Rukiinen mustikkapiirakka

[kaksi palaa jäljellä, tässä toinen niistä]

Isovanhemmat tulevat tänään lastenhoitoavuksi ja lupasin keitellä heille siitä hyvästä kahvit. Aikaa ei hirveästi ole leivoskella ja ruokavaratkin ovat vähän niin ja näin. Tässä kuitenkin ihan hyvä variaatio puolukkapiirakasta Valion Lämpimäisiä kirjasesta, jonka mukaan tein pikapiirakan tälle illalle.

250g Valion meijerivoita (meillä Keijua maitoallergian takia)
3½dl sokeria (laitoin 3dl)
4dl vehnäjauhoja
2dl grahamjauhoja (laitoin ruisjauhoja)
2dl vehnäleseitä (laitoin kauraleseitä)
1tl soodaa
2dl piimää (laiton Yosa-jogurttia)
2 kananmunaa

Päälle:
7dl puolukoita (laitoin pakastemustikoita silleen sopivasti)
1dl sokeria (en laittanut)

Sekoita sulatettu voi, sokeri ja jauhot sekä leseet murumaiseksi seokseksi. Ota muruseosta 2dl erilleen. Lisää loppuun taikinaan sooda, piimä ja munat. Sekoita tasaiseksi.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannulle. Lisää marjat. Ripottele pinnalle erikseen otettu muruseos. Paista 200C asteessa 25 minuuttia.

Tänään heitin vielä yhden teelusikallisen leivinjauhetta mukaan, kun en tiennyt, miten tuo Yosa-jogurtti tulee toimeen soodan kanssa. Joskus olen laittanut ihan tavallista jogurttiakin, jos ei ole ollut piimää. (Ja kun ei ollut vielä tuota maitoallergiaa.)

Tämä piirakka on meidän lasten mieleen! Varsinkin, jos pinnalle kaataa vielä vaniljakastiketta.

[Kesken tämän harvinaislaatuisen leivontapostauksen kirjoittamisen tapahtui meillä hieman hurjia. Siitä tuonnempana. Avainsanat ovat: avain, ovi ja lukko. Ja paniikki.]

Nyt menen laulamaan iltatuutulaulut pojille.

Ps. Tuosta pellillisestä piirakkaa jäi viisi palaa jäljelle huomiseksi. Meni siis kivasti kaupaksi. :)

Sudenkuoppa

Eilinen kävelylenkki alkoi räväkästi. Lähdin ulos ovesta erittäin päättäväisenä, turhautuneena ja kipakkana. Juuri sillä asenteella, että otsa- ja kulmarypyt loistivat kauas kirkuen: "Älä ala mulle kuule ryppyilee!"

Ensimmäinen ylämäki lauhdutti kivasti (eli toisaalta se onkin ihan hyvä, että on näinkin huono kunto, niin lauhtuukin nopeammin, kun ei jaksa höyrytä enempää) ja huomasin ajattelevani muutakin kuin ärrimurrioloani ja itsekkäitä halujani olla yksin ja rauhassa. Yllätin itseni suunnittelemasta eteisen korihässäkän siivousta. Että miten ne rukkaset, pipot ja kaulaliinat sinne koreihin järkkäilisin.

Siis apua!

Ensin otan väkisin "omaa aikaa" ja ryntään perheeni luota kuin karkulainen konsanaan ja sitten käytänkin sen ajan järjestelemällä ajatuksissani jotain vaatekorin sisältöä?!? Ihan pimahtanut tyyppi, etten sanoisi. Olisin voinut sen "järkkäilyn" tehdä siellä korihässäkän luona sekalaista seurakuntaa oikeasti järjestellen ja miettiä ihan muita asioita siellä lenkillä. Onneksi en ehtinyt kodinhoitohuoneen kaaokseen asti... Ihan sama asia kuin balancetunnin rentoutumishetkessä, kun pitäisi keskittyä vain itseen ja ihanaan olotilaan ja huomaankin tekeväni ostoslistaa kotimatkan kauppareissua varten. Äiti-ihmisen ei tarvitsisi olla ihan koko aikaa ihan noin tehokas, vai mitä? Tuollainen tehokkuus voi olla pidemmän päälle melkoinen sudenkuoppa...

Minun tulisi oppia keskittymään juuri siihen hetkeen jota elän. Ja ottaa siitä hetkestä kaikki irti. Ei suunnitella kauppaostoslistaa rentoutumishetkessä ja lapasten, myssyjen ja kaulurien järjestystä lenkkireissulla.

Lapset osaavat opettaa tässäkin asiassa. En ole pitkiin aikoihin suunnitellut yhtään mitään laittaessani lapsiani nukkumaan. He aistivat kyllä, jos äiti on iltalaulua laulaessaan muissa aatoksissa (ja suunnittelee kaappien siivoamista). Silloin he ovat levottomia, vaativat tahtomattaankin enemmän rauhoittelua ja sitä todellista läsnäoloa. Vaikka minulla olisi kuinka kiire pötköttelemään sohvalle tai laittamaan pesukonetta päälle, on turha hätäillä. Hätäily vie vain enempi aikaa. Ja miksen voisi ottaa siitäkin hetkestä voimavaroja itselleni, nauttia läheisyydestä ja siitä, että toisella pienellä on hyvä olla? Tuskin nuo enää montaa vuotta haluavat äitiään sängynreunalle laulamaan ja paijailemaan.

Sen sijaan että lähden tänään iltalenkille suunnittelemaan tumppukorin sisällön järjestystä, voisinkin ottaa härkää sarvista ja jäädä kotiin järjestelemään sitä koria.

Se olisikin jo jotain se.


["Hän" oli eilen ajatuksissani mukana.]

Tyhjä olo

Pieni hetki tässä.

Aamulla muskarissa valssasimme Minin kanssa käsikädessä, menimme huivien alle piiloon ja rummutimme sadepisaroita sienten kattoihin. Poislähtiessä tuli soittoniekalle väsy ja kiukku ja hän (en siis minä) veti ehdat rymypetteriinasyöksyt asfaltille. Makasi siinä keskellä pyörätietä masullaan ja huusi.

Kotona kiukkusi ja osoitti mieltään, kädet puuskassa kieltäytyi syömästä ruokaa. Ja kun otin lautasen pois, niin olisi halunut syödäkin. Tai ei oikeastaan, tai kyllä sittenkin, tai...

Typsyliini nukahti nopeasti päiväunilleen ja kerkesin jo hetken olla tosi iloinen siitä, että saisin kunnon kahvitauon. Viisitoista minuuttia myöhemmin Mini heräsi ja ilmoitti väsyneellä äänellä, ettei häntä nukuta yhtään eikä hän aio siis nukkua. Piste.

Loppujen lopuksi nukuin paksun täkin alla tunnin ja pimu hyöri kainalossa sen samaisen tunnin. Jos olikin torkkunut, ei se siltä hirveästi näyttänyt. Ja kahvinkeitin kävi keittiössä kuumana odotellen sitä kahvittelijaansa.

Sain kahvitaukoni, joskin sellaisen virastotyylisen kymmenminuuttisen; en suinkaan tunnin kestävää maratonikaffittelua kuten olin aiemmin havitellut. Istuin käsi poskella keittiönpöydän ääressä ja katselin ulos auringonpaisteeseen. Oli jotenkin niin kovin tyhjä olo, kuin kaikkensa antaneella voi olla.

Myöhemmin iltapäivällä Kaaharikalle ja naapurin nelivee tekivät pihalla kuperkeikkoja. Ihan suvereenisti pihan poikki ojaan ja takaisin. Itse seisoin keittiön ikkunan äärellä tekemässä ruokaa ja pitämässä rymykaksikkoa silmällä, tunnustan. Pipot vinossa ja posket punaisina nuo pyörivät kupperiskeikkaa useita kertoja perätysten ja mua alkoi naurattaa. Siinähän pyörivät, hurumurmelit. Enää ei ollutkaan niin tyhjä olo.

Issukka tulee varmaan kohta töistä ja sitten lähden lenkille. Olen sen ansainnut. Ei epäilystäkään.

Eläinperhe esittäytyy

Meillä asuu yksi särki-kala, yksi hillerihiiri ja yksi pupujussikka. Sitten meillä asuu yksi iso prätkähiiri ja semmoinen löysä lahna. Ei paha. Paitsi ehkä tuo löysä lahna, joka toivoisi olevansa ennemminkin sellainen kuuma kisu. On niissä aikamoinen ero, jos vähän tarkemmin aattelee...

Ralliroope heräsi perjantaina silmät punaisina. En ole koskaan nähnyt kenelläkään niin punaisia silmiä. Soitin kerran kunnalliseen terkkulandiaan ja koska sieltä ei heti (yllätys, yllätys) vastattu, rupesin etsimään yksityisen puolen lääkärilistoja. Varasin netissä sen lääkäriajan tarkoituksella virka-ajan ulkopuolelle, jotta prätkis ehtisi kaitsemaan muita perheemme pikkuelikoita, mutta kun pääsin lasten kanssa lääkäritalon parkkipaikalle, kävi ilmi, ettei prätkis ehtisi ajoissa paikalle. Kolmikko kintereilläni laukkasin vastaanotolle ja toivoin, että seurueemme jaksaisi olla ihmisiksi. Niin, ihmisiksi, elikkoparat...

Prätkis ehti paikalle, särki sai diagnoosinsa ja hillerihiiri esitti omat luovat performanssikuvionsa kaikkien iloksi. Hiphei vaan! Oli siinä se hyvä puoli, että jos siellä olikin hieman kipeydestä äreitä muita lapsia, niin äreys ja vastahakoisuudet unohtuivat, kun oli muuta mielenkiintoista ja ällistyttävää nähtävää (se meidän hillerihiiri täydessä vauhdissa). Niin, että eipä kestä, olkaa hyvä vaan.

Pupujussika se meni siinä sivussa. Hyppelihop vaan, hyppeli tasajalkaa leikkihuoneessa ja jutteli "puhelimeen", joka oli todellisuudessa leikkikassakoneen viivakoodilukija. Mutta mitä pienistä. ;)

Olen ollut viime aikoina niin "vahva", että nyt huomaan lössähtäneeni täysin. Kun päivärytmeihin tulee muutoksia ja pitäisi hoidella vaikka just noita lääkärikäyntejä tai vastaavia tuon kolmikon kanssa, niin kyllä se vaatii sellaista erityistä skarppina oloa. Eikä sitä skarppiustakaan koko aikaa jaksa.

Nyt tämä lahnis ottaa omaa aikaa ja lähtee kaverin luokse kutsuille.

Virkeää tulevaa viikkoa!

Mini varikolla

Tämä aamu alkoi kiireisenä. Äidin piti soitella vähän sinne ja pikkasen tuonne, mutta onneksi sain olla apuna pistämässä aikatauluja kuntoon. (Äidin) Kalenterin pitää on ajantasalla, tiedäthän?



Olen oppinut ajamaan polkupyörällä! Kun kerran päätin, että ajan, niin sitten kyllä ajoinkin. Tänään suhahdin ojaan, mutta ei se mitään. Äiti on kyllä aika hidas juoksija, mie ajan paljon kovempaa!

Ajamisen jälkeen kannattaa aika pian mennä tankkaamaan ja huilaamaan. Tänään mie en ehtinyt ja kiukutti niin hirrrrveesti!!! Onneksi en osaa kiroilla (sano äiti), mutta oon mie vähän oppinut rumia (vessa)sanoja isoveljiltä...


Ja kun se STOPPI sitten tuli, niin eihän siitä selvitty muulla kuin huumorilla. Sano äiti taas. Mie tykkään liimailla tarroja (myös päähän) ja piirrellä seiniin. Noin niinku esimerkiksi.


Tänään me syötiin perunoita ja makkarakastiketta. Ja sitten jotain, joka saattoi olla porkkanaa, parsakaalia ja kukkakaalia. Ne mie piilotin kastikkeen alle.


Mie oon semmonen tarratyttö! Ja aika äijä toisinaan...

Norsu ei nuku

Yritän tässä koota hermojani ja ajatuksiani. Neiti Tänttähäärällä on ollut vaikeuksia nukahtaa päiväunilleen jo jonkin aikaa ja olen ajatellut myöhäisten aamuherätysten olleen syynä hippalointiin päiväuniaikana. Tänään tuo kuopus heräsi jo ennen kuutta ja ajattelin unen maistuvan makialta päiväruoan jälkeen.

Vaan toisin kävi.

Vaippa on riisuttu jo kaksi kertaa, pikkarit yhden kerran. Peittoa on huudeltu ainakin kolme kertaa ja nyt kuuluu pimu juttelevan muka puhelimessa jonkun kanssa: "Joo-o. Tulkaa vaa tänne. Äitin, isin, Minin sisälle. Joo-o, tulkaa! Ei, ei noosu (norsu) nuku. Tulkaa vaa tänne sisälle."

Ketä kummaa se on kutsumassa meille?



Ennen tätä nukahtamisrumbaa Mini ja Ralliroope keksivät hauskan taskulamppuleikin. Onneksi ehdin ruoanlaitoltani nappaamaan muutaman kuvan.

Nyt on pakko mennä hiomaan tainnutusmenetelmiä... ei jaksa typsykkä vielä ilman päiväunia.

Lintu, Norsu ja neljä lötköä lahnaa

Ralliroopelle kohosi yöllä kuume ja poika vietti tänään sairaspäivää kotona. Keksivät Minin kanssa ruveta taiteilemaan varjokuvia ja ehdin nappaamaan muutaman kuvan ennen kuin toipilas väsähti.



Toisinaan tulee hetkiä, jolloin ihailen noiden isompien kykyä ottaa pikkuinen tinttara mukaan hommiin. Tänään Mini sai nauttia Ralliroopen huomiosta täysillä. :)

Iltapäivällä meitä löytyi neljä lötköä lahnaa makaamasta sohvatyynyjen välissä katsomassa Helinä Keijua telkkarista. Yksi ressukka pötkötteli viltin alla sohvannurkassa, toinen kökötti peukku suussa ja Norsu sylissä, kolmas neuloi ja neljäs kurkki elokuvaa vihreä Ikean Mammuttituoli sylissään. Ihan jotenkin niin meidän oloinen sakki kyllä. Varsinkin se neljäs, joka seurasi elokuvan kulkua välillä jotensakin pää alaspäin ja laihat koikkeliinijalat taivahalle sojottaen.

Näin rentoa sakkia meillä tänään.