Tänään oli se päivä vuodesta, kun mehumaija otettiin esille. Voi olla, että tuo pääsee esille toistekin tänä vuonna; tai sitten ei. Tällä kertaa emme saaneet hervottomia nauruja hullunkurisista naamoistamme mehumaijan kyljessä (kuten viime vuonna näihin aikoihin), sen sijaan sain seurata melkoisia show-esityksiä ujelluksineen ja vauhdikkaine pyörähdyksineen, kun Kaaharikalle nauhoitti omaa ääntään kännykkään. Onnistunut pyörähdys toi onnistuneen ujelluksen ja onnistunut ujellus antoi pontta seuraavalle mahtavalle pyörähdykselle. Ja ujellukselle.
"Ouuujeeewauuuuujeeeeoouuoouuoouujiii!!!"
Niin. On se tietysti ihan kiva, että edes poikaa itseään nauratti moinen hulinointi. Minuakin kieltämättä huvitti, muttei sentään niin paljon, että olisin hekottanut hervottomana tahi ryhtynyt moiseen rylläykseen jonon jatkoksi. Päätä särki jo muutenkin.
Ja kun piti koko ajan muistuttaa, että keittiössä on nyt kuumat liedet, kattilat ja pullot. Passasi pysyä siis loitommalla.
Joskus minusta tuntuu, että noiden lasten hulinoinnit vievät enemmän energiaa meiltä vanhemmilta kuin heiltä itseltään. Onko se, niinku, jokin fysiikan lakien mukainen sääntö, että lapset ovat touhutessaan energiaimureita? No, enpä minä sillä tiedolla kyllä mitään tekisikään, olenpahan vaan huomannut sellaisen jutun.
Toisin sanoen, vaikka minun oli tarkoitukseni tehdä tänään vielä työhommia lasten mentyä nukkumaan, niin en taida nyt jaksaa. Ehkä teen ne työajalla, tai sitten jossain sopivassa välissä huomenna. Kyse ei ole sentään ihmishengistä tai miljoonista euroista... Oman työn laadusta pikemminkin.
Taidan siis pötkähtää sohvalle, sillä jos en nyt lepää, en jaksa huomenna töissä. Ja sekin vaikuttaa oleellisesti työn laatuun...
Elämä on täynnä valintoja.
Jaksavaa tulevaa viikkoa!
Ps. Tervetuloa lukijaksi, Minttu! Intoa ja jaksamista sinunkin viikkoosi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti