tiistai 1. marraskuuta 2011

Työjuttuja

Kameran piuha on jossain teillä tietämättömillä ja olen laiska etsimään sitä. Jos olisin viitseliäs ja etsisin piuhan, voisin esitellä liudan hetkiä, joiden äärelle olen viime aikoina pysähtynyt.

Mutta kuten sanottu, olen patalaiska.

Tänään alkuillasta mietin (taas) yöjuttuja, siis työjuttuja, keittiönpöydän äärellä iltakahvittelun jälkeen. Rustasin asioita, nimiä ja hommia valkoiselle arkille. Olin ajatuksissani ja käsi poskella. Silloin viereiselle tuolille kipusi tuo meidän pienimmäinen, tutki hiljaisuudesta päätellen hetkisen ilmettäni ja kysyi:

"Miksi sä, äiti, nukut tollee?"

Kielsin nukkuvani ja selitin, kuinka olin ollut vain niin ajatuksissani. Ajattelin siis kovasti työjuttuja. Ehdotin, että tyttökin tulisi tekemään työjuttuja viereeni, kun haettaisiin vaan paperia ja kynä.

Ei suostunut.

"Emmie mee töihi!!!"

Lapsille riittää kuulema eräs nimellä mainittu päiväkoti, ja se siitä.

Hieman myöhemmin otin kuvan siitä hetkestä, kun samainen työstäkieltäytyjä oli silppuamassa saksilla kolmatta A4-arkkia pöydälle ja osin lattiallekin.

Eikös tuo, jos mikä, käy ihan työstä???



(Tai ainakin ne silppujen siivoamiset...)

2 kommenttia:

Joola kirjoitti...

Heippa. Meillä kuopus suunnittelee töitä joskus kanssani. Ja jos teen käsitöitä, niin molemmat "tekee töitä" usein myös. Kuopus on ihana, hän ei aina vain suunnittele kanssani, vaan suunnittelee minulle valmiiki. Rustaa paperin täyteen kirjaimia ja kuvioita ja sanoo sitten, että tässä sulle valmis suunnitelma, niin sun ei tarvii enempää suunnitella. Katson paperia ihailevasti ja mietin salaa mielessäni, minkälainen uimakoulu tulisikaan siltä pohjalta. Varmasti lämmin, hauska ja lapsenomainen - eli oikein mainio...

Ylva kirjoitti...

Heippa vaan Joola, kiva kun kurkkasit tänne ja jätit mukavan viestin!

Mie luulen myös, että poikasi suunnittelema uimakoulu olisi juuri sellainen kuin kirjoitit, lämmin ja hauska. :)