Eilen oli kiva PÄIVÄ

Eilen oli niin kiva päivä lasten kanssa. Rento ja hauska arkinen päivä. Ei mitään kummallista, mutta silti jotenkin erityisen mukava.

Sitten tuli ilta ja helvetti pääsi valloilleen. Kävimme kaupungissa parturireissulla ja vanhan tavan mukaisesti menimme myös The Burgeripaikkaan. Mennessämme yläkertaan vastaan tuli äiti-ihminen kantaen kiukusta raivoavaa lasta. Katseemme kohtasivat. Ajattelin, ettei tuon äidin tarvitse hävetä, sillä sellaistahan tuo elämä lasten kanssa on. On laitettava rajat, ja välillä se tarkoittaa juuri sitä, että on kannettava kiukutteleva lapsi kivasta paikasta pois. Niin, niin. Näinhän se on, tietävät kaikki äiti-ihmiset.

Meidän katraamme ei meinannut pysyä housuissaan ja toinen pojista kimitti innostuneeseen tapaansa kaikki maailman asiat koko ravintolan henkilö- ja asiakaskunnalle. Olimme saapuneet, jos ei kukaan jo kuullut. No, nou hätä.

Pojat saivat ateriansa syötyä ja kirmasivat sinne ihanaan pallomereen liukumäkineen. Näin tautisena aikana olin kauhuissani paikan pöpökannasta (siis nimenomaan sen pallomeren), mutta annoin sitten hysteeristen ajatusteni mennä ja jatkoin oman ateriani syömistä. Antaapa poikien telmiä.

Vaan sittenpä tuli aika lähteä ja tiesin sen olevan vaikeaa varsinkin toiselle pojista. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja pojat olivat jo tuloillaan... Onnittelin jo mielessäni itseäni hyvin onnistuneesta lähtöön ohjaamisesta, kun tapahtui jonkinsorttinen NAPSAHDUS. Naps vain ja hurlumheit päättivät lyöttäytyä yhteen äitiään vastaan ja arvaahan sen, kuinka siinä kävi.

Auta armias, että sitä osaa aikuinen ihminen olla lapsellinen ja vaipua alas. Niinhän siinä sitten talsittiin parkkipaikalle poikien talvitakit kainalossa. Tämä äiti-ihminen ei kantanut kahta viisivuotiasta kainalossaan pihalle, vaan marssi ite etunenässä ja antoi tulla pihalla täydeltä laidalta. Ja pikkupirut koikkelehtivat hihitellen perässä.

Olen vieläkin aivan tööt. Harkitsen alanvaihtoa. Harkitsen ottavani jalat alleni.

Ja arvatkaapa mitä? Illalla otin kauan sitten laivalta ostamani Bailey's-pullon ja tinttasin menemään muiden jo ollessa nukkumassa. Onko sitä masentavampaa näkyä kuin äiti-ihminen, joka yöpuku päällä pämppää makeaa kännijuomaa, katselee telkkaria ja neuloo miehelle pipoa? Tästäkö se alamäki alkoi; vai joko ollaan mäen alla montussa?

Vitsi, että ottaa päähän vieläkin.

T: nimim. "Juodaan viinaa, tullaan viisaammiksi näin..."

Metsäretkellä

Kävimme tänään metsäretkellä ihan ex tempore. Kameraa ei ollut mukana, joten yritän löytää arkistoistani jonkun aiheeseen sopivan kuvan...




Nämä kuvat on otettu kolme vuotta sitten samaisessa paikassa kuin missä tänään käytiin. Tänään tutkittiin ja etsittiin aarteita. Siellä nuo kaksi isompaa etenivät tottuneesti pikkusiskon seuratessa perässä.



Ja välillä hutkittiin. Kepit ovat poikien ehdoton suosikkilelu metsässä! Tänään niitä löydettiin monta. Ralliroope kantoi kahta tärkeää aarrettaan (imuria ja pyssyä); Ralliroope kahmi kaikki vastaantulevat ja ohimenevät risut ja kepit kainaloonsa ja eteni näin ollen hieman hitaammin. Kepit sojottivat ylös, alas ja jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan, mutta lisää piti vain hakea. "Äiti, mulla on ainaskii yks, kaks, kolme... kuus keppiä tässä!"

Ensi kerralla otamme eväät mukaan. Evästaukopaikka on valittu jo...

Höpinää mm. siisteydestä ja harmoniasta

Muutin vähän blogin ulkonäköä, joskaan en tiedä, menikö parempaan suuntaan vai ei. Kaipaan nyt jostakin syystä vaihtelua ja parempi aloittaa näistä pienistä asioista kuin rynnätä suinpäin tekemään jotain isoa ja harkitsematonta. Kuten myymään kaikkea irtaimistoa ja muuttamaan perheen kanssa jonnekin honoluluun. Vai missäs niitä suuria ja toimivia ralliratoja nyt onkaan...?

Vaihtelun lisäksi kaipaan siisteyttä ja harmoniaa, joita ei täällä varikolla kyllä liiemmin ole viime aikoina ollut. MUTTA, onneksi tein sen To do-listan, sillä sen avulla edes jotkin asiat tuntuvat himpun verran edistyvän: eteinen alkaa olla kohta kondiksessa (yläkaapit vielä läpikäymättä) ja siirryn seuraaviin kohteisiin. Varasin tänään kirppispaikan ja alamme pian yhdessä miehen kanssa hinnoitella lastenvaatteita ja -tavaroita. Kyseinen kirppis muuttaa paremmalle paikalle joulukuun alussa, joten sinne asti pitäisi malttaa odottaa.

Pihahommia olemme tehneet yhdessä lasten kanssa. On haravoitu ja raivattu, kärrätty ja kipattu. Ihan kivasti siis. Ja siinä välissä on putsattu hiekkamällejä talon seinästä ja haravoitu lisää. On otettu yhteen (ja istuttu jäähyllä miettimässä) ja sovittu riitoja. Leikitty piilosta ja kaivettu kaivurilla hiekkakaupunkia.

Asiasta toiseen, ja vieläpä ilman aasinsiltaa: Haluaisin vielä muuttaa olohuoneessa huonekalujen paikkoja siten, että sohvalta näkisi takkatulen loimotuksen. Ja telkkari voisi jäädä vähän syrjemmälle. Tällä hetkellä takka jää paitsioon ja telkkari on kaiken keskipisteenä, kuten kuvasta näkyy:



Kuvassa siis Kaaharikalle tyypillisessä telkkarinkatselu-asennossaan ja Mini ihanine helmikoruineen.

Nyt päätän höpöttelyn tähän ja menen lisäämään To do-listaan keskeneräisten neulomusten päättelyn ja kokoamisen. Minin kaulaliina ja neulemekko ovat odottaneet jo tovin viimeistelyä. Ja neulemekkoa neiti tarvitseen jo ensi lauantain synttärijuhlissa...

Siistiä ja harmonista loppuviikkoa kurkistelijoille!

Eksyneen matkamiehen kirous

Olimme laittamassa iltaruokaa uuniin, kun huomasimme vieraan näköisen pojan (n.9-10v) ajavan polkupyörällä pihaan. Kas, ihan vieras poika, mutta kylläpä tuo soittaa ovikelloa, jos on asiaa. Pikkuinen Töpö, Kaaharikalle ja Ralliroope ovat nenä ikkunassa. Vieras matkamies juttelee pihalla yksikseen.

Kohta soi ovikello ja perheen kolmelle pörrötukalle tulee kiirus! Ryntäämme ulko-ovelle (juu-u, minäkin) ja avaamme oven. Kaikki neljä uteliasta ovenraossa.

- Ööö, asuuks ******* täällä?
- Ai hei, ******* asuu tuossa naapurissa. Ihan vieressä, tuossa vihreessä talossa.
- V****!

Poika kääntyy ovelta ja painelee pyöränsä kanssa pihalta pois.

Töpö vilkuttaa perään.

- Heee, heee!

(Väli)raportti eteisen kaappien siivouksesta

To do-listan hommat ovat alkaneet rullata, pikkuhiljaa mutta kuitenkin. Mies osti korisydeemin eteiseen, mutta kun aloin sitä kasata, huomasin siitä puuttuvan melko tärkeitä osia; mukana olivat vain kaksi kehikko-osaa ja neljä koria. Kaikki tukiosat, pidekkeet ynnä muut tärkeät osat puuttuivat paketista. Kyhäelmällä ei ollut mitään toivoa pysyä koossa, ei sitten niin mitään. Ja arvata saattaa, kuka kävi kuumana ja pärski turhautuneisuudessaan. Niinpä ne kaikki takit, housut, pipot, kengät, monot, kaulahuivit, lippalakit, kintaat, villasukat, heijastinliivit, pyöräilykypärät ja sandaalit makasivat muutaman päivän meidän eteisen lattialla, kun Rouva X osoitti mieltään.

Heh heh.

Lauantaina mies kävi asioilla ja toi kootun korihässäkän kotiin asti. Ja rouva aloitti siivousurakan. Leipoi omenakakkua ja laittoi ruokaa samanaikaisesti, joten olihan se varmasti melkoinen näky. Eteisen vaatekaappien siivoustalkoot jatkuvat, sillä hädin tuskin sain vaatteet ynnä muut paikoilleen, kun veljen perhe tuli kylään. Heiluin imurinletkun kanssa ja toivotin odotetut vieraat sisälle. Pölypallojen ja hiekanmurusten sekä koivunlehtien sekaan.

Tänä aamuna Kaaharikalle vaikuttaa himppasen verran kipeältä, joten saattaa olla, että olemme sisällä ja yritän jatkaa projektia. Tai sitten keksimme jotain oivallista tekemistä lasten kanssa. Sellaista, millä saa kämpän vielä enempi sekaisin.

Se taito meiltä löytyy.



Jätän asemapaikkani tietokoneen äärellä ja palaan kotitöiden pariin. Niistän yhden räkänenun ja menen juttelemaan rällääjien kanssa päivän ohjelmasta. Kuuluvat leikkivän ihan onnistuneesti (sovussa ja ehjin nahoin) Kaaharikallen huoneessa.

Mukavaa viikkoa toivotellen!

Ottaa päähän (tiedoksi vaan, jos kukaan ei satu huomaamaan tekstistä)

Meinasin tuossa äsken, että en tuu marisemaan. En tuu, vaan otan kutimet esille ja neulon tytön kaulahuivia. Että saisi edes jotain aikaiseksi lasten päiväuniaikana. Istuin sohvalla ja suhasin menemään: puikot kilisivät ja löivät jo melkein kipunaa, kun ajattelin ärhenteleviä ajatuksia ja murisin mielessäni. Äkäiset olivat liikkeeni ja äkäinen taisi olla lankakeränikin. Perskutarallaa!

Ottaa päähän ja... OTTAA PÄÄHÄN! Tämä sekasotku ja se, että tekee mitä tahansa tai ei mitään, niin ihan sama tulos. Koko ajan saisi lentää kuin päätön kana, eikä siitä saa kuin mahahaavan ja kipeen pään. Ottaa päähän kakarat ja ottaa päähän mies (ja samanaikaseti tiedän rakastavani heitä paljon). Ja ottaa päähän lasten isovanhemmat ja puhelinmyyjät! Ottaa päähän myös oma saamattomuus ja epäonnistumiset pikkuasioissa. Ja likkakin huutelee sängystään!

Sanokaa nyt, herran tähen, että onko tässä iässä (lähempänä neljääkymmentä kuin kolmeekymmentä) jo joitakin naisille tyypillisiä hormonaalisia oireita ennen vaihdevuosia, vai mitä tämä on?!?

En ole sitä tyyppiä, joka aukoisi miehelleen tahallaan päätään (toisin sanoen vittuilisi), mutta tänään sitä tein. Että sekin vielä!

Kun mies palaa asioiltaan, niin minä lähen ulos haravoimaan. Annan palaa Fiskarssini kanssa niin, jotta kellekään ei jää epäselväksi, aikooko rouva saaha puhasta aikaan vai ei. Heilun haravani kanssa ja annan lehdille kyytiä, perkele!

Eiköhän sen jälkeen ole taas vähän tyynempi olo...

Kuvia Varikolta

Ralliroope saa kameran käteensä ja myhäilee tyytyväisenä. Mihinkähän sitä lähtisi kuvia ottamaan...? Jaa, mä otankin kuvan tosta kivestä. Poika suuntaa kameran linssin kohti maata ja keskittyy. Tästä tuli hyvä!

Pian pieni kuvaaja suuntaa takapihalle. Saa olla siellä ihan yksin. Oman tiensä kulkija ja tutkimusmatkailija. Myöhemmin löydän kuvan kameran muistikortilta ja ihastun pojan ottamaan kuvaan; niin, vaikka siinä onkin lohduttoman näköinen pengottu kasvimaa ja hyljätty villiintynyt tuoksuherne. Silti hyvä kuva.

Tänä kesänä potkulautailu on ollut supersuosittua. Tässä tärkeä ajopeli odottamassa baanalle pääsyä. Vielä muutaman kerran ennen talven tuloa...

Peräänkuulutan vielä lasten valokuvaamisen perään. Antakaa lapsille kamera käteen ja nauttikaa yhdessä myös kuvaussessioiden tuloksista! Lapsi näkee linssin läpi paljon enemmän kuin me aikuiset kuvaa katsoessamme. Siksi kuvista olisi hyvä myös keskustella lapsen kanssa.

Meillä on ihan rimpula kamera, mutta hyvällä kameralla tulisi varmasti vieläkin upeampia kuvia.

Rennon letkeää viikonloppua!

Polkupyörä, kirjastoauto ja haahuileva äiti, mikä ei kuulu joukkoon?

Tänään kävimme terveysasemalla tsekkaamassa pikkuisen Töpön kuntoa, sillä yskä on piinannut jo monta viikkoa. Ensimmäisenä epäilin korvatulehdusta, mutta onneksi se ei ollut sitä. Meillä ei ollut autoa käytössä, joten turvauduimme polkupyöriin. Pikkasen kyllä harmitti poikien puolesta, kun he sotkivat liian pienillä ajokeillaan eteenpäin. Meno hyytyi jo ensimmäisessä ylämäessä (tai ensimmäisen kerran jo kotipihalla, jolloin totesin kyllä ihan ykskantaan, ettei kiukuttelu nyt vaan käy. Piste.)

Täytyy kyllä ihastella Ralliroopen ja Kaaharikallen sisukkuutta, sillä mä olisin ollut kyllä varmaan jo itkua vääntämässä, jos olisin joutunut suhaamaan liian pienellä pyörällä moiset ylämäet. Toppavaatteet päällä. Pipo silmillä.

Iltapäivällä voitaisiin ottaa rennosti sohvalla ja katsella lastenohjelmia telkkarista. Tai lueskella kirjastosta lainattuja kirjoja. Kävin tiistaina kirjastoautolla ekan kerran sitten 80-luvun alun ja voin sanoa, että mahtavaa palvelua on! Käykää tekin ihmeessä, jos teillä on vain siihen mahdollisuus. Meillä kirjastoauto pysähtyy ihan tähän samalle kadulle parin viikon välein, mutta vasta pikkasen ennen kahdeksaa illalla, jolloin meillä on yleensä iltasatuaika jo. Mutta ensi kerralla voivat herrat viisveetkin tulla mukaan, jos ovat ehtineet syödä iltapalan ja toimittaa iltapesut sitä ennen. Sitten vaan ulkovaatteet yöpukujen päälle ja menoks. Ja takasin kotiin kirjapinon kanssa...

Ralliroope on innostunut valokuvaamisesta ja pari viikkoa sitten otti kuvia tuossa pihalla. Hänen ottamiaan ovat nämä tämän postauksen kuvatkin. Laitan tänne muitakin otoksia joku kerta, sillä ne on oikeesti tosi kivoja kuvia. Ajatuksella otettu. Toisikohan joulupukki äiteelle uuden kameran?

Tulipahan vaan mieleen.

***

Nyt meen pötköttelemään, sillä viime yö oli todella levoton tuon pikkupimun kanssa.

Terv. nimim. Haahuileva (ja haukotteleva) Emo

Räntäsateen aikaan

Tänä aamuna on kuikuiltu ikkunasta ulos ja ihmetelty räntäsadetta. On polteltu kynttilöitä ja hipsuteltu hämärän hytkeessä. Ulos lähdettiin seikkailumielellä, vaikka vaatekerrosten pukeminen tuntuikin olevan taas erityisen vaikeata. Siis Herra Isoherroille. Koska pukeminen kesti ja kesti (ja toinen pojista seisoi päällään pelkät pikkarit jalassa pikkupimun ollessa jo ulkotamineissa -ette ikinä arvaa, kuka), mamitsu heitti ukaasin. Se, joka on ulkotamineitta äidin ollessa valmis, saa pukea ulkovaatteensa ulkona. Kääk!

