Tänään iski jälleen sellainen sydäntärepivä huoli omasta lapsesta, että mitenkä kummassa tuon hurumurmelin oikein odotetaan pärjäävän ensi syksynä muka omillaan. Kun ei tuo saa vieläkään edes vaatteita päälleen ilman apuja. Ja jos saakin, niin ne vaatteet ovat nurinpäin ja väärinpäin yhtäaikaa. Tai löpöttävät epämääräisesti vähän sieltä ja paljon täältä. Tai jotain olennaista puuttuu jostain.
Voi ressukkaa.
Siinä vaiheessa, kun muut ovat kenkiä vaille valmiita pihalle, niin tämä rakas hömpötin koikkelehtii pelkissä pikkareissa kenkäeteisessä. Tanssii ilmeisesti lumipyrytanssia, keikuttelee, venyttelee ja jammailee.
Eikä tuo haittaa herraa yhtään, että pikkusiskonsa pukee kohta nopeammin. Mitäpä tuosta! Tässä on hauskempaakin tekemistä.
Ei ihme, että täällä pyryttää koko ajan...
***
Kyllähän minä sen tiedän, että meillä on asiat aika hyvin. Olen minä onnellinen siitä, ettei ole huonommin. Mutta kyllä se silti huolestuttaa, ettei vaan tuo poika jäisi tuuliajolle siellä koulussa.
Mitenkä sitä voi olla yhtäaikaa näin ylpeä ja huolissaan?!? Ja mitenkä sitä ylipäänsä huolehtii jo nyt, kun koulunalkuun on aikaa vielä monta monituista kuukautta? Tässä vaiheessa kevättähän nuo tuon ikäiset ovat ihmeitä pullollaan. Kypsyvät hurjasti sekä nyt että tulevana kesänä.
Jospa tuon Lumipyrytanssijan ihmeet toteutuvatkin vasta kesällä, kun aika on kypsä? Minun on annettava aikaa sille kypsymiselle. Ja tilaa tanssille (ilman lumipyryä).
Huomenna varaan pukemiseen (vielä) enempi aikaa.
2 kommenttia:
Tiedän tunteen. Usko pois, kun koulu koittaa niin moni asia sujuu. Ja jos ei suju ihan ekana päivänä kaikki, niin pian sitten alkaakin sujua. Kavereiden vaikutus on suuri :)
Mutta kai näistä lapsista on huolissaan elämänsä loppuun saakka.
Kiitos Johanna! Se on kyllä tässä äitiydessä yllättänyt monet kerrat, että vaikka TIETÄÄ huolehtivansa turhan aikaisin, niin sitä vaan TUNTEE sitä huolta jälkipolvestaan.
Sen takia minä tästäkin asiasta täällä jauhan tämän tästä...
Lähetä kommentti