tiistai 19. heinäkuuta 2011

Aito antamisen ilo on se paras lahja!

(Ja köyhillä on halvat huvit...)

Harmittaa tämä blogin kuvattomuus, mutta olen saamaton ja pahoillani siitä. Tämä masiina on niin täynnä, että levytilan ahtaus tekee kepposia, enkä uskalla ladata koneelle enää yhtään kuvaa, ennekuin asia on ratkaistu jotenkin. Nyt ratkaisen asian (hetkellisesti) näyttämällä otteita päivästä sanallisesti.

Toivottavasti saatte edes jonkinlaisen kuvan. ;)

Minulla oli tänään juhlapäivä. Kun ajoin töistä kaupan kautta kotipihaan Issukan punaisella pedolla, hyppäsi pikkupimu pitkä takkutukka iloisesti hulmuten kotirappusille ja ilmoitti naurussasuin ja hurjin desibelein, että Kaaharikallella ja Ralliroopella on paljon lahjoja äidille. Hän hyppäsi vaaleanpunaisen Hello Kitty-potkulautansa päälle ja aikoi jo baanalle, mutta muuttikin mielensä, kun kuuli saavansa sisällä keittiössä mansikoita ja kakkua. (Joskus naisihmiset on helposti lahjottavissa...)

;DD

Samaan aikaan Kaaharikalle rymisteli ulko-ovelle Minin punaisella taaperokärryllä ja virne kasvoilla ulottui vähintäänkin vasemmasta korvasta oikeaan. Siis vähintäänkin. Taaperökärryihin oli aseteltu melkoinen kasa valkoisiin A-nelosiin käärittyjä paketteja, joihin oli kirjoitettu erivärisillä tusseilla: "ONNEA ÄITI!" Joihinkin oli piirretty äidin kuva kukkamaljakoineen ja toisiin taas liimattu tarra.

No johan nyt, enhän minä joulunakaan saa tällaisia määriä lahjoja!

Keittiössä olivat kahvit, kupit, kipot ja leivätkin valmiina, joten pääsin kauppakassien purkamisen jälkeen suoraan kahvipöytään. Ja koska pöydän ympärillä istui kolme lasta kuin kusiaisia housuissa, aloitin pakettien avaamisen kahvittelun lomassa.

Kahvi jäähtyi kuppiin.

Paketeista paljastui muun muassa:

- molemmista päistään teroitettu sininen merirosvolyijykynä (toisesta päästä oli terä katkennut, mutta ei se mitään, koska käärepapereiden seasta löytyi myös),

- kulunut pyyhekumi, jonka voi tökätä sen sinisen merirosvokynän toiseen päähän,

- muistilehtiö, jossa oli jo valmiiksi käsialallani kirjoitettuja muistiinpanoja (eri kätevää, sillä nyt minun ei tarvitse vaivautua kirjoittamaan ylös asioita joita voisin myöhemmin unohtaa... ja jotka olinkin jo unohtanut...),

- paperiauto ja lasten vihreä-punaiset sakset,

- kaunis kivi,

- Issukan ja Ralliroopen mitalit,

- Noitapata-lautapeli, jonka ostin joskus viime vuonna myyjäisistä,

- hamahelmistä tehtyjä taideteoksia sekä

- puuhelmikoruja, joista suurin osa oli Minin omaisuutta.

Lahjapaketteja oli tasan kymmenen, jos on tuleviin koululaisiin uskominen. Itse en pysynyt laskuissa. Jokaisen paketin sisältö oli tarkkaan mietitty ja saajalleen tärkeäksi koettu; vaikka selvää olikin, että tuskin minä ihan oikeasti raaskin kaikkia lahjuksia vastaanottaa. Ne kun ovat niin kovin tärkeitä oikeille omistajilleenkin. Ja osa lahjoistahan oli jo aiemminkin minun. :)

Tällä kertaa Ajatus oli totisesti se tärkein.

Ja pakko myöntää, että ilahduin suunnattomasti saadessani oman muistilehtiön(i) (takaisin) ja helmikoruja. Aito antamisen ilo, jonka näin jokaisen lapsen kasvoilla, oli se paras lahja tänään.

Huomenna on minun vuoroni antaa ihan pieni lahja. Tai ainakin yritän yllättää Issukan jotenkin, kun vietämme hääpäivää. Mitähän minä käärisin valkoiseen A-neloseen? Reikäiset työhanskat vai kerran käytetyn maalisudin...?

Tai sitten jotain ihan muuta. ;)

Ei kommentteja: