perjantai 25. maaliskuuta 2011

Ps. Meillä ei ole edes koiraa



Täällä on murmur-aamu. Ainakin mulla.

Kuuden aikaan aamulla joku määrätietoinen Hienohelma tunkemalla tunki viereen ja alkoi siinä samalla jutella mieltään painavia asioita julki. Aika kovalla äänellä. Melkein yhtäaikaa alkoivat kaksi Aamuvirkkua Apinaa leikkinsä, jonka jokaisen vuorosanan kuulin erittäin hyvin talon toiselle puolelle. Nuo Apinat (ja tuo Hienohelma) ovat sitten tosi rakkaita, vaikka Apinoiksi ( ja Hienohelmaksi) nyt tässä kutsunkin.

Toisella Apinalla on silmätulehdus ja minun pitää kohta yritää saada aika terkkulandiaan. Vastahan siellä maanantaina käytiin. (Ihan turha ja hämmentävä käynti.)

Sitten pitää yrittää saada nopea aika hammaslääkärille, jotta tuo katsoisi, pitääkö Minin hammasta hioa, tai jotain. Mini ja Ralliroope kuuntelivat eilen Hevisaurusta, Mini kiipesi lelukoriin ja Ralliroope vetäisi koria sillä seurauksella, että Minin hammas lohkesi. Ihan sellainen hyvä pala lähti.

Sellaista sattuu.

Kaiken Kivan päälle Issukka huikkasi töihin lähtiessään, että hän tulee samoihin aikoihin kuin edellisenä päivänä ja että: "Nähdään iltapäivällä!"

Onko iltapäivä nykyään kello 17.30????

Nyt menen joko mököttämään peiton alle tai laittamaan aamupalaa tälle hupsulle sakille. Ja kohtahan noihin ajanvarauksiinkin voi ruveta soittelemaan. Meneehän se aamupäivä näinkin.

Mökötyksetöntä päivää teille!

9 kommenttia:

assari kirjoitti...

Tuo kyltti on sitten ihana! Mä haluan sellaisen kanssa :)

Juu, noilla miehillä tuntuu olevan ihan erilainen aikakäsitys kuin meillä naisilla.

Oikein hyvää viikonloppua!

ms kirjoitti...

Outs.. Touhutessa tapahtuu. Iso iso iso hali!!!
Toivottavasti silmätulehdus helpottuu pian :) Ja hammas.

Hih, tää ei nyt auta kovin paljon... mutta meillä 17.30 0n iltapäivä :D:D

Hurjasti haliterkkuja!

Anonyymi kirjoitti...

Paranemisia teille!

Mä olen miettinyt, voiko aikuiselle miehelle laittaa kotiintuloaikaa. Armaallani kun on töistä kotiintulo alkanut veeenyyymäään. Aamulla on mukavaa vanua kotona ja roikkua netissä. Varsinainen työpäivä tulee sillä menolla täyteen viideltä. Siihen vielä puoli tuntia - tunti ylitöitä, tunti työpaikan kuntosalilla käymiseen ja vajaa puoli tuntia kotimatkaan. Argh. Ja minä ja poikanen jumissa kotona autotta. Kohta alkaa pääsemään rumia sanoja.

Etenkin kun kotiin tullessa turhan usein avataan telkkari ja aletaan töllätä. Lapsen kanssa laatuaika tarkoittaa välillä sitä, että isi makaa lattialla katse telkkarissa ja lapsi kiipeilee päällä. Ja ne kotityöt, voisi se mies tehdä illalla edes jotakin. En nyt suuria odota, mutta vaikka tiskikoneen tyhjentäisi tai jotain.

Ei meillä onneksi aina ole tällaista, ei se mies käy salilla kuin pari kertaa viikossa jne., mutta silloin kun tuollainen päivä tulee kohdalle, niin kyllä kiehuttaa.

-Salamanteri

miukuli kirjoitti...

Tähän ei löydy sopivaa rastia tuosta valikostasi...En viitsinyt kommentoida, että "ihan kiva" :D

Hyvää viikonloppua ja tsemppistä sinne :)

Fredrika Johnson kirjoitti...

Voi kurja, mököpäivät ovat ikäviä. Toivottavasti tänään on jo parempi päivä ja silmätulehduskin helpottaa, se on inha riesa. Mukavaa viikonloppua!

Ylva kirjoitti...

Assari, kiitos. :) Vähän vastaava aikakäsitevääristymä vois olla mun heittämä "tuun ihan pian", sillä esim. eilen mun kaupassakäynti kesti kaksi tuntia matkoineen, vaikka piti vain piipahtaa... hups vaan. ;D

Karkki, silmätulehdukseen saatiin lääkettä, joten eiköhän se siitä. Hammas on välillä vielä vähän pipi, mutta kaikin puolin muutoin kunnossa. Kiitos!!

Ylva kirjoitti...

Salamanteri, kyllä varmasti hetkittäin kuohuttaakin.

Jos yhtään lohduttaa, niin sekin on jo aika hyvä juttu, että isukki on edes siellä lattialla lapsen kanssa. Vaikka se tv onkin kyllä aika turha... Mie meinasin (jo viime kesänä), että olisimme koko kesän ilman telkkaria. Käyttäisimme sen ajan yhdessä olemiseen ja tekemiseen sekä ulkoiluun. Ei mennyt läpi, mutta katsotaan nyt, miten ensi kesän käy...

Hurjasti hyvää mieltä viikonloppuun ja tulevaan viikkoon!

Ylva kirjoitti...

Kiitti tsempityksestä, Miukuli! Asiat selvisivät, joskin aamupäiväksi olisi tarvittu enempi rexonaa kainaloihin... ;D

Ylva kirjoitti...

Fredrika, iso kiitos! Isukki tuli kotiin ennen "iltapäivää" ja se piristi kummasti jo sekin. Pääsin ruokakauppaan ihan itekseni, mikä olikin hyvä juttu, sillä siellä meni ihan liian kauan. Lapset olivat käymässä jo nukkumaan, kun tulin kotiin.

Tänään ON ollut parempi päivä. :)