keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kaikilla mausteilla



Tervetuloa lapsiperheen aamuhärdelliin: Ralliradan varikon eteiseen arkiaamuna kello 7.48.

Iso harmaa kaakelilattia on täynnä reppuja, kasseja ja nyssäköitä, heijastinliivejä ja parittomia sukkia sekä hanskoja. Sitten siellä on kaksi naispuolista ärinäkeijua, toinen pieni ja toinen vähän isompi.

Se isompi roikottaa pienempää kainaloista ja yrittää saada huutavan ja potkivan vetkulin osumaan lattialla levällään lojuvaan talvihaalariin. Ei onnistu, ei. Molemmat karjuvat toisilleen eitä ja enhaluuta, eikä kumpikaan anna periksi.

Äiti ja tytär.

Niin, mamma se pisteli taas parastaan aamutuimaan keitettyä kaurapuuroa sukkiensa pohjissa. Eikö siinä nyt olisi ollut ihan tarpeeksi yhdelle aamulle, että sukanpohjat tarttuvat joka askeleella lattiaan, vaikka kuinka on yrittänyt pyyhkiä jämiä kiireen keskellä? Ei, ei tietenkään.

Minähän tilasin annoksen kaikilla mausteilla.

Kun sitä saa mitä tilaa. Ja kun sitä kaiken lisäksi on joskus niin pöljä (ja väsynyt), että lähtee lapseksi lapsen tasolle. Sen sijaan, että olisi rauhoittanut koko tilanteen, antoikin itsensä kiireen ja panikoinnin vietäväksi.

Mutta niin olivat äiti ja tytär siinäkin suhteessa kuin kaksi marjaa, että päästyään vihdoinkin matkaan, molemmat rauhoittuivat oitis. Olivat kai niin väsyksissä taistelusta... Matkalla kuitenkin sovittiin, perillä halittiin lujaa ja suukoteltiin. Ja päiväkodin aikuiset katsoivat varmaan, että voi noita nöpösiä.

Olisivatpa tienneet.

Työpaikalla vilkaisin ohimennen tuhruista hupparin olkapäätä, jossa näkyi selvästi kyynelten ja kaurapuuron jättämä tahra. Lapseni kulki koko päivän mukanani, tahrana olkapäällä.

(Ja illalla lastani päiväkodista hakiessani sain tuta, jotta saapas- ja sadevaatekassi olivat unohtuneet siinä aamuhärdellissä sinne eteisen harmaalle kaakelilattialle.)

2 kommenttia:

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Ihana kirjoitus. Osaat pukea sanoiksi nämäkin hetket. Ei kaikki aina suju ihan suunnitelmien mukaan...

Sabuska kirjoitti...

Ihanan elämänmakuista ja niin totista arkea monissa suomalaisissa kodeissa :-)
Mukavaa viikkoa!