Ja hyvä niin.

Torstaina illalla olin aivan väsymyksen pyörryttämä. Minuuttiaikataululla edennyt iltapäivä ja ilta riitelevien pojankloppien kanssa oli imenyt voimani ja mielessäni oli jo käynyt jättää käsityötapaaminenkin väliin. Olisin voinut sen sijaan kömpiä kahdeksi tunniksi paksun täkin alle nukkumaan, kuin karhu talviunta.



Paitsi, ettei se olisi onnistunut. Ei edes korvatulpat korvissa. Ei meillä.

Niinpä etsin pikaisesti muutamat päättelemättömät villasukat, sakset ja parsinneulan, tungin ne Anttilan kahisevaan pikkupussiin ja hilppasin hieman myöhässä naapuriin. Hätätapauksessa voisin nukkua sielläkin, ajattelin.

En nukkunut, mutta päättelin sukat ja nautin hyvästä kahvista, ihanista kekseistä ja mukavasta seurasta. Selailin jouluisia lehtiä ja kirjoja ja kuuntelin neulovien naapureiden jutustelua.

Käsityötapaamisessa keskusteltiin kaksosvauvoista ja siitä, kuinka kukaan jolla ei ole kaksosia, ei voi tietää mitä se on, kun on pienet kaksosvauvat hoidettavana. Voi luulla tietävänsä, muttei tiedä kuitenkaan. Rankasta iltapäivästä johtuen en jaksanut paljon omia kokemuksiani jakaa, mutta kuuntelin kyllä.

Ja kyllä, meilläkin elettiin sumun keskellä, pölypallojen ja tiskivuorten kanssa; jos ei sulassa sovussa, niin ripirinnan ainakin. Keksittiin mitä kummallisimpia keinoja saada pulloruokinta onnistumaan yksin kahden vauvan kanssa yhtäaikaa niin, että röyhtäyttäminenkin onnistui yhden käden tekniikalla. Tyynnyteltiin kahta vauvaa yhtäaikaa ja työnnettiin tuplavaunuja vähintään neljä tuntia päivässä. Meillä ne sumuiset vuodet ovat ohi, mutta jotkut elävät niitä paraikaa. Ihanaa, jos heillä on hyviä ystäviä ja auttavia käsiä helpottamassa arjesta selviytymisessä. Joskus sitä ei kaipaakaan muuta, kuin että saisi nukkua hetken keskellä päivää tai laittaa ruoan keskeytyksettä. Tai että saa ihan vain käsiparin avuksi vauvojen hoidossa. Pienistäkin jutuista voi olla käsittämättömän suuri apu.



Kahdeksan jälkeen tulin kotiin ja löysin Minin lukemasta iltasatua issukan kanssa, Ralliroopen omasta huoneesta ja Kaaharikallen nukkumasta olkkarin sohvalla. Kannoin pojan omaan sänkyyn, suukotin ja peittelin vällyjen alle. Meidän hippiäisen, joka oli syntyessään kuin kuivan kesän orava ja joka päätti melko heti syntymänsä jälkeen pitää vanhempansa melkoisen kiireisinä yhdessä veljensä kanssa. ;)

Ja hyvä niin. Kaikesta huolimatta.