maanantai 15. helmikuuta 2010

Joka ilta kun lamppu sammuu...

...eli asiaa nukkumisesta.

Laitoin tytön päikkäreille tunti sitten. Siellä tuo hoilottaa vieläkin, vaikka väsynyt on. Tunnin päästä pitäisi lähteä hakemaan poikia kerhosta, joten aika lyhyiksi jäävät typyn unet nyt.

-ARGH-

Aamulla heräsin ennen kuutta siihen, että joku laittoi oven kiinni jossakin päin taloa. Isukki nukkui vieressä, joten nousin ylös katsomaan. Meidän aamuvirkut kukkopojat olivat aloittaneet leikkinsä Kaaharikallen huoneessa ja loukkaantuivat silmittömästi, kun katkaisin hommat siihen paikkaan ja marssitin mekaanikot takaisin sänkyihinsä. Ihan nätisti ja perustellusti siis. Enkä ärissyt yhtään.

Nostan hattua miehenaluille siitä, että he huomioivat muut nukkujat ja laittoivat oven kiinni aloittaessaan leikkinsä. Silti tuohon aikaan ei tarvitse vielä aloittaa päivän hommia työmaalla. Sanoo tämän perheen työsuojeluvaltuutettu.

Tänään lähti kerhoon siis kaksi hieman väsynyttä poikaa ja voinen ennustaa illasta tulevan melkoisen hilpeän. Mahdollisuuksia on nyt useita, joko

a) otan ja lähden illalla jumppaan,
b) otan ja lähdellä illalla lenkille,
c) pötköttelemme kaikki lahnoina sohvalla tai
d) pötköttelemme kaikki kuutteina lumihangessa.

Toisin sanoen joko karkaan ja jätän isi-issukan yksin levottoman lapsikansan kanssa, yritän ottaa itsekin rennosti tai peuhnaamme itsemme vieläkin väsyneimmiksi pihalla, jossa kovat seinät ovat kauempana toisistaan kuin sisällä.

Jossakin vaiheessa iltaa, kun on ensin peuhattu, riidelty ja kiukuteltu, alkaa lapsilla todnäk jonkinsorttinen kimittäminen ja puheen sammaltaminen sekä eteenpäin tuijottelu näkemättä yhtään mitään. Koneet siis käyvät ensin kuumina, sitten viheltävät ja puhaltavat kunnes pysähtyvät.

Äidillä väsymys näkyy hieman erilailla. Ensin muristaan ja sitten sammutaan ihan melkein kuin suorin jaloin. Kiitos yökukkumisen.

Iltarutiineista vielä. Iltasatujen jälkeen lapset ovat tottuneet kuulemaan vielä omissa sängyissään iltalaulun toiveiden mukaan. Minille olen laulanut yleensä lastenvirttä Tule kanssani Herra Jeesus, mutta pojat ovat saaneet esittää omia toiveitaan. No, sieltähän on tullut sitten "Auto ajoi kilparataa..." ja "Yksi pieni elefantti marssi näin..."-tyylisiä toiveita ihan peräjälkeen. Kaaharikallelle tärkein laulu on ollut kuitenkin jo pidemmän aikaa ns. enkelilaulu, eli se tuttu Maan korvessa kulkevi lapsosen tie-laulu. Joka kerran, kun menen laulamaan Kaaharikallelle, hän sammaltaen kimittää (väsy kun on) seuraavan litanian:

a) Mikä laulu Ralliroopelle laulettiin?
b) Ai, laulettiinko Ralliroopelle se ja se laulu?
c) Ai ei?
d) No, mikä laulu sille laulettiin?
e) Ai, eikö Ralliroopelle olekaan laulettu vielä?
f) Ai.
g) No, meetkö sä laulamaan kohta Ralliroopelle?
h) Hmmm.
i) Laula mulle se enkelilaulu.

Sitten poju huokaisee, käy kyljelleen ja haluaa, että paijataan. Ja kun on paijattu, laulettu ja pusutettu, niin tulee mieleen sen kolmisenkymmentä tärkeää asiaa vielä. Kovalla äänellä kimittäen ja sammaltaen.

Ralliroope on toista maata. Ei puhu eikä puhise. Kuuntelee laulun ja käy nukkumaan. That´s it.

Niin nuo ovat niin erilaisia, nuo pojat. Kuin yö ja päivä.

Nyt pitää mennä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei vaan, Nina tässä hei. Ihana tuo "kertomuksesi", kuulostaa onnelliselta äidiltä!

Ylva kirjoitti...

Onnellinen kyllä, joskin välillä turhankin äkäinen, sillä väsy tekee sellaiseksi. Ohimenevää?

Kiva, kun kävit kommentoimassa! Piipahda toistekin. :)