut. :)
"Tietäisin tossuille hyvä kodin. :D
8. huhtikuuta 2011 0.08"
Ja Misu saa jotain muuta, vaikka toisia tossuja en nyt tähän hätään saakaan aikaiseksi. Toivottavasti posti kuitenkin lohduttaa.
Laura ja Misu, laitattehan pikaisesti yhteystietonne kommentteihin. Koska hyväksyn jokaisen kommentin erikseen, en tietenkään julkaise niitä viestejä täällä. Jos et halua laittaa suoraan kotiosoitetta, voit laittaa sähköpostiosoitteen, niin otan yhteyttä.
Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille, rutistus ja ajatus teille!
lauantai 9. huhtikuuta 2011
Arvontaan voi vielä osallistua...
...jokusen tunnin ajan.
Sen verran käyn tässä hihkaisemassa, että pääsin perjantaina keväisille messuille Helsinkiin ja päivä oli mukava!
Kuvassa on palloesikko, jonka yritän pitää hengissä siihen asti, kunnes maa sulaa. Ja vielä senkin jälkeen... ;) Ostin niitä siis kolme ja toivon, että saisin ne menestymään kevätesikoiden kavereina tuolla kokeilukukkapenkissä.
Kaaharikalle kutsui mua syömään.
Sen verran käyn tässä hihkaisemassa, että pääsin perjantaina keväisille messuille Helsinkiin ja päivä oli mukava!
Kuvassa on palloesikko, jonka yritän pitää hengissä siihen asti, kunnes maa sulaa. Ja vielä senkin jälkeen... ;) Ostin niitä siis kolme ja toivon, että saisin ne menestymään kevätesikoiden kavereina tuolla kokeilukukkapenkissä.
Kaaharikalle kutsui mua syömään.
torstai 7. huhtikuuta 2011
Tööt, tööt!!!
No niin, nyt olisi fanfaarien ja tööttäilyjen paikka, sillä sain juuri hetki sitten valmiiksi kaksi Iisakin Kirkkoa!!!
Nämä palatossut sopivat varmaan parhaiten 38-koon jalkaan, mutta venyvät myös sellaiselle tossuttelijalle, jolle menee 39-koon sirohko popotin.
Niinpä ajattelin tehdä historiaa ja pistää pystyyn ARVONNAN, vaikka olen joskus itselleni vannonutkin, etten koskaan arvo täällä mitään.
Sitä voi näköjään vähän hurahtaa, kun tapahtuu jotain näinkin uskomatonta, kuin tossujen valmiiksi saattaminen. ;D
Joku onnekas (hih, hih, tai onneton) saa palkinnoksi nuo kyseiset tossut. Saumat voivat hieman painaa ja niiden kestävyydestäkään en voi mennä takuuseen, mutta ainakin nuo tossukat ovat tietynlaisella sinnikkyydellä tehdyt ja uniikit.
Joskus ne voivat olla myös erittäin arvokkaat keräilyharvinaisuudet. ;)
Voit osallistua jättämällä viestin kommenttiboxiin. Arvonta-aika päättyy lauantaina 9.4.2011 kello 24 Suomen aikaa.
Osallistua voivat kaikki tutut sekä vähemmän tutut, kunhan jättää viestiin vähintäänkin nimimerkin.
Onnea!
Nämä palatossut sopivat varmaan parhaiten 38-koon jalkaan, mutta venyvät myös sellaiselle tossuttelijalle, jolle menee 39-koon sirohko popotin.
Niinpä ajattelin tehdä historiaa ja pistää pystyyn ARVONNAN, vaikka olen joskus itselleni vannonutkin, etten koskaan arvo täällä mitään.
Sitä voi näköjään vähän hurahtaa, kun tapahtuu jotain näinkin uskomatonta, kuin tossujen valmiiksi saattaminen. ;D
Joku onnekas (hih, hih, tai onneton) saa palkinnoksi nuo kyseiset tossut. Saumat voivat hieman painaa ja niiden kestävyydestäkään en voi mennä takuuseen, mutta ainakin nuo tossukat ovat tietynlaisella sinnikkyydellä tehdyt ja uniikit.
Joskus ne voivat olla myös erittäin arvokkaat keräilyharvinaisuudet. ;)
Voit osallistua jättämällä viestin kommenttiboxiin. Arvonta-aika päättyy lauantaina 9.4.2011 kello 24 Suomen aikaa.
Osallistua voivat kaikki tutut sekä vähemmän tutut, kunhan jättää viestiin vähintäänkin nimimerkin.
Onnea!
Käärmeitä ja pälvikaljuja
Keskiviikon vapaapäivä meni osittain askarrellessa. Minikin jaksoi tehdä käärmeen, mutta loppupäivä menikin sitten huilatessa ja (onneksi vain yhden kerran) oksuvatia haliessa.
Pojat pistin välillä pihalle rymyämään. Sen verran sitten rymysivätkin, että juoksin jossain vaiheessa ulos itsekin ja komensin lopettamaan nurmikon kaivamisen... Ensi kesänä sitten saadaan "ihastella" noita pälvikaljuläikkiä. Grrrr.
Pojat palasivat punaposkisina sisälle ja itsekin olin varsin tyytyväinen, että olivat löytäneet ilmeisesti ihan mukavaa tekemistä keskenään. Tosin suurimman osan ajasta he piileksivät autokatoksen takana, joten pitäisi kai mennä jossain vaiheessa tarkistamaan, mitä siellä on saatu aikaan.
Vauhtiveikot olivat jättäneet ulkovaatteensa tyypilliseen tapaansa hujan hajan eteisen lattialle ja kun vetäisin siitä(kin) herneet nenään ja lähdin hakemaan kameraa ikuistaakseni mokoman sotkun, tuli Ralliroopelle kiirus. Tuo ehti kaapata muutamat todistekappaleet ennen kuin ehdin napata kuvan. Ja kiirus näyttää tuossa kuvassa tosiaan olevan...
Minua hiukkasen jännittää, että onko tämä oksutauti nyt tässä, vai sairastuuko joku perheestä vielä. Jos sairastuu, joudun perumaan huomisen messuretken naapurin kanssa. Pitäkää peukkuja pystyssä, että ollaan terveinä ja pääsen ihastelemaan puutarha- ja sisustusjuttuja Helsingin messukeskukseen.
T: nimim. "Tahtoo Helsinkiin"
keskiviikko 6. huhtikuuta 2011
Eiliset kuraleikit ja yölliset laatoitukset
Täältä tullaan!
Se siitä.
***
Toimeliaan päivän päätteeksi Issukka nökötti työkoneella yöhön asti ja minä kukuin muuten vaan. Olin juuri päässyt lehden kanssa sänkyyn, kun kuulin epämääräistä kurlausta Minin huoneesta.
Meillä toivotettiin epämieluisa oksutauti vastahakoisesti tervetulleeksi ja pyydettiin kääntymään samantien kannoiltaan. Koko yön jännitin, muuttuvatko päivän kuraleikit yölliseksi kurailuksi, mutta ei ainakaan vielä.
Nyt pojatkin viettävät vapaapäivää, sillä jos laatta lentäisi eskarissa, en pääsisi heitä sieltä hakemaan tytön kanssa. Ja kun kerran on mahdollista pitää heidät kotona milloin huvittaa, niin käytämme sitä mahdollisuutta kyllä.
Mitä mieltä te olette?
Jos yksi perheenjäsen on vatsataudissa, pitäisikö muidenkin lasten olla silloin kotona? (Jo senkin takia, etteivät levitä mahdollista pöpöä ympäriinsä?)
Nyt tää lähtis, niinku, antamaan aamupalaa vapaapäiväläisille...
Pysykää terveinä!
Se siitä.
***
Toimeliaan päivän päätteeksi Issukka nökötti työkoneella yöhön asti ja minä kukuin muuten vaan. Olin juuri päässyt lehden kanssa sänkyyn, kun kuulin epämääräistä kurlausta Minin huoneesta.
Meillä toivotettiin epämieluisa oksutauti vastahakoisesti tervetulleeksi ja pyydettiin kääntymään samantien kannoiltaan. Koko yön jännitin, muuttuvatko päivän kuraleikit yölliseksi kurailuksi, mutta ei ainakaan vielä.
Nyt pojatkin viettävät vapaapäivää, sillä jos laatta lentäisi eskarissa, en pääsisi heitä sieltä hakemaan tytön kanssa. Ja kun kerran on mahdollista pitää heidät kotona milloin huvittaa, niin käytämme sitä mahdollisuutta kyllä.
Mitä mieltä te olette?
Jos yksi perheenjäsen on vatsataudissa, pitäisikö muidenkin lasten olla silloin kotona? (Jo senkin takia, etteivät levitä mahdollista pöpöä ympäriinsä?)
Nyt tää lähtis, niinku, antamaan aamupalaa vapaapäiväläisille...
Pysykää terveinä!
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Tiistaina
Kuinkas tässä nyt näin kävi?
Kaurapuuro kiehui hellalle ihan vauhdilla, kun luulin sihinän tulevan leikkivän lapsen suusta. Ja se tulikin sieltä kattilasta. Itse olin juuri naureskelemassa Johannan ehdotukselle (edellisen postauksen kommenteissa) laittaa kyltti pihalle, jossa kannustetaan naapureita tööttäämään joka kerta ohi ajaessaan. Siis ihan sen kunniaksi, että tossut ovat vihdoinkin valmistuneet.
Siis nehän eivät vielä ole, mutta sitten kun ovat.
Nyt en mainitse enää tossuista mitään, en ennen kuin ne ovat valmiit. Tai ainakin toinen niistä.
Tästähän on tovi aikaa, kun taitoin kuumehuuruissa tuossa rappusilla nilkkani ja löysin itseni lumihangesta kontiltani. Se oli silloin kovien pakkasten aikaan, helmikuussa.
Tänä aamuna heräsin Minin tohinoihin. Hän hilppasi olohuoneeseen ja pitkän aikaa oli aivan hiljaista. Sitten hän kuului aukaisevan pattereilla toimivan minipianon ja alkoi laulaa ja soittaa antaumuksella. Niin, että hän veti keuhkot täyteen ilmaa ja antoi äänen kantaa pit-käl-le.
Sanoitus on tuossa ylhäällä...
Nilkka on tosiaan kipeä vieläkin, enkä oikein tiedä, mitä tässä oikein tekisi sen kanssa. Se ei ole turvoksissa nyt, mutta ei sillä kyllä pysty juoksemaan eikä hyppimään. Ei siis jumppaamaankaan. Ei hiihtämään eikä luistelemaan. Se kipeytyy hyvin helposti pienestäkin virheliikkeestä, joskus ihan tavisliikkeestäkin. Niin, ei se kunnossa ole, mutta tulisiko se kuntoon ihan kotikonstein?
Sen tietänee lääkäri, jonka vastaanotolle en ole varannut aikaa. Ja jos varaan, niin se aika on joskus kahden viikon päästä, kun se nilkka voi olla jo kunnossa. Ja sitten se on turha käynti.
Tätä jankkausta olen harrastanut jo kohta kaksi kuukautta.
Muuta ei siitä sen enempää. Vaan olisittepa kuulleet sen Minin laulun... ;D
Laulakaa toisillenne!
Kaurapuuro kiehui hellalle ihan vauhdilla, kun luulin sihinän tulevan leikkivän lapsen suusta. Ja se tulikin sieltä kattilasta. Itse olin juuri naureskelemassa Johannan ehdotukselle (edellisen postauksen kommenteissa) laittaa kyltti pihalle, jossa kannustetaan naapureita tööttäämään joka kerta ohi ajaessaan. Siis ihan sen kunniaksi, että tossut ovat vihdoinkin valmistuneet.
Siis nehän eivät vielä ole, mutta sitten kun ovat.
Nyt en mainitse enää tossuista mitään, en ennen kuin ne ovat valmiit. Tai ainakin toinen niistä.
Tästähän on tovi aikaa, kun taitoin kuumehuuruissa tuossa rappusilla nilkkani ja löysin itseni lumihangesta kontiltani. Se oli silloin kovien pakkasten aikaan, helmikuussa.
Tänä aamuna heräsin Minin tohinoihin. Hän hilppasi olohuoneeseen ja pitkän aikaa oli aivan hiljaista. Sitten hän kuului aukaisevan pattereilla toimivan minipianon ja alkoi laulaa ja soittaa antaumuksella. Niin, että hän veti keuhkot täyteen ilmaa ja antoi äänen kantaa pit-käl-le.
Sanoitus on tuossa ylhäällä...
Nilkka on tosiaan kipeä vieläkin, enkä oikein tiedä, mitä tässä oikein tekisi sen kanssa. Se ei ole turvoksissa nyt, mutta ei sillä kyllä pysty juoksemaan eikä hyppimään. Ei siis jumppaamaankaan. Ei hiihtämään eikä luistelemaan. Se kipeytyy hyvin helposti pienestäkin virheliikkeestä, joskus ihan tavisliikkeestäkin. Niin, ei se kunnossa ole, mutta tulisiko se kuntoon ihan kotikonstein?
Sen tietänee lääkäri, jonka vastaanotolle en ole varannut aikaa. Ja jos varaan, niin se aika on joskus kahden viikon päästä, kun se nilkka voi olla jo kunnossa. Ja sitten se on turha käynti.
Tätä jankkausta olen harrastanut jo kohta kaksi kuukautta.
Muuta ei siitä sen enempää. Vaan olisittepa kuulleet sen Minin laulun... ;D
Laulakaa toisillenne!
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Maanantaina
Tässä Minin pipossa on sellaiset "korvat", kuin ajattelin, että tuossa edellisen postauksen pöllöpipossakin pitäisi olla. Pöllömmät siis. Kun vaaleanpunainen pipo liukui kummitytön isosiskon päähän, tyttö sai samantein sekä pöllöt että pöllön korvat. ;)
Pöllöpipo pääsi siis kaverille, mistä Minikin osasi onneksi iloita. Jos teen Minille samanlaisen pipon, mutta matalampana, niin hänkin saa sitten pöllökorvaisen pöllöpipon.
Tänään olemme kulkeneet kumisaappaissa, joskin minulta puuttuvat ne oikeankokoiset. Pitäisi hankkia uudet kumpparit siis. Haaveilen hai-saappaista, mutta mietin, ovatko ne hyvät metsässä... Nokialaiset ovat siitä hyvät, että niissä on sitä vartta, jos vaikka uppoaa syvään ojaan. Mistä sitä koskaan tietää, missä sitä tulee rämmittyä...
Töihinpaluuseen mennessä ne kumisaappaat on ostettava.
(Joku voi nyt päätellä, että koluan työkseni metsiä ja rämmin ojia myöten...? No, ehkä joskus. Tai aika usein, itse asiassa.)
Olen toivoton tapaus niiden palatossujen kanssa (ketä kyllästyttää jo koko puheenaihe?): sen sijaan, että olisin alkanut koota paloja yhteen, aloinkin neuloa tiskirättiä. Yöhön asti.
Googletin ohjetta ja löysin vaikka miten ihania taidonnäytteitä, joissa oli sydämiä ja nappeja ja etanoita... Ja pyöreitä, pitsiliinan näköisiä. Ajattelin aloittaa kuitenkin ihan helposta versiosta.
Koska puikot olivat melko lyhyet ja lanka liukasta, pistin sinitarrapallerot stoppareiksi puikkojen päihin. Yhtään silmukkaa ei karannut! ;DD
Vanha kikka toimi. :)
Nyt kun olen täällä viime aikoina vilautellut tekeleitäni, on käynyt myös mielessä, tuntuuko moinen aikaansaannosten esittely jonkun mielestä jotenkin leveilyltä? Sellaiselta "Katsokaa kaikki, mitä olen saanut aikaan!"-tyyppiseltä hapatukselta? Niin ei ainakaan ole tarkoitus.
Olen luonteeltani välillä hieman lapsekas; mutta en katso sitä huonoksi asiaksi itsekään. Osaan iloita aidosti pienistäkin onnistumisista tuntematta yhtään ylemmyyttä muita kohtaan. Jos siis osaan nauraa itselleni (ja mollatakin), niin osaan myös iloita vilpittömästi itsestäni. Ja toivon myös, että voisin kannustaa muitakin olemaan hieman lapsekkaita tässä asiassa. Varsinkin lapsellisten, sillä he antavat sitten omille lapsilleen esimerkin, kuinka omista onnistumisistaan voi vilpittömästi iloita.
Jos jostakusta tuntuu siltä, että leveilyksi on mennyt, niin en kyllä mahda sille mitään. Jatkan varmaan edelleenkin käsitöiden vilauttelua. Ainakin ne PALATOSSUT tulevat heti näytille, kun saan ne valmiiksi. Olivat ne sitten suorat, kierot tai muuten vain (epä)onnistuneet. ;)
Ensvuoteen siis.
lauantai 2. huhtikuuta 2011
Hello!
Taas täällä.
Tässä on nyt se "Liian pieni pipoksi Minille", "Kaulaliina" ja "Jokotai". Siitä tulikin liian iso pipo Minille, joten nyt joko pidän nuo ihmekorvat tuolla ensi talveen, kunnes Minin pää on kasvanut tai sitten annan pipottimen samaan perheeseen kuin tuubikaulurinkin. Siellä on kaverilla hieman isompi pää. Sitten olisivat sen perheen äiti ja pikkutytär molemmat hempeissä vaaleanpunaisissa neuleissaan.
Paitsi että sitten pitäisi varmaan neuloa perheen toisellekin tyttärelle jotain... Säärystimet?
Nyt taidan kyllä tehdä ne paljon puhutut (mutta vähän nähdyt) palatossut valmiiksi.
Ei mulla muuta tähän hätään.
Voikaa hyvin!
Napista asiaa
Tänä aamuna käväisimme kaupungilla. Miesväki meni omia menojaan ja osti laskettelukypärät ja -lasit, tyttökööri taas laukkasi nappi- ja lelukaupan kautta tavarataloon.
Olen viime aikoina miettinyt, korostammeko meidän perheessä sukupuolieroja jotenkin liikaa, kun aika usein pojat menevät isänsä kanssa ja tuo typy kulkee minun mukana. Miksen minä olisi esimerkiksi tänään voinut mennä ostamaan niitä kypäriä poikien kanssa ja Issukka Minin kanssa nappeja ja bambu-lankaa...?
No, tuo nyt oli aika huono esimerkki.
Vai oliko?
Olisihan se mielenkiintoista, jos olisimme vaihtaneet paikkoja: millaiset kypärät ja suojalasit olisin ostanut ja toisaalta, millaiset napit ja langat Issukka olisi valinnut...?
Nyt heräsi uteliaisuus.
Lähinnä siis sen puoleen, että minkälaiset valinnat Issukka olisi siellä nappikaupassa tehnyt. Ja miten minä olisin reakoinut, jos napit olisivatkin olleet ihan erilaiset kuin mitä olin kuvitellut niiden etukäteen olevan.
Miten niin oletan, että hän olisi tuonut vääränlaiset napit???
No, niin tai näin, niin en ala napista asiasta enempää, vaan toivotan oikein mukavaa viikonloppua jokaikiselle tänne kurkkaavalle!
perjantai 1. huhtikuuta 2011
Ei pöllömpää
Äidin ja lapsen pikaruokaa lounasaikaan... Olen hurahtanaut kesäkurpitsaan ja lapsetkin alkavat pikkuhiljaa päästä makuun. Pitäisiköhän kokeilla kasvattaa kurpitsat itse ensi kesänä? Olen niin kauhean arka kokeilemaan, vaikka mitä se tekee, jos ei heti onnistukaan? Pitäisi kyllä laajentaa kasvimaata, että sinne saisi mahtumaan kaiken, mitä on ajatellut kasvattavansa.
Pannulla on lisäksi paprikaa ja purkkitonnikalaa, kattilassa nuudeleita.
Kesäkurpitsatonnikala-nuudeleiden lisäksi olen syönyt sanani.
Uhosin tekeväni palatossut valmiiksi, ennen kuin alan tehdä mitään kolmatta työtä tuubikaulurin jälkeen. En tehnyt. Otin eilen langan ja puikot mukaan ompelukerhoon ja aloin suunnitella Minille pipoa. Ihan vaan siksi, ettei tarvitsisi koota palatossuja. Koko illan aikana en saanut aikaiseksi kuin tietyn määrän silmukoita puikolle ja pienenpienen pätkän joustinneuletta. Sitten tyssäsi.
Minulta puuttui suunnitelma ja kärsivällisyys.
Illemmalla istahdin alas työpöydän ääreelle ja katselin muistivihkoni epämääräisiä ja epätoivoisia laskuyrityksiä. Sutattuja ja ylivedetteyjä numeroita, ympyröityjä kohtia ja rasteja. Pelkkää sotkua.
Otin kynän ja aloin vedellä viivoja (numeroiden sijaan) tyhjälle paperille. Silmukka silmukalta. Nurjaa, oikeaa ja tähkän kohtaa. Sain kuvion muodostumaan jo luoduille silmukoille ja jatkoin neulomista. Kunnes.
Minusta alkoi tuntua siltä, että pelkkä koko pipon matkalta syntyvä tähkäkuvio onkin tylsä (tai pikemminkin en vain jaksaisi laskea kerroksia ja heilua apupuikon kanssa). Jospa tästä tulisikin pöllöpipo? Napit silmiksi ja niin edelleen?
Loppujen lopuksi tästä ei taida tulla pipoa laisinkaan, ei ainakaan Minille, sillä silmukoita lienee liian vähän. No, ei se mitään. Koska neulomus on jo noinkin pitkällä, niin tehdään siitä sitten vaikka kaulaliina. Eikö? Jos toiseen päähän tekee jotain muuta kuviota ja sellaisen liinan mentävän halkion, niin eikö se sitten olisi ihan ok?
Kuten huomata saattaa, minusta on tullut lyhytpinnainen tuuliviiri, joka ei tiedä, onko lintu vai kala. Kaikkein eniten tässä harmittaa varmaan se, että eilisiltaisessa ompelukerhossa minulta menivät hyvät jutut ja keskustelunaiheet ohi, kun räknäsin vain silmukoita ja numeroita vuoronperään sohvan syövereissä.
Ensi viikolla taidan jättää käsityöt kotiin. Siten pystyn ainakin osallistumaan ompelukerhon keskusteluihin ja nauttimaan kahviherkuttelusta ilman, että ajatukset pyörivät vain neulomuksessa ja siinä, mitä puikoilla syntyykään... vai syntyykö mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)