Ukaasi toimi ja pääsimme ulos märkään räntäsateeseen. Kuvassa on tämän syksyn eka lumiukko ja rytmiryhmä nauttii talvisista hommista taka-alalla:

Huisin hauskaa viikkoa toivotellen!

Vekkuli-Veera ja sen perhe

To do-lista

Hannis teki to do-listan omassa blogissaan. Kehui myös kyseistä listaa toimivaksi, eli sen minkä listaan kirjaa, tulee myös tehdyksi. Pakko kokeilla! Elämme nimittäin kaaoksen keskellä, mikä ei ole varmaan mikään yllätys sinänsä. Voisin kokeilla tehdä to do-listan myös poikien kanssa, jos miettisivät vaikka kolme asiaa, jotka tekisivät tietyn ajan sisällä. Toinen pojista on huithapeli, mutta toinen tykkää järjestellä tavaroitaan.

Mun lista olis varmaan tällainen, näin alkuun:

Eteinen:
* Osta metallinen korihässäkkä eteisen kaappiin.
* Siivoa eteisen kaapit.
* Siivoa kenkäeteinen.
(Meillä tuulikaappi on kenkäeteinen, sillä se kuvaa kyseistä paikkaa PALJON paremmin.)

Ja listanteko jatkuu:

Keittiö:
* Siivoa keittiön kaapit.
* Vie ylimääräiset astiat kirpparilaatikkoon varastoon.

Kodinhoitohuone:
* Pese pyykkiä. Pese pyykkiä monta koneellista.
* Järjestele puhtaat pyykit kaappeihin asti.
* Laita pieneksi jääneet lastenvaatteet omiin pusseihinsa.
* Siivoa kodinhoitohuoneen kaapit.
* Päivitä siivousvälineet ja siivouskaappi.

Piha:
* Siisti kasvimaa-alue ja tee päätökseen syyshommat siellä.
* Aloita haravointiurakka.
* Hanki talvikoristukset etukuistille. Vihdoinkin!

Lasten hommat:
* Tee hommalista poikien kanssa.
* Askartele hommataulukko poikien kanssa.
* Auta poikia toteuttamaan hommansa.

Muuta:
* Hanki kirppispöytä ja vie astiat, vaatteet yms. romppeet sinne.
* Muista pyytää ajoissa isovanhemmilta lastenhoitoapuja sille kirppisviikolle.

Eiköhän tämä riitä näin ensalkuun. Paljon on muutakin mielessä mm. työhuoneen suhteen, mutta tuskinpa ylitsepursuava lista on toimiva...? Teen nämä ja palailen sitten taas uuden listan kanssa kehiin.

Nyt ulostan tämän listan ja laitan sen jääkaapin oveen. Siis TULOSTAN.

Ja eikun hommiin!

Kiitos Hannikselle inspiksestä!

Kävin katsomassa kesken listan tekoa Kaaharikallea, jonka piti olla päivälevolla, ellei jopa jo unessa. Oli semmoinen kutina nimittäin, että piti mennä katsomaan. Siellähän tuo heppu istua kökötti nukensängyssä ja oli sitä ennen raahannut melkoisen tavara-arsenaalin sänkyynsä. Ja tuo nukensänkykin oli siis heppusen omassa sängyssä. Tiedä sitten, mitä kirpulla oli ollut mielessään, mutta tyhjensin sängyn ylimääräisistä romppeista sen enempiä kyselemättä ja peittelin kyseisen herrahenkilön torkkupeiton alle. Jokohan tuo nyt jo nukkuisi...

Tällä hetkellä

Neiti Töpö istuu jalat suorana sohvalla keittokirja sylissään. Neiti osoittaa topakasti sivun suuria perunoita ja popottaa: "Hädätätä dädädää (sekä paljon sitä "saksaa", jota äiti ei aina ihan ymmärrä)... Tää, tää, tää... tää." Jokaisella tää-sanalla pimu tökkää perunaa etusormella kulmat kurtussa.

Reseptit ovat hallussa.

Samanaikaisesti veljensä rakentavat palikoista pehmolelujen kotia ja juoksevat hakemaan paperia. Pehmoilla on synttärit ja herrat askartelevat niille kortteja. Tänään on saatu kutsukortti syntymäpäiväkutsuille. Nyt lasketaan päiviä ja öitä.

Olemme jääneet kesälomalle kerhosta. Kaaharikalle uteli kerhosta palattuaan, kuinka pitkä meidän kesäloma nyt on. Ja jääkö isikin nyt kesälomalle. Ei taida jäädä.

Nyt ruokaa laittamaan. Mihinhän se tyttö kiikutti sen keittokirjan...?

Emäntä ite

Meidän tänttähäärä neiti, ikää vuosi ja viisi kuukautta, osaa emännyyden alkeet. Rikkaharja ja imuri pysyvät kädessä, pyykinpesu ja keittiöhommatkin kiinnostavat ylen määrin. Tavaroita otetaan paikoiltaan ja viedään (joskus myös) paikoilleen. Niitä tavaroita järjestellään, eivätkä ne pysy paikoillaan hetkeäkään. Pöytiä pyyhitään ja lapsia* kaitsetaan. Määrätietoisesti ja varmalla otteella. Ohjeita ja komennuksia satelee ja suu käy koko ajan. Papupatahan tuo kuuluu olevan... Ihan niinkuin äitinsä pienenä. Alati äänessä ja höpöttämässä asiasta ja asian vierestä. Silmät ummessa ja suu auki.

Taisin höpöttää alle kouluikäisenä niin paljon, aina kyllästymiseen asti, ettei nykyään enää jaksa. Välillä on ihan kiva olla hiljaakin. Ja jos ei ole asiaa, niin tikusta en sitä viitsi vääntää. Suomalainen kun osaa olla hiljaa.

Muistan eräänkin kerran partioretkellä, kun mukana oli tyttö Amerikasta. Istuimme nuotion äärellä kylmänä talvi-iltana ja olimme hiljaa. Katselimme liekkeihin ja kipunoihin, otimme kaiken irti nuotion kuumottavasta lämmöstä. Olimme vaan. Vaan tuo vieraamme oli todella kummissaan, luuli meidän mököttävän ja huolestui. Onneksi otti asian puheeksi ja ilmaisi kummastuksensa. Eikä siltikään voinut ymmärtää hiljaisuuden merkitystä.

Vaan takaisin tuohon neiti tänttähäärään. Tyttöön, joka ei ole Prinsessa vaan Emäntä. Ehta sellainen. Olisihan se nyt kumma, jos varikolla hääräisi hienohelma sievistelijä, kun ne joista mallia otetaan, ovat rämäpäitä rällääjiä. Väkisinkin sitä joutuu pikkudaami käyttämään järeämpiä keinoja ja oppii niin sanotusti talon tavoille. Pitämään puolensa ja luotsaamaan muita, myös isoveljiä. Ja siinä pitää olla emännän elkeet, jotta pärjää. Kyllä jämpti on näin!

Pikkuemännällä on esijuuret pohjanmaalla, karjalassa, savossa ja kymessä, joten pitäisi tuota pärjätä. On tuo sen verran sisukas, puhelias ja huumorintajuinen sekä sopivasti jyyrä, ettei kukaan jyrää varpaille.

Ja hyvä niin.

*eli nukkeja, vauvoja ja isoveljiä

Lommo

Ralliroope oppi tänään uuden sanan.

- "Äiti, mikä on lommo...?"

Äiti oli juuri leikannut koneella poikansa takatukkaa ja huulien välistä lipsahti:

- "Oho, tuli lommo!"

Jep, jep.

Rahatilanne ja nuttujuttuja... eli asiaa vaatehankinnoista

Viittasin viime jutussani lastenvaatekutsuihin. Kävin ja ihastelin, mutta muistuttelin itseäni koko ajan kukkaron nyörin kireydestä. Rahatilanne on tiukkaakin tiukempi. Kaikki mitä ostetaan, on hyvin perusteltua nykyään. Vaan ainahan sitä sen verran osaa naisihminen itselleen (ja miehelleen) perustella, että yhdet housut tytön vaatekaappiin mahtuu. Ja ylle myös. ;0)

Mutta kyllä kävi myös mielessä, että samalla rahasummalla ostin aikoinani alennusmyynnistä toiselle pojalle talvihaalarit, jotka menivät kaksi talvea ja olivat kaikista parhaimmat mitä tähän mennessä pojilla on ollut. Ja nyt tilasin siis tytsylle sisähousut, joita tuo käyttää varmaan vaan tämän talven ja kevään.

Vitsi, kun pitää olla niin järkeilevä aina näissä asioissa. Ja käytännöllinen. Ikinä ei voi muka ostaa huvikseen, vaikkei olisi tarvettakaan. Niin, no. Näillä tuloilla ei paljon huvikseen ostella mitään. Hyvä kun saa edes ne tärkeimmät hankituksi. Lapsille. (Omat "tärkeimmät" ostokset ovat ne kerran kuussa ostettavat rievut ja rätit, joita siteiksi kutsutaan. Siihen se totta vieköön jää.)

Nyt meni kyllä hiukan sivuraiteille nämä jutut. Piti nimittäin nostaa esille se asia, että olispa ihanaa osata ommella vaatteensa itse. Ja löytää kangaskaupoista (tms.) ne halvimmat mutta kivoimmat kankaat kuoseineen. Ommella hurauttaisin tuosta vaan pojille plyyssihousut kotioloihin ja kivoja paitoja kasoittain. Aplikoisin ja painaisin kuvioita, leikittelisin kankailla ja ompelisin jotain myös itselleni. Jotain sellaista, jota kehtaisin pitää ylläni myös julkisesti... Tai no, rajataanpa tämä unelma vaikka vaan niihin lapsiin, kun niille nyt saisi jotain kivaa päälle. Kivaa ja halpaa. Edullinen-sanan merkitys on niin kuulijan korvissa, etten taida sitä sanaa edes käyttää. Jos joku sanoo jonkin olevan edullinen, se voi silti olla liian paljon minun budjetilleni. Edullinen kun ei välttämättä ole siis riittävän halpaa tullakseen ostetuksi meidän perheeseen. Esimerkiksi: jos tilillä on rahaa 38 euroa, niin ei sillä Tec-haalaria ostella, vaikka se olisikin edullinen (40 euroa). Eikä varsinkaan kaksin (tai kolmin) kappalein.

Mutta, eipähän pidä valittaa. Meillä on leipää pöydässä, ja jos ei ole, niin näkkäriä löytyy. Tai jos ei löydy, niin leivotaan sämpylöitä. Sähköjä ei ole vielä katkaistu (eli tilanne ei ole vielä niin paha), joten uunia voi käyttää. Ihan vaan taas esimerkkinä kerrottakoon, että asiat voi laittaa uuteen perspektiiviin, jos rupeaa liikaa tyhjä pankkitili harmittamaan. Ja nyt tuntuu jo paremmalta!

Pipojen neulomisen jälkeen, tai siinä ohessa, taidan kuin taidankin löytää aikaa kangaskauppojen kiertelemiseen ja kankaiden ostamiseen. Kyllä mä nyt yhet housut ja paidat osaan pojille ommella, ***kele!

Suomalainen sisu nostelee päätään.

Oikein mukavaa viikonloppua!
Toivottelee nimim. "Jos ei taidolla, niin sisulla ainakin"

Pipo

Syksykö lie vaikuttanut asiaan, mutta olen jäänyt koukkuun neulomiseen. Etsin aikani pojille hyvää (eli helppoa) pipomallia ja nyt taisin sen löytää Punaisen sydämen torpasta. Kiitos Typy! Eka versio oli harjoitelma, ja sen se on näköinenkin; mutta seuraava on jo aluillaan.


Kaaharikalle on mallina ja toistaiseksi myös sinisen pipon omistaja. Seuraavan version maltan tehdä pidemmäksi, jotta saadaan myös taitos...

Kiva kuvio, joskaan ei kannata tiirata tätä versiota kovin lähelle...

Nyt koko perhe haluaa oman Jacques Cousteau-piponsa, joten puikot heilunevat jonkin aikaa.
Mamin sormien nivelet huutavat hoosiannaa, mutta ei se mitään. Kyllä kannattaa!

Ai niin, neuloin 4,5 pyöröpuikoilla 7-veikka-langasta. Näin kiree täti tarvii vähän isommat puikot, ettei rupea kovin paikat nitisemään. Siis puikot.

Jos jutut ovat levottomia, se johtuu siis vain ja ainoastaan liiallisesta kofeiinista. Kävin lastenvaatekutsuilla ja seurustelun lomassa kulahti isompi kuppi kahvia. Ensi yönä siis valvotaan ja siinähän sitä on hyvä neuloakin sitten.

Kesällä automatkalla

Yhtenä päivänä me läksimme automatkalle. Isi ajoi autoa ja äiti nukkui etupenkillä. Minä katselin maisemia ja halusin tietää, joko olemme perillä.

Minusta oli tosi kivaa, kun oli niin lämmintä ja aurinko paistoi. Aika paljon tuli vastaan muita autoja. Joskus me oltas saatu ohittaa ja joskus taas ei. Sen tiesi, tiiätkö, siitä, että jos oli keltainen viiva, niin ei saanut mennä ohi. Joko me oltiin, muutes, kohta perillä?

Minulla oli mukana veljeni kaveri.

Sekin halusi tietää, kuinka pitkä matka vielä olisi ajettavana.

Pikkusisko oli ihan hassu. Se taisi pelätä veljeni kaveria. Ehkä? Minä en kyllä pelkää mitään. En ainakaan apinaa ja pikkusiskoa. Koirat on joskus kyllä pelottavia, semmoset isot. Meillä oli automatkalla mukana koirakin, sellanen pieni. Apinan kaveri... ja mun paras unikaveri! Mulla oli siitä kuvakin, mutta äiti vielä harjoittelee tätä kuvien laittamista. Äiti hävitti aika monta kuvaa... Kyl se vielä joskus oppii nää tietsikkajutut. Ehkä? Vitsi, ku me oltas oltu jo perillä!

Kuvat: Kaaharikalle kesälomamatkalla

Johan selkis....

On Pikku Kakkosen aamu. Kolme unirähmäistä pipanaa seuraa päivän ohjelmaa. Sitten alkaa väittely, katsotaanko seuraavaa ohjelmaa vai ei. Äiti puuttuu puheeseen, jonka katkaisee hätääntynyt huudahdus: "MINÄ EN KATSO TYTTÖJEN OHJELMIA!"



Jaahas, vai niin. No, joku muu haluaa katsoa. Ja eihän tuo nyt niin tyttöjen ohjelma ole...



Tarkistan ohjelman nimen sanomalehden tv-ohjelmista... Anniina Balleriina.



Hmmm...

Perjantain kuulumisia

Karhunpojat sairastavat edelleen. Yhdellä on kurkunpääntulehdus, toisella korvatulehdus ja kolmannella röhää ja "hammaskuumetta". Ralliroope on ulkoillut viimeksi viikko sitten, joten ei ihme, jos tuo on viime päivinä ollut ärrimurri kiukkupussi. Vähemmästäkin! Mini osoittelee ikkunasta ulos ja kaipaa kiikkumaan. Ja Kaaharikalle kirmaisi pihanurmelle oitis, jos vain saisi luvan ja jaksaisi.

Mutta ei, ei se nyt käy. Vaikka tänään on eka päivä, kun kenelläkään kolmikosta ei ole kuumetta, olemme lorvineet sisällä. Röhää ja väsynyttä sakkia on täällä nyt (osin siis siksi, ettei olla ulkoiltu).

Pikkuinen Mini tietää, mihin vihreää vatia käytetään: ottaa vadista kiinni kaksin käsin, kumartuu sen ylle ja örisee omiaan. Selvä se, Kaaharikallen limanpoisto-operaatiohan siinä on ikään kuin menossa. Olo kun ei toisinaan helpotu muulla kuin liman oksentelulla. *huokaus* Reipas tuo höpönassu kyllä on. Ottaa hienosti lääkkeensä ja jaksaa ihmeen hyvin noiden oksentelujensa kanssa. Täällä ei ollakaan otettu viime aikoina muita spurtteja kuin oksuvadin kiikutuspyrähdyksiä, kun yskä alkaa kuulostaa siltä, että lima irtoaa.

Isi-issukka on työmatkalla ja tulee joskus yöllä.

Haukotus. Jospa olisi jotain asiaakin seuraavalla kerralla... Mukavaa viikonloppua!