Olen tässä miettinyt (ja se on jo melkoinen saavutus se). Päivän mittaan tulee mieleen vaikka mitä, mistä haluaisin kirjoittaa, mutta kun vihdoin asetun koneelle, ovat aiheet, sanat tai aika hukassa. Niinkuin nyt. Melkoisen monta lausetta ja lauseen puolikasta olen tähän rystännyt, enkä tunnu saavan kuitenkaan mitään ilmaistuksi siten kuin haluaisin. Aiheenani on siis tänään se, miten lasten hilpeä meno, oma väsymys ja ilmeinen hötöpäisyys vaikuttavat tekstien syntyyn tai syntymättömyyteen. Aikaa pysähtymiseen ja ajatteluun ei tunnu kotiäidin arjessa olevan. Tai sitten käy niinkuin tänään kävi.
Tänään kiehautin mannapuurot hellalle kerran plus melkein toisenkin kerran, kun uppouduin blogiaatoksiini. Tämän äiteen keskittyminen siis herpaantui kertakaikkisesti. No, päätin keskittyä olennaiseen ja onnistuinkin melkoisen hyvin. Paitsi, että sitten viuhuivat lennokit keittiössä uhkaavan lujaa ja niiden lennättäjät myös. Ja sitten pikkuneiti lähti liikkeelle yhdestä suosikkipaikastaan pöydän alta (miten siellä nyt kauan viihtyisikään, kun kaikki muruset oli hetkeä aiemmin imaistu teille tietämättömille?) ja jouduin juoksujalkaa liikenteenohjaajaksi.
Tänä iltana tarjoiltiin iltapalaksi puolitoista kertaa ylikiehunutta, hieman pohjaanpalanutta kökköistä mannapuuroa ilman mehukeittoa. Ja lapset kiittelivät.
Ja siltä seisomalta päätin, että tänä iltana kirjoitan edes jotakin blogiini, ettei tarvitse hellan ääressä näkymättömiä rivejä rustailla ja ruokia pohjaan poltella. Vaan nyt, kun olisi aikaa ajatella, niin mitä tapahtuu? Ei mitään, ei niin kertakaikkiaan yhtään mitään. Ei luista ajatus, ei muistu mieleen jutunjuuret eivätkä lasten mahtavat huulenheitot.
Paitsi yksi Ralliroopen yllättävä kysymys kesken ulkovaatteiden riisumisen: "Äiti, mikä on maanjärjestys???"
Vaan nyt täytyy lähteä nukkumaan, tai muuten on huominen päiväjäristys ihan sekaisin. Sillä järistys se olla pitää, hötöpäisen kotiäidinkin päivässä. ;0)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti