To do-listan hommat ovat alkaneet rullata, pikkuhiljaa mutta kuitenkin. Mies osti korisydeemin eteiseen, mutta kun aloin sitä kasata, huomasin siitä puuttuvan melko tärkeitä osia; mukana olivat vain kaksi kehikko-osaa ja neljä koria. Kaikki tukiosat, pidekkeet ynnä muut tärkeät osat puuttuivat paketista. Kyhäelmällä ei ollut mitään toivoa pysyä koossa, ei sitten niin mitään. Ja arvata saattaa, kuka kävi kuumana ja pärski turhautuneisuudessaan. Niinpä ne kaikki takit, housut, pipot, kengät, monot, kaulahuivit, lippalakit, kintaat, villasukat, heijastinliivit, pyöräilykypärät ja sandaalit makasivat muutaman päivän meidän eteisen lattialla, kun Rouva X osoitti mieltään.
Heh heh.
Lauantaina mies kävi asioilla ja toi kootun korihässäkän kotiin asti. Ja rouva aloitti siivousurakan. Leipoi omenakakkua ja laittoi ruokaa samanaikaisesti, joten olihan se varmasti melkoinen näky. Eteisen vaatekaappien siivoustalkoot jatkuvat, sillä hädin tuskin sain vaatteet ynnä muut paikoilleen, kun veljen perhe tuli kylään. Heiluin imurinletkun kanssa ja toivotin odotetut vieraat sisälle. Pölypallojen ja hiekanmurusten sekä koivunlehtien sekaan.
Tänä aamuna Kaaharikalle vaikuttaa himppasen verran kipeältä, joten saattaa olla, että olemme sisällä ja yritän jatkaa projektia. Tai sitten keksimme jotain oivallista tekemistä lasten kanssa. Sellaista, millä saa kämpän vielä enempi sekaisin.
Se taito meiltä löytyy.
Jätän asemapaikkani tietokoneen äärellä ja palaan kotitöiden pariin. Niistän yhden räkänenun ja menen juttelemaan rällääjien kanssa päivän ohjelmasta. Kuuluvat leikkivän ihan onnistuneesti (sovussa ja ehjin nahoin) Kaaharikallen huoneessa.
Mukavaa viikkoa toivotellen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti