Hei, oletko koskaan vienyt lastenvaatteita kirpputorille?
Oletko tehnyt valmisteluhommat yksin (ihan rauhassa) vai pikkuapulaisten avustuksella?
Miten meni?
Menikö hermot, tuliko hiki?
Oliko vaivan väärti?
Olen yrittänyt silittää, viikata ja hinnoitella kirpparille meneviä vaatteita nyt muutaman päivän. Useimmat vaatteet ovat olleet jo valmiiksi koottain laatikoissaan, joten luulin pääseväni helpolla. Niin, luulin.
Apulaisia on ollut, hiki on tullut ja tulevaisuus näyttää, kannattiko uurastus.
Siinä sivussa toinen pojista on koko ajan hepulissa. Kauanko ihminen voi pysyä täysjärkisenä, kun seuraa sitä hepulointia sivusta? Epäilen jo omaa järkisyyttäni ja toimintakykyäni, kun en osaa enää keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Ja siinä joko kaikki menee hyvin tai kaikki menee päin männikköä. Eli kun selkäni käännän, niin yksi kolmesta leikkii huuhaata, virittelee lankoja sinne ja vöitä tänne sekä hajottaa kaiken, mikä sattuu olemaan puolen metrin säteellä ite ukosta. Ihan totta! Tutut tietävät.
Ja sitten siitä omasta toimintakyvystäni: Eilen menimme isovanhemmille. Puuhailimme siellä ennen ruokaa ja höpsöttelimme vielä ruokailun jälkeenkin. Ja sitten rupesin vaihtamaan tytölle vaippaa. Mitä kummaa? Miksi typyn housut ovat hiukka märät? Kun otin pöksyt pois, ei tytöllä ollut siellä alla vaippaa ollenkaan. Ei OLLENKAAN! Miten se on mahdollista?!?!
Äiti on vähän väsynyt?
Näinkö kaikki kävi?: Vaihdoin ennen isovanhemmille lähtöä Minin vaipan. Pimu kirmasi jonkin aikaa ympäri kämppää ja minä yritin selviytyä jostain poikien kipakasta tilanteesta. Jatkoin tytsyn pukemista myöhemmin seisaaltaan ja koska tunika oli leveähelmainen, en ilmeisesti huomannut vaipan hävinneen kirmauksen lomassa jonnekin eri teille... Tuloksena siis se, että hötöpäisyydessäni vetäisin pökät tytölle jalkaan enkä huomannut vaipan kadonneen.
Jippiiaajee!
***
Tuota edellistä pätkää kirjoittaessani miesväki oli katsomassa auto-ohjelmaa telkkarista. Yhtäkkiä sohvan suunnalta kuului: "Hei, sulta lähti hammas. Hei isi, V****:ltä lähti hammas!" Poju oli potkaissut siinä telkkaria katsoessaan polvella leukaansa (nii-in, miten se on mahdollista?) ja onnistui saamaan irronneen hampaansa lennossa kiinni. Poika lamaantui, piilotti hampaansa nyrkkiin ja hävitti puhekykynsä siinä sivussa. Luuli ilmeisesti jotain kauheata tapahtuneen. Niin luulin kyllä minäkin ihan ensalkuun.
Koko perhe pyöri pojan ympärillä ja selvittelimme tapahtunutta. Juuei, ei ollut tapahtunut tapaturmaa, vaan pojan hammas oli lähtenyt ihan niinkuin sen kuuluisikin. Eli hampaan oli aika lähteäkin. Polvi hiukan nopeutti hommaa.
Onnittelin poikaa, jonka silmät olivat kuin teevadit. Yllytin katsomaan peilistä ja ihailemaan aukkoa, sillä takaa pilkotti jo tuleva rautahammaskin. Hammas vietiin vesilasiin ja vesilasi sängyn viereen.
Ja isi-issukka ihmetteli ääneen tapaa säilyttää irronneet hampaat vedessä, sillä he keräsivät kuulema hampaansa jonnekin purkk.... Lauseen keskeytti mun tiukkaakin tiukempi katse. Ja sitten kerroin (myös isille), että HAMMASKEIJU hakee hampaan yöllä ja jättää lasiin kolikon.
Illemmalla haimme hampaattoman ukon kanssa jätskit koko perheelle ABC-asemalta. Ihan vaan irronneen hampaan kunniaksi.
***
Pitääpä vielä kertoa sekin seikka, että toinen herra huu alkoi heti hammasepisodin jälkeen hakata nyrkillä suuhunsa ja huusi siinä samalla haluavansa hänkin, että hammas lähtee vesilasiin. Näin meillä.
Terveisiä Hammaskeijulaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti