Viittasin viime jutussani lastenvaatekutsuihin. Kävin ja ihastelin, mutta muistuttelin itseäni koko ajan kukkaron nyörin kireydestä. Rahatilanne on tiukkaakin tiukempi. Kaikki mitä ostetaan, on hyvin perusteltua nykyään. Vaan ainahan sitä sen verran osaa naisihminen itselleen (ja miehelleen) perustella, että yhdet housut tytön vaatekaappiin mahtuu. Ja ylle myös. ;0)
Mutta kyllä kävi myös mielessä, että samalla rahasummalla ostin aikoinani alennusmyynnistä toiselle pojalle talvihaalarit, jotka menivät kaksi talvea ja olivat kaikista parhaimmat mitä tähän mennessä pojilla on ollut. Ja nyt tilasin siis tytsylle sisähousut, joita tuo käyttää varmaan vaan tämän talven ja kevään.
Vitsi, kun pitää olla niin järkeilevä aina näissä asioissa. Ja käytännöllinen. Ikinä ei voi muka ostaa huvikseen, vaikkei olisi tarvettakaan. Niin, no. Näillä tuloilla ei paljon huvikseen ostella mitään. Hyvä kun saa edes ne tärkeimmät hankituksi. Lapsille. (Omat "tärkeimmät" ostokset ovat ne kerran kuussa ostettavat rievut ja rätit, joita siteiksi kutsutaan. Siihen se totta vieköön jää.)
Nyt meni kyllä hiukan sivuraiteille nämä jutut. Piti nimittäin nostaa esille se asia, että olispa ihanaa osata ommella vaatteensa itse. Ja löytää kangaskaupoista (tms.) ne halvimmat mutta kivoimmat kankaat kuoseineen. Ommella hurauttaisin tuosta vaan pojille plyyssihousut kotioloihin ja kivoja paitoja kasoittain. Aplikoisin ja painaisin kuvioita, leikittelisin kankailla ja ompelisin jotain myös itselleni. Jotain sellaista, jota kehtaisin pitää ylläni myös julkisesti... Tai no, rajataanpa tämä unelma vaikka vaan niihin lapsiin, kun niille nyt saisi jotain kivaa päälle. Kivaa ja halpaa. Edullinen-sanan merkitys on niin kuulijan korvissa, etten taida sitä sanaa edes käyttää. Jos joku sanoo jonkin olevan edullinen, se voi silti olla liian paljon minun budjetilleni. Edullinen kun ei välttämättä ole siis riittävän halpaa tullakseen ostetuksi meidän perheeseen. Esimerkiksi: jos tilillä on rahaa 38 euroa, niin ei sillä Tec-haalaria ostella, vaikka se olisikin edullinen (40 euroa). Eikä varsinkaan kaksin (tai kolmin) kappalein.
Mutta, eipähän pidä valittaa. Meillä on leipää pöydässä, ja jos ei ole, niin näkkäriä löytyy. Tai jos ei löydy, niin leivotaan sämpylöitä. Sähköjä ei ole vielä katkaistu (eli tilanne ei ole vielä niin paha), joten uunia voi käyttää. Ihan vaan taas esimerkkinä kerrottakoon, että asiat voi laittaa uuteen perspektiiviin, jos rupeaa liikaa tyhjä pankkitili harmittamaan. Ja nyt tuntuu jo paremmalta!
Pipojen neulomisen jälkeen, tai siinä ohessa, taidan kuin taidankin löytää aikaa kangaskauppojen kiertelemiseen ja kankaiden ostamiseen. Kyllä mä nyt yhet housut ja paidat osaan pojille ommella, ***kele!
Suomalainen sisu nostelee päätään.
Oikein mukavaa viikonloppua!
Toivottelee nimim. "Jos ei taidolla, niin sisulla ainakin"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti