Meidän tänttähäärä neiti, ikää vuosi ja viisi kuukautta, osaa emännyyden alkeet. Rikkaharja ja imuri pysyvät kädessä, pyykinpesu ja keittiöhommatkin kiinnostavat ylen määrin. Tavaroita otetaan paikoiltaan ja viedään (joskus myös) paikoilleen. Niitä tavaroita järjestellään, eivätkä ne pysy paikoillaan hetkeäkään. Pöytiä pyyhitään ja lapsia* kaitsetaan. Määrätietoisesti ja varmalla otteella. Ohjeita ja komennuksia satelee ja suu käy koko ajan. Papupatahan tuo kuuluu olevan... Ihan niinkuin äitinsä pienenä. Alati äänessä ja höpöttämässä asiasta ja asian vierestä. Silmät ummessa ja suu auki.
Taisin höpöttää alle kouluikäisenä niin paljon, aina kyllästymiseen asti, ettei nykyään enää jaksa. Välillä on ihan kiva olla hiljaakin. Ja jos ei ole asiaa, niin tikusta en sitä viitsi vääntää. Suomalainen kun osaa olla hiljaa.
Muistan eräänkin kerran partioretkellä, kun mukana oli tyttö Amerikasta. Istuimme nuotion äärellä kylmänä talvi-iltana ja olimme hiljaa. Katselimme liekkeihin ja kipunoihin, otimme kaiken irti nuotion kuumottavasta lämmöstä. Olimme vaan. Vaan tuo vieraamme oli todella kummissaan, luuli meidän mököttävän ja huolestui. Onneksi otti asian puheeksi ja ilmaisi kummastuksensa. Eikä siltikään voinut ymmärtää hiljaisuuden merkitystä.
Vaan takaisin tuohon neiti tänttähäärään. Tyttöön, joka ei ole Prinsessa vaan Emäntä. Ehta sellainen. Olisihan se nyt kumma, jos varikolla hääräisi hienohelma sievistelijä, kun ne joista mallia otetaan, ovat rämäpäitä rällääjiä. Väkisinkin sitä joutuu pikkudaami käyttämään järeämpiä keinoja ja oppii niin sanotusti talon tavoille. Pitämään puolensa ja luotsaamaan muita, myös isoveljiä. Ja siinä pitää olla emännän elkeet, jotta pärjää. Kyllä jämpti on näin!
Pikkuemännällä on esijuuret pohjanmaalla, karjalassa, savossa ja kymessä, joten pitäisi tuota pärjätä. On tuo sen verran sisukas, puhelias ja huumorintajuinen sekä sopivasti jyyrä, ettei kukaan jyrää varpaille.
Ja hyvä niin.
*eli nukkeja, vauvoja ja isoveljiä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti