sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Parturimestari Paavali ja Kynitty Kana

Sain tänään aamupäivällä Ralliroopen mukaani mustikkametsään. Meillä olikin oikein mukava metsäretki ja saimme kerättyä vajaan ämpärillisen ihan kohtuulliseen aikaan. Aurinko paistoi ja lämmitti juuri sopivasti, mikäs siinä oli metsässä samoillessa, kun eväätkin olivat mieluisat.

Sitten soi puhelin.

Issukka kertoi jotakin saksista ja siitä, että kotiin tultuani joko itkisin tai nauraisin. Todennäköisesti kuitenkin sekä itkisin että nauraisin. Jaahas, enempää en edes halunnut kuulla.

Ja niinhän siinä kävi, että kun tulimme kotiin, tapasin erään Parturimestari Paavalin aikas hiljaisena ja Kynityn Kanan hihittelemästä. Issukkaa ei naurattanut laisinkaan ja minä taas sekä itkin että nauroin yhtäaikaa. Enempi kyllä nauroin, vaikka onhan se harmi, että typykän ihanan pitkät hiukset ovat nyt muisto vain.

Kynitty Kana makoili rentona sohvalla ja totesi, että nyt pitää sitten mennä poikana päiväkotiin. Semmoinen Kana meillä. Tarkoitti ilmeisesti, että poikatukassa; ei tässä sentään sukupuolenleikkausta tehty. (Onneksi.)

Huomenna yritämme ehtiä jossain välissä metsästää ihan oikeata parturia, sillä täytyy myöntää, että vaikka Parturimestari Paavali teki työnsä melko hyvin koulutukseensa nähden, tarvitaan ehkä kuitenkin sitä ammattiparturia tähän hätään...

Nyt marjoja putsailemaan.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Nyt täytyy hehkuttaa!

Sillä tiedättekös, mitä eräät nuoret neidit tekivät sellaista, mistä me vanhemmat rouvat vain haaveilemme?

Neitijoukko kulmakunnillamme pisti töpinäksi ja kokosi yhden talon pihalle pihakirppiksen. Aivan ex tempore me sinne Minin kanssakin hetki sitten menimme.

Ostosten jälkeen meidät ohjattiin herkkupöydän äärelle ja mikäs siinä oli ollessa! :D

Eikä tuo ollut muutoinkaan mikään kiireessä kyhätty rahastus-yritelmä; vaan kaikki myynnissä olleet vaatteet ja tavarat olivat siistejä, kauniisti esillepantuja ja muutoinkin myyntikuntoisia. Ja aivan selvästi tyttöjen vilpittömänä tavoitteena oli saada tavaraa kiertoon, pois nurkista. Yhden roska voi olla toisen aarre... ;)

Yksi äideistä oli lähettyvillä, kuin henkisenä tukena, mutta antoi tyttöjen toimia parhaiden taitojensa mukaan. Asiakaspalvelu oli täyden kympin luokkaa ja sekä ostajat että myyjät taisivat olla perin tyytyväisiä.

Ikinä en ole näin ihanalla kirppiksellä käynyt!!

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Miehen ja vaimon eroja, osa X

Kun perhe valmistautuu lähtemään kesäjuhliin, perheen äiti:

- kirjoittaa onnittelukorttiin tekstin,
- paketoi lahjan,
- peräänkuuluttaa teippiä,
- luennoi koko muulle perheelle (ja naapureille?) siitä, miten pitää toimia, jos huomaa käyttäneensä perheen ainoan teipin loppuun,
- käy suihkussa,

- pistää pyykit kuivumaan,
- kuivattaa tukkaansa föönillä,
- rullaa patukat päähänsä,
- miettii juhla-asunsa uudelleen,
- erottelee riitapukareita,

- etsii lasten juhlavaatteet,
- auttaa lasta vessatouhuissa ja vahtii käsipesut,
- kuivattaa tukkaansa föönillä,
- silittää omat, lasten ja miehensä vaatteet,
- meikkaa (tai ainakin yrittää meikata),

- erottelee riitapukareita,
- lakkaa kyntensä,
- lakkaa myös pikkuprinsessan peukaloiden kynnet,
- miettii juhla-asunsa uudelleen ja
- pohtii, kuinka ruoka ehditään syödä ennen lähtöä...

Mitä tekee perheen isä?

- Pesee ja puunaa auton.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Aito antamisen ilo on se paras lahja!

(Ja köyhillä on halvat huvit...)

Harmittaa tämä blogin kuvattomuus, mutta olen saamaton ja pahoillani siitä. Tämä masiina on niin täynnä, että levytilan ahtaus tekee kepposia, enkä uskalla ladata koneelle enää yhtään kuvaa, ennekuin asia on ratkaistu jotenkin. Nyt ratkaisen asian (hetkellisesti) näyttämällä otteita päivästä sanallisesti.

Toivottavasti saatte edes jonkinlaisen kuvan. ;)

Minulla oli tänään juhlapäivä. Kun ajoin töistä kaupan kautta kotipihaan Issukan punaisella pedolla, hyppäsi pikkupimu pitkä takkutukka iloisesti hulmuten kotirappusille ja ilmoitti naurussasuin ja hurjin desibelein, että Kaaharikallella ja Ralliroopella on paljon lahjoja äidille. Hän hyppäsi vaaleanpunaisen Hello Kitty-potkulautansa päälle ja aikoi jo baanalle, mutta muuttikin mielensä, kun kuuli saavansa sisällä keittiössä mansikoita ja kakkua. (Joskus naisihmiset on helposti lahjottavissa...)

;DD

Samaan aikaan Kaaharikalle rymisteli ulko-ovelle Minin punaisella taaperokärryllä ja virne kasvoilla ulottui vähintäänkin vasemmasta korvasta oikeaan. Siis vähintäänkin. Taaperökärryihin oli aseteltu melkoinen kasa valkoisiin A-nelosiin käärittyjä paketteja, joihin oli kirjoitettu erivärisillä tusseilla: "ONNEA ÄITI!" Joihinkin oli piirretty äidin kuva kukkamaljakoineen ja toisiin taas liimattu tarra.

No johan nyt, enhän minä joulunakaan saa tällaisia määriä lahjoja!

Keittiössä olivat kahvit, kupit, kipot ja leivätkin valmiina, joten pääsin kauppakassien purkamisen jälkeen suoraan kahvipöytään. Ja koska pöydän ympärillä istui kolme lasta kuin kusiaisia housuissa, aloitin pakettien avaamisen kahvittelun lomassa.

Kahvi jäähtyi kuppiin.

Paketeista paljastui muun muassa:

- molemmista päistään teroitettu sininen merirosvolyijykynä (toisesta päästä oli terä katkennut, mutta ei se mitään, koska käärepapereiden seasta löytyi myös),

- kulunut pyyhekumi, jonka voi tökätä sen sinisen merirosvokynän toiseen päähän,

- muistilehtiö, jossa oli jo valmiiksi käsialallani kirjoitettuja muistiinpanoja (eri kätevää, sillä nyt minun ei tarvitse vaivautua kirjoittamaan ylös asioita joita voisin myöhemmin unohtaa... ja jotka olinkin jo unohtanut...),

- paperiauto ja lasten vihreä-punaiset sakset,

- kaunis kivi,

- Issukan ja Ralliroopen mitalit,

- Noitapata-lautapeli, jonka ostin joskus viime vuonna myyjäisistä,

- hamahelmistä tehtyjä taideteoksia sekä

- puuhelmikoruja, joista suurin osa oli Minin omaisuutta.

Lahjapaketteja oli tasan kymmenen, jos on tuleviin koululaisiin uskominen. Itse en pysynyt laskuissa. Jokaisen paketin sisältö oli tarkkaan mietitty ja saajalleen tärkeäksi koettu; vaikka selvää olikin, että tuskin minä ihan oikeasti raaskin kaikkia lahjuksia vastaanottaa. Ne kun ovat niin kovin tärkeitä oikeille omistajilleenkin. Ja osa lahjoistahan oli jo aiemminkin minun. :)

Tällä kertaa Ajatus oli totisesti se tärkein.

Ja pakko myöntää, että ilahduin suunnattomasti saadessani oman muistilehtiön(i) (takaisin) ja helmikoruja. Aito antamisen ilo, jonka näin jokaisen lapsen kasvoilla, oli se paras lahja tänään.

Huomenna on minun vuoroni antaa ihan pieni lahja. Tai ainakin yritän yllättää Issukan jotenkin, kun vietämme hääpäivää. Mitähän minä käärisin valkoiseen A-neloseen? Reikäiset työhanskat vai kerran käytetyn maalisudin...?

Tai sitten jotain ihan muuta. ;)

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Se on helppoo, jos sen vaan muistaa...

Pikkuinen Mini kävi tänään tutustumassa isänsä kanssa tulevaan päiväkotiinsa. Siellä oli ollut monta lasta ja vessa, kuulema.

Siitä on hyvä jatkaa.

Joitakin päiviä sitten, iltatoimien aikaan, muistin, että siellä päiväkodissahan viikataan ne vaatteet nätisti, kun riisuudutaan. Kotona sitä viikkausta ei ole vielä liiemmin harjoiteltu, kuten olettaa saattaa. Ehdotin, että nyt pitäisi jo alkaa viikkausharjoittelut, jotta prinsessapaidat ja -housut pysyisivät siisteinä.

Silloin Kaaharikallen huoneesta kuului kantaaottavasti:

- Ai, SE on kyl helppoo...

- Mut mä en nyt kyl muista, että miten se tehää.


Niinpä.

(Olen huomannut.)

Tsemppiä muillekin viikkaushommien kanssa hikoileville!

Terveisin: Nimim. Laiska Viikkaaja Itsekin

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Kello-ostoksilla

Tervetuloa lukijaksi, Jenni O!

Vaikka päivitystahtini on selkeästi hidastunut, on aivan kertakaikkisen ihanaa, että te täällä kävijät olette jättäneet mukavia viestejä kommenttiboksiin. Kiitos siitä. :)

Lapset ovat vähän kummissaan töihinmenostani, tai pikemminkin siitä, että lähden pois kotoa moneksi tunniksi melkein joka päivä. No, kummastuttaa se minuakin. Eilen menin sorvin äärelle vasta iltapäivällä ja vietimme aamun kuin vapaapäivänä konsanaan. Otin kaksi muksua mukaan rannekello-ostoksille.

Virhe.

He ottivat mukaan sateenvarjonsa, lila-pinkin ja Spidermanin.

Virhe.

Niin, kaikesta etukäteishehkutuksesta huolimatta he pistivät hieman ranttaliksi kultasepänliikkeessä ja kaikki taltioitui varmaan jonnekin filmille. Minä jahkasin ja jahkasin, sillä rannekello on ollut kädessäni viimeksi vuonna 2004. Uuden kellon piti saada aikaan päässäni sellaisen samanlaisen naksahduksen kuin Issukan tavatessani.

You know. ;)

Ei ole ihan sama, minkälainen tiuku ranteessa killuu. Ei, vaikka mukulat huitoisivat sateenvarjoilla sormus-, kello- ja muita arvoesinehyllyjä tai availisivat salaperäisiä kaapinovia.

Loppujen lopuksi pistin lapsista isomman istumaan jäähylle toiselle puolelle puotia ja toisen jalkojeni juureen. Sateenvarjot olin takavarikoinut jo aiemmin. Sitten kuului se naksahdus ja sain kellon, joka ei ole ihan sellainen, kuin etukäteen ajattelin, mutta kuitenkin ihan näköiseni: hento (vaan ei kevyt), yksinkertainen ja kuitenkin aika nätti. Omalla tavallaan. ;)

Mutta ei yhtään ajantasalla.

Huomasin vasta parkkipaikalla, että tiuku näytti ihan väärää aikaa. Olin olettanut kellon oikeaan aikaan laittamisen kuuluvan asiakaspalveluun, varsinkin, kun asiakas ottaa ostoksensa heti käyttöön...

Tämän reissun jälkeen kävi taas mielessä, kannattaako noita hurumurmeleita ottaa ikinä mihinkään mukaan. Että jos kasvattaisi ne vaan tynnyreissä... Mutta eihän ne sitten ikinä opi toimimaan missään.

Jos oppivat nytkään.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Tiuku tikittää tiuhempaan



Päivät ovat täynnä ohjelmaa ja aikatauluja. Aamut alkavat kuuntelemalla kellon armotonta herätyssävelmää ja jatkuvat kellotauluun vilkuilulla. Ja juuri silloin, kun tiuku alkaa tikittää (muka) napakammin ja tiuhempaan, haluaa yksi lapsista näyttää jotain, toinen apuja vaatteiden pukemisessa ja kolmas mukaansa tanssimaan.

Voi, miten mielelläni jäisinkin!

Mutta: "Äitillä on nyt vähän kiire, isi auttaa...", "Oi, oi, nyt kyllä myöhästyn töistä!!" ja "No höh, jos tän nyt teen, niin sitten kyllä tulee kiire ja mun pitää lentää ja mä myöhästyn ja..."

Ihan hirveetä.

Kuka on oikeasti joutunut lentämään töihin, kun on tullut kiire?

En minä ainakaan.

Tänä aamuna tyttö jäi kotirappusille istumaan, kun kipusin autoon lähteäkseni töihin. Siinä tuo istui jalat koukussa, hymyili nii-in kauniisti ja vilkutti. Ja minulla kouraisi jossain syvällä, sillä olisin tahtonut palata ja napata tytön syliini. Pidellä siinä ihan lähellä ja kutittaa nenällä masua, puhua ökkömökkiäis-kieltä ja nauraa yhdessä oman pienen hurumurmelin kanssa.

Ja olisin voinut sen jälkeen pötkähtää sohvalla isompien lasten kanssa ja rapsutella kuin koiraa. Siis sieltä korvan takaa. Lasten pitää saada tietty määrä rapsutuksia päivässä, tiesittekö?

Iltaisin on ollut ihanaa, kun koko perhe on koolla. Vaikka korvissa välillä soikin, kun kaikki kailottavat yhtäaikaa. Ja asioista joutuu vääntämään rautalangalla selkoa ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Semmoista se nyt vaan on.

Nyt menen jatkamaan pakastimen sulatusurakkaa. Ja aamulla herään taas kellon soitantaan, vilkuilen kelloon tämän tästä ja yritän pysyä aikataulussa.

Rentoa viikkoa toivotellen!

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Sattuu ja tapahtuu

Pikapyrähdys täällä.

Meidän vanhempien karkureissu sai hieman ikävän käänteen, kun puhelin soi iltasella ja isovanhemmat kertoivat jotain sattuneen. Minä istuin ystävien saunaterassilla pelkkä pyyhe ympärilläni ja olin ihan kauhusta jäykkänä. Issukka puhui puhelimessa pitkään ja ainoa asia mitä hän sen puhelun aikana paljasti, oli, että toinen pojista oli kaatunut pyörällä.

Ei muuta.

Voitte kuvitella, miltä minusta tuntui. Miljoona ajatusta sekunnissa ja päällimmäisenä tahto mennä lapsen luo. Ja itsesyytökset siinä jossain edellisten välissä. Tietysti.

Puhelun jälkeen selvisi, että Ralliroope oli "liukastunut" hiekkaisella asfaltilla ja satuttanut kätensä. Poika oli viety päivystykseen ja sillä hetkellä hän odotti röntgeniin menoa.

Kiitos suojelusenkeleille!

Ei päävammaa, ei lähikontaktia auton kanssa eikä mitään sen suurempaakaan. Jos olisin kuullut puolenkaan sanan verran aivovammoista, olisin lähtenyt kotiin samantien.

Pelkässä pyyhkeessä.

No, nyt moni muukin kiittelee enkeleitä? ;)

Murtuma on onneksi siisti ja kipsi kädessä ehkä vain kolme viikkoa. Ranteen alaosasta kainaloon, muttei sentään pidemmälle... ;)

Tähän saumaan tuli myös se töihinlähtöni, joten arvata saattaa, että pää on pyörällä. Vilaisu kelloon ja iltapesuille, nyt heti!

Voikaa hyvin!

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Muista aina liikenteessä...


[Tänään ei ollut montaa vaaraa eessä, vaikka tämän typsykän ajolinjat välillä vähän poikkesivatkin...]

Ajoimme aamulla liikennepuistoon. Se on kyllä ihan suosikkipaikka, ja koska siellä on iso polkuauto myös aikuisille, pääsevät äidit ja isätkin polkemaan. Ja mummot. (...Vaaritkin kyllä, mutta tänään he taisivat olla jossain muualla kuin siellä puistossa.)

Yhden mehupillin tankkauksella polki noin tunnin verran. Sitten oli takatukka hiestä märkä ja oli lähdettävä kaupan kautta kotiin. Kaupan pihalta lähti mukaan myös mansikoita, joita napsimme lounaan jälkkäriksi.

Tällainen hellepäivä on minun viimenen varsinainen kotopäiväni. Tänään olisi pitänyt lähteä jo töihin, mutta onneksi katsoin vuoden alussa allakasta, että heinäkuun eka on perjantai. Sen päivän haluan olla vielä kotona, ja onneksi sainkin. Vaikka nyt juuri tuntuu kyllä siltä, että voisin olla kotona vaikka koko heinäkuun. Totta vie, voisin ollakin.

Mutta pitää tehdä vahdinvaihto. Joku siellä töissä odottelee lomallepääsyä...



[Mini antaa suukon omalle nimikkoruusulleen.]

Mini kiikkuu heppakiikussa tuossa selkäni takana kuplavolkkarimekko yllään ja sininen villapipo päässään. Mistä tuo sen pipon löysi??? Kaaharikalle pötköttelee lötkönä sohvalla ja Ralliroope yrittää yllyttää pikkusiskoaan riehumaan, ilkikurinen ilme kasvoillaan. Miten tuo jaksaa? Minä voisin tällä hetkellä maata vaikka viileällä lattialla ja syleksiä kattoon...

Tai no.

Jätetään se syleksely sikseen.

Menen laittamaan lapsille välipalaa ja koitan saada vähän pyykkejä viikattua. Illalla Issukka vie meidät syömään, kesälomansa alkamisen kunniaksi. Minä taas tarjoan maanantaina perheelle kaurapuuroa, ihan vaan töihinmenon kunniaksi...

Todellisuudessa olen ihan intona menossa töihin, vaikka kuulostankin vähän vastentahtoiselta. Tällä lomasäällä taitaa olla oma vaikutuksena lähtöfiiliksiin...?

Nyt tuolta vessanpöntöltä kuuluu jotakuinkin: "Voihan räkä, mikä säkä!!" (Juu-u, neiti rallattaja ehti jo äsken sinnekin.)

Täytyy mennä paperihommiin.

Moikat!

Nautitaan ihanasta kesästä, ollaan sitten töissä tai lomalla!