Tunnen itseni vanhaksi. Varmaan ekaa kertaa elämässäni. Pojille saapui eilen virallisen näköiset isot kirjekuoret, jotka pitivät sisällään ilmoittautumiskaavakkeet esiopetukseen. -haikea huokaus-
Tiedän, että eskarivuosi menee erittäin nopeasti, yhdessä hujauksessa. Ja sitten mennäänkin jo kouluputkeen suorittamaan tehtäviä, levittämään siipiä ja katkaisemaan napanuoria... Käymään omanlaisensa kasvuntaistelut. Ja minä en ole siellä katsomassa perään ja tasoittamassa tietä.
Yritän silti elää tässä hetkessä ja tässä vuodessa. Pojat ovat vielä pieniä, vaikka osaavatkin paljon "isojen poikien juttuja": kaataa maitoa lasiin, voidella leivän, pedata sängyn ja venyttää talvihousujen lahkeet kengän päälle (hurjan tärkeä ja haastava taito). Ovat oppineet ihan ykskaks. Ihan niinkuin jahtaamaan pahiksia ja ampumaan ökkimönkiäisiä. Juu-u, meille ovat rantautuneet myös ne poikien ihannoimat pyssyleikit. Ja värityskuvat pitää olla mahdollisimman rumia (huom. äidin sanavalinta). Osaavat kyllä myös auttaa ja puolustaa toisiaan ja pikkusiskoa, jos joku apuja näyttää tarvitsevan. Äitiä auttavat sitten pyydettäessä, pitkin hampain... ;)
Eipä olisi ihan heti uskonut, että meidän pikku sinteistä (1290g ja 1580g) kasvoi hetkessä tuollaisia taitopakkauksia!
Jos osaavat ilahduttaa, niin osaavat myös ärsyttää. Kuuluu niinkuin toimenkuvaan, sano. <3 <3
***
Ralliroope tuli juuri huoneestaan tukka pystyssä ja ilmoitti unisena: "Äiti, mun käsi on ihan homeinen..." Oli nukkunut päiväunensa käden päällä ja käsi oli puutunut.
Nyt pitää mennä. Olen lasten kanssa yksin koko päivän ja illan, joten omiin juttuihin ei pahemmin ole nyt aikaa. Taustalla tapahtuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti