taas takana. Neiti jumppaa ja seurustelee öisin, tankkaa usein, hakee läheisyyttä ja kakkii. Siinä on aika lailla hommaa, kun pitäisi vielä nukkuakin jossain välissä. Ja sitten "äiti on vähän väsynyt". Ja äiti on vähän ärtynyt.
Kaksosten vauva-aikaan verrattuna on kuitenkin helpompaa. Isukki saa nukuttua paremmin eikä minun tarvitse nousta kolmen tunnin välein syöttämään vauvaa tuttipullosta ja pumppaamaan maitoa. Emme pengo ja pöllytä petivaatteita keskellä yötä ja etsi peittojen alta vauvaa, joka todellisuudessa nukkuukin omassa sängyssään. Tai istu sängyn reunalla tuudittamassa tyhjää syliä, sillä todellisen väsymyksen keskellä sitä kärsii väsyhallusinaatioista. Tuttua varsinkin monikkoperheissä, luulisin.
Väsymyksen todelliset haasteet räjähtävät silmille päivisin, kun pitäisi jaksaa melkein tauotta älytöntä älämölöä ja huispaamista aamusta iltaan. Tuntuu, etteivät enää minkäänlaiset energianpurutkaan auta hallitsemaan kahden villikon vauhtia. Ja kun se kaasupoljin on tallassa jo aamuvarhain, ennen kuin ehdin edes sängystä ylös, niin "Hyvää huomenta kullannuput," ei ole ensimmäinen asia, joka aamuhämärissä tulee mieleen sanoa.
Väsymyksen keskellä yritän muistuttaa itselleni, etteivät nuo kekseliäät hunsvotit ole mitään itsestäänselvyyksiä, ja että ne on todella rakkaita, vaikka niiden älytön menomeininki ärsyttääkin. Ja onhan se parempi, että tohottavat turvallisesti, kuin eivät ollenkaan.
Mutta silti, äiti on nyt kyllä edelleenkin tosi väsy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti