tiistai 10. heinäkuuta 2012

Ai miks?

Valmistaudun illallisen laittoon ja huomaan keittiön roskiksen pursuavan kaikenmaailman jätöksiä rasioista askartelutilpehööriin. Nostan pussin, solmin sen ja vien eteiseen odottamaan juoksuttajaansa. Huikkaan vessaan toiselle pojalle, että voisiko tuo viedä roskiksen mennessään ulos.

"Ai miks?" kuuluu vastaus.

AI MIKS?!?!?

Huudan mielessäni vaikka mitä (julkaisukelvotonta) ja huikkaan edelleen kuin ohimennen, että voidaanhan me ruveta niitä roskapusseja tuohon eteiseenkiin keräämään.

Voitte nyt siellä isseksenne tuumailla, veiko poika roskiksen pihan jätepönttöön, vai aloitammeko perheen voimin uuden harrastuksen...



maanantai 9. heinäkuuta 2012

Mansikkahilloa letuilla

Keitin eilen elämäni ensimmäiset mansikkahillot. Sen kunniaksi päätin paistaa tänään iltapalaksi lettuja, sillä letut ja mansikkahillo kuuluvat yhteen kuin nenä päähän. Nyt on siis pannu kuumana ja notkun samalla täällä blogeja lukemassa.

Vähän huono yhdistelmä kyllä.

Jokunen lätty siis kärvähtää, mutta otetaan se riski. Mansikkahillon lisäksi iltapalalautaselle asetellaan tänään oman maan mansikoita. Niitä tuli noukittua hetki sitten peräti seitsemän kappaletta. Onneksi on lisääkin tulossa, kun vain malttaa odotella päivän tai pari.

Rastasverkko on siitä hyvä, että se pitää myös liian innokkaat lapset pois mansikkamaalta. Tuli huomattua tänään sekin.

Ei mulla tässä tämän enempää tärkeää asiaa ollutkaan.

Voikaa hyvin!

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Polkuautoilua ja ainakin tuhat kiloo mansikoita...

Viime päivät lasten kanssa ovat menneet hujauksessa. Yhtenä päivänä kävimme Lahdessa asti vartavasten tutkimassa Launeen perhepuistoa ja toisena päivänä huristelimme oman kotikaupungin liikennepuistossa. Olin tehnyt kasvispannaria mukaan lounaaksi, joten pääsin sinä päivänä hieman helpommalla kyökkihommissa, ja ehdin kokeilemaan myös into pinkeenä aikuisten polkuautoa. :D

Tänään otin kolme apulaista mukaan mansikkatilalle ja keräsimme perheemme historian suurimman mansikkapotin. Olin aliarvioinnut poimijoiden kyvyt ja kestävyyden, joten jouduimme lainaamaan lisää astioita. Ja kotona meni jokunen tunti marjoja käsitellessä...

Palkaksi upeasta työnteosta leivoin mansikka-banaani-pavlovan suklaarouheella ja minttusilpulla.

Aaaah... Ihanaa!

Neljän kotona vietetyn lomaviikon (ne edelliset viikot kun olivat sairaslomaa) jälkeen päätin kokeilla, väheneekö poikien välinen kinastelu ja yleinen turhautuminen, jos järjestän joka viikko edes yhtenä päivänä jotakin lomaekstraa. Vaikka Issukka onkin töissä, voin aivan hyvin järjestää minireissuja lähitienoolle. Ja joskus vaikka ihan vähän kauemmaskin.

Lisäksi minulla on teoria, joka pätee kaksosten lisäksi eri ikäisiin sisaruksiin: "Anna Hänelle vastuuta ja jakamatonta huomiota joka päivä, vaikka pienissä erissä." Ralliroope leipoi yhtenä päivänä mustikkamuffinsseja ja minä olin vain apulainen. Kaaharikalle putsasi tänään mansikoita kanssani. Mini koristeli mansikka-banaani-pavlovan.

Tämän kaiken hehkutuksen jälkeen on kyllä pakko tunnustaa, että hyvää fiilistä laimentaa hieman täysin sekainen ja sotkuinen keittiö. Jos nyt nostan pepatsuni tästä tuolista ja siivoan kyökin hetimiten, pääsen ottamaan rennosti heti lasten mentyä nukkumaan.

Muussa tapauksessa siivoilen silmät ristissä.

Nou thänks!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Tinahäät tulossa

Ai kauheaa, lisää pistoja valmiiksi huonoon omaantuntoon: vietin juuri pari tuntia netissä ja puhelimessa järjestellen hääpäivä-reissua heinäkuulle. Lapset hävisivät pihalle ja minä katosin myös jonnekin unelmien ja realiteettien välimaastoon.

Unelma: Viikko Italiassa tahi muualla Euroopassa kaksistaan tuon (edelleen) rakkaan läheisen kanssa.

Fakta: Lastenhoito onnistuu vain yhdeksi yöksi. Miehelläkään ei ole lomaa.

Uusi Unelma: YKSI yö Milanossa. Lennot sopisivat kuin unelma ja hotelleja löytyy keskustan tuntumasta ihan kivasti, mutta...

Fakta: Yhdestä yöstä ei tule kuin vihaiseksi. Rahantuhlausta koko lento.

Toinen uusi Unelma: Haikon kartano löytyy tuosta aika läheltä. Sinne voisi ajaa moottoripyörällä JA kuvitella sitten olevansa Milanossa...

Mies saa olla tyytväinen, että on nainut sekä mielikuvitusrikkaan että vaatimattoman naisen (en siis vaadi mitään maailmanympärysmatkoja yms.). Ja minä saan olla tyytyväinen, että olen nainut tuon miehen.

Ps. Timanttisormus olis kyllä aika kiva...



 

torstai 28. kesäkuuta 2012

Pikalounas

Kun näin lomalla tulee tehtyä juttuja vähän ex tempore, kuten lähteä hummailemaan kukkaostoksille, on kotiinpalattua syytä keksiä lapsille hujauksessa syntyvä lounas. Näin tapahtui tässä yhtenä päivänä ja oli pakko keksiä jotain nopeaa niistä vähistä aineista, joita sattui löytymään. Koska lapset tykkäsivät pikalounaasta kuin hullu puurosta, laitan vinkin myös tänne.

Nopea kalaleipä:

- viipale paahtoleipää paahdettuna
- voita leivän päälle
- cheddar-sulatejuustoviipale
- 2 pannulla paistettua kalapuikkoa


Lisäksi lautaselle:

- tomaattiviipaleita
- niin monta lämmitettyä kasvispyörykkää, kuin pakastimesta löytyy

Valitettavasti meiltä ei löytynyt kuin yksi leipäviipale per ruokailija. Olisivat syöneet kuulema ainakin kahdeksan... Jälkkäriksi söimme mustikkamuffinssit, joita toinen kaksosista oli leiponut ihan ite edellisenä päivänä.

Jämäruoatkin voivat joskus ilahduttaa. :)

Mukavia kesäpäiviä!



tiistai 26. kesäkuuta 2012

Tulipahan kokeiltua...

En ole ennen kokeillut, mutta nyt kokeilin.

Annoin tulla täydeltä laidalta pahimpia kirosanoja, mitä mieleen tuli, tänne blogin tyhjälle sivulle. Tuli vain muutama, mutta aika pontevasti tulikin. Pelkkiä laatusanoja ja ihan putkeen.

Ja kyllä helpotti!

Täällä on tänä aamuna ollut sellainen satanallinen sota noiden kahden isomman välillä, etten tiedä itkeäkö vaiko räjähtää. Eikä paljon naurata, ei.

Ensin rälläsivät pyörillä naapurinpojan kanssa pihanurmikot pilalle ja sitten alkoivat juosta tuossa ovella alle viiden minuutin välein valittamassa toisistaan. Kun sitten alkoivat paikat hajoilla ja kepit sinkoilla, otin nulikat puhutteluun.

Ja mitä tapahtuu vain muutaman minuutin kuluttua siitä, kun kollit on puhuttu ojennukseen???

Minä näen tästä keittiönpöydän ääreltä, kuinka olohuoneen ikkunan editse vilahtaa Fiskarssin oranssi harava pystyssä!! Niin, ja ovathan ne kaksi pukariakin siinä, eihän se harava yksin osaa lentää... Mörrikkä ajaa harava tanassa takaa pienempää isoveljeään. Sitä, joka osaa kyllä vetää oikeasta narusta saadakseen veljensä liikkeelle. Ja huuto on sen mukainen.

Siinä sitä mennään, taas!

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Ruoanlaitosta

Tietääkö kukaan telkkariohjelmaa, jossa ruoanlaitossa noviisi äiti kokeilee erilaisia herkullisia ruokareseptejä kotioloissa? Tavaa kokkikirjaa kulmat kurtussa, keskittyen. Sopottaa itsekseen ja kerää tarvittavia ainesosia ja kattiloita ja pannuja tyyliin "tää on varmaan ihan hyvä...".

Ja juuri siinä kulmien kurtistusten ja pannulta pärskähtävien käryjen välissä keittiöön pöllähtää tappelevat kaksoset ja janoinen neljävee prinsessa. Tai joku saa hirveät koiskeet eteisessä ja yhden polvi kaipaa laastaria ja mieli sympatiaa... Sen sijaan, että ensiapulaatikosta löytyyy nopeasti se oikeankokoinen tuppo, käteen tarttuukin känsälaastaripakkaus. Ei mene ihan putkeen, ei. Riisiohrat palavat pohjaan ja kanafileet unohtuvat pannulle levyn paahtaessa täysillä.

Voi sitä käryä!

EI. Eihän semmoista ohjelmaa toki ole olemassakaan. Ei, vaikka se on sitä todellista elämää ihanien kokkikirjojen kuvien takana. Sitä elämää, jossa pettymys pitää kääntää tavalla tai toisella voitoksi. Ja elämää, jossa kiitollisuus nousee täydellisyyttä korkeammalle.

Sillä, kun perhe näyttää OIKEASTI nauttivan siitä epätäydellisestä, mutta rakkaudella laitetusta ateriasta, tuntee äiti onnistuneensa. Kun perheen kolleilta lähtevät jalat alta silkasta ilosta nähtyään hyvää ruokaa lautasellaan (niinkin on tapahtunut), voidaan puhua jo täydellisyyttä hipovasta suorituksesta.

Vaikka ateria lautasella ei näytäkään ihan siltä kirjan aterialta, se voi maistua suussa todella hyvältä. Tai ainakin ruoanlaitossa noviisi äiti osaa asian niin selittää...